25.2.2024. Kaikkien aikojen urheiluelokuva Lämäri täyttää tänään jo 47 vuotta. Tässä uudelleenlämmitettynä kulttuuritekona päivitetty “elokuva-arvostelu” Slapshotin ystäville.
Kulttielokuva
Jokainen jääkiekkoilija tai jääkiekkofani on nähnyt Lämärin. Sen värikkäät repliikit ovat jääneet ikuisesti elämään jääkiekkoon. Vuonna 1977 ensi-iltansa nähnyt, kuvitteellisen Federal-liigan Charlestown Chiefs-nimisestä joukkueesta kertonut komedia oli elokuva, jollaista ei nykypäivänä enää voitaisi tehdä.
Hillittömän hauska, täysillä ylilyövä ja täynnä rumaa kielenkäyttöä ollut kuvaus olemassaolostaan taistelevasta alasarjan farmijoukkueesta ei yrittänytkään monien tekopyhien urheiluelokuvien tapaan olla totta. Todellisen Hollywood-ikonin Paul Newmanin tähdittämä Slapshot oli kuitenkin lähempänä tosielämää kuin moni voisi edes kuvitella. Lähes joka tarina, ja joka sana.
Gabby
”Yritin luistella aina lähellä kiekonkuljettajaa, jotta voisin nähdä itseni myöhemmin valmiissa filmissä,” sanoi Minnesota Wildia silloin valmentanut Bruce Boudreau kuusi vuotta sitten Edmontonissa. Moni ei ehkä tiedä, että Boudreau nähdään Lämärissä noin 15 sekunnin ajan alussa ja useamman kerran elokuvan aikana. Hän on kuvitteellisen Hyannisport Presidents-joukkueen pelaaja numero 7, jonka voi nähdä ihan elokuvan alussa Chiefsin maalivahti Denis Lemieuxn edessä.
Boudreau kehui saaneensa $1,300 palkan noin kahden viikon ajalta elokuvaekstrana toimimisesta, mikä vuonna 1976 oli hyvä raha farmin farmissa pelanneelle parikymppiselle miehelle.
Myöhemmin elokuvassa näytetty Reg Dunlopin eli Paul Newmanin asunto oli Boudreaun koti tosielämässä. Gabbyn huoneisto valittiin Hollywood-lavasteeksi käytännöllisellä tavalla. Neljä vuotta ennen Lämäriä elokuvasta Puhallus Oscarilla palkittu ohjaaja George Roy Hill tuli pukukoppiin, ja kysyi kenellä pelaajista oli sotkuisin kämppä.
Kaikki osoittivat Boudreauta.
Lämärin kestävästä suosiosta kertoo jotain se, että Brucen kiertäessä kaupunkeja yhden NHL:n kuumimman joukkueen päävalmentajana, toimittajat halusivat kysellä hänen pienestä ekstran roolistaan neljä vuosikymmentä aikaisemmin tehdyssä slapstick-komediassa.
Lämäri oli vuonna 1977 kahdeksanneksi eniten katsojia elokuvateattereihin tuonut elokuva Suomessa. Suomen elokuvasäätiön tilaston mukaan sitä kävi katsomassa 212,102 katsojaa. John Schlesingerin ohjaama Maratoonari oli seitsemänneksi eniten katsottu elokuva; yhdeksännellä sijalla oli Sylvester Stallonen läpimurtoelokuva Rocky. Suomalaiset ovat kunnon jääkiekkokansaa, jotka ymmärsivät heti alusta saakka, mikä tässä elokuvassa oli niin hienoa.
Kaiken takana on nainen!
Hienoja roolihenkilöitä, aivan loistava käsikirjoitus ikuisesti mieleenjääneine repliikkeineen, totuudenmukausta kuvausta alusta loppuun, ja aikakaudelle soveltuva musiikki. Voiko hyvältä elokuvalta muuta toivoa? Lämäri on täynnä roolihenkilöitä, joita on todella hauskaa seurata, ja joista ei voi olla pitämättä. On helppoa uskoa, että kaikilla elokuvaa tehneillä oli todella hauskaa ja hienoa kuvauksissa.
Elokuvan seksismiä, poliittisesti epäkorrektia käytöstä, homofobiaa, ja vaikka mitä sisältävän käsikirjoituksen laatija oli ehkä joittenkin kauhistukseksi, nainen.
Nancy Dowd oli suorittanut ranskan kielen tutkinnon arvostetussa ja hienossa Smith Collegessa, ja sitten hankkinut maisterin paperit UCLA:stä. Hän vaikuttaa henkilöltä, jota on vaikea kuvitella kovaotteisen ja hikisen farmin farmin maailmaan. Hänen kuusi vuotta nuorempi veljensä Ned oli yliopistopelaaja, joka halusi pelata ammattilaisena. Nedin tie vei silloisen NAHL:n Johnstown Jetsiin.
Ned oli amerikkalainen, yliopistotaustainen pelaaja kovaotteisessa hampaattomien kanadalaisten joukkueessa. Hän teki paljon pisteitä. Lämärin Ned Braden-hahmo perustuu Ned Dowdiin.
Kaudella 1974-75 Johnstown Jetsin pelit eivät sujuneet hyvin. Tappioita tuli, joukkueen tulevaisuus oli hämärän epävarmuuden peitossa. Pelaajat surivat kohtaloaan etukäteen kaupungin juottoloissa. Erään tällaisen illan jälkeen Ned soitti kännipäissään siskolleen aamun tunteina, ja kertoi ongelmista. Nancy kysyi, kuka joukkueen omisti. Ned sanoi, ettei hän tiennyt.
”Sillä hetkellä tiesin, että tekisin käsikirjoituksen, josta tulisi Lämäri”, sanoi Nancy Dowd Lämäri-fanien pitämälle sivustolle. Omistuskysymyksestä tuli yksi elokuvan kuuluisimmista lauseista: ”Who owns the Chiefs?” ”Owns, owns.”
Mutta hänen piti päästä lähemmäksi veljensä maailmaa ymmärtääkseen paremmin tämän luuserijoukkueen tilannetta luuserikaupungissaan. Hän vietti kuukauden Johnstownissa tutustuen pelaajiin, viettäen aikaansa hallilla, ja pelaajien mukana vapaa-ajalla. Lähtiessään hän antoi nauhurinsa Nedin mukaan pelireissuille ja pukukoppiin. Nauhuriin tallentui siistimättömänä joukkuebussien ja koppien kieli.
Pelaajat tiesivät nauhurin olemassaolosta, mutta kukaan ei välittänyt siistiä puhettaan sen takia.
Päätähtenä Hollywood-legenda
Paul Newman. Vuonna 2008 keuhkosyöpään 83-vuotiaana kuollut jumaloitu Hollywood-näyttelijä, ohjaaja, kilpa-autoilija, poliittinen aktivisti ja hyväntekijä otti selkeän riskin näyttelijän urallaan hyppäämällä Charlestown Chiefsin bussiin. Elokuvapiireissä jotkut pitivät virheenä sitä, että yksi 1900-luvun todella suurista valkokankaan ikoneista suostui alhaisen ja epäluotettavan Reg Dunlopin rooliin.
Juuri tämä oli Paul Newmanissa niin siistiä. Hän olisi voinut kerätä rahat taskuunsa rooleilla, jotka hyödynsivät hänen uskomattoman hienoja baby blue-silmiään ja hänen komeaa ulkonäköään, mutta hän otti aina riskejä esittämällä hahmoja, jotka alunperin eivät olleet miellyttäviä meidän katsojien pidettäviksi, mutta joista me silti aina pidimme. Newman oli huippulahjakas näyttelijä, joka halusi ottaa haastavia ja mielenkiintoisia projekteja vastaan.
Newman ei koskaan saanut tunnustusta elokuva-alalta vakuuttavasta roolisuorituksestaan Dunloppina; ikääntyvänä ja kiukkuisena farmisarjan pelaajavalmentajana, joka oli samanaikaisesti rivo, epärehellinen, manipuloiva, juonitteleva ja hävytön muitten hyväksikäyttäjä. Ja juuri noitten negatiivisten luonteenpiirteittensä vuoksi Newmanin hahmo oli niin hienosti näytelty!
Reg Dunlop oli lopulta Lämärin sankari. Hän oli mies, joka piti koko pahasti raiteiltaan menossa olleen porukan touhun kasassa. Hän ei vastannut tekemisistään kenellekään, ei edes itselleen. Hän valehteli, huijasi, ja pelasi likaista peliä kaukalossa ja ulkopuolella. Hän huiputti, petti, uhkaili ystäviään ja kiristi omaa pomoaan saadakseen haluamansa. Ja, kun asiat eivät menneet hänen haluamallaan tavalla, hän ilmaisi turhautuneisuutensa mitä hävyttömimmällä kielenkäytöllä ja käytöksellä.
Lopussa Reg muuttuu rehelliseksi vain vähäksi aikaa; ja sitten huomaa, ettei se lopulta kannata, sillä ei päästä tavoitteisiin. Reggie ei tuhlannut aikaansa itsetutkiskeluun tai rehellisten asioitten, kuten omista tekemisistä vastuunottamisen pohdiskeluun. Reg ei kaihtanut mitään keinoja pelastaakseen joukkueensa. Klassinen voitto millä keinolla hyvänsä-tapaus.
Hävytön lurjus
Newmanin hahmo puhui jopa jääkiekkopiireihin sopeutettuna shokeeraavan brutaalia ja hävytöntä kieltä. Hän asetti lunnaat vastustajan pään menoksi. Hän lähetti pelaajansa aloittamaan tappeluja ilman mitään muuta syytä kuin saadakseen lisää katsojia halliin. Hän jopa maksoi ambulanssikuskille hallin läheisyydessä ajamisesta sireenit päällä (mikä oli myös tosielämässä tapahtunut; elokuvassa useasti mainittu Eddie Shore järjesti saman AHL:n Springfield Indiansin omistajana).
Reggie sanoi jotain niin törkeää Chiefsin omistaja Anita McCambridgelle, ettei sitä edes uskalla tähän kirjoittaa. Tämän omassa kodissa vielä, tämän omasta lapsesta. Tai no, Anitahan sanoi, ettei ikinä antaisi omien lastensa katsoa jääkiekkoa, vaikka hän oli tyytyväinen väkivaltakiekolla rahaa tilille tuovaan joukkueeseensa. Tekopyhä nainen; Reggie taisi sittenkin tehdä oikein antamalla tämän kuulla kunniansa. Etenkin tämän ilmoitettua, että hän antaa Chiefsin mennä konkurssiin tilintarkastajansa ohjeen mukaisesti.
Paul Newman sanoi vuonna 1982 antamassaan haastattelussa, että osasyy hänen loistavaan suoritukseensa Reg Dunlopin hahmossa oli se, että hän esitti jonkin verran liioitellusti itseään. ”Reggien hahmo oli paljon lähempänä minua itseäni kuin haluaisin edes myöntää. Hävytön kaveri, jonka elämä on luisumassa alaspäin.” Lämäriä on turha etsiä useista hienoista Newmanin elokuvia sisältävistä DVD-kokoelmista, mutta hän on sanonut sen olleen yksi hänen suosikeistaan.
Newman osasi pitää pähkähullussa elokuvassa huolen siitä, ettei se missään vaiheessa pudonnut naurettavan farssin tasolle. Ja hän antoi muitten näyttelijöitten lausua mieleenpainuvimmat repliikit. Hän antoi Lämärille sen realistisen särmän. Hän ei kertaakaan katsonut kameraan päin kuin tunnustaakseen, että tämä on vain leikkiä. Ei, hän piti kiinni roolinsa törkeästä tyylistä loppuun saakka.
Filmissä on muutama kohtaus, joissa Paul hienonhienosti ottaa yleisön huomioon. Hän pysähtyy nopeasti käveltyään Hansonin veljesten hotellihuoneen ohi. Hän katsoo viimeisen kerran kolikkopuhelimeen yritettyään soittaa ex-vaimolleen Francinelle. Ja hän vilkaisee hieman yleisöön päin, ennen pukukopin oven avaamista Hyannisportin poliiseille. Hieno tyyli luottaa yleisön älykkyyteen; siihen, että katsojat itsekin ymmärtävät, miksi Reggie Dunlop toimii kuten toimii.
On tärkeätä muistaa, ettei riivoton kielenkäyttö ollut vielä 1970-luvun puolivälissä yleistä elokuvissa tai televisiossa. Filmi on hauska, mutta ei typerä. Reggien, ja muitten elokuvassa päällään pitämä 1970-luvun muoti näyttää nykyisillä silmillä aivan kamalalta. Niin kamalalta, että nuo hepenet saattavat olla uudestaan muotia joskus. Newmanin on sanottu valinneen jopa 70-luvulle hurjia asusteitaan Reggien päälle tahallaan.
Clevelandissä urheilukaupan omistajan poikana kasvanut Paul Newman osasi luistella, mikä oli yllätys ohjaaja George Roy Hillille. Hän oli elokuvaa filmatessa jo viisikymppinen, mutta hän näytti nuoremmalta. Roolin saatuaan, hän soitti veljelleen Arthurille, joka yhä pelasi jääkiekkoa ja palkkasi tämän auttamaan elokuvaan valmistautumisessa. Newman luisteli joka päivä kahden kuukauden ajan ennen filmausten alkua.
Paul Newmanin nimi jää ikuisesti elämään ei pelkästään ikonisena näyttelijäkuuluisuutena, vaan myös ”Newman`s Own” pasta- ja salaattikastikkeista. Newman perusti aikoinaan yrityksen, joka valmistaa, purkittaa ja myy hänen alunperin kotitarpeiksi tekemiään kastikkeita ainoana tarkoituksenaan antaa kaikki voitot suoraan hyväntekeväisyyteen. Miljonääri elokuvatähti ei tarvinnut yhtään enempää rahaa.
Paul oli naimisissa 50 vuotta saman naisen kanssa, ja jätti perinnöksi yrityksen, jonka avulla on lahjoitettu satoja miljoonia dollareita apua tarvitseville. Aikamoinen perintö yhdeltä Hollywoodin Suurelta.’
Ja Reggie Dunlop – jonka hahmo perustui Johnstown Chiefsin valmentajan Dick Robergen persoonaan acioeroineen kaikkieen. Vähemmän tunnettu Lämäriin liittyvä tarina on se, että 36 vuotias Al Pacino halusi esittää esittää Reg Dunlopia. Mutta Pacino halusi tehdä muutoksia käsikirjoitukseen, mihin ei suostuttu. Myös Jack Nicholsonia harkittiin. Jack olisi varmasti pystynyt sanomaan Reggien rumimmat vuorosanat tyylikkäästi.
Hansonin veljekset
Valmentaja ja joukkuekaverit Chiefsissä eivät aluksi olleet kovin iloisia GM Joe McGrathin Iron Leaguesta hankkimasta veljessarjasta. Dunlop ei halunnut heitä ensin joukkueeseensa, ja laittoi heidät vilttiin aluksi. Steve, Dave ja Jack Hanson olivat niin pelottavan eriskummallisia kavereita; rikollisia, älyllisesti jälkeenjääneitä autoradalla vielä leikkiviä lapsen tasoisia kummajaisia.
Oikeassa elämässä Buddy Holly-tyylisiä silmälaseja pelatessaan pitäneet Jeff ja Steve Carlson, ja David Hanson olivat nuoria ammattilaisia, kaikki kotoisin Minnesotan osavaltiosta. Carlsonien kotikylä on Minnesotan teräskaivosmailla sijaitseva Virginia, jonka kulttuurin kehto on nimeltään Kalevala Hall. NHL-pakki Matt Niskasen kotikylä.
Se, mitä ihmiset eivät ehkä aina tiedä tai muista Hansonin veljeksistä, on, että veljekset olivat oikeita jääkiekkoilijoita. Carlsonin veljeksiä oli oikeastaan kolme, Jack Carlson ei osallistunut Lämärin kuvauksiin, koska hän oli siinä vaiheessa jo WHA-pelaaja. Dave Hansonia kaavailtiin alunperin esittämään Lämärin ”Killer” Carlsonia, mutta hän saikin liittyä Hansonin veljeksiin. Hän oli luonnostaan sopiva rooliin, ainoa ongelma oli se, että silmälasien pitäminen oli hänelle tosi hankalaa.
Veljesten pelatessa Marquette Iron Rangers-nimisessä joukkueessa Michiganissa valmentaja Leonard Brumm lupasi 50 taalan palkkion ensimmäiselle, joka kunnolla pudottaa Green Bay Bobcatsin kovanaaman Ernie DuPontin jään pintaan. Jack ehti ansaita palkkion ensimmäisenä, ensimmäisessä vaihdossa. Tämän tapahtuman sanotaan toimineen esikuvana Lämärin kohtaukselle, jossa Reg Dunlop lupaa palkkion Tim ”Dr. Hook” McCrackenin ensimmäisenä kunnolla tilttaavalle.
Kaikki kolme olivat WHA:n Minnesota Fighting Saintsin leirillä. Heidän paitanumeronsa olivat 16 (Jack), 17 (Steve) ja 18 (Jeff). Kun heidät lähetettiin farmijoukkue Johnstowniin, veljeksiä linja-autoasemalle vastaan mennyt toimittaja Fred Yost löysi heidät hyökkäämässä limonaati-automaatin kimppuun. Kohtaus nähtiin myöhemmin myös elokuvassa.
Vuonna 1975 vierasottelussa Utica Cometsia vastaan katsoja heitti jotain Jeff Carlsonin kasvoille. Sen on sanottu olleen kupillinen jäätä, Jetsin valmentaja Dick Robergen mukaan se oli mukillinen kuulalaakereita ja muttereita. Johnstownin pelaajat hyppäsivät laidan yli katsomoon etsimään syyllistä.
Ottelun jälkeen Jeff ja Jack Carlson, sekä Lämärissä Billy Charlebois-nimistä puolustajaa esittänyt Guido Tenesi pidätettiin. Heidät päästettiin vapaaksi lunnaita vastaan. Tuttuja tapahtumia elokuvasta.
Jack Carlson nostettiin WHA-joukkueeseen kesken kauden, muut olivat mukana voittamassa liigamestaruutta Johnstown Jetsin kanssa keväällä 1975. Se oli ensimmäinen mestaruus kaupungissa missään lajissa 13 vuoteen. Joukkueen kunniaksi järjestettiin paraati, jonka pohjalta järjestettiin myös elokuvan paraati.
Kaikki kolme elokuvan Hansonin veljestä pääsivät myöhemmin pelaamaan WHA:ssa. Hanson, sekä Jack ja Steve Carlson pelasivat myös NHL:ssä. Dave pelasi Minnesotan lisäksi WHA:ssa vielä New England Whalersissä ja Birmingham Bullsissa, sekä NHL:ssä Detroit Red Wingsissä ja Minnesota North Starsissa.
Suomalaisten joukkuekaveri
Veljesten nuorimmainen, Steve Carlson, pelasi WHA:n New Englandissa ja Edmonton Oilersissa, sekä NHL:n Los Angeles Kingsissä. Steve on harvinainen pelaaja siinä mielessä, että hän on pelannut samassa joukkueessa sekä Gordie Howen, että Wayne Gretzkyn kanssa. Oilersissa Steve oli nuoren Gretzkyn kämppäkaveri pelimatkoilla. Lisäksi Steven joukkuekavereihin on kuulunut muutama suomalaispelaaja. Hannu Kamppuri, Risto Siltanen, Arto Javanainen ja Petteri Lehto.
Lehto kertoi NHL-blogille käyneensä katsomassa Lämärin kolme kertaa, kun elokuva kesällä 1977 saapui Suomen Turkuun. ”En kai kehdannut käydä useammin,” sanoi nykyisin tunnettuna pelaaja-agenttina – Patrik Laine, Mikko Rantanen, Kaapo Kakko, ja Rasmus Ristolainen kuuluvat asiakkaisiin – toimiva Lehto.
Puolustajana pelannut TPS:n kasvatti ehti pelata viitisenkymmentä ottelua Steve Carlsonin kanssa. Nuorin Hansoneista ei ollut samanlainen kovanaama kuin veljensä oikeassa elämässä.
”Hän oli todella hyvä jarrusentteri, eikä mikään kovanaama. Siis ihan hyvällä tarkoitettuna,” sanoi Lehto. ”Hän ei esiintynyt kuin filmitähti ollenkaan, vaan hän oli todella kova liideri joukkueessa. Teki noin 50 pistettä. Aina juteltiin Javan ja Jutilan kanssa Stevestä, ja jokainen meistä oli sitä mieltä, että Suomessa hän olisi ollut maajoukkuetason sentteri 3-4 ketjussa.”
”Steve kertoi usein tarinoita Minnesotasta, jossa hänen lapsuuden kotinsa naapurissa asui suomalainen Hakalan perhe.”
Petteri Lehto kävi Johnstownin Cambria County War Memorial Arenalla kerran pelaamassa harjoitusottelun Pittsburgh Penguinsin paidassa Detroit Red Wingsiä vastaan. Jokaikinen pelaaja molemmista NHL-joukkueista tiesi, miksi juuri tämä pikkuhalli oli spesiaali. ”Jos moni nuori pelaaja on haavi auki päästyään NHL-halliin, niin silloin kaikki NHL-pelaajat olivat haavi auki nähtyään Lämäri-hallin.”
”Siellä oli urkuparvikin tallella, ja joka ainoa pelaaja kävi sitä katsomassa kentän tasolta heti halliin tultuamme.”
Muita värikkäitä rooleja ja hahmoja
Lämärin tekijät pitivät koetilaisuuksia Los Angelesissa, New Yorkissa ja Kanadassa löytääkseen Nancy Dowdin käsikirjoituksen eri rooleihin soveltuvat näyttelijät. Jonathon Jacksonin erinomaisessa kirjassa (jota on käytetty tämän kolumnin päälähteenä) ”The Making of Slapshot, Behind The Scenes of The Greatest Hockey Movie Ever Made” listataan näyttelijöitä, jotka kävivät koelukemassa päästäkseen mukaan Lämäriin.
Chiefsin selostaja Jim Carr esittelee Ned Bradenin ”yliopistotutkinnon suorittaneeksi ja Amerikan kansalaiseksi”, mitkä olivat harvinaisempia kuvauksia 70-luvun farmiammattilaiselle. NCAA-kiekkoa oikeasti pelannut Michael Ontkean valittiin lopulta Bradeniksi. 70-luvulla suositussa TV-sarjassa ”Rikas, rakas, köyhä, varas” tähdiksi tulleet Nick Nolte ja Peter Strauss kävivät kumpikin Los Angelesissa koekuvauksissa Bradenin osaan, mutta he eivät osanneet luistella.
Nolte luisteli jalkansa rakkuloille, mutta ei pystynyt esittämään jääkiekkoilijaa. Strauss lähti aina kilpailuhenkisen Paul Newmanin kanssa luistelukisaan, ei osannut pysähtyä, ja katkaisi jalkansa päin kaukalon laitaa. Newman ja Hill lähettivät hänelle korillisen viiniä lohdutukseksi.
Yleisesti, kuten opittiin jo Los Angelesissa Nick Nolten ja Peter Straussin tapauksissa, jääkiekkoelokuvaan on hyvin hankala palkata oikeita näyttelijöitä, koska hyvin harva heistä osaa pelata jääkiekkoa tai edes luistella vakuuttavasti. On siis palkattava jääkiekkoilijoita, jotka toivottavasti osaavat näytellä.
Lämärin koekuvauksissa kävi sellaisia nimiä, kuten John Travolta, David Soul, Tim Matheson, Tommy Lee Jones, Kurt Russell, Harrison Ford, Paul Michael Glaser, Richard Gere ja Tom Berenger. Jopa Henry Winkler, Onnen päivien Fonzie, kävi koelukemassa ja häntä kaavailtiin eri rooleihin elokuvaan.
Kanadassa elokuvan tekijät haastattelivat ja kuvasivat yli 500 näyttelijää löytääkseen juuri oikeat henkilöt esittämään Chiefsin kanadanranskalaisia pelaajia.
Naisroolit
Lämärin naisroolit ovat erittäin tärkeitä osia kokonaisuutta. Samalla naisia ei kohdella hyvin elokuvassa. On spekuloitu, että yksi syy elokuvan vaatimattomaan menestykseen sen ilmestyttyä oli juuri se, että se loukkasi naisia, ja naiset olivat se osa elokuvamarkkinoita, joka pystyi tekemään elokuvasta suositun. Lämäri ei ole mikään ensitreffifilmi, eikä elokuva, jota katsomaan kukaan täysijärkinen veisi vaimonsa.
Juuri ennen elokuvan ensi-iltaa Los Angelesissa pidettyjen koenäytösten jälkeen elokuvan tekijöitä pyydettiin poistamaan Lämäristä joitakin Newmanin repliikkejä, kuten hänen maalivahti Hanrahanille tämän vaimosta huutamat lauseet, sekä Chiefsin omistajalle tämän poikaa koskeva törkeys, mutta ohjaaja Hill kieltäytyi.
Reggie Dunlopin asumuserossa ollutta vaimoa Francinea esittänyt Jennifer Warren sanoi haastattelussa, että hänellä oli Lämärin vaikein rooli. ”Minun oli esittävä naista, joka jättää Paul Newmanin!”, hän sanoi. Francinen asunnolla kuvatussa kohtauksessa näytetty pariskunnan hääkuva ei ollut fotoshopattu. Newman ja Warren kävivät otattamassa oikean hääkuvan Johnstownissa sitä varten. Ohjaaja Hill kiinnitti huomiota pieniin yksityiskohtiin.
Warren kutsuu elokuvan loppukohtausta, jossa Francine antaa Reggielle puhelinnumeronsa yhdeksi näyttelijätäruransa kohokohdista. Francine kertoo ex-miehelleen, ettei hänellä ole tämän numeroa ja katsoo tätä tavalla, josta kaikki – paitsi Reggie – ymmärtävät, ettei asia niin ole.
Oikeita kovanaamoja
Lämärin loppuottelussa vastustaja Syracuse Bulldogs luisteluttaa jäälle kaikkien aikojen kovanaamaryhmän.
Intiaanipelaaja Clarence ”Screaming Buffalo” Swampton oli oikeassa elämässä 1950-luvun farmisarjojen ”Indian” Joe Nolan, joka kaudella 1955-56 otti EHL-liigassa 352 jäähyminuuttia 62 ottelussa. Nolan oli täysiverinen Ojibwa, Ted Nolanin setä ja LA Kingsin Jordan Nolanin isosetä.
Ogie Ogelthorpea esitti Ned Dowd, mutta tarina kertoo hahmon esikuvana olleen farmiliigojen todellisen kauhun Bill ”Goldie” Goldthorpen osallistuneen kuvauksiin aluksi. Goldthorpe otti ensimmäisellä ammattilaskaudellaan 25 tappeluviitosta ennen joulua. Hän oli kuitenkin niin villi hahmo myös kaukalon ulkopuolella, että elokuvan tekijät päättivät luopua hänestä.
Ross ”Mad Dog” Madisonia esitti Connie Madigan, farmiliigojen legenda, josta vuonna 1973 tuli NHL-historian vanhin tulokaspelaaja 38-vuotiaana St. Louis Bluesissa.
Ned Bradenin vaimolleen Lilylle omistama striptease elokuvan lopussa on nerokas väkivallan ja seksin vastakkainasettelu. En vieläkään ole keksinyt, miten Ned sai riisuttua pelikalsarinsa alasuojustensa alta, mutta Hollywoodissa kaikki on mahdollista. Entinen NHL-pelaaja Eric Nystrom teki ulkomuistista Bradenin sripteasen AHL-joukkue Quad City Flamesin hyväntekeväisyystapahtumassa vuonna 2008 erittäin taitavasti. Esitys päätyi Hockey Night in Canadaan, ja Nystrom pyydettiin ohjelman erityisvieraaksi.
Eric Nystromilla on erikoinen yhteys Lämäriin – hänen isänsä, Albertassa syntynyt Bob Nystrom (kuuluisa New York Islandersin ensimmäisen Stanley Cupin voittomaalisankarina) pelasi junnukiekkoa Calgaryssä Ross Smithin kanssa. Smith esitti Lämärissä Killer Carlsonin kanssa tapellutta Russ Donaldsonia.
Kuolemattomat lauseet ja kohtaukset
Lämäri on täynnä värikkäitä lauseita ja kohtauksia, joita elokuvan ystävät heittävät muististaan mitä erilaisemmissa tilanteissa vielä tänäkin päivänä. NHL-pukuhuoneissakin niitä kuulee usein. Lähes kaikki Lämärin kohtaukset ja persoonat ovat tyyppejä reaalimaailmasta, Johnstownista kaudelta 1974-75. Muutamia vuosia sitten, Dallas Starsin vieraillessa Edmontonissa, jostain syystä pari poliisikonstaapelia asteli sisään Starsin koppiin. He saattoivat olla vain jonkun kavereita. Välittömästi lähellä ovea istunut pelaaja murjaisi: ”The cops are here for the Hansons.”
Tässä joitakin Lämärin lauseita alkuperäiskielellä.
”Old Time Hockey, Like Eddie Shore.”
”I`m going to bury you so deep not even The Hockey News can find you.”
”I tried to capture the spirit of the thing”, oli Charlestown Times-Heraldin urheilutoimittaja Dickie Dunnin NHL-journalistipiireissä vieläkin elävä lause.
”The #$&%*! machine took my quarter!”
”Don`t ever play Lady of Spain again!”
”They brought their #$&%*! TOYS with `em!”
”I`m listening to the #$&%*! song!”
”You do that, you go to the box, you know. Two minutes, by yourself, you know and you feel shame, you know. And then you get free.”
”Puttin` on the foil!”
”Piss on Eddie Shore. Piss on old-time hockey!”
”Anybody throws me against the boards, I`m gonna piss all over myself”
”He challenged the Chiefs!” ja ”Called us names!”
”Dave`s a killer!”
”Dave`s a mess”
”Johnny always says you can just screw so much and drink so much.”
”Okay, coach. Gimme a grape or an orange and none of that stinkin` root beer.
Lämäri on kulttiklassikko myös jääkiekkohullussa ranskankielisessä Kanadassa. Hyökkääjä Jean-Guy Drouinia (joka puhui huonoa englantia, Chiefsin varakapteenin A paidassaan) sekä maalivahti Denis Lemieuxta esittäneet Yvan Ponton ja Yvon Barette äänittivät omat äänensä filmin ranskaksi dubattuun versioon. Jotkut Lämärin ranskankielisistä lauseista ovat jääneet elämään Kanadassa, kuten ”Du hockey comme dans les temps” (old time hockey), ja ”Dave est maganè” (Daves a mess).
Lisäksi elokuvan musiikki oli todellista 1970-luvun soundia, joka on jäänyt elämään Lämärin myötä. Maxine Nightingalen ”Right Back Where We Started From”, Elton Johnin ”Sorry Seems To Be The Hardest Word”, Sonny Jamesin countryklassikko ”A Little Bit South Of Saskatoon, Leo Sayerin ”You Make Me Feel Like Dancing” sekä Fleetwood Macin ”Rhiannon” ja ”Say You Love Me” yhdistetään yhä Lämäriin.
HBO-kanavan suositussa dokumenttisarjassa 24/7 esitettiin Pittsburgh Penguinsin saapuminen ottelumatkalle Buffaloon vuonna 2011 ”Right Back Where We Started From”-kappaleen tahdissa. Jakso oli todella hieno kunnianosoitus Lämärille. Löytyy helposti You Tubesta, kuten myös Penguins-maalivahti Marc-Andre Fleuryn versio elokuvan avauskohtauksesta Denis Lemieuxnä, kanadanranskalaisena Chiefsin maalivahtina.
Moni on tavannut Hansonin veljekset vuosikymmeniä Lämärin jälkeen, sillä nykyisin jo kuudenkympin paremmalla puolella olevat Jack, Steve ja Dave kiersivät pitkään veljeksinä ympäri Pohjois-Amerikkaa. Allekirjoittanut tapasi heidät kerran Torontossa. Ostin muistoksi pari paitaa ja muutamia kuvia, joista yhteen sain veljesten nimmarit. He ehdottivat, että nimet kirjoitetaan verellä (minun verelläni), mutta päädyimme lopulta valkoiseen tussiin.
Lämärille on tehty kaksi jatko-osaa, jotka on parempi unohtaa.
Hieno ajankuva
Jääkiekkoihmiset olivat luonnollisesti ensimmäiset, jotka ottivat Lämärin omakseen. Etenkin ne, jotka tietävät millaista on elää tunkkaisissa pikkuhalllien pukukopeissa, ja ajella kaupungista toiseen dieselin hajuisissa linja-autoissa. Jokainen jääkiekkoilija maailmassa on nähnyt elokuvan monta, monta kertaa. Se kuuluu yhä bussissa katsottavien dvd:tten joukkoon jokaisella turnaus- ja pelimatkalla.
Lämäri on niin todellinen filmi, että se on kestänyt jo 47 vuotta yhtenä hienoimmista urheiluelokuvista, mitä on koskaan tehty. Sitä on jopa kiitelty totuudenmukaisena aikansa kuvauksena Amerikan Rust Belt-alueitten ongelmista, jotka elokuvan ilmestymisen jälkeen todella iskivät lujaa ihmisiin teollisuuden romahtamisen kautta. Elokuvahan alkaa Yhdysvaltojen kansallislaululla.
Kuvitteellisen Charlestownin versio oikeassa elämässä, Pennsylvanian Johnstown, on terästeollisuuskaupunki, jonka päätyönantaja Bethlehem Steelin palveluksessa oli elokuvaa tehtäessä vielä 12,000 ihmistä. Yhdessä Lämärin kohtauksista esitellään Johnstownin vuoden 1936 tulvalta pelastaneen koiran patsas. Slapshotia näytettiin vielä Johnstownin elokuvateattereissa kesällä 1977, kun jokilaaksossa sijaitsevaan kaupunkiin iski uusi tulva, joka jätti jälkeensä 85 kuollutta ja 50 tuhatta koditonta.
Bethlehem Steel joutui lomauttamaan neljä tuhatta työntekijää, Chiefsin kausi peruutettiin jäähallin kärsittyä vaurioita.
Elokuva on saanut tunnustusta monesta sellaisesta asiasta jälkeenpäin, mitä ei vielä 47 vuotta sitten huomattu. Etäisyys on tehnyt hyvää. Lämäri iski sellaisiin tuntoihin, joita tavalliset elokuvat eivät tavoita. Ihmiset näkivät aluksi niin paljon rumaa kieltä, väkivaltaa, seksiä ja Paul Newmanin kaiken keskellä, etteivät he heti ymmärtäneet, että Lämärissä oli jotain sellaista, mikä on hyvin harvinaista urheiluelokuvissa. Se oli todella rehellinen ja aito kaikista ylilyönneistäänkin huolimatta.
Siinä ei yritettykään päästä suuren yleisön suosioon. Loppujen lopuksi farmiammattilaisten elämän kuvaus oli todella totuudenmukaista. Joistakin parhaista, täynnä kovaa särmää ja brutaalin rehellistä kerrontaa olevista urheilukirjoista on Hollywoodin miellyttämiseksi tehty todella pliisuja elokuvia. Lämäri ei kuulu niihin.
NHL ei halunnut vuosikymmenien ajan olla missään tekemisissä Lämärin tai Hansonin veljesten kanssa, mutta liiga on viime aikoina muuttanut kantansa. Hansoneilla voidaan tehdä rahaa.
Elokuvassa Tim ”Dr. Hook” McCrackeniä (pitkä vaaleanruskea nahkatakki on sellaista 70-luvun muotia, että siitä joutuisi nyt maksamaan omaisuuden!) näytellyt, viime viikolla poisnukkunut Paul D`Amato sanoi, että Lämärissä on kaikki Aristoteleen klassisissa runoissa tärkeiksi mainitut osat – juoni, luonne, ajatus, kieli, musiikki ja spektaakkeli. Eikä elokuvassa käytetty yhtään erikoisefektiä, kaikki näyteltiin ilman tietokoneita tai filmin käsittelyä.
Hyviä jääkiekkofilmejä ei ole montaa.
Vielä 47 vuotta ensi-iltansa jälkeenkin Lämäri on hieno elokuva.
Jotain sellaista, mitä ei voitaisi tehdä tänään.
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
[email protected]
