5.3.2024. Terry Sawchuk oli ehkä paras jääkiekkomaalivahti, jota maan päällä koskaan on nähty, ja samanaikaisesti uskomattoman surullisen, kivuliaan, traagisen ja lyhyen elämän elänyt haaksirikkoutunut. Evergreen-sarjan uudessa osassa pieni henkilökuva tästä hämmentävästä legendasta.
Toisen Avenuen ruumishuone
”Surullisin päivä koko jääkiekossa viettämäni elämäni aikana oli se, kun minun oli mentävä New Yorkin toisella Avenuella sijaitsevalle ruumishuoneelle tunnistamaan Terry Sawchukin ruumis,” kertoi New York Rangersin legendaarinen manageri Emile ”The Cat” Francis Legends of Hockey-dokumentissa.
”Siellä hän oli kassissa, joka muistutti jääkiekkomailojen kantamiseen käyttämiämme kasseja, lappu niskassaan. Ainoa asia, minkä muistan, enkä koskaan tule unohtamaan, oli se, kun katsoin Terry Sawchukia ja ajattelin, että: ”siinä on paras maalivahti, jonka koskaan olen nähnyt.”
Surullisen hahmon maalivahti
Terry Sawchuk oli myyttinen, surullisen hahmon tähtimaalivahti NHL:ssä peräti 21 kauden ajan vuosien 1950-1970 välillä.
Hän voitti kaiken mahdollisen, ja kaikkein parhaitten urheilijoitten tapaan hän uudisti pelipaikkansa pelaamista täysin omalla tyylillään. Siitä tuli nuorten maalivahtien tyyli tuleville sukupolville.
Sawchukia pidettiin vuosikymmenten ajan NHL:n kaikkien aikojen parhaana maalivahtina, ja monet antavat mielellään tittelin hänelle vieläkin.
Terry Sawchuk pelasi 971 runkosarjaottelua NHL:ssä 21 kauden aikana, enemmän kuin kukaan toinen maalivahti siihen mennessä. Patrick Roy rikkoi ennätyksen vasta vuonna 2002. 734 Detroit Red Wingsissä, 102 Boston Bruinsissa, 91 Toronto Maple Leafsissä, 36 Los Angeles Kingsissä, ja kahdeksan New York Rangersissä. Hän pelasi 106 playoffottelua, ja voitti Stanley Cupin kolmesti Detroitissa ja kerran Torontossa.
447 voittoa. Koko peliuran ottelua kohti päästettyjen maalien keskiarvo loistava 2.25.
Hän voitti Vezina-palkinnon kolme kertaa Detroitissa ja kerran yhdessä Johnny Bowerin kanssa Torontossa vuonna 1965. Terry Sawchukin 103 ottelun nollapeliennätystä pidettiin vuosikymmenten ajan ennätyksenä, jota ei tultaisi koskaan rikkomaan. New Jersey Devilsin Martin Bordeur rikkoi sen joulukuussa, vuonna 2009, 39 vuotta myöhemmin.
Sawchuk valittiin NHL:n All Star-kuusikkoon seitsemän kertaa – kolme kertaa ykköseen ja neljästi kakkoseen.
Menestyksellä oli hintansa
Terry Sawchuk kuului oman pelipaikkansa ja jääkiekon suuriin monien vuosien ajan, mutta kukaan ei näytä koskaan pääsevän huipulle ja pysyvän siellä maksamatta siitä jonkinlaista hintaa. Sawchukin tapauksessa tuo hinta maksettiin hirvittävien loukkaantumisten, sekä fyysisten ja henkisten vaikeuksien kautta mitä julmimmalla tavalla. Hän oli vaarallisessa lajissa loistanut rohkea mies, joka kuoli nuorena, vain muutamia päiviä viimeisen ottelunsa jälkeen.
Lapsuudessa kärsityt tragediat näyttivät vielä luoneen mustan pilven surullisen maalivahtihahmon ylle koko tämän loppuelämän ajaksi. Sawchuk eli ja pelasi aikana, jolloin mielenterveysongelmista ei juuri puhuttu. Lyhyen elämän läpi vaivanneet demonit johtivat loppuvuosina alkoholismiin ja äkäiseen käytökseen. Voit löytää internetistä kuvia pulskasta ja iloisesta nuoresta Sawchukista uran alkupuolella – myöhemmin huomattavasti laihtuneen miehen noin 600 tikin muovaamilla kasvoilla ei juuri hymyä näy.
Huumeisiin kuollut kanadalainen trubaduuri Ron Hynes julkaisi vuonna 2010 Terry Sawchukista kertovan laulun ”Sawchuk”, jossa hän laulaa ”Terry kantoi raskasta taakkaa, hän oli mustin hevonen, jolla (Detroit Red Wings) he koskaan ratsastivat.” Surullinen runo yhdestä jääkiekon traagisimmista hahmoista.
Winnipeg
Terry Sawchuk syntyi 28. joulukuuta vuonna 1929 Winnipegissä. Hän kasvoi kaupungin pohjoisosassa, East Gildonan-nimisessä kaupunginosassa ukrainalaisen perheen poikana. Hänen maalivahti-idolinsa oli seitsemän vuotta vanhempi veli Mitch, joka oli aina kannustanut myös häntä ryhtymään maalivahdiksi ja antanut neuvoja. Sawchukin myöhemmin kuuluisaksi tullut torjuntatyyli oli perua isoveljeltä.
Mitch kuoli yllättäen vain 17-vuotiaana sydänkohtaukseen. Isoveljen kuolema jätti syvän jälkensä Terryyn. Tragedia istutti mieheen syvän kiukun, joka pysyi hänessä lyhyeksi jääneen elämän loppuun saakka.
Terry pelasi jääkiekkoa kenttäpelaajana, mutta laittoi isoveljeltään jääneet maalivahdin suojukset päälleen 12-vuotiaana, kun oma joukkue tarvitsi maalivahtia. Hän osoittautui välittömästi luonnonlahjakkuudeksi. Löydettyään kutsumuksensa Terry halusi päästä jääkiekossa pitkälle. Ei pelkästään itsensä puolesta, hän halusi jääkiekkoilijaksi myös Mitch Sawchukin puolesta. Hän sanoi myöhemmin pelanneensa uransa alkupuolen kovasti ikävöimälle veljelleen.
Pelaamisen aloittaminen kuolleelta veljeltä perityillä noidutuilla varusteilla on yksi Terry Sawchukin legendan eniten kerrotuista tarinoista, eikä Sawchuk koskaan näyttänyt pääsevän tuosta kirouksesta kokonaan eroon. Veljen kohtalo jäi mustaksi pilveksi varjostamaan uraa sen loppuun saakka.
C-Form
Sawchuk oli myös lahjakas baseballin pelaaja. Winnipegiläinen kiekkokirjoittaja Scott Young (Neil Youngin isä) on kertonut nähneensä Sawchukin iskemässä kunnareita Manitoban ja Pohjois-Dakotan alueilla toimineessa ManDak-liigassa lämpiminä preerian kesäiltoina. St. Louis Cardinals tarjosi ammattilaissopimusta, mutta Terry kieltäytyi, keskittyen jääkiekkoon.
Sawchuk allekirjoitti 14-vuotiaana C-formin, joka teki hänestä silloisten ennen varaustilaisuutta vallinneitten sääntöjen mukaisesti Detroit Red Wingsin omaisuutta. Tässä vaiheessa hän oli jo kehittänyt omaperäisen torjuntatyylinsä, joka tuli muuttamaan maalivahtien pelin NHL:ssä myöhemmin.
Aikana, jona ilman maskia tai kypärää pelanneet maalivahdit seisoivat vain vähän polviaan taivuttaen ja selkä periaatteessa suorassa, Terry Sawchuk kehitti oman tyylinsä. Hän kyyristyi kuin kissa, kunnolla alas selkäänsä taivuttaen. Näin hän pystyi näkemään ruuhkien takaa tulleet kiekot paremmin. Tuosta asennosta hän lähti torjuntoihin nopeasti ja räjähtävästi, koska hänen tasapainonsa oli niin hyvä.
Samalla hän laski kasvonsa suoraan kohti maalia tulevien laukausten tulilinjalle, mikä lyöntilaukausten yleistyessä oli rohkeaa. ”The Sawchuk Crouch” oli tunnettu jääkiekossa sen keksijän pelatessa NHL:n huipulla. Innovatiivisin uudistus maalivahtipelissä pitkiin aikoihin.
Ammattilaiseksi
Terry Sawchuk pelasi ensin Detroitin omistamissa junnujoukkueissa Galtissa ja Windsorissa. Ammattilainen hänestä tuli jo 17-vuotiaana Omahassa. Hänet valittiin USHL-ammattilaisluugan vuoden tulokkaaksi kaudella 1947-48.
Seuraavalla kaudella Sawchuk nostettiin ylös AHL:ään. Indianapolis Capitalsissa hän voitti myös AHL:n vuoden tulokas-palkinnon ja valmistautui NHL-uraan seuraavat kaksi kautta.
1949-50 Detroit nosti Terryn ylös Showhun, Red Wingsin ykkösvahdin Harry Lumleyn loukkaannuttua. Hän pääsi aloittamaan seitsemän ottelua. Hän piti nollan kerran, ja päästi keskimäärin 2.28 maalia taakseen per ottelu. Detroitin johto oli vakuuttunut, että hädin tuskin 20-vuotias maalivahtilupaus oli valmis.
Ennen seuraavaa NHL-kautta 1950-51 Detroit treidasi Lumleyn Chicagoon.
Red Wingsin ykköseksi
Ykkösvahdin tehtävä annettiin Terry Sawchukille, joka vastasi pelaamalla hämmästyttävän hyvän tulokaskauden kuuden joukkueen timantinkovassa NHL:ssä. Hän pelasi kaikki 70 runkosarjaottelua, voitti niistä 44 (liigan eniten) ja päästi keskimäärin 1.98 maalia per ottelu, 11 nollapeliä. Hän voitti Calder-palkinnon ylivoimaisesti. Sawchukista tuli ensimmäinen jääkiekkoilija, joka on voittanut vuoden tulokkaan palkinnon kolmessa eri ammattilaisliigassa.
Toinen kausi 1951-52 huipentui uskomattomaan esitykseen pudotuspeleissä. Pelipaidan #1 saanut Sawchuk vei Red Wingsin Stanley Cup-mestaruuteen voittamalla kaikki kahden pelisarjan kahdeksan ottelua, häviämättä yhtään. Sawchuk piti nollan neljässä ottelussa, ja päästi vain viisi maalia neljässä muussa. Hänen ottelua kohti päästettyjen maalien keskiarvonsa playoffeissa oli täysin uskomaton .62.
Sawchukin asenne peliin oli huippuintensiivinen tavalla, jollaista ei oltu ennen nähty. Vain nollapeli oli hyväksyttävä tulos. Pelaamisessa oli kyse elämästä ja kuolemasta.
Terry Sawchuk oli keväällä 1952 vasta 23-vuotias, ja jääkiekkomaailman huipulla. Elämä näytti aurinkoiselta. Taivaalla ei näkynyt pilven pilveä.
Pilviä oli kuitenkin vielä tulossa.
1950-luvun alun dynastia
Detroit Red Wings oli 1950-luvun alussa Gordie Howen, Ted Lindsayn, Alex Delvecchion ja tietenkin Terry Sawchukin johtama huippujoukkue. Sawchuk voitti ensimmäisen viiden kautensa aikaa Detroitissa kolme Stanley Cup-mestaruutta ja kolme Vezina-palkintoa.
”Ensimmäisen viiden vuoden aikana, jotka hän pelasi NHL:ssä, hän oli varmaankin paras koskaan liigassa pelannut maalivahti,” sanoi Red Wingsin kapteeni ”Terrible” Ted Lindsay. ”Kukaan ei koskaan pysty ohittamaan häntä. Jos heitit kourallisen riisiä häntä kohti, hän olisi ottanut jokaisen riisin jyvän kiinni. Niin hyvä hän oli.”
Terry Sawchuk haastoi NHL:n parhaat laukojat kyyristymällä alas omintakeisella tyylillään.
Bostoniin
Uran käännekohta tuli yllättäen vuonna 1955. Red Wingsin joukkueenjohto päätti muuttaa suuntaa ja luottaa maalivahtipelin tulevaisuus farmissa odotelleen Glenn Hallin harteille. Terry Sawchuk treidattiin Bostoniin.
Sawchuk otti siirtouutisen äärimmäisen raskaasti. Teini-iästä saakka Red Wings-perheessä kasvanut nuori maalivahti ei voinut kuvitella, että hän joutui jättämään omana perheenään pitämänsä organisaation. Häntä kohdeltiin ensimmäistä kertaa kuin tavaraa.
Bostonissa pelit eivät sujuneet samalla tavalla kuin aikaisemmin. Sawchuk sairasteli, ja Bostonin kova media otti hänet hampaisiinsa. Häntä haukuttiin luovuttajaksi. Hän vastasi raivoamalla takaisin, heittämällä luistimiaan kohti ilkeitä toimittajia, tai olemalla sanomatta yhtään mitään. Toisella kaudella hän ilmoitti yhtäkkiä lopettavansa koko pelaamisen ja häipyi Bostonista. Myöhemmin hänen sanottiin kärsineen hermoromahduksen.
Takaisin Detroitiin
Seuraavana kesänä Red Wings otti Sawchukin takaisin kotiin pelaajakaupassa, jolla Johnny Bucyk siirtyi Bostoniin vaihdossa. Sawchuk pelasi tutussa Red Wings-paidassa seitsemän vuotta lisää ja oli taas huipulla.
Vuonna 1964 Terry Sawchuk siirtyi Toronto Maple Leafsiin, jossa hän pelasi toisen konkarivahdin, Johnny Bowerin kanssa pelit suunnilleen puoliksi. Puhelias ja symppiksenä tunnettu Johnny, ja yksinään viihtyvä Terry. Kaksi vanhaa maalivahtia.
Sawchuk vihasi harjoituksia, ja niissä tulevaa turhaa ylimääräistä kipua. Hän seisoi toisella tolpalla, ja antoi kiekkojen mennä sisään. Peleissä tuli ihan tarpeeksi mustelmia. ”Seisoin kerran pyyhkeeseen pukeutuneen Terryn vieressä Maple Leafsin pukuhuoneessa,” kertoi toimittaja Trent Frayne. ”Hän oli menossa punnittavaksi kovan harjoituksen jälkeen. Olin todella ihmeissäni mustelmista ja jäljistä, joita hänellä oli kaikkialla kropassaan. Se oli kuin mustien, keltaisten, sinisten ja vihreitten mustelmien taistelutanner.”
Terry Sawchuk pelasi kovien särkyjen kanssa yli 300 ottelua ennen vuotta 1966. Tuona aikana hänen käytöksensä muuttui ja hän sai maineen äkkipikaisena ja vaikeana tyyppinä. Särkylääkkeet auttoivat pelien yli, mutta kipu tuli mukaan aina matkustettaessa ja nukuttaessa. Lopulta Sawchukia uhkasi liikkuvuuden menettämien kropan vasemmalta puolelta – hän meni selkäleikkaukseen kesällä 1966. Koko jääkiekkouran jatko oli kiinni tuon leikkauksen onnistumisesta.
Toronto
Samana syksynä Terryn ilmoittauduttua Toronton harjoitusleirille, Leafsin lääkäri sanoi tämän vaimolle Pat Sawchukille, ettei Terry mitenkään voisi selviytyä enää kokonaisen kauden läpi.
Maple Leafs meni sillä kaudella päätyyn saakka kokeneitten maalivahtiensa Johnny Bowerin ja Terry Sawchukin johdolla. Semifinaalien viidennessä ottelussa Sawchuk tuli Bowerin tilalle, ja haastoi pelottomasti kovaa laukovan Bobby Hullin. Finaalissa Toronto kaatoi vahvana ennakkosuosikkina pidetyn Montreal Canadiensin pitkälti Terry Sawchukin loistavien esitysten ansiosta.
Toronto Maple Leafs juhli viimeistä Stanley Cup-mestaruuttaan keväällä 1967. Mustavalkoisissa kuvissa lääketieteellisinä ihmeinä pidetyt arpinaamaiset vanhat maalivahdit istuvat kaljapullot toisessa kädessä ja tupakat toisessa, onnellisina.
Koko muu joukkue juhlii mestaruutta riehakkaasti.
Sawchuk oli vielä onnistunut pelaamaan ratkaisevat pelit loistavasti uransa auringonlaskun alla, fyysisesti jo kaukana siitä huippuvahdista, mikä hän kerran oli ollut.
Los Angeles
Laajennusjoukkue Los Angeles Kings hankki kokemusta tolppien väliin tarjoamalla Sawchukille 1960-luvun lopun mittapuun mukaan rahakkaan, kahden vuoden, $80,000 sopimuksen kesällä 1967. Terry asui mukavasti Hermosa Beachillä vaimonsa Patin ja seitsemän lapsensa kanssa. ”Tämä on parempaa kuin pelaamisen lopettaminen,” hän sanoi toimittaja Andy O`Brienille, katsoen Tyynenmeren aaltoihin ja rannalle kotinsa edustalta.
Mutta vaimo Pat Sawchukilla oli erilainen tarina O`Brienille.
”Ehkä vaimo muistaa liian monia asioita, kuten iltapäiviä, jolloin hän kärsi repeytyneistä selän välilevyistä,” hän sanoi. ”Kun tuli aika herättää hänet pelipäivien iltapäiväunilta, jouduin usein auttamaan hänet ylös sängystä, ja myöhemmin autoon hallille ajoa varten.”
”Sitten hän otti särkylääkkeen, ajoittaen sen vaikutuksen niin, että jäykkään oloon tuli helpotus, kun summeri soi ja oli aika luistella jäälle.”
”Kerjäsin häntä lopettamaan pelaamisen, mutta lopetin, kun ymmärsin miten paljon jääkiekko merkitsi hänelle. Hän kärsi seitsemän vuoden ajan, koko ajan peläten, että lääkäri määräisi hänet lopettamaan.”
Kallis hinta
Terry Sawchuk maksoi kalliin hinnan pelaamisesta huipulla. Jo farmisarjassa oikeaan silmään osunut kiekko oli viedä näön. Hänen onnekseen käytössä oli erittäin taitava lääkäri, yksi Amerikan johtavista spesialisteista, joka aivan sattumalta oli samana iltana Omahassa, ja onnistui pelastamaan silmän.
Terryn oikea käsivarsi ilmeisesti murtui poikavuosien rugby-onnettomuudessa. Sawchukin isä oli juuri jäänyt työttömäksi, eikä poika siksi uskaltanut kertoa asiasta. Käsivarsi ei koskaan parantunut kunnolla, ja hanskakäsi jäi viitisen senttiä lyhyemmäksi kuin oikea. Kyynärpäästä otettiin pois kymmeniä luunsiruja kolmena eri kesänä tehdyllä leikkauksella.
Kun toimittaja tuli kerran Detroitin harjoitusleirillä kysymään, miten Terry oli viettänyt kesänsä, hän vastasi tylysti: ”Sairaalassa.”
Sawchuk kärsi repeytyneistä selän välilevyistä, jotka johtuivat kumarasta pelityylistä. Selkä vinoutui pysyvästi. Hän joutui kesäiseen auto-onnettomuuteen, ja kärsi pahan keuhkovamman.
Lisää loukkaantumisia. Jalkapöydän murtuma. Umpilisäkkeen tulehdus. Toronton Bob Pulford luisteli Sawchukin vasemman käden yli ja luistin katkoi jänteitä kädestä pahasti. Kaamea haava ommeltiin umpeen 79 tikillä. Sen jälkeen Sawchuk ei pystynyt puristamaan hanskakättään enää nyrkkiin. Lääkärit ilmoittivat, ettei käsi koskaan palautuisi ennalleen.
Pahaksi päässyt mononukleoosi oli vähällä päättää peliuran sen puolivälissä. Terry Sawchuk kärsi pahasta migreenistä läpi koko peliuransa. Hän pysäytti joitakin NHL:n historian kovimpia laukauksia usein otsallaan tai kasvoillaan pelityylinsä takia. Aivotärähdyksistä ei juuri edes puhuttu.
Bobby Hullin kuuluisa lämäri tuli suoraan päähän 1960-luvun alussa. Vuonna 1962 Sawchuk ryhtyi käyttämään maskia, ”Frankenstein”-mallia, ja yhtäkkiä hänen peliään seuraamalla pystyi lukemaan hänen tunteensa ja tuskansa pelkästä ruumiinkielestä maskista huolimatta. Tai ehkä sen takia.
Lisää kärsimyksiä
Vuoden 1964 playoffeissa Sawchuk kärsi olkapäitten hermopinteestä. Lääkärit päästivät hänet pelaamaan, mutta jokaisen ottelun jälkeen oli palattava takaisin sairaalaan.
Sawchuk pystyi nukkumaan yhtäjaksoisesti vain kaksi tuntia kerrallaan selkäongelmiensa vuoksi vuonna 1966 pidettyyn leikkaukseen saakka. Riskaabeli selkäleikkaus toi helpotuksen.
Vuonna 1953 naimisiin menneellä, surullisen hahmon maalivahdilla oli vaimonsa kanssa seitsemän lasta. Avioliitto kärsi tähtimaalivahdin uskottomuudesta. Hänellä väitettiin olleen lapsi torontolaisen tyttöystävän kanssa. Pat-vaimo laittoi eropaperit vetämään ensimmäisen kerran vuonna 1958. Myöhemmin pari palasi uudelleen yhteen kasvattaakseen lapsensa yhdessä. Vaimo jätti lopullisesti vuonna 1969, ennen viimeistä New Yorkin kautta.
Sawchukista tuli ongelmien myötä yhä enemmän oikukas ja pahantuulinen, vaikea haastateltava. Hän oli vähäsanainen, kiukkuinen ja äksy omia joukkuekavereitaankin kohtaan. Uran loppupuolella hänestä tuli ketjupolttaja ja alkoholisti. On täysin uskomatonta, että miehen peliura kesti 21 vuotta ja lähes tuhat ottelua.
Ura ja elämä päättyy
Jääkiekko oli kuitenkin Terry Sawchukin keino päästä pois tuskista, vaikka itse peli ne aiheuttikin. Hän oli todella kotonaan vain suojellessaan maaliaan. Ehkä hänen tehtävänsä maan päällä oli tulla maailman parhaaksi maalivahdiksi. Kun ura lähestyi loppuaan, niin teki elämäkin.
Viimeiseksi jääneen pelikautensa 1969-70 Terry Sawchuk pelasi New York Rangersissä. Väsynyt, vaimonsa jättämä, syvästä masennuksesta kärsinyt, ja kauaksi huippuaikojensa kunnosta riutunut entinen huippuvahti pelasi uransa viimeisen nollapelin Madison Square Gardenissa 1. helmikuuta, 1970.
Kauden jälkeen hän vuokrasi Long Islandilta talon joukkuekaverinsa Ron Stewartin kanssa.
Sawchukin elämän kohtalokkaasta lopusta kerrotaan eri versioita. Stewartin ja Sawchukin väitetään riidelleen muutaman drinkin jälkeen keskenään paikallisessa E & J pubissa. Miehiä käskettiin lähtemään ja he palasivat kotiin. Kotona alkoi uusi tappelu, jonka seurauksena Terry Sawchuk putosi grillin päälle ja kärsi sisäisiä vammoja. Ambulanssi soitettiin paikalle välittömästi.
Muutamaa päivää myöhemmin Sawchuk siirrettiin suurempaan sairaalaan New Yorkiin, jossa hänelle jouduttiin tekemään isompi leikkaus.
”Kun tein lähtöä sairaalahuoneesta ennen leikkausta, hän otti Detroit Red Wingsin sormuksen sormestaan,” sanoi Emile Francis. ”Hän sanoi, että jos minulle tapahtuu jotain, voitko pitää huolen siitä, että poikani saa tämän sormuksen.”
Rauha
Terry Sawchukin sydän petti ja hän kuoli toukokuun 31, 1970, vain 40-vuotiaana newyorkilaisen sairaalan leikkauspöydälle.
Vanhat joukkuekaverit Detroitista ja Torontosta saattoivat hänet viimeiseen lepoon Michiganissa. Ron Stewart kutsuttiin yhdeksi arkun kantajaksi.
Huonotuulinen, väärinymmärretty, epäsosiaalinen, katkera ja samalla loistava Sawchuk valittiin välittömästi Hockey Hall of Fameen vuonna 1971. ”Hän oli paras koskaan näkemäni jääkiekkomaalivahti, ja samalla levottomimman sielun omannut urheilija, jonka olen koskaan tuntenut,” sanoi Detroit Free Pressin toimittaja Joe Falls.
Terry Sawchukin legenda elää yhä kauan sen jälkeen, kun hänen jääkiekkosodissa revitty maallinen kehonsa lopulta oli saanut rauhan.
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
[email protected]
