28.2.2024. Eric Lindrosin syntymäpäivän kunniaksi, tässä NHL-blogin arkistoista postaus ajalta juuri ennen hänen paitajuhlaansa. ”Vanhat kaunat unohdetaan ja ympyrä sulkeutuu tänään Philadelphia Flyersin kotihallissa Wells Fargo Centerissä, kun joukkueen entisen kapteenin Eric Lindrosin paita numero 88 nostetaan kattoon.”
Iso Eric
The Big E. Iso-Eerikki. Eric Lindros.
Philadelphia Flyersin mytologiaan mahtuu hienoja nimiä eilispäivien Broadstreetin joukkueista. ”The Hammer” (Dave Schultz), ”The Rifle” (Reggie Leach), ”Moose” Andre Dupont, ”Hound Dog” (Bob Kelly), ”The Fog” (valmentaja Fred Shero), ”The Rat” (Ken Linseman) ja tietenkin meidän suosikkimme ”Ile” (Ilkka Sinisalo).
Vain viiden Flyers-legendan paidat on nostettu hallin kattoon; Bernie Parent (numero 1), Mark Howe (2), Barry Ashbee (4), Bill Barber (7) sekä Bobby Clarke (16).
Tänään torstaina niitten viereen nousee kuudes, kun Erik Lindrosin, ”The Big E”:n paita numero 88 vedetään ylös ennen Flyersin ja Lindrosin kotikaupungin Toronto Maple Leafsin ottelua.
Juuri tämän pelaajan paluu Philadelphiaan on hieno asia, jota ei vielä joitakin vuosia sitten olisi voinut oikeastaan edes kuvitella.
Eric Lindrosin ja Philadelphia Flyersin välit eivät olleet parhaat mahdolliset, kun #88:n ja seuran sukset menivät ristiin noin seitsemäntoista vuotta sitten.
Siihenkin nähden hieno paitajuhla, ja Lindrosin paluu kotiin juhlittuna sankarina paikkaan, jossa hänen ammattilasuransa alkoi, on hieno asia. Flyers-fanit ja seuran organisaatio ottaa avosylin vastaan miehen, joka lähti seurasta joskus ovet paukkuen kiusallisen julkisen avioeron tuloksena.
Flyersin ja Eric Lindrosin välien lämpenemisen voidaan sanoa alkaneen kuusi vuotta sitten, kun silloinen GM Paul Holmgren otti yhteyttä ja kutsui yli vuosikymmenen poissa entisen seuransa toimista kokonaan pysyneen miehen pelaamaan Philadelphiassa pelattuun Winter Classic-ulkoilmapeliin. Holmgren halusi kaikki vanhat tähdet kokoon alumni-otteluun, ja Eric suostui.
Tunnelma ottelussa oli lämmin, #88:n faneilta saamat suosionosoitukset mahtavat ja oli odotettavaa, ettei kaikki jäisi siihen.
On todella hienoa, että tänään Philadelphiassa voidaan juhlia Eric Lindrosia. Flyers-fanit ovat haltioissaan. Lindrosille itselleen tämä on mitä hienoin kunnia, jota hän ei varmasti osannut itse edes odottaa.
Harvinainen, spesiaali pelaaja
Eric Lindros oli vaikuttava näky jäällä. Hän oli 193-senttinen ja noin 110-kiloinen huippuvuosinaan. Tarpeeksi nopea, taitava, tarkka ampuja (Flyersin vuosina tarkkuusprosentti kolme kertaa yli 20) ja pelottavan fyysinen, iso sentteri. Hän oli armoton vastakarvaaja, joka loisti kiekonriistoissa. Hän dominoi aloitusympyrässä; voittoprosentti kaudella 1998-99 käsittämätön 60.03%.
Harvinainen yhdistelmä pelottavaa kokoa ja taitoa.
Londonin kaupungissa, Kanadan Ontariossa syntynyt Eric oppi kävelemään kahdeksan kuukauden ikäisenä, ja ajamaan polkupyörää ilman apupyöriä kolmevuotiaana. Kolmetoistavuotiaana hän oli jo 178-senttinen, yli 70-kiloinen ja jo tunnettu jääkiekkoilija omassa provinssissaan. Ericin isä kysyi neuvoa poikansa jääkiekkouralle Wayne Gretzkyn ja Bobby Orrin vanhemmilta. Kotitalon takapihan uima-allas muutettiin talvisin kiekkokaukaloksi ja alakerta laukomispaikaksi Ericille ja tämän pikkuveli Brett Lindrosille.
Eric nousi suuren jääkiekkomaailman tietoisuuteen jo junnuiässä, eivätkä kaikki häntä koskeneet uutiset olleet, tai niitä ei ehkä otettu vastaan, positiivisesti. Eric ja hänen vanhempansa tekivät enemmän kuin yksikään pelaaja häntä ennen (tai ehkä hänen jälkeensäkin), pitääkseen huolen siitä, että heillä ja yksin heillä oli oikeus kontrolloida tämän jääkiekkouraa.
Kanadassa parhaisiin A-junnusarjoihin (CHL) mennään varaustilaisuuden kautta. Yleensä lähdetään kotipaikkakunnalta siihen seuraan, joka varauksen on tehnyt. Näin esimerkiksi 16-vuotias edmontonilaisjunnu ei automaattisesti pelaakaan kotikaupungin Oil Kingsissä – hän voi saada pelipaikan yli 1,500 kilometrin päässä sijaitsevasta Portlandista. Yleensä varatuksi tulemista Bantam Draftissä pidetään niin suurena kunniana, että pelaajat lähtevät heidät varanneeseen joukkueeseen mielellään.
Kun Eric Lindrosin oli aika astua A-junnuihin, hän kieltäytyi ehdottomasti jättämästä kotiseutuaan Toronton aluetta. Wayne Gretzkyn vanha junnuseura Sault Ste. Marie Greyhounds teki varauksen omistajansa Phil Espositon johdolla kielloista huolimatta, mutta joutui treidaamaan oikeudet Oshawa Generalsiin. Junnuliiga muutti omia sääntöjään, jotta tulevaksi liigan vetonaulaksi tiedetty Lindros pääsisi pelaamaan. Aikaisemmin ykkösvarausta ei saanut kaupata.
Isompi kohu oli kuitenkin vielä tulossa.
”Non” Quebecille
Lindrosin perhe ilmoitti jo hyvissä ajoin ennen kesän 1991 NHL Draftiä, ettei Eric tulisi koskaan pelaamaan liigan huonoimmassa, kolme kertaa peräkkäin viimeiseksi jääneeessä joukkueessa Quebec Nordiquesissa. Hän oli valmis vaikka odottamaan kaksi vuotta päästäkseen uudelleen varaustilaisuuteen. Tässä vaiheessa Ericin vanhemmat, äiti Bonnie ja isä Carl, olivat jo Kanadan tunnetuimmat jääkiekkovanhemmat.
Heidän mielestään tulevan supertähden ei kannattanut muuttaa pieneen ranskankieliseen kaupunkiin, jossa jääkiekkotähteyden mukanaantuomia mahdollisuuksia tuottoisiin mainossopimuksiin ei olisi samalla tavalla tarjolla kuin USA:n puolella tai Torontossa.
Ranskalaisesta kulttuuristaan ylpeässä Quebecissä Lindrosien kieltäytymistä pidettiin hemmotellun junnun ja tämän ahneen perheen huonona käytöksenä. Nordiquesin GM Pierre Page varasi Lindrosin silti ykkösvarauksellaan, mutta tämä kieltäytyi liittymästä joukkueeseen. Hän kieltäytyi kuuluisasti pukemasta hienoa Fleur-de-lit-paitaa päälleen, kun nimi huudettiin. Hän kieltäytyi saapumasta harjoitusleirille. Seurannut skandaali sai kanadanranskalaisessa lehdistössä nimen ”L`Affaire Lindros”.
Toisaalla taas Lindrosin perheen toimia ihailtiin. Kerrankin joku uskalsi panna hanttiin alaikäisten työskentelyoikeuksia polkevaa järjestelmää vastaan.
Seuraavan kauden aikana Lindros pelasi Mike Keenanin valmentamassa vaahterapaitojen joukkueessa syksyn 1991 Canada Cupissa joukkueensa ainoana NHL:n ulkopuolisena pelaajana, Oshawan paidassa junnuissa, nuorten MM-kisoissa, sekä Albertvillen olympiakisoissa. Kaikkialla siis, mutta ei Quebecissä.
Kuuluisassa quebeciläisessä mainoksessa Lindrosia nimitettiin julkisesti ”Bèbè Lindros”:iksi. Kun Kanadan maajoukkue kävi syksyllä 1991 pelaamassa harjoitusottelun Quebec Cityn Le Colisèessa, yleisö heitti tutteja jäälle Lindrosia häpäistäkseen.
Tämän kirjoittanut oli paikalla Le Colisèessa syksyllä 1993, kun Flyers oli Nordsin vieraana. Pelistä jäi mieleen lukuisten katsojien Lindrosia häpäisseet ranskankieliset plakaatit, suurikokoiset tutit, ainakin pari vauvaksi pukeutunutta aikuista miestä, sekä urkuri, joka aina Lindrosin tullessa jäälle soitti vanhaa sävelmää ”My Bonnie Lies Over The Ocean”, jolla viitattiin suoraan tämän äitiin!
Iso pelaajakauppa
Quebecin antautuminen tapahtui Montrealin vanhassa Forumissa kesällä 1992 järjestetyssä NHL:n varaustlaisuudessa. Nordiques ilmoitti kaupanneensa Eric Lindrosin Philadelphiaan. Quebeciin kaupassa tuli iso paketti (vielä Ruotsissa ollut Peter Forsberg, Steve Duchesne, Mike Ricci, Kerry Huffman, Ron Hextall, ensimmäisen kierroksen varausoikeus 1993 (Jocelyn Thibault, ja 1994 (Nolan Baumgartner), sekä Chris Simon, josta päätettiin myöhemmin) ja 15 miljoonaa dollaria käteistä.
Oikeastaan Philadelphia Flyersin FM Russ Farwell oli omituisesti tehnyt kaupat Lindrosista kahden seuran kanssa. New York Rangers oli toinen osapuoli, joka tarjosi Tony Amonten, Aleksei Kovalevin, John Vanbiesbrouckin, Doug Weightin, varausoikeuksia ja 12 miljoonaa dollaria. Asia vietiin NHL:n määräämälle puolueettomalle välimiehelle, joka määräsi Flyersin hyväksi.
Tämä pelaajakauppa sitä seuranneine lisäkauppoineen teki Quebec Nordiquesista myöhemmin todella vahvan joukkueen Colorado Avalanchena. Avsin voidaan sanoa voittaneen kaksi Stanley Cupia L`Affaire Lindrosin ansiosta. Forsbergista tuli supertähti. Riccistä tuli hyvä kolmosketjun puolustava pelaaja kuuden kauden ajaksi. Hänet kaupattiin myöhemmin San Jose Sharksiin paketissa, josta Avs sai Alex Tanguayn. Hextall oli mukana kaupassa, jonka ansiosta Colorado sai parin mutkan kautta Adam Deadmarshin.
NHL-ura alkaa
Eric Lindrosin NHL-ura alkoi vihdoin syksyllä 1992 ennennäkemättömän hypetyksen, odotusten ja paineitten alaisena Philadelphia Flyersin paidassa.
Hän vastasi paineisiin vakuuttavalla tavalla. 40-maalin raja rikkoutui kolmella ensimmäisistä neljästä kaudesta. Heti tulokaskaudella 41 maalia ja 75 pistettä, vaikka hän oli sivussa 23 pelistä loukkaantumisten takia. Toisella kaudella 97 pistettä.
Kaudella 1994-95 Lindros olisi voittanut NHL:n pistepörssin, mutta runkosarjan viimeisenä päivänä Jaromir Jagr meni ohi, koska hänellä oli samat pisteet, mutta enemmän maaleja. Lindros vei kuitenkin kotiin sekä Hart- että Lester Pearson-palkinnot (nykyisin Ted Lindsay-palkinto).
The Big E:n kahdeksan Philadelphian kautta koostuivat pääasiassa huippuhetkistä. Legion of Doom-ketjusta, jonka laidoilla pelasivat John LeClaire ja Mikael Renberg, tuli NHL:n paras ketju. Kuuluisa ketju syntyi helmikuussa 1995, kun isokokoinen LeClair saapui Phillyyn Montrealista.
Kaudella 1995-96 uran huippupisteet 115 pistettä runkosarjassa.
”Nyt on sinun aikasi”, sanoi Mario Lemieux Lindrosille kättelyjonossa pelattuaan viimeisen ottelunsa playoffeissa keväällä 1997. Kun Flyers pudotti New York Rangersin, tuli Ericin lapsuuden idoli Mark Messierin vuoro kannustaa. ”Mene ja ota se, mikä sinulle kuuluu”, sanoi Messier.
Mutta finaalisarjassa Detroit Red Wings vastasi ”Legion of Doomin” dominointiin taitopakeilla – Nicklas Lidström ja Larry Murphy sotkivat koko ketjun pelin. Lindros näytti hämmentyneeltä, Red Wings voitti Stanley Cupin suoraan neljässä ottelussa.
Asiat kääntyvät huonompaan suuntaan
Alkuajat Philadelphiassa olivat loistavat, mutta vuosituhannen lopulle tultaessa asiat alkoivat kääntyä huonompaan suuntaan. Flyersin GM, legendaarinen Bobby Clarke oli myös Kanadan olympiajoukkueen GM vuoden 1998 talvikisoissa Japanin Naganossa. Clarke valitsi Lindrosin joukkueensa kapteeniksi. Kanada ei voittanut kultaa. Lindros onnistui harhauttamaan Dominik Hasekin semifinaalin rankkarikisassa, mutta laukoi kiekon tolppaan. Sitä lähemmäksi finaalia ei Kanada Naganossa päässyt.
Maaliskuussa, vuonna 1998 Lindros sai kovan, vaikkakin puhtaan tällin Darius Kasparaitiksen tarjoamana. Tämä oli alku seuranneille aivotärähdysongelmille. Kaksi vuotta myöhemmin Bostonin Hal Gillin toimesta tuli samanlainen tiltti. Jo junnuvuosina oikeastaan alkaneet aivotärähdysvammat alkoivat kasaantua.
Syksyllä 1999 Nashvillessä pelatussa ottelussa Lindros kärsi vakavan keuhkovamman. Flyersin lääkintähuoltaja John Worley diagnosoi sen kylkiluuvammaksi. Kämppäkaveri Keith Jones löysi Ericin hotellihuoneen ammeesta seuraavana aamuna huonossa kunnossa. Hänet vietiin sairaalaan kriittisessä tilassa. Suuri määrä verta oli päässyt rintakehään, tarvittiin nopeasti happea, sairaalassa suoritettu hätäleikkaus pelasti todennäköisesti Eric Lindrosin hengen.
Jos hän olisi seuran lääkintähenkilökunnan ohjeitten mukaisesti matkustanut Philadelphiaan lentokoneella, hän olisi kuollut.
Väärä diagnoosi ja seurannut vaarallinen tilanne eivät parantaneet Lindrosin perheen ja GM Bobby Clarken muutenkin tulehtumassa olleita välejä. Lindrosin klaani kritisoi Flyersin lääkäreitä väärästä diagnoosista noin selvästi vaarallisen vamman tapauksessa. Flyersin leiristä lauottiin takaisin sanomalla, että Lindros itse vaikeutti tilannetta salailemalla ja vähättelemällä todellista tilaansa.
Riitelyn seurauksena Clarke otti kapteenin C:n pois Lindrosin paidasta. Hänestä oli tehty vain 21-vuotiaana siihenastisen NHL-historian nuorin kapteeni. Vanhan koulun miehenä Bobby Clarke haukkui kapteeniaan jopa pehmeäksi. Aikaisemmin Clarke oli avoimesti haukkunut Lindrosia pelaajaksi, joka hyytyy tärkeissä peleissä. Mikään muu kuin Stanley Cupin voitto tuntui olevan tarpeeksi hyvä Flyers-ikonille.
Lindros kysyi neuvoa Steve Yzermaniltä ja Mario Lemieuxilta. Heidän neuvonsa oli yksinkertainen: ”Just play.”
Vuoden 2000 playoffeissa tuli kuuluisin Eric Lindrosin kärsimä loukkaantuminen. Devilsin Scott Stevens iski siniviivaa ylittävää Lindrosia tavaramerkkitaklauksellaan, joka silloisten sääntöjen mukaan oli puhdas. Seurauksena paha aivotärähdys.
Jälleen Lindrosin perhe valitti, että Flyersin lääkärit olivat antaneet peliluvan liian aikaisin (Eric oli törmännyt aikaisemmin playoffeissa toiseen pelaajaan harjoituksissa), ja jälleen Bobby Clarke väitti Ericin itse vaikeuttavan tilannetta, koska tämä ei ollut hänen mielestään rehellinen lääkäreille.
Lopuksi Eric Lindros päätti jättää koko kauden 2000-2001 pelaamatta toipuakseen vammoistaan kunnolla. Samalla hän pyysi treidiä pois Philadelphiasta kotikaupunkiinsa Torontoon.
Mutta Bobby Clarke ei antanut periksi, kuten junnuliiga OHL, tai Quebec Nordiques olivat tehneet. Clarke ilmoitti, ettei Lindros tällä kertaa saisi enää tahtoaan läpi. Oli aika selvää, ettei Flyersin GM tulisi koskaan tekemään kauppoja Toronton kanssa, koska pelaaja oli sitä pyytänyt.
Kuukausien neuvottelujen jälkeen kaupat tehtiin New York Rangersin kanssa. Eric Lindros teki vielä uuden tulemisen Broadwayllä. Hän oli vieläkin suhteellisen nuori, 28-vuotias. Ensimmäisellä kaudellaan New Yorkissa 2001-02 hän teki 37 maalia ja pelasi Kanadan kultaa voittaneessa, tällä kertaa Wayne Gretzkyn manageroimassa joukkueessa Salt Lake Cityn olympiakisoissa.
Työsulkukauden 2004-05 jälkeen Lindros pelasi vielä Torontossa ja Dallasissa. Viimeiseksi kaudeksi jäi 2006-07.
Harvinainen paketti
Eric Lindros oli jääkiekkoilija, joka varmasti pelotti fyysisellä pelillään vastustajia, satutti joitakin ja rikkoi luita, mutta samalla sai itse kokea oman osansa vaarallisen lajin loukkaantumisista, etenkin aivotärähdyksistä. Uran alkupuolella polvivammoja ja olkapäävammoja, lopussa aivotärähdykset päättivät uran ennenaikaisesti. Ehkä hän oli oman, jo junnuissa omaksumansa pelityylin uhri.
”Liigassa ei ole ketään toista, joka pystyy tekemään 50 maalia ja samalla käyttämään sinua nopeusesteenä”, analysoi kovaotteinen Shawn Antoski kirjassa ”Hockey`s Greatest Stars”.
”Oli sellainenkin aika, jolloin pystyin pelaamaan kovaa ja fyysisesti, enkä koskaan loukkaantunut”, Lindros kertoi toimittaja Chris McDonellille. ”Nyt osaan väistää sellaisia tilanteita”. Lindros missasi neljäsosan ensimmäisen kuuden NHL-kautensa peleistä loukkaantumisten takia.
Hänet aateloitiin Hockey Hall of Famen jäseneksi syksyllä 2016. Kiitospuheessaan hän kiitti useita NHL-seurojensa henkilöitä, mutta jätti huomionarvoisesti John Worleyn nimen mainitsematta.
NHL-uran loppusaldoksi jäi playoffit mukaanlaskien 813 ottelua, 396 maalia, 922 pistettä ja 1,520 jäähyminuuttia. Hänen lasketaan pudottaneen hanskansa yhteensä 35 kertaa. Näistä yksi tuli playoffeissa, keväällä 1996 Tampan Igor Ulanovia vastaan. Täysin ilman kipurajaa pelannut Ulanov oli yksi harvoista puolustajista, jonka peli oli kuin kryptoniittia Lindrosille.
Huomattava tilasto Eric Lindrosin uralla on hänen pisteet per ottelu-tilastonsa Philadelphian ajoilta. Kahdeksan kautta, pisteitä keskiarvolla 1.37 per ottelu (Lindrosin koko uran keskiarvo on 1.14). Jos lasketaan vain Flyers-vuodet, koko NHL:n historiassa vain Wayne Gretzky, Mario Lemieux, Bobby Orr, Sidney Crosby ja Mike Bossy ovat pelanneet kovemmalla keskiarvolla.
Voidaan myös sanoa, ettei Lindros koskaan ole saanut ansaitsemaansa kunniaa kansainvälisestä peliurastaan. Hän voitti kaksi nuorten maailmanmestaruutta, Canada Cupin sekä kultaa ja hopeaa olympialaisista. Vaahterapaidassakin hän pelasi yli piste-per-peli keskiarvolla.
Muutaman vuoden ajan 1990-luvulla Eric Lindros saattoi olla maailman paras jääkiekkoilija. ”En ole koskaan nähnyt noin ison kaverin pystyvän pelaamaan, kuten Eric pelaa”, sanoi Bobby Orr, jonka mielestä #88 oli parhaimmillaan maailman paras.
Iso-Eric tänään
Tänään 44-vuotias tyylikkäästi vähän harmaantunut ja keski-ikäisen miehen olemuksen ottanut Eric Lindros asuu Torontossa vaimonsa Kinan ja kolmen pienen lapsensa (kaksivuotiaat kaksoset Ryan ja Sophie sekä kolmevuotias poika Carl) kanssa.
Hänet tunnetaan ahkerana aivotärähdystutkimuksen ja turvallisemman urheilemisen puolestapuhujana. Pikkuveli Brett Lindros oli New York Islandersin ykkösvaraus vuonna 1994, jonka pelaajaura päättyi jo 20-vuotiaana aivotärähdysten takia. Hän ehti pelata vain 51 ottelua.
Vanha urheilusanonta ”The bigger they are, the harder they fall” oli todella totta Lindrosin veljesten tarinassa. Kumpikin isokokoisia hyökkääjiä, jotka aikakautensa pelityylille ominaisesti pelasivat taidolla hyökkäyspäähän, mutta antoivat vastustajille samalla todella kovia taklauksia rangaistukseksi.
Nykyisin Lindros vaikuttaa mieheltä, joka muistelee mielellään menneitä ja erityisesti jääkiekkouraansa hyvällä, mutta elää mieluummin tässä päivässä ja katsoo samalla eteenpäin.
Voidaan nyt jälkiviisaina todeta, että 1990-luvun alussa ahneena ja itsekkäänä pidetty, hemmotellun poikansa oikeuksia ajanut Lindrosin perhe olikin aikaansa edellä. He toimivat ihan oikein. Liian monet vanhemmat ovat luottaneet poikansa jääkiekkomaailman haltuun tarkistamatta olosuhteita.
Juhlaa odotellessa
Hieno juhla tulossa tänään Philadelphiassa, kun Iso-Eerikki toivotetaan tervetulleeksi ja numero 88 nousee kattoon. Samassa hallissa, jonka avajaisissa hän itse oli vuonna 1996.
Vanha kunnon Legion of Doom-ketju, ja moni muu tulee olemaan paikalla.
Heti huomenna Pennsylvanian Hersheyssä ketju nähdään vielä kerran jäällä, ulkoilmaottelussa.
”Vaikka luistelemmekin hidasta vauhtia, pelaaminen on vieläkin tosi hauskaa”, twiittasi Eric Lindros jokin aika sitten.
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
[email protected]
