Viihde

Oletko kuullut miehestä, joka huijasi kuolemaa 7 kertaa ja voitti lotossa jättipotin?

Miten kuvailla henkilöä, joka on välttänyt kuoleman täpärästi peräti seitsemän kertaa ja voittanut jättipotin lotossa? Kroatialainen musiikinopettaja Frane Selak oli joko maailman onnekkain tai epäonnekkain henkilö.

1960-luku saattoi olla täynnä rauhaa ja rakkautta, mutta parikymppiselle Selakille se oli jatkuvaa selviytymistaistelua. Vuosikymmenien mittainen onnettomuuskimara sai alkunsa tammikuussa 1962.

Junamatka Sarajevosta Dubrovnikiin sai traagiseen käänteen, kun Selakin juna suistui yhtäkkiä raiteilta ja syöksyi jäiseen järveen. 17 ihmistä koki tuona päivä hukkumiskuoleman. Selakin onneksi hän onnistui taistelemaan tiensä rantaan. Matkamuistona reissusta jäi siten hänen onnekseen pelkästään ruhjeita ja paleltuma.

Vuotta myöhemmin, 1963, Selak lähti lentomatkalle. Kertomuksista jää vähän epäselväksi, että mitä lentokoneessa tarkalleen tapahtui. Ilmeisesti jonkinlainen räjähdys kuitenkin, ja sen seurauksena Selak paiskautui ulos koneen viallisesta ovesta. Pudotuksessa olisi tietysti mennyt henki ellei heinäpaali olisi osunut miehen alle.

Eikä siinä vielä kaikki!

Vuonna 1966 Selak istuutui bussiin. Ja taas mentiin hurmaavasti järveen. Neljä ihmistä hukkui, mutta jälleen kuin ihmeen kaupalla Selak sai pelkästään ruhjeita.

Aina sattuu ja tapahtuu

1970-luku merkitsi vapaamielisten aatteiden loppumista. Selakilla tuskin oli aikaa olla idealisti mihinkään suuntaan, kun onnettomuudet seurasivat toisiaan. Heti vuosikymmenen alussa alkoi tapahtua.

Ajellessaan rauhallisesti moottoritiellä Selakin auto syttyi tuleen teknisen vian seuraksena. Tuli alkoi ottaa autoa valtaansa, ja epäonnen soturimme ehti paeta viime hetkellä ennen bensatankin räjähdystä.

Itse James Bond olisi kateellinen näistä selviytymisistä!

Vuonna 1973 Selakin hiukset paloivat samankaltaisessa onnettomuudessa. Sillä silloinkin tuli raivosi miehen autossa. Hiukset sitten menivät, mutta sen vakavammilta vauriolta tuollakin kerralla selvittiin.

Vielä 1990-luvulla Selak joutui jälleen onnettomuuspöytäkirjoihin. Ensin Zagrebissa bussi tönäisi miestä. Tästä vuosi ja YK:n rekka osui Selakin auton tielle. Kun Zagrebissa mies selvisi vielä säikähdyksellä, teki YK:n rekka pahempaa jälkeä.

Kolarin seurauksena Selakin Skoda otti pahasti osumaa. Varmasti jonkun toisen tarina olisi ollut luettu, mutta vanheneva herrasmiehemme huijasi jälleen kuolemaa.

Monta avioliittoa, kaksi täysosumaa

Selak oli elämänsä aikana useamman kerran naimisissa. Vasta viides avioliitto taisi olla se, kun kunnolla tärppäsi. Niin kauniisti Selak tästä naisesta puhui.

Muutoinkin ikäväuosi 73 oli Selakille erityinen, sillä rakkauden lisäksi elämän tielle nasahti lotosta vajaa miljoona euroa. Sekä avioliittoaan että lottovoittoaan hän juhli silti varovaisesti.

– Luulen, että kaikki edelliset avioliittoni olivat myös onnettomuuksia, Selak totesi tuolloin hiukan ivallisesti The Telegraph -lehden mukaan.

Rahaa Selak ei ominut itselleen, sillä hän antoi paljon taloudellista tukea läheisilleen. Niin perhe kuin ystävät pääsivät nauttimaan eläkeläisen anteliaisuudesta. Sen verran Selak itseensä panosti, että kipeänä ollut lonkka operoitiin kuntoon voittorahoilla.

– En koskaan ajatellut, että olin onnekas selvittyäni kuolemaa vastaan pelkillä ruhjeilla. Ajattelin olevani epäonnekas, kun ylipäätänsä jouduin sellaisiin tilanteisiin, Selak kertoi.

Selak eli pitkän ja kokemusrikkaan elämän. Monta kertaa kuolemaa huijannut sankarimme menehtyi 87-vuotiaana. Broidin tiedossa ei ole, onko näitä herran mitä eriskummallisimpia selviytymistarinoita koskaan tutkittu sen enempää jälkikäteen.

Lienee mahdollista, että herrasmiehen tarinoissa on käytetty värikynää. Ja kenties tarinoista paljastuisi aukkoja, jos alkaisi kunnolla tutkia. Toisaalta joskus on hyvä vaan uskoa, että ihmeellisiä asioita tapahtuu.

Niinhän sitä sanotaan, että faktat ovat pilanneet monta hyvää tarinaa. Ja Selak ansaitsee muistettavan näin – ihmisenä, joka kulki vaikeuksien kautta voittoon.

Lue myös: Tarina miehestä joka söi lentokoneen

Broidi


Muita aiheeseen liittyviä juttuja