Viihde

1,6 miljoonaa iloista venäläistä hyppi riemusta

Liikkuva superfestivaali Monsters of Rock vietiin Neuvostoliittoon vuonna 1991. Esiintyjinä oli useita ajan huippunimiä, kuten Mötley Crüe ja AC/DC. Absurdeimman yleisön kiskaisi kuitenkin Metallica. Arvioiden mukaan paikalla oli peräti 1,6 miljoonaa ihmistä.

Miettikääpä millainen määrä ihmisiä on 1,6 miljoonaa! Suomen väkiluku oli Tilastokeskuksen mukaan helmikuun 2024 lopussa 5 608 218 – ainoastaan kolme ja puoli kertaa enemmän kuin legendaarisen konserttiyleisön pääluku.

Neuvostoliitto oli keikan aikaan hajoamassa. Lopullisesti tämä tapahtui toki vasta joulukuussa. Amerikkalaisyhtyeen ainutkertainen konsertti oli puolestaan 28. syyskuuta Tushinon lentokentällä Moskovassa.

– Se neuvoteltiin opiskelijoiden – tai mielenosoituksia tehneiden ihmisten – ja hallituksen välillä. Osa sitä, mitä he halusivat, oli rokkikonsertti, on Metallica-rumpali Lars Ulrich sanonut Conan O’Brienin haastattelussa myöhemmin.

Konsertti oli ilmainen, ihmiset saivat liikkua vapaasti ja Metallica oli saavuttamassa menestyksensä huippua niin kutsutulla The Black Albumilla. Yhtye esitti 13 kappaletta, aloitti Enter Sandmanilla (video alempana) ja lopetti tykittelemällä Batteryn.

– Emme olleet oikeasti valmistautuneet siihen, mitä olisi tulossa. Se lukeutuu epäuskottavimpiin kuvamateriaaleihin Metallican osalta, on tanskalainen jatkanut.

Vaikka James Hetfieldin ja Ulrichin kipparoima yhtye veti lentokentälle käsittämättömiä massoja ihmisiä, kuten alla olevasta videomateriaalista näkyy, ei kyseessä silti ole maailmanennätys. Rod Stewart heitti keikan kolmelle ja puolelle miljoonalle ihmiselle Copacabanalla Rio de Janeirossa vuonna 1994.

–Broidi


Muita aiheeseen liittyviä juttuja