Viihde

Oletko kuullut? Ozzy Osbourne veti viivan ja nuoli kusta

Pimeyden prinssi oli aktiivivuosinaan jopa Broidia villimpi ukko. Tämä kaveri käytti mustan lainausviivan sijaan lähinnä valkoisia viivoja. Paitsi kerran. Silloin myös Ozzy Osbournelle napsasi musta viiva.

Tarinaa kertoo Mötley Crüen rumpali Tommy Lee, joka ei täysin ilman sekoiluja ole selvinnyt hänkään. Tämä on kuitenkin tarina lähinnä Ozzysta ja Mötikän basistista Nikki Sixxistä.

– Olimme hotellilla. Kukaan ei halunnut vielä mennä huoneisiin, vaan jatkaa bailaamista. Keksimme, että ”mennään sinne vitun altaalle”.

Kuka olisikaan arvannut mitä seuraavana tapahtuisi?

– Menimme altaalle. Ozzy oli aivan naamat. Hän näki, että siinä kulki pieni seurue muurahaisia matkalla jonkun lapsen tikkarille, joka oli jäänyt maahan, kuvailee Mötley Crüen rumpali esittäen samalla ketjumuodostelmaa kädellään ja jatkaa.

– Ozzy katsoo maahan ja hän vain vetää nenäänsä koko vitun muurahaisjonon.

Tarina jatkui siten, että Mötikän basisti Nikki Sixx päätti heittää ureat altaan reunalle. Tarkoituksena oli pistää kampoihin Pimeyden prinssin suoritukselle ja juoda omaa ulostetta maasta.

– Ozzy ehti ensin. Hän nuoli Nikkin virtsaa. Ajattelimme, että ”ok ok, Ozzy sinä voitit”.

Videon kertomuksesta voit tsekata alempaa.

–Broidi


Muita aiheeseen liittyviä juttuja