Aiemmin käsittelin Pariisissa vuonna 1900 järjestettyjen olympialaisten lajeja. Tästä voit lukea esimerkiksi, kuinka neljällä hammastikulla seisovat ratsut hyppäsivät korkeutta ja pituutta, villakoiria trimmattiin kilpaa sekä kyyhkyjä tapettiin miehissä. Todellista hölynpölyä! Puhuttaisiinko jatkossa hölympialaisista näiden lajien osalta?
Koska olympialaisissa on ollut toinen toistaan oudompia lajeja ja kokeiluja vielä tuon jälkeen, on syytä nostaa framille muutama kilpailullisetettu asia lisää. Eihän näissä mitään järkeä ole, mutta viihdettä herroille. Ota hyvä asento ja tiiraile läpi.
Taitouinti yksin
Tietysti taitoluistelua vedetään soolona, mutta tämä on hieman eri asia. On hyvä pitää mielessä, että koko taitouinnin keskeinen idea ovat joukkueena tehdyt yhtenäiset ja vastakkaiset liikkeet sekä toisteiset sarjat ja niin edespäin.
Ei onnistu yhdeltä ihmiseltä. Taitouinnissa yksin on yhtä paljon järjeä kuin siinä, että jääkiekkoa alettaisiin pelata maalivahti vastaan maalivahti, ja kenttäpelaajat lähetettäisiin työvoimatoimiston kautta kortistoon.
Tällaiseen ratkaisuun – siis taitouintiin yksin – on kuitenkin päädytty peräti kolmissa perättäisissä olympialaisissa vuosina 1984, 1988 ja 1992. Samat herrat, jotka viihdettä halajavat, löivät ilmeisesti viisaat päänsä yhteen. Onko järkeä vai ei? Heidän mielestään oli.
Driftaus veden alla
Ei tämä hevosten korkeutta ja pituutta voita, mutta lähelle päästään. St. Louisin olympiakisoissa 1904 kilpailija kerrallaan sukelsi altaaseen. Lajin idea yksinkertaisuudessaan oli selvittää, kuka ajelehtii veden alla pisimmän matkan nousematta pintaan. Enimmäisajaksi upoksissa oli kuitenkin fiksusti säädetty minuutti, jotta turvallisuus säilyi – toisaalta sitä tuskin mietittiin tältä kannalta.
Lajissa oli viisi kilpailijaa. Ei siitä alkueriä, paria puolivälierää, välieriä ja finaalia synny – keräilyeristä puhumattakaan, mutta hauskaa varmasti oli. Sitä paitsi voittotulos oli suhteellisen hyvä. William ”Drifting” Dickey ajelehti nimittäin 62,5 jalkaa, joka on nykymitoissa hieman alle 20-metrinen matka.
Taideteokset
Modernit olympialaiset perustanut Pierre de Coubertin sai loistavan idean. Jos olympialaisissa kerran urheillaan, miksi ei voitaisi kilpailla myös siitä, kuka tekee urheilusta kauneinta taidetta – siis kirjaimellisesti. Mitaleita jaeltiin milloin mistäkin: arkkitehtuurista, kirjallisuudesta, musiikista, maalauksista, veistoksista – you name it.
Keitä meitä siellä oli: pika-aitureita, keihäänheittäjiä, ratsastajia, tennispelaajia – kerran kävi golfareitakin 1900-luvun alussa – ja akvarellimaalareita. Jälkimmäiset pidettiin mukana vuoden 1912 kisoista aina Lontooseen 1948 saakka. Onhan golf aika tylsä laji televisiosta katsottuna. Mitenkäs on maalauksen laita? Pitäisikö palauttaa 2028 kisoissa?
Itse asiassa taide lopetettiin olympialaisissa, koska kilpailut eivät olleet isojen herrojen mukaan olympiahengen mukaisia. Taiteilijoita pidettiin nimittäin liian ammattitaitoisina.
Saattaisin toki maksaa pitkän pennin, jos saisin tänä päivänä nähdä olympialaisissa vaikkapa Michael Phelpsin lausumassa runoja uinnista. Mikä loistava ajatus! Tai Usain Bolt veistämässä patsasta itsestään juoksemassa ME-tulosta.
Jään odottamaan, kiinnostavatko setelini päättäjiä.
–Broidi
