Blogi

Onside with Jouni: Den perfekta människan

7.9.2024. NIcklas Lidström oli ehkä paras NHL-puolustaja, jonka pelejä oli kunnia nähdä livenä. Meni jonkin aikaa, ennenkuin hän näytti saaneen sen kunnioituksen, jonka hän ansaitsi. Koko ura Detroitissa, kun Red Wings oli yksi parhaista joukkueista. Lidström oli teknisesti täydellinen puolustaja. Tässä NHL-blogin arkistoista kirjoitus, joka ilmestyi samalla viikolla kesäkuun alussa, vuonna 2012, kun Lidas lopetti hienon uransa. Kirjoitus on tarkoituksella jätetty siihen muotoon, jona se ilmestyi. Nyt tiedämme, että loppuosassa ennustettu ura Red Wingsin sikariportaassa toteutui. 

Dags att säga adjö

Nicklas Lidström olisi voinut pelata vielä yhden kauden tai muutaman. Detroit Red Wingsin kapteeni oli niin täydellinen jääkiekossa, ettemme ehkä osanneet arvostaa hänen hiljaista ainutlaatuisuuttaan tarpeeksi usein.

“Ei ole kyse siitä, että tankki olisi täysin tyhjä”, sanoi Lidström lopettamistilaisuudessaan. “Siinä ei vain ole enää tarpeeksi pitämään minut sillä korkealla tasolla, jolla haluaisin pelata.”

“Lopettaminen tänään antaa minulle mahdollisuuden kävellä pois jääkiekosta ylpeyttä tuntien.”

On aika hyvästellä aikakautemme paras NHL-puolustaja, ehkä paras ruotsalaisurheilija kautta aikojen.

The Joe

Detroit-joen rannalla seisova vanha Joe Louis Arena oli ainoa paikka, jota Nicklas Lidström kutsui kotihallikseen koko 20 vuotta kestäneen NHL-uransa aikana. The Joe on rakennettu ja suunniteltu jääkiekkoa varten. Jää on aina hyvä.

1564 NHL-runkosarjaottelua Detroit Red Wingsin paidassa numero 5 pelannut Lidström piti lopettamistilaisuutensa The Joen tiloissa.

“Aika ottaa jokaisen kiinni jossain vaiheessa ja vähentää heidän kykyjään tehdä sitä, mitä he rakastavat. Jokin, josta välität intohimoisesti saapuu päätökseensä aikaisemmin kuin olisit halunnut”, aloitti harmaaseen pukuun sonnustautunut Nicklas Lidström paperilta lukien.

Lidström oli muutaman viime kauden jälkeen aina pitänyt parin viikon tauon playoffien jälkeen ja sitten aloittanut kesäharjoittelun tunnustellen, riittääkö vielä halua ja motivaatiota pelaamisen jatkamiseen.

“Valitettavasti, tänä vuonna minulle tuli tuskallisen selväksi, etteivät voimani ja energiani palautuneet tarpeeksi, jotta olisin voinut jatkaa pelaamista. Intoni ja motivaationi eivät ole sellaiset, jotka tällä tasolla pelaaminen vaatii. Siksi tunnen, että on aika lopettaa.”

Lopetti huipulla

Syyt luistimien nostamiseen naulaan olivat siis niin fyysisiä kuin etenkin henkisiä. Lidströmiä on ihailtava siksi, että hän lopetti pelaamisen vielä huipulla ollessaan. Hän olisi vielä voinut olla ensi kaudellakin yksi NHL:n parhaista.

Lidström kiitti isoa määrää ihmisiä lukien nimiä listalta. Kaikkia valmentajiaan Ruotsista alkaen, Detroit Red Wingsin omistajia, lääkäreitä, huoltajia ja useita entisiä ja nykyisiä joukkuekavereita nimellä mainiten. Hän kiitti Bryan Murraya ensimmäisenä NHL-valmentajanaan, mainitsi Scotty Bowmanin valmentajana, joka nosti hänen pelinsä seuraavalle tasolle antamalla paljon vastuuta ja itseluottamusta.

Puolustajia vuosikaudet valmentanutta Dave Lewisiä Lidström kiitti miehenä, joka opetti puolustuspelaamisen yksityiskohdat NHL:ssä. Mike Babcock sai kiitokset valmentajana, joka opetti, miten tulla johtajaksi joukkueessa, ja joka pakotti hänet pitämään pelitasonsa korkealla ikävuosien kerääntyessä antamalla vastuuta jokaisessa ottelussa.

Hän kiitti Red Wingsin tapaa pitää seuran vanhoja pelaajia menneiltä vuosikymmeniltä lähellä, ja mahdollisuutta saada tavata Gordie Howen ja Ted Lindsayn kaltaisia miehiä. Wingsin kulttuuriin kuuluu vanhojen legendojen läsnäolo muutenkin kuin vain mustavalkoisina kuvina pukuhuoneen seinällä.

Hän kiitti faneja, mediaa, kaikkia Red Wingsin otteluissa toimivia. Tunteet ottivat vallan ja silmät kostuivat vain Lidströmin puhuessa neljä poikaansa kasvattaneesta vaimostaan Annikasta ja kiittäessä tätä.

“Ei ole helppoa kun on aviomies, joka ei ole aina kotona”, hän sanoi. “Hän on uskomaton nainen.”

Täydellinen puolustaja

Nicklas Lidström oli erinomainen luistelija, jonka pelinäkemys oli ainutlaatuista luokkaa. Hän antoi yleensä mieluummin tarkan ja kovan avaussyötön kiekon saatuaan, kuljetuksen sijasta. Hän pelasi pää pystyssä, ehti aina hakemaan kiekon kovan vastakarvan alta, ja teki aina oikean syötön, oikean pelaajan lapaan.

Ylivoimapelissä hänen mailansa oli aina oikeassa paikassa. Syötöt napsahtivat suoraan lapaan. Hänellä oli tapana nousta ylös ottamaan maalilaukauksen lähempää ajoittain. Hän osasi ampua todella hyvin ja tarkasti siniviivalta, yleensä matalan laukauksen.

Puolustuspelissä Lidströmin vahvuutena oli hänen ainutlaatuinen kykynsä ennakoida tilanteita ja asettautua oikeaan paikkaan. Hänen ajoituksensa oli aina täydellisen oikea. Hänet oli lähestulkoon mahdoton kiertää yhdellä-yhtä vastaan, yleensä kahdella-yhtä vastaankin oli mahdotonta. Lidström osasi viedä tilan kiekonkuljettajalta pakottamalla tämän luopumaan pelivälineestä – yleensä itselleen.

Allekirjoittaneella oli onnea saada nähdä Nicklas Lidström livenä lukemattomat kerrat. Vain kerran muistan nähneeni hänen tulleen täysin harhautetuksi. Se tapahtui viime kaudella. Harhautuksen teki silloin vasta 18-vuotias Ryan Nugent-Hopkins.

Lidströmin kuuluisa maila oli nopea ja tarkka. Pienikin ajoitusvirhe ja hän katkaisi syötön. Nicklas Lidström pystyi nappaamaan kiekon ilmasta mailallaan tarvittaessa.

Lidström oli erinomainen alivoimapelaaja. Hän osasi blokata laukauksia ja teki niin mielellään. Hän osasi pelata yhtä hyvin niin vasemmalla kuin oikealla. Valmentaja pystyi luottamaan häneen aina erien tai ottelujen viimeisillä minuuteilla.

Lidström pelasi vielä viimeisellä kaudellaan 41-vuotiaana yli 24 minuuttia per ottelu. Hän osasi pelata voimiaan ja energiaa säästäen. Hänen lahjakkuutensa ja taitonsa mahdollistivat kovan kunnon maksimaalisen käytön. Hänen pelaamisensa näytti niin helpolta. Hän sai sen näyttämään siltä.

Nicklas Lidström ei ollut fyysinen pakki sanan varsinaisessa merkityksessä. Hän ei tehnyt vartalotaklauksia usein, luottaen enemmän muihin avuihinsa puolustuspelissä. Hän oli peloton kiekon saatuaan. Lidström ei koskaan ujostellut tai pelännyt kontaktia, hän otti kovia taklauksia vastaan tilanteen vaatiessa.

#5 oli kovapintainen pelaaja. Samalla hän oli ehdolla Lady Byng-palkintoon. Uran alussa monet vastustajajoukkueet yrittivät pelotella häntä. Taktiikka ei toiminut.

Kulunutta fraasia käyttääksemme, Nicklas Lidström pelasi jääkiekkoa niin kuin peliä oli tarkoitettu pelattavan.

Lopettamistilaisuudessaan puhunut Lidström näytti hyväkuntoiselta. Kasvoista ei näy selvästi, että tämä mies on tienannut leipänsä 20 vuotta hakemalla kiekkoja kaukalon päädyistä isokokoisten ja vahvojen NHL-laitureitten hengittäessä niskaan.

Lidströmin kasvot eivät ole satoja kertoja tikatun NHL-veteraanin, sillä hänen peliälynsä piti hänet aina oikeassa paikassa. Hän pystyi lukemaan peliä kuin hidastetussa filmissä ennakoiden tulevia. Hän ei lähes koskaan joutunut hankaliin tilanteisiin tai asettanut itseään alttiiksi pahalle loukkaantumiselle.

Ainoa isompi loukkaantuminen oli viime kaudella murtunut nilkka.

Gentleman

Nicklas Lidström tunnettiin aina täydellisenä herrasmiehenä kaukalon ulkopuolella. Hän kiitti jäähyväispuheessaan mediaa ammattimaisesta kohtelusta. “Yritin osoittaa kunnioitusta teitä kohtaan ja olla saatavilla niin paljon kuin pystyin”, hän sanoi.

“Aina ei voi kertoa kaikkea, mitä on tekeillä.”

Olin 2009 Stanley Cupin finaaleissa 10 viimeistä päivää, ja vasta mestaruuden ratkettua Red Wings ilmoitti Lidströmin pelanneen koko finaalin kivuliaan kivesvamman kanssa. Hänelle oltiin tehty nopea leikkaus pelisarjojen välissä.

Miehen käytöksestä ei voinut huomata mitenkään, ettei kaikki ollut ollenkaan kunnossa.

Lidström oli aina saatavilla kiekkokirjoittajien ja radiojohnnyjen rynnätessä Red Wingsin pukukoppiin. Aina ystävällinen. Aina kärsivällinen. Useammin kuin kaksi kertaa olen ollut todistamassa, miten Wingsin PR-ukko hoputtelee toimittajia häipymään, mutta NHL:n ykköspakki sanoo, ettei tässä ole mitään kiirettä. Jatketaan jutuntekoa.

Vain Teemu Selänne toimi samalla tavalla.

Rahaa jäi pöydälle

Lidström jätti paljon rahaa pöydälle lopettaessaan. Detroit Red Wings olisi mieluusti maksanut miehelle $6.2 miljoonaa ensi kaudesta. Hän pelasi viimeiset 3 vuotta yhden vuoden sopimuksilla, vaikka olisi halutessaan voinut saada seuralta vaikka viiden vuoden isonumeroisen paperin.

Kun harjoittelu ei enää tuntunut samalta, Lidström oli itse itsensä ankarin arvostelija.

Hän oli supertähti, joka ei koskaan tarvinnut erityiskohtelua. Hän ei koskaan pyytänyt yhtään mitään. Hän tuli aina hallille valmistautuneena ja valmiina.

Detroit Red Wingsillä on yhtäkkiä hyvää tilaa palkkakaton alla hankkia huippupuolustaja tilalle. Nashvillestä vapautuva vapaa agentti Ryan Suter voidaan ehkä palkata tilalle. Tosiasiassa Nicklas Lidströmiä ei voida kuitenkaan mitenkään korvata. GM Ken Holland olisi antanut Lidströmille vielä muutaman kuukauden miettimisaikaa lopettamisen suhteen, mutta mies oli tehnyt päätöksensä.

Kaappi täynnä palkintoja

Seitsemän Norris-palkintoa NHL:n parhaana puolustajana. Neljä Stanley Cup-mestaruutta. Lidström oli niin hyvä, että kevään 2002 huippukovasta mestaruusjoukkueesta juuri hänet palkittiin Conn Smythe-palkinnolla playoffien arvokkaimpana.

1564 runkosarjaottelua. 1142 pistettä. Playoffeissa 263 ottelua, 183 pistettä.

Heti tulokaskaudella toiseksi eniten äänia Calder-palkintoäänestyksessä. Voittaja oli Pavel Bure. Kolme kertaa ehdolla Norrikseen ennenkuin ensimmäinen kunnia tuli vuonna 2001. Lidströmistä tuli se aivan huippupakki, jona hänet tänään tunnemme Vladimir Konstantinovin halvaannuttua pian mestaruusjuhlien jälkeen 2007.

Ensimmäinen eurooppalainen Stanley Cup-mestarijoukkueen kapteeni.

Koko uran plus/miinustilasto: plus 450. Tämä on uskomaton luku puolustajalta, joka pelasi lähes joka vaihdon 20 vuoden aikana vastustajan parhaita vastaan.

1989 varaustilaisuus oli Detroit Red Wingsin seurahistorian paras. Tuossa draftissä luotiin koko 1990-luvun ja vielä sen jälkeistenkin aikojen kovan joukkueen perusta. Sergei Fedorov, Mike Sillinger, Bob Boughner, Dallas Drake ja Vladimir Konstantinov varattiin samana päivänä. Lidström oli Red Wingsin kolmas varaus, 53. kaiken kaikkiaan.

Uskomatonta katsella tuota listaa ja laskea, kuinka monta puolustajaa (18) varattiin ennenkuin Wings huusi ruotsalaispelaajan nimen.

Ken Hollandin mukaan kaksi miestä ansaitsee kunnian Nicklas Lidströmin varaamisesta Detroitiin. Seuran pääscouttina toiminut Neil Smith, josta myöhemmin tuli New York Rangersin Stanley Cup-mestarijoukkueen GM, sekä Christer Rockström Ruotsissa.

Holland itse toimi tuona aikana Wingsin Länsi-Kanadan scouttina.

Peli muuttui 20 vuodessa

20 vuotta on pitkä aika NHL:ssä. Peli on muuttunut. Liiga oli kovaotteisempi Lidströmin saapuessa Detroitiin. Kokoonpanoissa sai pitää enemmän pelaajia, ja jokainen joukkue piti kovanaaman tai pari mukana. Samanaikaisesti vauhti ei ollut yhtä kova kuin nyt. Pakkeja neuvottiin pitämään kiinni kiekkoa tavoittelevista pelaajista. Mailaa sai käyttää naapurin hidastamiseen.

Peli oli reilumpaa ja puhtaampaa kuin nykyisin. Lidström pelasi samassa joukkueessa monien todella kovapintaisten pelaajien kanssa. Joey Kocur, Bob Probert, Darren McCarty, Brendan Shanahan ja ensimmäinen pakkipari Brad McCrimmon, joka piti tehtävänään suojella nuorta ruotsalaista.

McCrimmon opetti tulokkaalle paljon ammattilaispelaamisesta ja elämästä kaukalon ulkopuolella. Lidström asui aluksi vaimonsa kanssa McCrimmonin perheen luona.

Lidströmille merkattiin ainoastaan yksi tappelu 20 kauden aikana. Lokakuun 30. 1991 Buffalo Sabresin Brad Milleriä vastaan. Lidström sai instigator-kakkosen tappelun aloittamisesta.

Viimeisen työsulun jälkeen NHL-peli muuttui. Peli nopeutui ja vastustaja oli saatava kiinni jaloilla. Lidström sanoi lopettamistilaisuudensa jälkeisessä haastattelussa nauttineensa pelaamisesta kummallakin tyylillä.

Jäämme ikuisiksi ajoiksi spekuloimaan Nicklas Lidströmin paikasta kaikkien aikojen NHL-puolustajien listalla. Pidän Bobby Orria ykkösenä, koska Orr muutti täysin tapaa, jolla puolustajat pelasivat. Orr oli niin ylivoimainen, että hän pystyi tekemään jokaisesta ottelusta haluamansa, saada tilanteet luonnistumaan Bobbyn tavalla.

Lidström osasi pelata virheettömästi, mutta hän ei saanut katsojia nousemaan seisomaan kuten Orr sai.

Lidströmin paikka on jossain paikoilla 2-7. Ray Bourque, Paul Coffey, Larry Robinson, Denis Potvin, Doug Harvey, Eddie Shore.

Kapteeni

Nicklas Lidström peri Detroit Red Wingsin kapteenin C:n Steve Yzermanin lopetettua. Yzerman oli yksi NHL:n parhaista pelaajista, joka ei luottanut pelkkään lahjakkuuteensa. Hän yritti aina kaikkensa ja johti esimerkillään. Lidström oppi tarvitsemansa Yzermanilta.

Yzermanillä ei ollut tapana puhua paljoa muulle joukkueelle. Mutta kun hän puhui, kaikki kuuntelivat. Lidström toimi samalla tavalla. Joskus pelkkä metallinsinisten silmien katse riitti.

Nyt Red Wings joutuu löytämään uuden kapteenin. Henrik Zetterberg saattaa olla sopivin ehdokas. Ehkä myös Niklas Kronwall.

Jäähyväispuhe

Jäähyväispuheessaan Nicklas Lidström kiitti Detroit Red Wingsin huoltajia, lääkäreitä ja terapisteja. Hän kiitti Al-nimistä miestä, joka pitää huolta The Joen jäästä. Frankiä, joka täyttää pelaajien jääkaapin vesipulloilla. Ja Leslietä, joka tuo pelaajille lounasta. Hän kiitti hallin henkilöstöä perheensä hyvästä kohtelusta 20 vuoden ajan heidän tullessaan katsomaan pelejä.

Se, että NHL:n suurimpiin kuuluva supertähti tuntee kaikki nämä ihmiset, muistaa heidän nimensä ja mainitsee heidät uransa tärkeimmässä puheessa kertoo aika paljon miehestä nimeltä Nicklas Lidström.

Tyylikäs, lähes täydellinen mies. Jean Beliveaun kaltainen tyylikäskäytöksinen herrasmies. Korvaamaton. Vaatimaton. Oman ammattikuntansa piirissä erittäin kunnioitettu, mikä näkyi lukemattomien entisten ja nykyisten NHL-pelaajien kunnianosoituksissa heti lopettamisuutisen tultua.

20 vuotta peräkkäin playoffeissa. Kuusi kertaa Stanley Cup-finaalissa. 12 kertaa All Star-joukkueessa. Lidström missasi loukkaantumisen vuoksi vain 44 runkosarjaottelua koko uransa aikana. Oikeastaan osassa niistäkin hänelle annettiin vain lepoa seuran päätöksellä.

Lidström on ilmoittanut muuttavansa Detroitista takaisin kotiin Ruotsiin. Hänen tarkoituksenaan on aina ollut muuttaa takaisin jonain päivänä. Perheen tuominen lähelle vanhentuvia isovanhempia ja serkkuja on oikea ratkaisu. Västeråsiin rakennetaan uusi talo, joka valmistuu ensi vuoden alussa.

Yksi suurimmista ruotsalaisurheilijoista

Mielestäni Nicklas Lidströmin nimi kuuluu suurimpien ruotsalaisurheilijoitten listalle. Hänet tulisi mainita samassa keskustelussa Björn Borgin, Ingemar Stenmarkin, Zlatan Ibrahimovicin ja Annika Sörenstamin kanssa. On vaikea verrata erilaisten urheilulajien edustajia toki.

Saan ruotsalaisten kavereitteni viesteistä sellaisen käsityksen, ettei valkoisen leivän maassa täysin ymmärretä Lidströmin suuruutta. Hän ei Torinon voittomaalistaan huolimatta koskaan noussut sellaiseksi Tre Kronor-tähdeksi kuten esimerkiksi Peter Forsberg ja Mats Sundin nousivat.

Puolustajan paikalta ei ehkä saa samanlaista huomiota. Lidströmin esimerkki on samalla tehnyt Ruotsista maailman johtavan hyviä puolustajia tuottavan maan.

Minun mielestäni Nicklas Lidström on paras ruotsalainen jääkiekkoilija kautta aikojen, vaikka hänestä ei koskaan tullut kunnon “folkhemshjälte”:ä kotimaassaan.

Tulevaisuuteen saattaa kuulua toimiminen Detroit Red Wingsin palveluksessa jossain ominaisuudessa. Numeron 5 jäädytys The Joella hienoin seremonioin ja kutsu Hockey Hall of Famen jäseniksi ovat varmoja tulevaisuuden tapahtumia.

Nicklas Lidströmin 20 vuotta NHL:ssä ovat ohi. Hän sai kävellä auringonlaskuun omin jaloin itse päättämällään hetkellä 42-vuotiaana. Bobby Orrilla ei ollut samanlaista onnea polvien petettyä jo kolmekymppisenä.

NHL menetti yhden Suurista Nicklas Lidströmin lopettaessa.

Täällä Jouni Nieminen, Edmonton

X:    @OnsideWithJouni

Facebook: Jouni Niemisen NHL

[email protected]

Muita aiheeseen liittyviä juttuja