Viihde

Miksi? Hunajasviitti ja pöntöllinen kuplavettä

Kerroin taannoin erikoisista valituksista, joita hotelleissa vierailevat ihmiset ovat keksineet tehdä (lue tästä). Tarjosin myös omia ratkaisujani, jotta asiakkaat eivät jäisi ongelmiensa kanssa yksin. Tällä kertaa käsittelyssä ovat oudoimmat pyynnöt, joita asiakkaat ovat keksineet tehdä.

Oletko itse tarvinnut kuollutta hiirtä, hunajalla täytettyä ammetta tai kivennäisvedellä täytettyä WC-pönttöä? En minäkään, mutta joku tai jotkut ovat.

Artikkeli pohjaa Britannialaisen hotellisivuston taannoiseen kyselyn, johon osallistui kansainvälisesti noin 400 hotellityöntekijää. Kyselystä on selvinnyt toinen toistaan oudompia pyyntöjä, joita asiakkaat ovat tehneet.

Lasi vettä tunnin välein, joka tunti ja 24/7

Sen sijaan, että tarjoilisin asiakkaalle lasin vettä tunnin välein, joka tunti ja vuorokauden läpi, kehottaisin häntä hankkimaan diagnoosin diabeteksestä.

Kivennäisvedellä täyttyvä WC-pönttö

Totta kai. Mikäpäs siinä. Asiakas on aina oikeassa. Ja mukavimmin tortut pyörähtää pöntöstä alas kuplien kanssa. Kas kun ei pöntön Bollingerilla halunnut täyttyvän.

Amme täynnä hunajaa, kiitos!

Haluanko tietää, mitä asiakas suunnittelee? En varmasti. Siitä huolimatta hunajasviitti lanseeraukseen välittömästi.

Kuollut hiiri

Tässä on pakko olla taustalla joku maaginen tarina. Miksi ihmeessä hotellin asiakas on halunnut hiiren pysyvän paikoillaan? Kenties tämän tavoitteena on ollut luoda taiteellinen installaatio, jossa käytetään kuolutta hiirtä elämän haurauden tai yhteiskunnallisten ongelmien symboloimisessa. Oletko sinä koskaan tarvinnut kuollutta hiirtä?

16 tyynyä yhdelle asiakkaalle

Onko tyynyfetissi olemassa? Uskon vahvasti, että tässä on kuitenkin ollut kyse jonkinlaisesta rituaalista, jossa tarvitaan tietty määrä pehmusteita. Todennäköisesti asiakas harrastaa innokkaasti Dhikr-iltoja osana sufilaista traditiota, haluaa rakentaa hinduistisen puja-allttarin hotellihuoneeseensa tai jotain muuta vastaavaa.

Mainitsemisen arvoisia pyyntöjä ovat olleet lisäksi 15 kurkkua (siis sitä vihannesta) päivässä, ammeellinen suklaamatoa, krokotiilikeitto sekä vuohenkellojen kalkatus nukahtamista helpottamaan.

–Broidi


Muita aiheeseen liittyviä juttuja