Broidi mietti yhtenä päivänä ystävänsä kanssa kaikkien surkeinta tv-lajia. Sisälajeista mieleen tuli salibandy, ulkolajeista voittamaton lienee jääpallo.
Tietysti tässä saa taas kaikki laji-ihmiset kimppuunsa, joten selvennetään hieman. Käyn itse paikan päällä katsomassa sekä salibandya (olosuhteet alkavat muuten olla paikoittain hyvät) että jääpalloa (olosuhteet ovat edelleen mitä ovat).
Molemmat näistä lajeista, joita olen myös pelannut nuoresta broidista asti, ovat rakkaita. Kun Suomi on voittanut maailmanmestaruuksia, olen juonut mitaliespressoja – niin kuin vain kunnon ihminen tekee.
Mikä menee pieleen?
Salibandyssa pieleen menee se, että pallo liikkuu niin älyttömän nopeasti. Mailan lapa käännähtää kuin salama kirkkaalla salibandyalustalla, ja pallo on maalissa.
Veto oli joo varmaan hieno, mutta sitä täytyy odottaa hidastukseen. Salibandyssä alkaa myös nykyään nähdä viivelähtöjä, mikä saa suodatinkahvin maistumaan kitkerältä.
Toisaalta, mikä minä olen taktisia nyansseja arvioimaan.
Entäpä jääpallo?
Otsikon raflaava vertaus pitää kutinsa. Olen usein käynyt eteläisemmässä Euroopassa ja ihaillut vanhoja patsaita – en sentään ole tattia hakannut, mutta ovathan ne visuaalisesti näyttäviä.
Aikuisviihdettä on muuten ollut aina; jo antiikin ajoista lähtien seksuaalisia patsaita on tehty ties missä. Kun jääpallo on viety telkkariin, siinä ei ole erotiikkaa mietitty.
Kamera on pirun kaukana pelaajista, päälle lumityrsky, ja johan katsojana tulee mieleen ne kokemukset, kun on 90-luvulla nukahtanut telkkarin ääreen ja ruutu on pelkkää rakeista mössöä.
Jääpallo on upea laji, mutta tv-lajina peli ei kertakaikkiaan toimi. Samalla tavalla, jos etsii kiihoketta, on parempiakin ideoita kuin mennä Kreikkaan aurinkolomalle etsimään kiihottavia patsaita.
Vertauskuva on varmasti surkea, mutta onneksi näitä tekstejä ei kukaan lue kuitenkaan.
–Broidi
