Gritty on Philadelphia Flyersin oma Chewbacca. Toki Tähtien sota -olentoon nähden karvanaama on perinyt esimerkiksi Donald Trumpin värisen kuontalon, hivenen pyöreämmän vartalomuodon, kypärän sekä villisti jokaiseen suuntaan pyörivät silmät.
Maskotti lanseerattiin vuonna 2018, ja siitä tuli seuralleen jättimenestys paitsi Wells Fargo Centerissä myös sosiaalisessa mediassa. Kertakaikkisen erinomainen onnistuminen – käytännössä suoraan viraaliksi.
Erinomainen esimerkki vaikkapa Liigan seuroille siitä, miten asioita voi hoidella hyvin. Gritty on rakastettu ja vihattu hahmo. Alla olevalla videolla oranssi hahmo paiskaa somevaikuttajan puhelimen paskaksi katsomossa. Tilanne saattaa olla lavastettu, mutta merkittävän huomion video on saanut. Eikä se todellakaan ole ainoa pätkä laatuaan.
Suomessa on toki saatettu yrittää vähän samanlaisia asioita, mutta Pekko Pelikaanin possuilu esimerkiksi vastustajan kannattajia kohtaan on lähinnä säälittävää. Esimerkiksi vuonna 2024 maskotti pilasi 6-vuotiaan Ilves-fanin illan heittämällä tämän kannatuslipun maahan. JYPin maskotin Urho Myrskyn väitettiin esimerkiksi vuonna 2018 näyttäneen vieraskannattajille keskisormea ja niin ikään kiusanneen lapsia.
Maskoteista voisi joskus sanailla vähän enemmänkin! Suomessa tämä homma on jokseenkin perseen läpi vedettyä – eikä vähiten karvakavereiden nimeämisen osalta. Terveisiä vaan Topi Tiikerille Kouvolaan!
–Broidi