16.3.2024. Eddie Shoren kuolemasta on tänään kulunut 39 vuotta. Shore oli yksi erikoisimmista NHL-legendoista. Samanaikaisesti useamman perinteen aloittanut supertähti ja yksi jääkiekon verisimmistä hahmoista, josta kerrotaan yhä käsittämättömiä tarinoita. Ainoa neljä kertaa Hart-palkinnon voittanut puolustaja koskaan. Tässä pieni historianpläjäys Shoren uran surullisenkuuluisimmasta tapauksesta.
Yksi kaikkien aikojen parhaista
Eddie Shore oli alkuperäinen Big Bad Bruin. Hän pelasi Bruinsin puolustajana vuosina 1926-1940, kun vuonna 1995 romutettu jääkiekkopyhättö Boston Garden oli vielä nuori. Shoren aikana ei vielä tunnettu Norris-palkintoa erillisenä tunnustuksena NHL:n parhaalle pakille, mutta hän voitti Hart-palkinnon neljä kertaa. Enemmän kuin Bobby Orr, joka otti Bostoniin tultuaan kuuluisan numeronsa neljä juuri Eddie Shoren takia. Shoren numero kaksi – Orrin numero junnukiekossa – oli jo Gardenin katossa.
Shorea pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista luistelijoista jääkiekon alkuajoilta, ja aivan ensimmäisenä hyökkäävänä puolustajana. Hänen nimensä nähdään aina ensimmäisten joukossa, kun kaikkien aikojen parhaita ryhdytään laittamaan järjestykseen. Hän voitti Hart-palkinnon NHL:n arvokkaimpana pelaajana neljä kertaa, useammin kuin Bobby Orr. Hänet valittiin sarjan ykkös All Starsiin seitsemän kertaa ja kakkoseen kerran. Koko All Stars keksittiin vasta viisi vuotta Eddien NHL-uran alkamisen jälkeen.
Voimamies ja Showmies
Eddie Shore oli oman aikansa urheilutähti ja showmies. Samalla hänen legendansa yhdistetään ikuisesti jääkiekon erikoislaatuiseen kovuuteen. Hänet tunnettiin kaiken ohella myös kovaotteisena puolustajana, joka ei kaihtanut raakaa fyysistä peliä eikä yhteenottoja. Hän saattoi ilmestyä alkuverryttelyyn musta kaapu selässään saadakseen yleisön innostumaan.
Shore oli omana aikakautenaan yksi NHL:n voimamiehistä. Hän oli noin 182-senttinen ja 90-kiloinen sitkeästä lihaksesta tehty oikea cowboy.
Hän oli syntynyt kaukana Saskatchewanin preerialla Qu`Appelen laaksossa irlantilaisperäisen pioneeriperheen poikana. Shoren perheen tilalla oli 600 päätä nautakarjaa ja 400 hevosta. Eddie oppi ratsastamaan hyvin nuorena, ja sai oman hevosensa jo seitsemänvuotiaana. Hänen tehtäviinsä kuului kesyttää villejä hevosia ja härkiä jo teininä. Myöhemmin jääkiekossa nähty Shoren käsittämätön kovuus oli perua ajoilta karjatilalla.
Hän päätti ryhtyä jääkiekkoilijaksi vasta vähän vanhemmalla iällä, mutta onnistui sisukkaalla harjoittelulla pääsemään ammattilaiseksi ensin Reginan kaupungissa ja sittemmin Edmonton Eskimos-nimisessä seurassa, josta tuli NHL:ssä tunnettu lempinimi “Edmonton Express”. Edmontonista löytyi myös Eddien vaimo Kate Macrae, joka oli yksi koripallon historian voittoisimman joukkueen Edmonton Gradsin jäsenistä.
Nykypäivänä Eddie Shore muistetaan tietenkin myös jo yli neljäkymmentä vuotta vanhan Lämärin ansiosta. Hansonin veljekset puhuvat useamman kerran hänestä.
Hurjia tarinoita
Eddie Shoren kovuudesta kerrotaan mitä hurjimpia tarinoita. Häneen ommeltiin tarinoitten mukaan 978 tikkiä. Nenä murtui yli kymmenen kertaa ja leuka muutaman. Edmonton Eskimosin aikana hänen jalkaansa ommeltiin kerran useampi tikki ilkeän luistimenviillon seurauksena, ja hänelle annettiin kainalosauvat. Lääkäri määräsi pelikieltoon useammaksi viikoksi. Se ei käynyt Eddielle, jonka joukkue oli juuri matkustamassa Victoriaan Vancouverin saarelle pelaamaan Stanley Cupista.
Joukkuekaverit heittivät kainalosauvat mereen matkalla ja Eddie pelasi. Kaikki tikit repeytyivät irti jalasta, ja hänen luistimensa täyttyivät verestä.
Marraskuussa 1929 hän joutui viiteen eri tappeluun Montreal Maroonsin pelaajien kanssa. Illan päätteeksi Shore vietiin sairaalaan ambulanssilla kahden viimeisen tappeluvastustajan kanssa.
Kerran myöhästyttyään junasta, hän lainasi varakkaan ystävän auton ja kuljettajan, ja lähti sillä kohti Montrealia. Kun kuljettaja ei enää uskaltanut ajaa lumimyrskyssä, Eddie hyppäsi itse rattiin, ja ehti viime hetkellä otteluun.
”Just give me a mirror, Doc”
Bostonissa pidetyllä harjoitusleirillä toisen pelaajan luistin repäisi hänen korvansa irti. Bruinsin omat lääkintähuoltajat eivät uskoneet korvaa pystyttävän ompelemaan enää takaisin, ja Eddie lähti itse etsimään sellaista lääkäriä, joka pystyi. Sellainen löytyi. Lääkäri mainitsi puuduttavansa korvan ennen sen ompelemista, mutta Eddie kieltäytyi. “Anna minulle vain peili, Doc”, hän murahti. “Haluan katsoa, että laitat sen takaisin oikeaan paikkaan.”
Eddie Shore tiesi arvonsa yleisön suosikkina, ja osasi ennen jokaisen kauden alkua vaatia arvoisensa sopimuksen. Hän osti rahoillaan farmin läheltä Edmontonin kaupunkia Kanadasta, ja AHL-seura Springfield Indiansin Massachusettsin osavaltiosta. Hän johti omaa jääkiekkoseuraansa omalla tavallaan. Hän uskoi tanssiin yhtenä hyvän luistelijan ominaisuuksista, ja järjesti tanssitunteja äimistyneille pelaajilleen harjoitusleireillä.
Shoren ansiosta jääkiekossa tunnetaan edelleen käsite “Black Aces”. Pelaajat, jotka eivät mahtuneet kokoonpanoon saivat tehdä ylimääräisiä harjoituksia ja erinäisiä töitä hallilla Eddien joukkueessa. Pelillisesti kaksi entistä Eddie Shoren valmennettavaa pitivät häntä yhtenä parhaista luistelunopettajista koskaan, ja ovat siitä kertoneet tämän kirjoittajalle. Heidän mielestään myös Neuvostoliiton taktiikat esimerkiksi 1972 pelatussa Summit-sarjassa perustuivat selvästi Eddien pelikirjaan, jota venäläiset olivat innokkaasti filmanneet jo vuosia aikaisemmin.
Eddie Shore oli siis erikoinen hahmo monessa. Häntä ihailtiin, pelättiin, vihattiin varmaankin enimmäkseen. Hänen entiset pelaajansa joko pelkäsivät, tai ihailivat ja kunnioittivat miestä, joka piti järjettömän kovia harjoituksia, mutta samalla aina piti reilusti sanansa. Don Cherryn ilme muuttui, kun allekirjoittanut kerran kysyi Eddiestä. “Meillä oli tapana vetää pää täyteen unohtaaksemme”, hän sanoi.
Billy Warwick sanoi toivoneensa, että olisi päässyt Eddien oppiin jo uransa alussa, koska tämä todella tiesi niin paljon luistelusta.
Frank Roggeveen oli taitava puolustaja, joka kunnioitti Shorea. Eddie oli kova, mutta reilu. Vanha Frank kertoi mielellään tarinaa villistä hevosesta, jonka jo vanha Eddie meni pelottomasti kesyttämään joukkueensa nähden. Ehkä jotain, mitä varsinkin lännestä kotoisin olleet pelaajat arvostivat.
Kaikki pelaajat eivät pitäneet Eddien diktaattorimaisesta tyylistä johtaa seuraansa. Hänen takiaan tai ansiostaan Springfield Indiansin pelaajat aloittivat jääkiekon ensimmäisen lakon, joka johti ensimmäisen pelaajien ammattiyhdistyksen perustamiseen.
Boston Gahden
Bruinsin uusi kotihalli Boston Garden (“Gahden” paikallisella murteella) tiedettiin paikkana, jossa saattoi tapahtua mitä tahansa. Bostonin fanit tunnettiin NHL:n verenhimoisimpina kannattajina. “Niille, jotka haluavat nähdä jääkiekkonsa tappeluilla ja painilla maustettuna, mustan silmän tai pari, ehkä murtuneen kallon, kunnon mellakan ja osan yleisöstä ja urheilijoista heitettävän ulos – Boston Garden oli juuri oikea paikka”, kirjoitti A. Linde Fowler-niminen journalisti jo 1930-luvulla.
Gardenissa käytiin joitakin NHL:n ensimmäisten vuosikymmenten kuuluisimmista tappeluista. Bruinsin manageri Art Rossia syytettiin ilmapiirin kehittämisestä entistäkin pelottavammaksi, kun hän antoi paikallisen gangsterin Beano Breenin istua yhdessä hallin aitioista. Breen kuoli vähän myöhemmin konepistoolilla aiheutettuun lyijymyrkytykseen paikallisen Metropolitan-hotellin aulassa.
NHL-pelejä viheltäneet erotuomarit saivat Boston Gardenissa niskaansa vieläkin palavia sikaareja, lasipulloja, kananmunia ja appelsiineja. Gardenin katsomot oli rakennettu jyrkiksi. Yleisö riehui lähes kaukalon päällä.
Kausi 1934-34 ei alkanut hyvin Boston Bruinsille. Kuusi voittoa ja kuusi tappiota alla, kun Toronto Maple Leafs saapui vieraaksi Boston Gardeniin 12. joulukuuta pelattavaan otteluun. Boston Evening American-lehden toimittaja Bill Grimes epäili muotiin tulleen pehmeän jääkiekon käyneen joukkueelle turmioksi. Eddie Shore oli aloittanut kauden tuttuun tapaan vaatimalla enemmän palkkaa ja oli pelannut viimeiset kymmenen ottelua. Hän oli niissä viettänyt vain 12 minuuttia jäähyaitiossa, mikä oli todella vähän.
Ottelu Maple Leafsiä vastaan alkoi kovaotteisena. Ottelua tuominneet Odie Cleghorn ja Eusèbe Daigneault eivät raporttien mukaan pystyneet pitämään kuria yllä, ja tilanne pääsi käsistä. Pelaajien annettiin päättää tilanteet käsirysyihin.
Tappelut alkoivat toisessa erässä. Bostonin Red Beattie ja Toronton King Clancy painivat keskenään. Sitten myös Dit Clapper ja Clancy. Sitten muutamat muut. Bruins pääsi kahden miehen ylivoimaan, jonka päätyttyä Toronton paha poika Red Horner ja Hap Day pääsivät takaisin jäälle.
Eddie Shore oli tuomassa kiekkoa Leafsin puolustusalueelle tyypillisellä soolollaan, kun Horner kamppasi tämän mailallaan. Ei vihellystä. Shore löi kaatuessaan päänsä jäähän ja nousi ylös. Ensimmäinen hänen näkemänsä Leafsin pelaaja oli Ace Bailey. Shore ajoi Baileyä päin takaa, iskien tätä keskivartaloon olkapäällään. Bailey lensi ilmaan Gardenin katsojien ihastukseksi, mutta putosi sitten takaraivo edellä alas. Hänen päänsä iskeytyi kovalla voimalla jäähän.
Yleisö huokaisi kauhusta, ja oli sitten hiirenhiljaa. Red Horner oli ensimmäinen Baileyn luo ehtinyt pelaaja. Acen kasvot olivat muuttuneet sinisiksi ja hänen suunsa vääntyili pelottavan näköisesti. Nähtyään joukkuekaverinsa kouristuksissa Horner luisteli Shoren luo, ja pudotti tämän yhdellä iskulla. Tajuttoman Shoren pään iskeytyminen jäähän oli toinen pelottava näky muutaman sekunnin sisällä, mutta Eddie selviytyi tyrmäyksestä lopulta hyvin.
Tajuton Shore kannettiin kaukalosta paareilla Bruinsin huoltajien toimesta. Leafsin huoltajat käärivät Baileyn peitteisiin, ja kantoivat hänet pois.
Neljän tunnin leikkaus
Ace Bailey oli loukkaantunut vakavasti. Boston Gardenissa oli kaksi lääkäriä päivystysvuorossa tuona iltana, Bruinsin oma Dr. Martin J. Grotty sekä Dr. C. Lynde Gately. Dr. Grotty tutki Baileyn, ja diagnosoi tämän saaneen vakavan aivovamman. Bailey tuli juuri sen verran tajuihinsa, että hän pystyi vastaamaan muutamaan kysymykseen. Hän ei tiennyt missä joukkueessa hän pelasi, ja mitä joukkuetta vastaan.
Eddie Shore ajoi itse autollaan kotiin vaimonsa Katen kanssa sinä iltana. Ace Bailey vietiin Audubon-nimiseen sairaalaan, jossa tämän todettiin saaneen viiden tuuman mittaisen kallonmurtuman. Hän voihki ilmeisen kovissa tuskissaan. Lääkärit yrittivät pitää häntä hereillä ettei hän vaipuisi koomaan.
Dr. Grotty kutsui apuun aivospesialisti Dr. John Hodgedonin, jonka neuvosta Bailey siirrettiin Bostonin kaupunginsairaalaan. Siellä neurologi Dr. Donald Munro suoritti leikkauksen, jolla poistettiin veritulppa Baileyn aivojen vasemmalta puoliskolta. Kolme päivää myöhemmin jouduttiin suorittamaan toinen leikkaus oikealle aivonpuoliskolle, ja lääkärit uskoivat jo kaiken toivon menneen. Ace Bailey ei tulisi enää selviytymään hengissä vammastaan.
Kanadassa radioasemat uutisoivat jo Toronto Maple Leafsin hyökkääjän, 31-vuotiaan Ace Baileyn menehtyneen bostonilaisessa sairaalassa. Bostonin lehdet valmistautuivat uutisoimaan kuolemasta.
Kuusi päivää kohtalokkaan ottelun jälkeen vieläkin tajuttoman Baileyn kuume lähti nousuun. Hänen verenpaineensa kohosi, jolloin Munron avustaja Dr. Joseph Hahn päätti suorittaa hätäleikkauksen. Baileyn uskottiin olleen minuuttien päässä kuolemasta. Mutta hänen tilansa alkoi parantua kuin ihmeen kaupalla. Seuraavien 48 tunnin aikana hänen vointinsa parani huomattavasti, ja vähän yli viikko tapahtuneen jälkeen hän pystyi jo hymyilemään paikalla olleille perheenjäsenilleen.
Eddie Shore sai NHL:ltä 16 ottelun pelikiellon tapahtuneesta.
Erityinen tähtien ottelu
Ace Bailey parani lopulta täysin terveeksi pelottavan loukkaantumisensa jälkeen, mutta hänen jääkiekkouransa oli ohi.
Kaksi kuukautta onnettoman Bostonin illan jälkeen, 14. helmikuuta, vuonna 1934, Torontossa järjestettiin NHL:n tähtien ottelu, jonka tuloilla kerättiin varoja Acen perheelle. Ennen ottelun alkua peliin osallistunut Eddie Shore ja siviileissään hymyillyt Ace Bailey paiskasivat kättä yleisön edessä. Tämä urheiluhengen osoitus sai loppuunmyydyn Maple Leaf Gardensin yleisön nousemaan seisaalleen. Yksi tunnelmallisimmista tapahtumista NHL:n historiassa.
Väkivaltaisen ja kovapintaisen Eddie Shoren on sanottu katuneen Ace Bailey-tapausta loppuelämänsä ajan. NHL:ssä on tapahtunut paljon ikäviä, mutta ehkä pelottavin tapaus tuli silloin, kun Eddie Shore luuli kostavansa King Clancylle, mutta aiheuttikin vahingossa vaarallisen vamman Ace Baileylle.
NHL:n tähtien ottelun, ja nyt jo tähtien viikonlopun perinne sai juurensa tästä surullisesta tapauksesta ja sen takia järjestetystä hyväntekeväisyysottelusta.
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
[email protected]
