Prahassa on kuusi The Pub -baaria. Näissä mestoissa ei varmasti oluthammasta kolota illan päätteeksi! Konsepti on sanalla sanoen ovela, sillä jokaisessa pöydässä on oma kaljahanansa. Asiakas itse kaataa omat oluensa. Pari viikkoa sitten kävin itse asiassa valuttamassa oluen jos toisenkin – en toki Prahassa, mutta sangen metkaa puuhaa se oli kotipesässäkin. Jos ei ole alalta kokemusta, ei homma välttämättä aluksi ole ihan helppoa.
Broidilla ensimmäinen tuoppi vaahtosi kyllä niin perkeleesti, mutta jo toisella homma suttaantui. Ammattimiehen mukaan paras tapa on pitää mukia hivenen vaakatasossa ja asettaa hana lähes kiinni lasiin – vain muutaman sentin päähän tuopin pohjasta ylöspäin. Kun tuopponen hiljalleen täyttyy, kannattaa hanaa liu’uttaa lasia pitkin ylemmäs. Käsi tottuu.
Jos palataan hetkeksi Prahan upeaan konseptiin, hommahan toimii oluen kaatamisen ohella kuin huoltoasemalla konsanaan. Tankattu määrä näkyy hanan kyljessä, hinta juoksee vieressä ja viulut maksetaan illan päätteeksi. Litrahinta ei tässä polttoaineessa päätä huimaa, joten kun oluthammasta kolottaa, kannattaa suunnata esimerkiksi Tšekin pääkaupunkiin.
Toimisiko Suomessa?
Suomessahan konsepti saattaisi kariutua jo alkumetreillä, sillä kotimaassa noudatellaan jokseenkin tarkasti anniskelusäädöksiä. Broidi ei tosin ole lakimies vaan pelimies, joten en voi varmaksi sanoa, mutta luulisin tällaiseen itsepalveluanniskeluun – jota oluenjuonnin kylmäasemaksikin voisi kutsua – suhtauduttavan erittäin kriittisesti.
Alkoholitarkastajan yllätysvisiittiin saattaisi kuppilan lento katketa. Toisaalta esimerkiksi oluttornit ovat sallittuja, mutta onko bensapumppuhanan ja kalja-Eiffelin välillä käänteentekevää eroa? Suomessa tällainen ero ei ehkä suuresti yllättäisi, mutta mistä minä mitään.
Toinen asia, johon konseptin hurmos saattaisi Suomessa päättyä, on oluen litrahinta. Jos Prahassa päästään kerosiinin hintaluokkaan, kotimaassa taso lienee jotakuinkin lasinpesuneste potenssiin kaksi. Jos ensin tankkaisi, ja sitten vasta maksaisi, saattaisi lopputuloksena olla ikävä yllätys.
Prahan konsepti on hauska, joten ainakin itse aion ottaa sen ensi kesänä testiin. Kun hommaa on jo valmiiksi lämmitelty, pitäisi oluen kaatamisen sujua kuin vanhalta tekijältä.
–Broidi