Blogi

Onside with Jouni: 21 rannelaukausta

27.1.2025. Hurjan NHL-viikonlopun jälkeen laskeudutaan kevyesti uuden, jännittävän viikon alkuun. Tässä muutama kommentti. ”21”-sarja jatkuu Broidilla!

1. Hurja viikonloppu! On jo maanantai, ja hurja NHL-viikonloppu on vielä mielessä. Mikko Rantanen-treidistä jäi päällimmäisenä mieleen vielä muutama asia.

Sportsnetin tilastojen mukaan Rantanen for Necas oli ensimmäinen pelaajakauppa, jossa kauden näin myöhäisessä vaiheessa liikuteltiin kaksi yli piste per peli pelannutta, sitten vuoden 1991, jolloin Ron Francis meni Hartfordista Pittsburghiin vaihdossa John Culleniin.

Carolina Hurricanes ei luovuttanut yhtään ensimmäisen kierroksen varausta, joita yleensä liikutetaan tällaisissa tilanteissa. Ja silti sai supertähtiluokan pelaajan. Selkeä voittaja. On toki selvää, ettei Mikko Rantasen tasoisesta supertähdestä mitenkään voi saada samaa korvausta kesken kauden etenkään.

Taylor Hall pelasi Hawksissa nelosketjun roolissa treidin tapahtuessa. Hän pystyy vielä parempaan, uskotaan täällä. Siis seitsemäs NHL-joukkue jo! Hall sanoi toivovansa, että tämä jää viimeiseksi. Muuttaminen on rasittavaa.

Joissain yhteyksissä esiintyneet jutut siitä, miten Rantanen ei osaa pelata ilman Nathan MacKinnonia, ovat ainakin tilastojen valossa täyttä höpöhöpöä. Kummatkin, niin Rane kuin Nate, pärjäävät. Natellakaan ei ole mitään hätää. Hän on niin hyvä pelaaja.

2. Big Val. Ehkä ainoa Avsin systeemissä, joka pystyy korvaamaan Rantasen mukana menetettyjä pelillisiä asioita, on Valeri Nichuskin. ”Big Val” pystyy tekemään Rantasen möyrimiset kulmissa ja maalilla. Hän on todella hyvä puolustamaan. Mutta Rantasen syöttöjä on lähes mahdotonta korvata mitenkään. Niitä yhden kosketuksen lyhyitä syöttöjä. Koko NHL:stä löytyy ehkä yksi pelaaja (Tampasta), joka pystyy samoihin.

Nathan MacKinnon näytti pitävän sisukkaasti kyyneliä sisällään puhuessaan Mikko Rantasesta treidin jälkeisenä päivänä. Hän puhui suomalaisen merkityksestä ystävänä. Nuo Stanley Cupin yhdessä voittaneet tulevat olemaan parhaita kavereita vielä 50 vuoden päästä.

Nyt jäämme toisinpäin seuraamaan, miten Sebastian Ahon ja Mikko Rantasen yhteispeli lähtee rullaamaan Carolinassa.

3. Entä Stanley Cup? Sekä Colorado Avalanche että Carolina Hurricanes ovat NHL:n nopeimpia joukkueita. En usko Rantasella olevan mitään vaikeuksia tottua `Canesin ”vaativampaan, enemmän puolustavaan” pelisysteemiin (Coloradossa pelattavan ulkojäähöntsäilyn sijasta, ilmeisesti).

Oli hauskaa seurata Martin Necasin lentoa Avsin pelaajien kanssa sunnuntaina Madison Square Gardenista. Mutta haluan nähdä Necasin menestyvän, kun kovaotteiset Stanley Cupin playoffpelit alkavat. Kun joku sambennett tulee lyömään ruman taklauksen päälle vielä nyrkillä turpaan, ja seeprapaidat katsovat muualle.

Colorado Avalanche ei ole treidin jälkeen parempi joukkue kuin sitä ennen. Epäilin sen Stanley Cup-mahdollisuuksia jo ennen viikonlopun tapahtumia. Pisteet maalivahtiosaston vaihtamisesta kesken kauden, kuitenkin.

Carolina Hurricanesilla on omat mahdollisuutensa idässä, mutta en silti ihan vielä usko senkään mahdollisuuksiin. Maalivahtipeli!

4. Avalanchen ”sisäinen” cap. Näyttää siltä, että julkisuudessa esiintyy Colorado Avalanchen viimeisenä tarjouksena kahdeksan vuoden tarjous, jonka AAV raporttien mukaan oli $11.5 miljoonaa. Siihen Mikko Rantanen sanoi ei.

En ole uskonut kertaakaan tarinoihin, joitten mukaan kukaan ei saa Colorado Avalanchessa tienata enemmän kuin joukkueen ykköskoira Nathan MacKinnon. Sitä samaa puhuttiin kuusi vuotta sitten, kun Naten AAV eli vuosipalkka oli $6.3M (pysyi samana kevääseen 2023 saakka).

Silloin, eli syksyllä 2019, Mikko Rantanen jäi sopimusneuvottelujen takia pois Training Campiltä, ja allekirjoitti ennen runkosarjan alkua kuuden vuoden diilin, AAV $9.24M. Se ei selvästi haitannut Naten pelaamista mitenkään.

Nathan MacKinnon on viimeinen henkilö, joka välittää, tai ei ainakaan ikinä valita, toisten tienesteistä.

5. New York Rangers on parantamassa. Omat kriisinsä läpikäynyt Broadwayn Sinipaidat on parantanut viime aikoina. Joukkue ei missään vaiheessa ole huono joukkue. Presidents` Trophy viime kaudella!

Rangers ei vielä löytänyt peliään, kun GM Chris Drury vaihtoi pois ensin Jacob Trouban, ja sitten Kaapo Kakon. Mutta nyt joukkueen isot pojat ovat alkaneet taas pelata. Sinipaitojen tilasto tammikuussa on 8-2-3.

Tämä joukkue voi vielä nousta, ja ottaa idän villi kortti-paikan ja pelata Stanley Cupin playoffeissa. Vaahterasiirappimies Sam Carrick on tehnyt neljä maalia ja kahdeksan pistettä tämän kalenterivuoden puolella.

6. Pietrangelo. Vegas Golden Knightsin teräspakki Alex Pietrangelo pelaa isoja minuutteja NHL-joukkueessaan – pelasi juuri 24 minuuttia – mutta päätti jättää 4-Nations turnauksen väliin.

Seuraava kysymys onkin, kuka pitäisi valita Team Canadan puolustajaksi Pietrangelon tilalle?

Kannatan Drew Doughtya, jos hän vain pääsee kuntoon. Paluu on jo päivien päässä. Järkevin valinta olisi Calgary Flamesin MacKenzie Weegar. Liian vähän vakavaa spekulaatiota saa Edmonton Oilersin Evan Bouchard. Yksi maailman parhaista kiekon kanssa. Hazardipakki, mutta nopeasti ohimenevässä turnauksessa hän pystyy ratkaisemaan kaiken yhdellä laukauksella. 4-Nationsiin ei lähdetä varmistelemaan.

Doughtyn valinta olisi hieno myös sen takia, että USA:n ja Kanadan välisessä pelissä nähtäisiin taas Drewn ja Matthew Tkachukin yhteenotto.

7. Narratiiville huutia! Olemme varmaan kaikki saaneet lukea jostain, miten Patrik Laineen kaudet sekä Winnipegissä, että Columbuksessa menivät ihan persiilleen, hän kadotti täysin taitonsa, ja vasta nyt Montrealissa hän on päässyt vauhtiin.

Tosiasiassa Laineen pistekeskiarvo Blue Jacketsissä toisella ja kolmannella kaudella oli parempi kuin nyt Canadiensissa!

Se siitä teoriasta. Montreal Canadiens on noussut playoffpaikalle Laineen tultua joukkueeseen, ja samalla Columbus Blue Jackets on ollut yksi NHL:n parhaimpia joukkueita siitä päivästä lähtien, kun Laine arvosteli vanhaa seuraansa.

Jos kahden joukkueen parantamisesta samanaikaisesti ei saa vähintään Bill Mastertonin muistopalkintoa, niin mistä sitten?!

8. Vancouver Canucksin kirous! Kirous ei hellitä Kanadan vasemmalla rannikolla. Tuntui siltä, kuin Vancouver Canucks olisi hävinnyt myös sinä päivänä, kun Mikko Rantanen treidattiin, vaikkei se ollut edes pelivuorossa!

Surullista nähdä, miten Vancouverissa, juuri kun joukkue viime kaudella menestyi niin hyvin, kaikki näyttää tuhoutuneen tällä kaudella. Kuinka kauan Jack Adamsillä palkittu Rick Tocchet haluaa tätä kestää?

9. J.T. Miller. Yhä odotetaan J.T. Millerin siirtoa pois Vancouverista. Pääasiassa siksi, koska Elias Petterssonin sopimusta on mahdoton siirtää. J.T. oli viime kevään playoffeissa Canucksin ykkösmies, se joka ajoi koko sirkusta. Vancouver oli hyvin lähellä pudottaa Edmontonin lännessä.

10. Gator 2.0? . Yksi pelaaja, jonka otteet alkavat vakuuttaa, on Edmonton Oilersin puolustaja Ty Emberson. Emme tienneet miehestä paljoakaan ennen hänen tuloaan Albertaan San Jose Sharksista. Viime viikon Washington-pelissä Emberson toi mieleen muinaisen Oilers- ja Flyers-kapteenin Jason ”Gator” Smithin kovilla otteillaan.

Hän selvästi otti Capitalsin isot koirat tähtäimeensä ja lähti pudottelemaan heitä kovilla taklauksilla. Kaksi kertaa iso koira Tom Wilson löysi persiinsä jään pinnasta, hävittyään kaksinkamppailun. Ty Emberson ei ole Jason Smith, mutta hän voi olla käyttökelpoinen NHL-puolustaja alemmassa parissa.

Emberson oli ennen tämän kauden alkua pelannut vasta 30 ottelua Showssa, joten hän oppii vielä.

11. John Klingberg. Ruotsalaispuolustaja on liikkunut lupaavan hyvin Oilersin harjoituksissa, ja hänen odotetaan pelaavan joskus lähipäivinä. Ehkä ensi viikolla. Klingberg oli yksi Dallas Starsin parhaista pelaajista vielä Edmontonin kuplaplayoffeissa kesällä ja syksyllä 2022. Eli yli neljä vuotta sitten.

Nyt hän ei ole pelannut yli neljäänsataan päivään. Kukaan ei tiedä, onko hän yhtä hyvä pelaaja päästyään vauhtiin, tai oliko lonkkavaivoilla vaikutusta heikentyneisiin peliesityksiin ennen leikkausta. Pieni riski Edmonton Oilersille, joka saattaa kannattaa.

Oilersilla on kuusi viikkoa aikaa päättää. Rightin puolen pakki. Jos hän pystyy pelaamaan 80-prosentilla siitä, mitä hän oli, tässä on hyvä NHL-pelaaja. Pystyy laittamaan kiekon tekemään työt, nopeasti ylös hyökkääjille. Ei iso pakki, joka torppaa vastustajat hengiltä. Pakki, joka nopeuttaa peliä ylöspäin.

12. 3 ottelua! Ja vielä, jos pysytään Albertassa, Connor McDavidin saama kolmen ottelun pelikielto oli yllätys. Odotin yhtä tai kahta ottelua. McDavid sai levätä kesken kauden kokonaisen viikon. Hän kävi vain harjoituksissa. Ehkä pelikielto oli hänelle lahja? 82 ottelun runkosarja on tehty busineksen takia. Sen suunnittelussa ei ole ajateltu kenenkään hyvinvointia.

Jos jääkiekko olisi fyysisesti helpompaa, NHL pelaisi 164 ottelun runkosarjoja kuten baseball.

Oilers julkaisi McDavidin pelikielto-asian tiimoilta aika pliisun tiedotteen. Puolusti tietysti omaansa, kuten kaikki seurat kautta maapallon ovat aina tehneet. Se on seuran velvollisuus. Itse tiedote oli pliisu vaikka verrattuna muutama vuosi New York Rangersin julkaisemaan tiedotteeseen Artemi Panarin/Tom Wilson-hässäkän tiimoilta. Siinä vaadittiin muun muassa NHL:n pelaajaturvallisuuden pomon Gentleman George Parrosin eroa!

On oikeastaan hyvä, että tällaisia tapahtuu silloin tällöin, koska ne herättävät keskustelua, ja keskustelu voi joskus johtaa parannuksiin. Miten NHL suojelee supertähtiään? Hyvä kysymys.

Olin aikaisemmin vanhan kanadalaisen tuomareitten pelien ”manageroinnin” ystävä ja kannattaja. Vain ruumiit vihelletään, let the boys play, ei ratkaista pelejä vihellyksillä pelin lopussa, ja niin edelleen.

Nyt viimeisten vuosien aikana olen alkanut kannattamaan sitä, kuten Connor McDavid sanoi, saman jäähyn tulee olla jäähy pelin alussa ja lopussa, lokakuussa ja huhtikuussa, runkosarjassa ja playoffeissa. NHL:ssä on tuomariongelma. Seeprapaitojen rivistöt ovat vaihtuneet lähes täysin viimeisten kymmenen vuoden aikana, eivätkä uudet ole samalla tasolla kuin vanhat olivat, selvästi.

Conor Garland/Connor McDavid-painista olisi pitänyt antaa kakkonen. Joko yhdelle, tai vaikka molemmille.

McDavid palaa tänään maanantaina kaukaloon lusittuaan kolmen pelin kieltonsa, sopivasti Seattle Krakenia vastaan. Edmonton Oilersin on kapteeninsa poissaolon jälkeen noussut Pacificin ykköseksi ensimmäisen kerran viiteen vuoteen.

13. Gary alkaa suunnitella eläköitymistä. NHL-komissaari Gary Bettman ilmoitti alkavansa valmistelemaan eläkkeelle siirtymistä. Gary on 72-vuotias, hän aikoo jättää työelämän noin kahden vuoden päästä. Hän on toiminut NHL:n johdossa helmikuusta, 1993, lähtien. Komissaarin tehtävä on toimia omistajien määräysten mukaan.

Gary Bettmanin mandaatti omistajilta oli laajentaa liigaa uusille markkinoille, ja sen hän on tehnyt. NHL-historian eniten tienannut henkilö, joka on laittanut paljon rahaa myös muitten taskuhin. Nyt voimme alkaa miettiä, kenestä hänen työnsä jatkaja.

Bettmanin oikea käsi Bill Daly? Steve Yzerman? George Parros? Muutama hyvä nimi tulee mieleen, mutta he ovat jo lähellä seitsemääkymppiä iältään. Daly on 60-vuotias, joten hänellä on 10-15 hyvää vuotta aikaa, ja paljon kokemusta. Hankala kysymys, oikeastaan.

Joku mainituista saattaa olla liikaa ”hokijätkä”. Juristin tutkinto ei ole välttämättömyys, mutta auttaa. Se ei kerro poikkeuksellisesta älykkyydestä, vaan työmoraalista. Lakimiehen paperit vaatii järjestelmällisyyttä ja pitää olla kova lukemaan.

Julien Brisebois? Todella kova työntekijä, raivoraitis, viimeisen päälle skarppi.

14. Matt Rempe. New York Rangersin tilasto Matthew Rempen ollessa kokoonpanossa on 21-5-4 nopean epävirallisen laskuni mukaan. Yhteensä 995 kertaa NHL-joukkueen (LA Kings, NY Rangers, Tampa Bay Lightning, Toronto Maple Leafs, NJ Devils, Nashville Predators, Florida Panthers, Pittsburgh Penguins) paidan päälleen pukenut Brian Boyle sanoi ”Up in the Blue Seats” podissa asiasta: ”En tiedä kuka, mutta se, joka haluaa väitellä tätä vastaan, olet idiootti.”

Rempe on pelannut vasta 31 runkosarjaottelua NHL:ssä. Eli ei edes puolta kautta. Veikataan tässä, että hän tulee urallaan tekemään enemmän kuin 48 runkosarjamaalia.

15. Kevin Lankinen ja maalivahtimarkkinat. Mielenkiintoista seurata, tulee Vancouver Canucks tekemään jatkoa Kevin Lankiselle, joka on pelannut todella hyvin. Kevin suostui tulemaan länsirannikolle pienemmällä sopimuksella, ja ansaitsee jatkoa ehdottomasti. Kiinnostusta on varmasti muualtakin.

16. 4-Nations rannallejääneet. Jos neljä eri maajoukkuetta voitaisiin valita uudelleen nyt tammikuun lähestyessä loppuaan, ketkä pelaajat saisivat toisenlaisen kohtelun?

Zach Hyman tulee ihan ensimmäisenä mieleen. Jesperi Kotkaniemi? Logan Thompson? Kaikki kolme valittiin tällä palstalla maitansa edustamaan!

17. Alkoholi on out! Mielenkiintoinen artikkeli The Athleticin sivuilla muuttuneesta NHL-pelaajien rentoutumismaailmasta. Ei sinänsä mikään uutinen, kaikki tämä on ollut tiedossa jo, mutta silti ansaitsee huomiota.

NHL-pelaajat eivät enää vietä iltojaan joukkuehenkeä nostattavissa, oluenhuuruisissa riennoissa, kuten joskus vanhaan hyvään aikaan. Yksi The Athleticin haastattelemista veteraanipelaajista muisti, miten hänen tullessaan liigaan sanottiin, että jos et pysty pelaamaan krapulassa, et kuulu tähän sarjaan.

NHL:ssä pelaaminen oli selkeästi hauskempaa aikaisemmin. Nyt pelaajat viettävät vapaa-aikaansa XBoxinsa ääressä. Yksi syy omissa oloissa viihtymiseen ja siihen tottumiseen on sosiaalinen media, kukaan ei halua kuvaansa kaupungin yössä rentoutumisen aikana otettuna julkisuuteen. Yksi toinen syy on pandemia, jonka aikana pelaajia kehoitettiin pysymään huoneissaan.

Alkoholin tilalle kovan kontaktilajin iskuista rentoutumiseen on tullut syötävä kannabis. Kannabiksen käyttö ja hallussapito on ollut laillista kaikkialla Kanadassa jo kohta viiden vuoden ajan. USA:n NHL-kaupungeissa sen käyttäminen on laillista lähes kaikkialla – vain Texasissa ja Tennesseessä vielä laitonta.

Tässä kohtaa on erotettava – tässä siis tietoa lähes raivoraittiilta mieheltä, joka ei ole koskaan käyttänyt minkäänlaisia huumeita kuin isompien leikkausten yhteydessä sairaalassa (hauskaa oli, nukahtamiseen saakka) – kannabiksen osat THC ja CBD toisistaan. THC on se osa, joka tekee käyttäjästään hölmön space cadetin, CBD taas vaikuttaa rentoutuvasti, ja toimii tulehdusta estäen. Suosikkipelaajamme napostelevat mieluiten tuotteita, joissa on jonkinlainen yhdistelmä, mutta enemmän CBD:tä.

Eli, kuten legendaarinen jääkiekkovalmentaja Brian ”Killer” Kilrea kerran sanoi, jos haluat vieläkin yhdistää viinan ja jääkiekon, ainoa keino on ryhtyä journalistiksi!

18. Sammy. Samuel Helenius teki ensimmäisen NHL-maalinsa.

Joukkuekavereitten reaktio kertoo kaiken.

19. Stanley Cup Torontoon? Olisiko todellakin mahdollista, että Toronto Maple Leafs voi vihdoinkin voittaa Stanley Cupin? Liityn niitten joukkoon, jotka uskovat tämän joukkueen olevan tarpeeksi hyvän puolustussuuntaan. Se tarvitsee vain yhden todella hyvän niin sanotun kiekollisen puolustajan.

Ylivoimaan ja niin edelleen. Helppo toivoa ja suositella, hankalampi löytää ja hankkia.

20. Naiset. Washington Capitalsin käydessä Seattlessa, samassa ottelussa toisiaan vastaan oli ensimmäistä kertaa kaksi valmennusryhmien naispuolista jäsentä.

Seattle Krakenin Jessica Campbell, ja Washington Capitalsin videovalmentaja Emily Engel-Natzke. Jälkimmäinen oli ensimmäinen täyspäiväinen NHL-joukkueen valmennusryhmän jäsen, kun hänet palkattiin vuonna 2022. Campbell oli ensimmäinen penkin takaa valmentanut naisvalmentaja NHL:n historiassa, tämän kauden alussa.

21. Mamma mukana. Ja vielä, naisaiheessa pysyäksemme. Aika moni tulokaspelaaja on viimeisten noin kymmenen vuoden aikana tuonut äitinsä mukaansa ensimmäiselle NHL-kaudelleen, helpottamaan kaukalon ulkopuolista elämää.

Viimeisen näistä, josta olen kuullut, on Montreal Canadiensin Lane Hutson.

Täällä Jouni Nieminen, Edmonton

X: @OnsideWithJouni

Facebook: Jouni Niemisen NHL

[email protected]

Muita aiheeseen liittyviä juttuja