Viihde

Oletko testannut? Broidin lemppariresepti kesähelteille

Ai että! Broidi rakastaa lonkeron säväyttävää makua. En ole maistellut lonkeroa missään muussa kuin nestemäisessä muodossa – ennen tätä päivää.

Lonkero kuuluu tietenkin tuoppiin – se maistuu parhaimmalta saunan jälkeen, terassilla istuessa, laiturinnokassa tai festarimeiningeissä. Mutta todellinen harmaan nektarin ystävä vie nautinnon vielä pidemmälle. Jäinen lonkeroelämyshän syntyy mehujään muodossa tai harmahtavina jääpaloina.

Lonkero-mehujää on kuin lapsuuden herkku, mutta aikuisille suunnattu versio. Tikunnokassa jäädytetty lonkero toimii täydellisesti hellepäivinä – ja erityisesti silloin, kun juoman ei haluta loiskuvan ympäriinsä. Broidi myös tykkää kehuskella kavereille: ”Minun lonkero onkin kylmempää, kuin sinun lonkero.”

Tämän reseptin suorittamiseen ei tarvitse olla tähtitieteilijä. Se luonnistuu aivan kaikilta!

-Broidi


Lonkero-jäätelöt

Ainekset:

mehujäämuotteja

jäätelötikkuja

Omavalintaista long drink juomaa

Valmistus:

  1. Kaada lonkero mehujäämuotteihin. Jätä hieman tilaa, sillä lonkero laajenee jäätyessään.
  2. Laita kuhunkin muottiin tikku paikalleen ja jäädytä yön yli. Puisen jäätelötikun saa pysymään suorassa, kun mehujäämuotin päälle levittää folion, jonka läpi tikut työntää muotteihin.
  3. Lonkero-jääpuikkoja voi tuunata laittamalla muotteihin esimerkiksi greipin tai sitruunan siivuja, vadelmia tai yrttejä kuten sitruunamelissaa tai timjamia.
  4. Tarjoile lonkero-jääpuikot ja nauttikaa!

Lonkerojääpalat

Ainekset:

Jääpalamuotteja

Omavalintaista long drink juomaa

Valmistus:

  1. Kaada lonkeroa jääpalamuottiin ja jäädytä yön yli.
  2. Jos haluat jääpaloihin näyttävyyttä ja lisämakua, jäädytä paloihin vaikka yksi vadelma tai siivu sitrushedelmää.
  3. Se oli siinä! Parhaimmat jääpalat ovat valmiina käyttöön.

Muita aiheeseen liittyviä juttuja