Nykyaikaan kuuluu paljon hölmöjä urheilulajeja, kuten padel, frisbeegolf ja laitejooga. Turhin kaikista on kuitenkin darts.
Joskus vuosituhannen alkupuolella mekin heittelimme tikkaa baarissa, pelasimme biljardia ja vedimme kännejä. Ei tullut mieleenkään, että siinä olisi puhuttu mistään harrastuksesta.
Enempi ehkä kuiskuteltiin alkoholiongelmasta.
Parikymmentä vuotta sitten ihminen oli vielä sellainen, ettei sanaa harrastus edes ajatellut. Kaikilla oli samanlaiset tuulihousut ja samanlainen Nokian kakkosnelonen taskussa.
Yhtenäiskulttuuri oli voimissaan: jokainen veti viinaa, aina oli naisten kanssa säätöä ja tunteista puhuttiin korkeintaan saunassa, jos kurkkuun oli kaadettu sitä ennen tiukkaa.
Miksi perusjamppa pelaa dartsia?
Perusjamppa pelaa dartsia samasta syystä kuin minä heitän mökillä tikkaa. Todellisuus, joka voi olla painava kuin Caterpillar, on minulle helpompi kohdata pienessä tuulessa ja sateessa, olla ikään kuin helvetin kiireinen jonninjoutavuuden ristiaallokossa.
Kyllä minä järkytyin, kun kuulin, ettei nämä nykyajan nuoret dartsin harrastajat edes dogaa. Mitä nyt siemailevat korkeintaan yhtä hipsteribisseä kolme varttia ja reflektoivat elämäänsä, kun ”periaatteessa kaikki on hyvin, mutta silti sellainen fiilis, että jotain niinku puuttuu”.
Tuossa dartsin peluussa on kyse ajantaposta – tapetaan aikaa, kunnes aika tappaa sinut. Pitäisi ymmärtää se elämän suuri tosiasia, ettei dartsia voi pelata baarissa selvinpäin samasta syystä kuin liika tunteissa vellominen tappaa toiminnan.
Tunne-fakta-toiminta on voittava kaava. Jos kaava on tunne-jauhaminen-trauma, sillä syntyy vain loputon kierre, joka johtaa siihen, että vanhempia syytetään ties mistä laiminlyönnistä.
”Se oli sinun syysi, kun et rohkaissut minua viulistiksi”, kuulin joskus 75 euron iltapäiväteellä.
Mitä tälle asialle voisi tehdä?
Dartsin pelaaja, jos et nyt ole Luke Littler etkä tosissaan tähtää huipulle, tarvitsee uuden harrastuksen. Sellainen laji esimerkiksi kuin murtomaahiihto kasvattaa luonnetta. Darts kasvattaa pötsiä ja tekee hallaa mieskunnolle.
Ajatelkaa kaveriporukkaa, jossa yksi harrastaa dartsia, toinen padelia ja kolmas on ”kiinnostunut akryylimaalauksista, mutta ei sillee hallitse tekniikkaa”.
Palkkaisitko tämän porukan rakentamaan pitäjällesi uutta siltaa? Jos laituri pitää saada talviteloille, ottaisitko nämä tyypit avuksesi? Niinpä.
Perusjamppa pelaa dartsia, koska hän ei ole tarpeeksi kiireinen. Elämässä riittää osaavalle tekemistä. Älä hanki harrastusta, hanki elämä.
Todennäköisesti sinä et ole niin kuin Luke Littler – ja se ei muuten ole vanhempiesi syy.
–Broidi



