Blogi

Onko Florida Panthers aidosti yksi mestarisuosikeista?

28.4.2022. Florida Panthersin meno on ollut kuluvan runkosarjan aikana enemmän kuin vakuuttavaa katseltavaa. Joukkue on matkalla seurahistoriansa ensimmäiseen President’s Trophyyn, joka ojennetaan NHL:n runkosarjan voittaneelle joukkueelle. Tehdyissä maaleissa joukkue on täysin omilla luvuillaan ja tulivoimaa näyttäisi löytyvän todella laajasti.

Myös vireystila on melkoisen hurja, sillä joukkue oli vastikään 13 ottelun voittoputkessa, joka katkesi viime viikon lopulla paikallisottelussa Tampa Bay Lightningia vastaan.

Samaan aikaan on kuitenkin syytä muistaa, että runkosarja on runkosarjaa ja kevään tosipelit kevään tosipelejä. Itse asiassa tässä voidaan käyttää erinomaisena esimerkkinä juuri paikallisvastustaja Lightningia: salamapaidat voittivat kaudella 2018-19 pelaamistaan 82 runkosarjaottelusta peräti 62, ja siitä huolimatta noutaja tuli jo pudotuspelien 1. kierroksella, kun Columbus Blue Jackets shokeerasi floridalaiset.

Panthersin tahti ei ole ollut aivan yhtä hurjalla tasolla kuluvalla kaudella, mutta kaukana se ei todellakaan ole tuon muutaman vuoden takaisen Lightningin menosta. Mikäli Panthers voittaa kaikki jäljellä olevat kolme runkosarjaotteluaan, näyttää joukkueen voittosarake 59:ää voittoa ja pistesaldo olisi tuossa tapauksessa vain neljä pistettä alhaisempi kuin Lightningin kohdalla.

Kauden 2018-19 Lightning on siis konkreettinen esimerkki siitä, ettei runkosarjan voittaminen takaa loppujen lopuksi yhtikäs mitään muuta kuin kotiedun koko pudotuspelien ajaksi. Tasoa on siis kyettävä nostamaan, sillä muut Panthersin takana vaanivat joukkueet tulevat tekemään takuuvarmasti niin.

Eikä Lightning ole suinkaan ainoa esimerkki viime vuosilta: myös Colorado Avalanche on törmännyt samaiseen miinaan niin sanotusti sulamalla voitokkaan runkosarjan jälkeen.


Kolottaako pelihammasta?


Tulivoimaa löytyy, mutta soiko omissa liikaa?

Florida Panthers on toistaiseksi tehtaillut 80 pelaamaansa runkosarjaotteluun hurjat 334 maalia. Eroa toiseksi eniten maaleja iskeneeseen Toronto Maple Leafsiin on peräti 24 maalia, joten se kertoo kaiken oleellisen siitä, miten pelottava joukkue Panthers on hyökkäyspäässä; floridalaisten ottelukohtainen maalikeskiarvo on 4,175.

Samaan aikaan omissa on soinut niin ikään tiheään tahtiin. Kokonaisuudessaan Panthers on päästänyt toistaiseksi 236 maalia, mikä tarkoittaa keskiarvolta 2,95 maalia ottelua kohden.

Pudotuspeleissä maalinteosta tulee kaikessa yksinkertaisuudessaan vaikeampaa. Panthers ei voi toisin sanoen nojata siihen omaan tulivoimaansa Stanley Cupia jahdatessaan, sillä muiden joukkueiden asettama haaste on kovempi; maaleista ja ylipäätään maalintekopaikoille pääsemisestä joutuu maksamaan runkosarjaotteluita kovempaa hintaa.

Edellä esitelty Panthersin päästämien maalien keskiarvo nostaa esille myös omat kysymysmerkkinsä maalivahtiosaston suhteen. Joukkueen ykkösvahtina toimiva Sergei Bobrovsky komeilee toki NHL:n voittotilastossa ykkösenä, mikä kertoo enemmänkin joukkueen menestyksestä, mutta torjuntaprosentilla (91,30) mitattuna hän on vähintään 25 ottelua tällä kaudella pelanneista maalivahdeista sijalla 21 ja päästettyjen maalien keskiarvossa (2.67) sijalla 19.

Panthers ei voi myöskään nojautua kakkosvahtinaan toimivaan Spencer Knightiin, jonka tilastot ovat vielä reippaasti Bobrovskya heikommat. Tämä aiheuttaa huolta myös siinä mielessä, että Bobrovskyn historia pudotuspelien osalta ei ole varsinaisesti luottoa herättävä.

Osaako Panthers vielä voittaa?

Palataan takaisin kauden 2018-19 Tampa Bay Lightningiin.

Kun NHL:n pudotuspelit käynnistyivät keväällä 2019, mestarisuosikkeja oli ihan aidosti tasan tarkkaan yksi, mitä tuli runkosarjan jälkeiseen asetelmaan. Valtavista ennakko-odotuksista huolimatta, ja ehkä nimenomaan myös niistä johtuen, Lightning kuitenkin suli totaalisesti ja aloitti kesäloman vain neljän pelatun ottelun jälkeen. Siitä ei siis ollut tuloksellisesti edes haastamaan viimeisenä joukkueena Itäisestä konferenssista pudotuspeleihin selviytynyttä Columbus Blue Jacketsia, vaan ottelusarja meni ohiolaisille puhtaasti voitoin 4-0.

Nykyisin Lightning on hallitseva Stanley Cup -voittaja, ja itse asiassa salamapaidat ovat vieneet mestaruuden nimiinsä kahtena perättäisenä kautena. Se siis joutui maksamaan ensiksi isot oppirahat ennen kuin se oli valmis voittamaan.

Asetelma on tietyssä mielessä vieläkin kinkkisempi Panthersin osalta, sillä seurassa odotellaan edelleen sen historian ensimmäistä Stanley Cup -voittoa; näin ei ollut Lightningin kohdalla.

Siihen ei tietenkään kukaan osaa antaa mitään absoluuttista vastausta, siis edellä olevassa väliotsikossa esitettyyn kysymykseen.

Mutta.

Mikäli Panthers mielii taistella Stanley Cupista tänä vuonna, on sen opittava voittamisen vaatimustaso pudotuspelien osalta huomattavasti nopeammin kuin esimerkiksi naapuriseuransa, sen Stanley Cup -ikkunan ollessa auki.

–Marko Ollonqvist

Marko Ollonqvist on muun muassa Kanadassa urheilun merkeissä kirjeenvaihtajana toiminut ja jo kolmella eri vuosikymmenellä NHL:n parissa työskennellyt vapaa toimittaja, jonka blogitekstit julkaistaan Broidi.com-sivustolla joka torstai.


Kolottaako pelihammasta?


Muita aiheeseen liittyviä juttuja