Urheilu

Tiedätkö mitä on koirasurffaus?

Dog Surfing eli suomeksi koirasurffaus on yllättävän suosittu ja vakava urheilulaji. Lajissa koirat ovat siis surffilauldalla ja harrastavat surffausta. Tämä voi tapahtua esimerkiksi yksin, yhdessä kouluttajan kanssa tai ryhmässä.

Aiemmin olen kertonut esimerkiksi Ferret Leggingistä (lue tästä), jossa kaivosukot kisasivat siitä, kuka pystyy pitämään pisimpään kahta frettiä housuissaan. Olen kertonut myös juustonpyörityksestä ja strutsiajoista (lue tästä).

Ratkaiseeko tämä kissojen ja koirien vastakkainasettelun?

Kissat eivät surffaa, mutta koiratpa lainelautailevat – vieläpä enenevissä määrin. Erityisen suosittu tämä hilpeä laji on Kalifornian rannikolla Yhdysvalloissa, mutta myös Australiassa, Havaijilla ja Iso-Britanniassa harrastetaan koirasurffausta. Toisin kuin frettihousu, tämä ei ole mikään kuollut ja kuopattu kaivosherrojen laji, vaan pikemminkin nosteessa ja saavutettavissa kaikille.

Kilpailut ovat viime vuosina lisääntyneet ja hommasta on tullut tietynlainen ilmiö. Ihmiset ovat vuosikausia keksineet yhteisiä harrastuksia lemmikkiensä kanssa. Agilityn tietävät kaikki. Siinä kouluttaja tai omistaja vie koiran yleensä jonkinlaisen vaativan temppuradan läpi. Onkohan nyt niin, että agility alkaa olla mennyttä elämää ja dog surfing on tätä päivää?

Miten laji toimii?

Koirasurffauksessa on jonkin verran sääntöjä sekä arviointikriteereitä, jotta suorituksia voidaan pisteyttää ja kilpaileminen on mahdollista. Yksi merkittävistä tekijöistä lainelautailevien hauvojen paremmuusjärjestyksen löytämisessä on se, kuinka kauan karvakaveri pysyy laudallaan. Periaatteessa tämä laji on kuin ihmisten harrastaman surffauksen ja agilityn yhdistelmä.

Käytettävän aallon koko ja vaikeustaso vaikuttavat aina pisteisiin. Nimenomaan koirasurfauksessa tyylillä on väliä: koiran asento, itsevarmuus ja temput vaikuttavat pisteisiin. Tuomarit tarkastelevat myös sitä, kuinka koira säilyttää lainelaudan hallinnan.

Tandemsurfauksessa arvioidaan lisäksi koiran ja sen omistajan tai ohjaajan välistä vuorovaikutusta. Yhteistyön toimivuus vaikuttaa pisteisiin.

Koirat voivat surffata myös yksin

Yksi koirasurfauksen yleisimmistä muodoista tandemin ohella on surffaus, jossa koirat ratsastavat aalloilla täysin ilman ohjaajaa tai omistajaa. Tietysti tähän vaaditaan jo astetta fiksumpaa, varmempaa ja koulutetumpaa karvakaveria ohjaksiin. Yksin surffaaminen vaatii koirilta poikkeuksellista tasapainoa, itseluottamusta ja kykyä hahmottaa aaltojen liikettä.

Koirien yksinsurffauksen sekä tandemsurffauksen lisäksi yksi kilpailumuoto on ryhmä- tai joukkuesurffaus, jossa koirat ovat yleensä omilla laudoillaan, mutta keräävät kuitenkin yhdessä pisteitä. Lisäksi eri lähteiden mukaan on joitakin tilaisuuksia, joissa useampi koira operoisi yhdessä samalla laudalla.

Surffaavien koirien kouluttaminen

Koirat pitää tietysti totuttaa surffaamiseen. Parhaiten lajiin sopivat koirarodut, joilla on luonnostaan energisiä ja urheilullisia piirteitä. Toisaalta sopivia koirasurffaajia edustavat myös vettä ja uimista yleisesti rakastavat karvaturrit.

Esimerkiksi labradorinnoutaja, kultainennoutaja, australianpaimenkoira, bordercollie, jackrusselinterrieri, englanninspringerspanieli, portugalinvesikoira, staffordshirenbullterrieri sekä cavalierkingcharlesinspanieli ovat lähtökohdiltaan sellaisia tekijöitä, joilta homma voisi luonnistua.

Vaikka mainitsin nyt nämä, on millä tahansa koira vedestä nauttivalla ja koulutettavissa olevalla hauvalla mahdollisuudet lajissa menestymiseen. Koirien mukavuuden pitää tietysti säilyä – ja varmistua niiden halukkuudesta surffata ennen kuin harjoittelu aloitetaan.

Koirat totutetaan surffilautaan yleensä kuivalla maalla. Tärkeintä on, että koira on tottelevainen ja noudattaa peruskäskyjä, joita ovat esimerkiksi koiranomistajalle tutut ”pysy”, ”jätä” ja ”istu”. Tulevat surffaajamestarit harjoittelevat matalassa vedessä, jonka jälkeen siirrytään syvemmälle. Aalloilla ratsastamisen opettelu tapahtuu vasta viimeisenä.

Ei kannata yllättyä!

Kun seuraavan kerran menet ottamaan aurinkoa rannalle, ei siis kannata yllättyä mistään. Saatat hyvin nähdä sankarillisen lainelautailijan, joka ei käytä märkäpukua, vaan ihan luonnollista turkkiaan – sisällysluettelossa saattaa toki olla hieman jäämiä hiekasta.

Todennäköisesti havaitsemasi sankarisurffaaja heiluttaa häntäänsä tyytyväisenä omalla laudallaan, kun ihmiset vieressä ovat jatkuvasti nokillaan. Alempaa voit katsastaa videon.

–Broidi


Muita aiheeseen liittyviä juttuja