29.3.2024. Montreal Canadiensin ja Quebec Nordiquesin välinen vihanpito huipentui pitkänäperjantaina, vuonna 1984. On aika hiljentyä pääsiäisen viettoon tämän vanhan tarinan myötä.
Pitkänperjantain palvelus jääkiekon kirkossa
NHL:n oma pitkänperjantain verilöyly tunnetaan englanniksi nimellä ”Good Friday Massacre”. Ranskaksi sen nimi on ”La Bataille du Vendredi Saint”. Erittäin katolisessa Quebecin provinssissa tämä jääkiekolle mustan silmän antanut pyhäinhäväistys pääsi tapahtumaan pitkänäperjantaina, vuonna 1984. Päivänä, jona kristinuskoiset muistavat Jeesuksen ristiinnaulitsemista arvokkaasti, kirkkona toimikin vanha pyhä Montrealin Forum, jonka jäälle kärsijän roolin ottaneet Montreal Canadiens ja Quebec Nordiques vuodattivat verensä Quebecin provinssin toisen virallisen uskonnon, jääkiekon nimissä.
Saarnan antoi Hockey Night in Canada, jonka pääpappi, legendaarinen selostaja Bob Cole välitti tunnelman, ja kommentaattori Mickey Redmond (entinen Canadiensin oikea laituri) kommentoi vieressä. Saarna on katsottavissa ja kuunneltavissa You Tubessa.
Montreal vs. Quebec City
Quebec Nordiques tuli NHL:ään vuonna 1979 kapinaliiga WHA:sta. Kauniin ja umpiranskalaisen Quebec Cityn kiekkofaneille WHA:ssa oleminen oli kuin toisenluokan kansalaisen elämää – mikä tavallaan kuvasti suurempaa kulttuurillista puheenaihetta Quebecin provinssissa – mutta NHL:ään palaaminen (Quebec Bulldogs oli pelannut liigassa tasan 60 vuotta aikaisemmin viimeisen kerran) oli palaaminen jääkiekon ”oikeaan kirkkoon”.
Montrealissa pelaava Les Glorieux ei enää ollut ainoa jääkiekollisen pelastuksen antava taho ranskankielisessä Kanadassa. Quebec City on pienempi kaupunki kuin Montreal. Ilmassa oli selkeästi pienemmän kylän näyttämisenhalua isommalle. Hyvässä muistissa oli se fakta, että Canadiensin omistava Molsonin perhe vastusti Quebecin liittymistä NHL:ään.
Ehkä ikivanha katkeruus Quebec Acesin supertähti Jean Beliveaun menettämisestä Canadiensiin kyti vieläkin jääkiekkopuristien mielissä. Canadiens ei 1950-luvun alussa onnistunut houkuttelemaan Le Gros Billiä pois Quebecistä millään.
Sitten Club de Hockey Canadien keksi keinon: se osti koko Quebecin senioriliigan. Beliveau teki NHL-sopimuksen vuonna 1953.
Kunnioituksen puute
Montrealin ja Quebec Cityn välisten jääkiekkosotien taustalla oli siis paljon eri kerrostumia. Paljon myös poliittisia kiistoja, joitten symboleiksi jääkiekkojoukkueet joutuivat. Montreal oli kosmopoliittinen miljoonakaupunki, joka sai järjestettäväkseen vuoden 1967 maailmannäyttelyn, ja vuoden 1976 kesäolympialaiset. Sen jääkiekkojoukkue oli malliesimerkki todella menestyvästä NHL-seurasta 22 Stanley Cupillaan (nyt jo 24).
Quebec City oli provinssin pääkaupunki, mutta paljon pienempänä ei koskaan saanut sellaista maailmanlaajuista huomiota osakseen kuin runsaan kahden ja puolen tunnin päässä sijaitseva Montreal (Guy Lafleurin sanotaan ajaneen Ferrarillaan matkan(255km) puolessatoista tunnissa).
Quebec Cityä ei jostain syystä huomioitu eikä kunnioitettu, ja tämä pätee myös Nordiquesiin.
Kun Moskovan ZSKA teki NHL-kiertueensa vuonna 1985, se kävi ensin voittamassa Los Angeles Kingsin ja Edmonton Oilersin. Kaiken huomion sai kuitenkin Punakoneen paluu Montreal Forumille uuden vuoden aaton otteluun, jonka se voitti selvästi maalein 6-1. Kolmannessa erässä Forumin asiantunteva yleisö nousi seisaalleen osoittamaan suosiota venäläisten järjestämälle showlle. Viktor Tihonovin voi nähdä hymyilevän viekkaasti sekunnin, ehkä kahden ajan.
Mutta kukaan ei huomannut, että Tihonovin armeija oli sitä ennen käynyt Quebec Cityssä, ja saanut siellä selkäänsä selvästi maalein 5-1. Kukaan ei välittänyt Nordiquesista.
Uskon vakaasti, etteivät juuri Quebecissä loistaneet pelaajat koskaan saaneet ansaitsemaansa kunnioitusta samasta syystä. Dale Hunter esimerkiksi oli Nordiquesin sydän. Hän oli pelaaja, jota oli helppo vihata, koska hän pelasi rumalla tyylillä. Mutta kuka tahansa olisi ottanut Hunterin omaan joukkueeseensa. Hunter pystyi, ja oli halukas tekemään mitä tahansa voittaakseen. Hän teki ratkaisumaaleja playoffeissa. Hän voitti tärkeitä aloituksia. Hän pelasi molempiin suuntiin erikoistilanteissa.
Canadiens-pelit olivat hankalia kovalla särmällä pelanneelle Dale Hunterille, koska vastassa oli nuorempi veli Mark.
Peter Stastny oli loistava NHL-pelaaja. Hän otti vastaan kovia taklauksia, ja antoi samalla mitalla takaisin. Hän ei koskaan heittänyt kiekkoa päätyyn, eli antanut sitä vastustajalle. Hän piti kiekkoa, ja kontrolloi peliä. Hän oli aina yksi joukkueittensa johtajahahmoista. Myös silloin, kun hän edusti Kanadaa vuoden 1984 Canada Cupissa. Stastnyn kerrotaan antaneen ennen Venäjä-ottelua Team Canadalle puheen siitä, miksi juuri tuon ottelun voittaminen oli tärkeää. Puheen sanottiin olleen niin vaikuttavan, että vaahterapaidat olivat valmiita luistelemaan vaikka seinän läpi voittaakseen pelin Stastnylle.
Michel Goulet oli vielä yksi Nordiques-pelaaja, joka ei tunnu saaneen kunnioitusta. Hän oli mielialapelaaja, joka aina välillä näytti katoavan. Sitten hän teki 2-3 maalia, tullen maalipaikkaan Peter ja Anton Stastnyn perässä trailerinä.
Fleur-de-lit vastaan Sainte Flanelle
Kahden Quebecissä sijaitsevan NHL-kaupungin välille syntyi nopeasti kiihkeä kilpailu. Nordiquesin status toisenluokan kansalaisena päättyi keväällä 1982, kun se pudotti Canadiensin playoffeissa viidessä ottelussa. Ystävyydet ja perhesuhteet joutuivat koetukselle näiden kahden joukkueen kohdatessa. Jäällä pelattiin kuin perhe- ja sukuriidoissa tai sisällissodissa toimitaan, äärimmäisen syvän vihamielisesti.
NHL-jääkiekkoa 80-luvulla seuranneet muistavat isomaaliset ottelut ja firewagon hockeyn, mutta Quebecin taistelussa oli paljon muutakin. Loistavat taitopelaajat, kuten neljä kertaa peräkkäin 50-maalin rajan rikkonut Michel Goulet ja yksi aikakauden aivan parhaisiin eurooppalaisiin lukeutunut Peter Stastny loistivat, mutta Nordiquesin ja Canadiensin peleissä oli yhtä paljon kyse kovuudesta ja vastustajan horjuttamisesta pelottelemalla kuin hienosta taitopelistä.
Mats Näslund tai joku Stastnyn veljeksistä saattoi antaa hienon syötön samassa vaihdossa, jossa Chris Chelios tai Dale Hunter saattoivat antaa vihaisen iskun mailallaan. Kalifornian lämmössä Anaheim Ducksin TV-kommentaattorina nykyisin toimiva Brian Hayward voi kertoa tuntevansa Quebecin taistelujen muistot vieläkin selässään. Nordiquesin Gord Donnelly iski kerran maalin takana Canadiensin maalivahtina pelannutta Haywardia poikittaisella selkään niin kovalla voimalla, että mursi yhden tämän selkänikamista.
Quebecin taistelu saavutti huippunsa, tai pohjansa, riippuen mielipiteestä, kaudella 1983-84, jolloin Nordiques oli oikeastaan jo noussut ennakkosuosikiksi. ”Sen kauden aikana et voinut lukea montrealilaista sanomalehteä – englannin- tai ranskankielistä – jossa ei olisi ollut vertailuja ylöspäin matkalla olleen Nordiquesin nerokkaan, Marcel Aubutin johtaman markkinointiryhmän, ja vaikeuksissa olevan, entisen ylpeän huippuseuran Canadiensin välillä”, kirjoitti Habs-puolustaja Larry Robinson sarkasminsävyisesti kirjassaan.
Kaljapanimot vastakkain
Median mukaan Canadiens yritti epätoivoisesti vastata Quebecin loistomenestykseen. Nordiques sai lehtien tekemien mielipidetidustelujen tuloksista päätellen jatkuvasti uusia kannattajia, mutta Canadiens oli jäänyt polkemaan paikalleen. Montrealilla oli toki koko ajan ainakin kaksi kertaa enemmän faneja kuin Quebecillä. Oli kyse myös olutpanimoitten välisestä sodasta – Quebecin Carling O`Keefen myyntitilastot olivat nousussa, Montrealin Molsonin laskussa.
Lemaire vastaan Le Tigre
Montrealin ja Quebecin yhteenotto tapahtui playoffien toisella kierroksella. Jo sarjaa edeltänyt hypetys quebeciläisessä mediassa oli valtaisaa. Canadiensin valmentaja Jacques Lemaire ei pelaajana koskaan puhunut mitään toimittajille, eikä hän pitänyt puhumisesta valmentajanakaan. Nordiquesin tulisieluinen luotsi Michel Bergeron taas järjesti aina mediasirkuksen, kun siihen tuli tilaisuus hurjilla kommenteillaan.
Bergeronilla oli sellaisia lempinimiä kuten ”Le Tigre” ja ”Napoleon”, jotka kertovat tärkeimmän hänen persoonastaan. Canadiens-pelien alkuverryttelyissä hän ilmestyi laidalle huutelemaan törkeyksiä Montrealin pelaajille tyyliin ”Hei Tremblay! Tänä iltana me leikkaamme pääsi irti”.
Erikoinen sivujuoni hänen tarinassaan on NHL-historian ainoa valmentajatreidi. Quebec treidasi hänet New York Rangersiin juuri kesän 1987 NHL Draftin kynnyksellä. Le Tigre oli aika iso valmentajaikoni ranskankielisessä Kanadassa. Kun hän sai kenkää Rangersistä, Le Journal De Montreal julkaisi kahdeksansivuisen Le Tigre-spesiaalin, ja La Presse vain seitsemänsivuisen.
Montrealin ja Quebecin playoffsarjasta keväällä 1984 tuli valmentajien välinen mediataistelu, jossa otsikoita ei säästelty. Lemaire ja Bergeron kaartelivat ja kiertelivät toisiaan hallilla muristen kuin vihaiset koirat. Näytti jo siltä, että mediasirkukseen huijattu ja houkuteltu, ujo Jacques Lemaire, ja täysin elementissään toiminut Michel Bergeron, sekä kaupunkien toimittajat, tappelivat kovemmin kuin pelaajat jäällä.
Tähän oli kuitenkin tulossa muutos.
Quebec voitti ensimmäisen ottelun ja Montreal kaksi seuraavaa. Kolmannessa Canadiens ehti johtaa kotonaan jo maalein 2-0, mutta Nordiques sai kiinni ja voitti jatkoajalla. Viidennessä Montreal voitti Le Coliseella selvästi maalein 4-0.
”This. Is. Bad”
Maaliskuun 20. päivänä, vuonna 1984 pelattiin Montrealin ja Quebecin välisen playoffsarjan kuudes ottelu. Jos Canadiens voittaisi, se jatkaisi konferenssifinaaliin. Ensimmäisen erän lopussa Nordiques oli johdossa 1-0 Peter Stastnyn maalin ansiosta. Summerin soidessa kaikki näyttivät pääsevän erätauolle turvallisesti ja vahingoittumattomina. Nuoren Habs-puolustajan Chris Chelioksen laukaus blokattiin.
Sitten yhtäkkiä alkoi ensimmäinen tappelu Nords-maalivahti Daniel Bouchardin vasemmalla puolen. Dale Hunter ajoi tahallaan tilanteen jälkeen päin Bouchardia. Guy Carbonneau hyppäsi Hunterin kimppuunn. Sitten Hunter viipyi Carbonneaun päällä vähän liian kauan ja tappelu oli valmis.
Molemmat joukkueet ryntäsivät jäälle ja syntyi joukkotappelu. Selostaja Bob Cole kuvasi draaman alkua ainutlaatuisella tavallaan, sanoen: ”This. Is. Bad.”
Ja tilanne kävi yhä huonommaksi.
Lähes kaikki molempien joukkueitten pelaajat olivat pian jäällä tappelemassa. Chris Nilan hyppäsi jäälle, ja iski pahaa aavistamattoman tulokaspakki Randy Mollerin silmäkulmat pahasti verille. Mario Tremblay iski, löi Peter Stastnyn nenän murskaksi sarjalla oikeita. Jopa kakkosmaalivahdit Richard Sevigny ja Clint Malarchuk olivat löytäneet toisensa ja muksivat surutta toisiaan nyrkeillään. Yhdessä vaiheessa Cole ilmoitti katsojille jäällä olevan käynnissä jo neljätoista eri tappelua.
Hockey Night in Canadan kamera tavoitti Nordiquesin penkillä seisoneen Anton Stastnyn, joka pysytteli aloillaan – mahdollisen pelirangaistuksen uhalla jos hän menisi jäälle (Sääntö kymmenen ottelun automaattinen pelikielto kentälle hyppäämisestä tulisi vasta vuonna 1987).
Sitten, kesken kaiken kaaoksen Forumin aina työnsä tyylikkäästi osaava urkuri alkoi soittaa tangoa. La Cumparsita sopii taustamusiikiksi pahimpaankin joukkotappeluun.
Lääkäri jäälle
Yhtäkkiä, juuri kun pahin sekasorto ja kaaos näytti hetkeksi rauhoittuneen, kamerat näyttivät jäässä makaavaa Montreal Canadiensin pelaajaa. Habsin huoltaja Gaetan Lefebre oli jo paikalla. Hän näytti olevan antamassa liikkumattomalle Jean Hamelille viimeistä voitelua. Sitten Montrealin joukkuelääkäri saapui paikalle.
Lopulta Hockey Night in Canada löysi syyn Hamelin kaatumiseen: Hän joutui tappeluun Quebecin kovanaaman Louis Sleigherin kanssa. Juuri, kun linjamies John D`Amico oli päässyt tappelijoitten väliin, Canadiensin Mario Tremblay luuli auttavansa tilanteen rauhoittamisessa, ja veti Hamelia poispäin. Hamel päästi irti Sleigheristä, joka löikin vasurilla todellisen sucker punchin, joka osui Hamelin päähän.
Jean Hamel oli tajuton jo ennen, kun hän putosi jäähän. Sleigherin vasuri aiheutti silmävamman, ja hän kärsi vielä olkapäävamman mätkähtäessään kovaan jäähän (Hamel tuli menettämään näkökyvynsä toisesta silmästään lähes kokonaan). Tämä aiheutti ikäänkuin toisen erän alkamisen joukkotappelussa. Hanskat, mailat ja nyrkit lentelivät joka suuntaan. Mark Hunter, Tremblay, Nilan ja muut yrittivät Sleigherin kimppuun. Tappeluja joka puolella. Erotuomari Bruce Hood ei voinut muuta kuin kirjata muistiin näkemänsä.
Sitten pitkänperjantain verilöyly näytti rauhoittuvan. Se näytti saavuttaneen tilanteen, jossa kaatuneet ja loukkaantuneet laskettiin, ja ryhdyttiin juonimaan vastahyökkäyksiä. Erätauolla Peter Stastny meni Nordiquesin lääkärin luo, ja pyysi tätä oikaisemaan mäsäksi menneen nenän, jotta hän voisi palata kaukaloon. Lääkäri ilmoitti pyydetyn tekevän kipeää. Stastny vastasi, ettei sillä olisi väliä, hänen oli päästävä pelaamaan peli loppuun.
Stastny ei tiennyt saaneensa jo suihkutuomion siltä illalta. Kukaan ei tiennyt.
Kolmas erä
Toisen erän päättänyt huono tilanne muuttui vielä huonommaksi, kun joukkueet palasivat jäälle aloittaakseen kolmannen erän.
Tieto pelirangaistuksen saaneista pelaajista ei ollut tullut pukukoppeihin saakka. Ne, joitten olisi pitänyt seurata pelin viimeinen erä pukuhuoneen televisioista, tulivatkin jäälle. Kaikki Canadiensin pelaajat olivat nähneet ja kuulleet, mitä Louis Sleigher oli tehnyt Jean Hamelille. Myös Sleigher – joka oli saanut pelirangaistuksen, mutta ei ollut tietoinen siitä – oli palannut kaukaloon.
Nilan, Tremblay, Sleigher ja Peter Stastny olivat saaneet pelirangaistukset.
Uusi joukkotappelu alkoi nopeasti. Canadiensin pelaajat lähtivät kostamaan.
”This is bad blood!”, sanoo selostaja Bob Colekin.
Toisen joukkotappelun tunnelmasta tuli vielä epätodellisempi, kun Montreal Forumin kuuluttaja kuulutti kesken sekasorron rauhallisesti toisen erän lopun jäähyt ja pelirangaistukset. Samanaikaisesti, kun kaikkien silmien edessä tuli lisää. Sleigherin läsnäolo jäällä oli kuin punainen vaate kostonhimoisille Canadiensin pelaajille. Mark Hunter lähti hänen peräänsä välittömästi, ja joutui pian samaan painikasaan veljensä Dalen kanssa.
Mike McPhee sai Sleigherin kiinni ja aloitti pahoinpitelyn. Richard Sevigny ajoi päin Dale Hunteria ja joukkotappelu numero kaksi oli täydessä vauhdissa.
Lopulta ottelussa annettiin pelikiellot vielä Mark Hunterille, Sevignylle, Dale Hunterille ja Mollerille. Yhteensä ottelussa annettiin lopulta 262 jäähyminuuttia.
Loppuun vajailla miehistöillä
Kummatkin joukkueet pelasivat ottelun loppuun 13 kenttäpelaajalla. Canadiensin laituri Steve Shutt sanoi hienosti: ”Nyt, kun kaikki idiootit ovat poissa, me voimme taas pelata jääkiekkoa”. Michel Goulet teki vielä 2-0 maalin kolmannen erän alussa. Jean Hamelin pahoinpitelystä sisuuntunut Montreal Canadiens nousi lopulta kahden maalin tappioasemasta 5-2 voittoon. Shutt teki kaksi maalia.
Ottelu päättyi perinteiseen pelisarjan päättävään kättelyjonoon.
”Toivon, ettei kovin moni lapsi Quebecin provinssissa katsonut illan ottelua”, sanoi Michel Bergeron pelin jälkeen.
”Se oli hyvin suuri pettymys, hyvin vastenmielinen peli.”
Habs-puolustaja Larry Robinson haukkui Louis Sleigherin. ”Se oli raukkamainen isku. Hän ei pysty mihinkään muuhun. Tässä liigassa ei ole tilaa kavereille, jotka pystyvät lyömään vain raukkamaisin tavoin.”
”Käyttääkseni vanhaa Conn Smythen lausetta,” sanoi Robinson. ”Me päihitimme heidät kujalla, ja me päihitimme heidät jäällä.”
Louis Sleigher kertoi vuosia myöhemmin tarinan omasta näkökulmastaan Sportsnetille. ”Jean oli meidän joukkuekaverimme (he pelasivat molemmat Quebecissä aikaisemmin). Hän oli minun kämppäkaverini pelimatkoilla. Syy, miksi löin Jean Hamelia oli se, että Mario Tremblay tuli paikalle – ja sen voi nähdä filmiltä – en tiennyt aikoiko hänkin lyödä minua, ja hän työnsi kasvoni pleksiä vastaan. Ajattelin mielessäni, että tämä on menossa todella rumaksi. Hetken mielijohteestä päätin lyödä Jeania. Hän ja Mario – halusin päästä eroon toisesta.”
”Jean ja minä olimme yhteishaastattelussa viisi tai kuusi vuotta tapahtuneen jälkeen, eikä se sujunut hyvin. Emme ole koskaan puhuneet toisillemme sen jälkeen.”
Yksi pitkänperjantain verilöylyn päähenkilöistä oli jo taivaan jääkiekkoliigaan viheltämään siirtynyt, 21 vuotta ja 1,190 ottelua playoffit mukaanlaskien NHL:ssä tuominnut erotuomari Bruce Hood. Hän sai kunnian olla jäällä monessa ikonisessa NHL-ottelussa, kuten vuoden 1970 Stanley Cup-finaalisarjan Game 4:ssa, joka muistetaan voittomaalin tehneen Bobby Orrin ilmalennosta.
Bruce Hood tunsi myös Quebecin taistelun, ja tiesi sen erikoislaatuisuuden. Hän oli tuomitsemassa Nordiquesin ja Canadiensin ensimmäistä NHL-ottelua syksyllä 1979. Quebec voitti jatkoajalla. Kun hän lähti hallilta kaksi ja puoli tuntia ottelun päätyttyä, hän näki, miten ainakin kaksi kolmasosaa katsojista oli yhä paikalla laulamassa ja juhlimassa.
”Häpeä, Bruce Hood”, kirjoitti Michael Farber pitkänperjantain verilöylyn jälkeisen päivän Montreal Gazettessa. ”Erotuomari Hood mokasi. Hän oli yhtä tehokas kuin USA:n rauhanpuolustajat Beirutissa. Hän päästi jo valmiiksi sotkuisen tilanteen riistäytymään kirjaimellisesti veli veljeä-vastaan kamppailuksi.”
”Neljän pelikiellon saaneen pelaajan laskemiseen takaisin jäälle ei voi olla minkäänlaista tekosyytä. Hoodilla oli 12 ylimääräistä minuuttia erätauon aikana. Vähintä, mitä hän olisi voinut tehdä, olisi ollut pitää rangaistut pelaajat pukukopeissaan.”
Kirjassaan ”Black and White and Never Right” Hood muistelee pitkänperjantain verilöylyä. Hän kertoo lähettäneensä linjamiehen vierailemaan molempiin pukukoppeihin erätauolla varmistamaan, että joukkueet tiesivät, ketkä pelaajat olivat saaneet suihkutuomion. Matkalla tuli kuitenkin mutka. Quebec Nordiquesin presidentti Marcel Aubut oli raivoissaan tapahtuneesta, ja seeprapaidan nähtyään lähti räyhäämään tälle.
Linjamies ei ehtinyt koppeihin kertomaan pelirangaistuksen saaneista pelaajista.
Bruce Hood lopetti erotuomarin uransa vain muutamaa kuukautta myöhemmin keväällä 1984.
Musta silmä jääkiekolle
Pitkänperjantain verilöylystä on tullut yksi NHL-loren kuuluisia tarinoita. Se ei ole tarina, josta kukaan on erityisesti ylpeä, mutta se tapahtui, ja siitä puhuttiin yhtä paljon kuin itse pelistä ja pelisarjasta. Se antoi mustan silmän jääkiekolle.
Quebec Nordiques pelasi viimeisen kautensa NHL:ssä 1994-95, ja siirtyi sitten Coloradoon. ”Battle of Quebec” on elänyt aina silloin tällöin järjestettyjen wanhojen tähtien pelien myötä. Yleensä tuollaiset pelit tuovat mukavia muistoja kiekkofaneille, kuten myös jäällä luisteleville eilispäivän kiekkosankareille.
Montreal Canadiensin ja Quebec Nordiquesin ”Ancients”:in, eli huru-ukkojen pelit ovat houkutelleet paikalle jopa 15 tuhannen katsojan yleisöjä. Ne ovat tuottaneet muistojen verestämisen ohella paljon rahaa hyviin tarkoituksiin. Vanhaa vihaa ei enää kaukalossa nähdä, mutta ainakin kerran, vuonna 2008 peli oli päässyt niin rumaksi, että valmentajat Michel Bergeron ja Jacques Demers pitivät palaverin ensimmäisen erän jälkeen, ja päättivät rauhoitella joukkueitaan ennenkuin jotain ikävää pääsisi tapahtumaan.
Quebec Nordiquesilla on yksi ongelma näissä peleissä. Sen alumni vanhenee koko ajan samalla, kun Montreal Canadiensin ikämiesryhmään liittyy uusia, hiljattain aktiiviuransa lopettaneita pelaajia.
Iloiset kanadalaiset veronmaksajat ovat kustantaneet Quebec Cityyn uuden hienon jäähallin ja kaupungissa toivotaan NHL:n palaavan takaisin jonain päivänä.
Se olisi hienoa. Se toisi takaisin yhden liigan parhaista taistelupareista.
La Bataille du Vendredi Saintin kaltaista spektaakkelia ei voisi kuvitellakaan tapahtuvan enää nykyNHL:ssä. Tunteet eivät pääse käsistä enää, valmentajista pelaajiin, samalla tavalla.
”Ero on siinä, että nykyisin et enää löydä kavereita, jotka ovat halukkaita kantamaan lippua taisteluun. Kavereita, jotka ovat halukkaita tulemaan ammutuiksi alas, jotta heidän takanaan tulevat miehet voivat avata tulen”, sanoi kaikki mahdolliset kiekkotaistelut läpikäynyt Chris Nilan Montreal Gazettelle.
Hänen sanansa kuulostavat kuvaukselta jostain Napoleonin aikaisesta sodasta. Nilan on myös sanonut pelänneensä noissa otteluissa enemmän kuin koskaan.
Rock`n`roll cred
Quebec Cityn täpötäysissä bistroissa ottelua seuranneitten joukossa olivat vuonna 1984 erittäin suositun rock-yhtyeen Van Halenin jäsenet. Yhtyeellä oli heidän ”Jump”-kiertueeseensa kuulunut konsertti seuraavan päivän iltana Le Coliseessa.
Nordiquesin pelaajat palasivat päivällä hallilleen tyhjentämään kaappinsa, ja viettämään vielä viimeisenä päivänä hetken joukkuekavereittensa kanssa. Pizzaa ja olutta tilattiin paikalle epävirallisten kauden päättäjäisten kunniaksi.
Jääkiekkoilijat hengailivat kauden viimeisenä päivänä hallillaan rokkareitten kanssa samoissa tiloissa.
”Alex Van Halen oli pukukopissa meidän kanssamme ja joi kuusi pulloa olutta 15 minuutissa”, muisteli Nordiquesin Tony McKegney Sportsnetille. ”En ollut koskaan nähnyt mitään sellaista.”
Basisti Michael Anthonyn sopimukseen kuului, että hänelle tuotiin ennen jokaista konserttia korillinen Jack Danielsia pukuhuoneeseen. Hän antoi korin Nordiquesin pelaajille.
”He olivat aivan ihmeissään edellisenä iltana näkemästään joukkotappelusta”, sanoi McKegney. ”He eivät olleet koskaan nähneet mitään vastaavaa. Muistan, miten he kysyivät meiltä: ”Miten te oikein teette tällaista? Teettekö te noin joka pelissä?”
”Me istuimme siinä silmät mustina. He ajattelivat, että me olimme hulluja.”
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
[email protected]
