12.5.2024. Stanley Cupin playoffeissa on ehditty jo toiselle kierrokselle. Ja yhtäkkiä jäljellä on enää vain kahdeksan joukkuetta, pian vain neljä. Paraateja järjestetään vain yksi. Tässä muutama sekalainen kommentti kesken kaiken.
Bruinsilla Game 7 rytmi Floridassa, kunnes ei enää ollut
Boston Bruinsilla oli vähemmän kuin 48 tuntia aikaa valmistautua Toronto Maple Leafsiä vastaan pelatun Game 7:n ja toisen kierroksen avauspelin välillä. On olemassa erilaisia teorioita siitä, onko tämä hyvä vai huono asia. Stanley Cupin playoffit itse pelaajina kokeneet sanovat, että ensimmäinen peli menee vielä samalla rytmillä kuin seitsemän edellistä, mutta sen jälkeen väsymys – fyysinen ja vielä vaarallisempi henkinen – saattaa iskeä seuraavissa peleissä.
Juuri näin pääsi käymään. Florida Panthers tuli viikon tauolta, eikä saanut konettaan käyntiin Game 1:ssä. Toisessa pelissä osat vaihtuivat. Stanley Cupissa välipäivät käytetään hienosäätöihin sekä fyysiseen, henkiseen ja emotionaaliseen palautumiseen. Bostonin emotionaalinen tankki näytti punaista valoa toisessa pelissä.
Florida Panthersin aggressiivinen vastakarva hallitsi Sunrisessa. Se on Panthersin tavaramerkki; ajetaan vastustajan pakit seinään. Florida on ilkeä joukkue, ei mukavia naapurin poikia. Bostonin puolustuspelissä riittää tekemistä, vastakarvan läpi on jotenkin selvittävä.
Game 3 Bostonissa jatkoi samaa kaavaa. Florida pysäytti emotionaalisen ja fyysisen tankkinsa tyhjentäneen Bruinsin. Panthers teki neljä maalia kuudesta ylivoimalla. Aaron Ekblad on pelannut pari viimeistä todella hyvin. Sam Bennettin paluu kokoonpanoon näkyi ja tuntui. Nick Cousins sai tehdä tilaa kokoonpanossa, koska Paul Maurice halusi pitää neljä sentteriä pelaamassa Bennettin lisäksi, varmuuden vuoksi.
Aleksander Barkov on mielestäni pelannut uransa parhaan pelin tässä sarjassa. Hänen vaikutuksensa Panthersin menestykseen olisi olennaista ilmankin isoja tehopisteitä.
Maurice on viimeisen päälle hieno herrasmies, mutta hänen joukkueensa on ilkeä. Todella ilkeä. Eikä tässä tarkoiteta tätä negatiivisena asiana, Stanley Cupin playoffeissa voittavat joukkueet ovat ilkeitä. Sam Bennett on tuon identiteetin prototyyppi. “Sanoisin, että meillä on fyysistä peliä pelaavia kavereita joukkueessa,” sanoi Matthew Tkachuk. “Mutta en usko, että kukaan pelaa niin fyysisesti kuin Benny. Hän ei ole isokokoisin mies, mutta hän pelaa isosti. Hänen paluunsa totisesti muuttaa joukkuettamme, se on varmaa.”
“Florida oli hyvä, me emme olleet. Siirrymme seuraavaan peliin”, sanoi Jim Montgomery.
The Pasta Incident?
Anteeksipyynnöt Guns N` Rosesille otsikosta. David Pastrnak on Boston Bruinsin paras pelaaja. Ehdotonta eliittiä NHL:n huipulta juuri nyt 27-vuotiaana. Toissa kaudella 61 maalia ja 113 pistettä veivät Hart-finalistiksi. Todella hyvä playoffpelaaja jo alusta saakka. “Pasta” pelaa jääkiekkoa kuten jääkiekkoa tuleekin pelata, kuten sanotaan. Hänen ainoa tappelunsa ilman hanskoja taisi olla Dan Girardia vastaan, vuonna 2018.
Voidaan toisaalta sanoa, että Game 2:n lopussa tapahtunut tappelu Pastrnak vastaan Matthew Tkachuk oli turhaa, huonoa urheiluhenkeä, ja täysin merkityksetön sideshow jääkiekko-ottelun ohella.
Toinen tapa ajatella asiaa on pelaajien kannalta. Florida Panthers oli ennakkoasetelmissa selkeä suosikki tässä sarjassa. Vaikka Bruins voitti ensimmäisen pelin ykköskierrokselta jäänellä rytmillä, Panthers tulisi vastaamaan. Ja niin ilkeä Florida tekikin. Maalein 6-1. Boston Bruins ei ole koskaan ollut seura, joka suostuu alistumaan ilman jonkinlaista vastausta.
Pidin The Athleticillä ilmestyneen kolumnin otsikosta: “Oliko David Pastrnakin tappelu Matthew Tkachukia vastaan typerää, vai loistojuttu? Kyllä.” Molempia siis.
Boston Bruins ei ole joukkue, joka lähtee kiltisti kotiin saatuaan suurinumeroisesti selkäänsä. Tässä ei väitetä, että tämä on oikein tai väärin. Vain raportoidaan tosiasiat. David Pastrnak – joukkueensa ykköstähti siis – lähti tässä tilanteessa puolustamaan omiaan. Kun supertähti lähtee kaveriensa puolesta epämukavaan tilanteeseen, se nostaa koko joukkueen kamppailunhalua, viimeiseen pelaajaan saakka.
Pastan kommentit pelin jälkeen, “En pelkää Tkachukia, pystyn ottamaan iskun vastaan.” “Olen valmis tekemään mitä tahansa kaverieni puolesta”, oli tarkoitettu suoraan Bruinsin koppiin ja joukkueen kannattajille. Molempien joukkueitten valmentajat ylistivät tapahtunutta; Jim Montgomery toki totesi, etteivät Tkachukin iskut päin jäässä polvillaan ollutta Pastrnakia olleet pelin mukaisia.
Montyn toinen kommentti:”Olen todella ylpeä Pastan teosta. NIin moni kaveri menee tönimään vihellyksen jälkeen, kun linjatuomarit ovat jo paikalla. He menivät ja tappelivat. Siitä on pidettävä.”
Bruins ei pelannut hyvin ensimmäisessä ottelussaan kotihallissaan tämän jälkeen. Mutta ainakin David Pastrnak teki kaikkensa.
Erikoinen tilasto: David Pastrnakin ja Matthew Tkachukin tappelu oli yksi NHL-historian kalleimmista, ainakin yhteenlaskettuna Cap Hit-lukuna laskettuna. $20.75 miljoonaa. Vuosi sitten Auston Matthews sai oman sivunsa hockeyfights.comille, kun hän otti lyhyen ottelun Steven Stamkosin kanssa. $20.15 miljoonaa. Listalle mahtuu myös Steven Stamkosin kahakka Geno Malkinin kanssa. $21.2 miljoonaa.
Corey Perryn ja Pavel Datsyukin vuonna 2010 tapahtunut tappelu oli jonkinlainen harvinaisuus, $17.1 miljoonaa. Kaikkien supertähtitappelujen äiti on yhä kevään 2004 Stanley Cup-finaalin Game 3:ssa nähty kapteenien ottelu; Jarome Iginla vastaan Vincent Lecavalier, $23 miljoonaa.
You Tube-mies Steve Glynn otti näitten kahakkojen “kalleuden” ensimmäisenä esiin mediassa.
Hurricanes ajamassa Rangersin miinaan
Carolina Hurricanes onnistui ottamaan yhden voiton New York Rangersistä ja saamaan vielä yhden pelin Madison Square Gardenilla, mutta tilanne ei näytä hyvältä yhden ennakkosuosikin kannalta.
`Canesilla ei ole todellisia pelinratkaisijoita, game breakereitä. Ei yhtään todellista supertähteä. Coloradolla on muutama. Edmontonilla ainakin kaksi. Carolinalla ei yhtään. Olen miettinyt yöt ympäri, onko Sebastian Aho supertähti. Lähellä, mutta en uskalla sanoa.
Ylivoimapeli on ollut lähes täysin tehoton. Hurricanesin ylivoimavalmentaja on itse Rod Brind`Amour, joukkueella ei ole erityistä kakkosta tätä varten. En usko huhuihin, joitten mukaan Rodia ollaan ajamassa kauden jälkeen pois Raleighsta. Ylipäätään raportit hänen sopimusneuvotteluistaan eivät koskaan saisi vuotaa julkisuuteen tähän aikaan kaudesta.
Ollaanko Carolinassa hullaannuttu luottamaan liikaa edistyneisiin tilastoihin?
Toisella puolella Peter Laviolette on osoittanut, miten hyvä valmentaja osaa mukautua pelin aina muuttuessa ympärillä.
Kenestä ”Canada`s Team?”
Vancouver Canucks “omisti” Edmonton Oilersin runkosarjassa. Kausi alkoi Edmontonissa suurin odotuksin. Sitten Oilers matkusti runkosarja-avaukseen Vancouveriin, ja sai turpiinsa numeroin 8-1. Ja hävisi kaikki neljä keskinäistä Tyynenmeren divisioonan ottelua runkosarjassa.
Tähän sarjaan pitää palata tarkemmin blogilla, nyt kun se jatkuu tänään Edmontonissa.
Kamppailu pääsystä edustamaan Kanadaa Stanley Cupiin on todella kovan takana. Rick Tocchet tulee koppaamaan Jack Adamsin, ja sen hän on todella ansainnut.
Muutama kommentti
Kaikki kunnia seeprapaidoille, joita myös maailman parhaiksi kutsutaan. Stanley Cupin playoffeissa tuomareitten työskentelyä seurataan yhtä tarkasti kuin pelaajienkin, ja vain parhaiten toimineet jatkavat kierrokselta toiselle. Periaatteessa Stanley Cupin finaalin tuomaritehtävät saaneet ovat NHL:n parhaat.
New York Rangersin Matt Rempe on pelaaja, jonka läsnäolo herättää aina tunteita, mutta mielestäni kenenkään ei tulisi olla tuomareitten silmätikkuna. Kun Jack Drury iski Carolinan maalin eteen tulleen Rempen jäähän, ja päätuomari Kelly Sutherland lähti hänen peräänsä etusormi ojossa opettamaan kuin vihainen rehtori, se oli mielestäni noloa. Drury oli se, jonka olisi pitänyt saada tilanteesta varoitus.
Aikaisemmin Eric Staal ajoi Rempen päin omaa maalivahtiaan, ja Rempe sai jäähyn.
Samantyyppinen tilanne tuli Bostonin ja Floridan välisessä sarjassa, kun sekä Pat Maroon, että NHL:n ehkä vihatuin pelaaja Nick Cousins saivat kympit ja heitettiin suihkuun ikäänkuin varotoimena, vaikka kumpikaan ei ollut tehnyt yhtään mitään sääntöjen vastaista.
Ymmärrettävä varotoimi ehkä, mutta pidättäydun edelleen siinä ajatuksessa, että on olemassa sääntökirja. Kun rikot siinä mainittuja kohtia, saat rangaistuksen. Hyvin yksinkertaista.
Kättelyjono on yksi Stanley Cupin playoffien hienoimmista perinteistä. Kovien kamppailujen jälkeen osoitetaan kunnioitusta vastustajaa kohtaan. Usein toivotetaan onnea seuraaviin peleihin.
NHL-blogin ensimmäinen postaus syksyllä 2008, kun blogi aloitti Helsingin Sanomissa, koski kolmetoista pitkää vuotta Ontarion junnusarjassa erittäin menestyksekkäänä valmentajana toimineen Pete De Boerin tuloa Florida Panthersin päävalmentajaksi. Hän aloitti Floridassa, ja sitten tie vei New Jerseyn, San Josen ja Vegasin kautta Dallasiin.
Oli hienoa seurata, miten Vegasin pelaajat onnittelivat entistä valmentajaansa Dallasin pudotettua VGK playoffeista.
Kuka tiesi?
Stanley Cupin playoffeissa näemme joka kevät, miten pelaajat, joihin emme ehkä aikaisemmin ole kiinnittäneet huomiota, nousevat esiin kovimmissa mahdollisissa paikoissa. Pelaavat paremmin kuin odotimme. Nämä “sankarit, joista ei lauluja lauleta”, kuten Amerikassa sanotaan.
Klassisia esimerkkejä ovat sellaiset nimet, kuten John Druce, Fernando Pisani, Ville Leino, Travis Moen, Nick Bonino, Matthew Barnaby ja Ruslan Fedotenko.
Washington Capitalsin John Druce teki keväällä vuonna 1990 17 pistettä 15 ottelussa. 14 maalia, joista neljä voittomaalia! Druce teki 11 pistettä runkosarjassa tätä ennen. Hänet nostettiin Dino Ciccarellin polvivamman takia ykkösketjuun Dale Hunterin ja Geoff Courtnallin vierelle. Caps eteni konferenssifinaaliin ensimmäistä kertaa.
Ruslan Fedotenko teki kaksi maalia Tampalle Stanley Cupin finaalin seitsemännessä pelissä. Ainoa ukrainalainen jääkiekkoilija, jonka nimi on Stanley Cupin kyljessä.
Edmontonin Little Italyssä on muutama ravintola, joissa voi saapasmaan jalkapallotähtien katsoessa seiniltä syödä ihan hyvää pizzaa. Fernando Pisanin ei tuskin tarvitse vieläkään vetää luottokorttiaan esiin siellä; 15 maalia Oilersin eeppisessä Stanley Cup-marssissa keväällä 2006.
Kaikissa näissä tapauksissa emme tienneet miten todella hyviä kyseiset pelaajat olivat, kun kaikki rahat olivat pöydällä. Kaikki pelaajat eivät saa parastaan irti noissa tilanteissa. Ketkä ovat tähän mennessä – vielä ennen edes puoliväliä – olleet Stanley Cup-pelaajia, joista voimme sanoa, ettemme tienneet?
New York Rangersin kakkosketjun sentteri Vincent Trocheck tulee mieleen ensimmäisenä. Kun ajattelemme Broadwayn suurimpia tähtiä, voimme lisätä sinne Mika Zibanejadin, Artemi Panarinin, Adam Foxin ja Chris Kreiderin perään vielä yhden nimen. Kaksitoista pistettä seitsemässä pelissä. Trocheck ei ole isokokoinen pelaaja (180cm/85kg), mutta hän pelaa fyysisesti. Paljon taklauksia. Monipuolinen, aliarvostettu tähti, joka tekee kaiken hyvin. Voittaa suurimman osan aloituksistaan, blokkaa laukauksia.
Trocheck on erittäin taitava ja älykäs kiekon kanssa. Nopeita harhautuksia, ovelia maaleja lähietäisyydeltä, tarkkoja syöttöjä. Luistelijana vikkelä, ja nopea ahtaissa paikoissa. Pelaa molemmin päin erikoistilanteissa. Kakkosketjussa laidoillaan Artemi Panarin ja Alexis Lafreniere. Taitava ketju, jonka pelistä löytyy myös särmää. Lafreniere on todella lunastamassa ykkösvarauksen lupaustaan.
Vincent Trochekin NHL-ura ei ole aina ollut sankaritekoja. Parempia aikoja on seurannut huonommat ajat. Ensin Floridassa, josta siirto Carolinaan kevään 2020 siirtotakarajalla. Carolina Hurricanes luopui miehestä, koska ei halunnut maksaa isoa palkkaa. Rangersin GM Chris Drury taas teki Trocheckista ykköskohteen, koska Ryan Strome oli lähdössä Manhattanilta.
Paljon vertailuja myös Jesperi Kotkaniemeen, joka allekirjoitti kahdeksan vuoden diilin Canesin kanssa jo maaliskuussa, 2022. Jos Canes valitsi Kotkaniemen Trocheckin sijasta, se teki tämän päivän kurssin mukaan virheen. “KK” on toki vain 23-vuotias, Trocheck kolmekymppinen.
Aina puhutaan siitä, että pelaajan kehityksen on tapahduttava ennen NHL:ää. Ehkä on kuitenkin niin, että hyvässä valmennuksessa, ja etenkin hyvien erikoistuneitten kakkosvalmentajien opastuksessa, pelaaja voi vielä kehittyä huomattavasti Showssakin. Jos Vincent Trocheck on tästä esimerkki, ehkä Jesperi Kotkaniemi voi vielä olla?
Kolme muuta pelaajaa, jotka ovat tehneet vaikutuksen pelillään tähän mennessä eri tavoin: Carolinan Eric Staal, Dallasin Sammy Steel, ja Vancouverin Nikita Zadorov. Eivät ehkä näy pistetilastoissa, tai ole “analytics darling”-nimikkeen arvoisia, mutta heidän pelinsä nousee esiin aina, kun heidän ottelujaan katsoo.
Sinivalkoisten lasien läpi katsottuna, on nostettava esille Artturi Lehkosen ja Joel Kivirannan playoffpelaaminen. Ja listalle voisi laittaa vielä pari nimeä – siis ei kuuluisinta nimeä – Florida Panthersistä. Miro Heiskanen on ollut Miro Heiskanen, vaikka ihmettelimme, miten Miles Wood voitti luistelukisan Starsin tähtipakkia vastaan ensimmäisen pelin jatkoajalla. Wood on ilmeisen nopea.
Roope Hintzistä elättelin – täysin tosiasioista tietämättömänä – teoriaa, että hän pelaa loukkaantuneena. Hän ei ole näyttänyt itseltään,jotain on selvästi vialla. Neljän pisteen iltaan Hintz saattoi olla keksinyt keinot, miten olla tehokas mahdollisista vaivoista huolimatta.
Bones jää eläkkeelle
Rick Bowness valmensi NHL:ssä yhteensä 38 vuotta. Hän jäi juuri eläkkeelle 69-vuotiaana. Yksi todellisista NHL:n helmistä. Hän oli välillä apulaisena, ja välillä päävalmentajana. Yli 2,700 ottelua. Hän ei koskaan voittanut Stanley Cupia, mutta mikä vielä tärkeämpää, hän jätti todella positiivisen jäljen kaikkien valmennettaviensa mieliin. Jokainen “Bones”:in tavannut oppi jotain jääkiekosta.
Hän vaikutti jokaisen elämään positiivisella tavalla, niin kaukalossa kuin etenkin sen ulkopuolella.
Lopussa hän oli Winnipegissä päävalmentajana kaksi kautta. Häntä pyydettiin muuttamaan pukukopin kulttuuria, ja siinä hän onnistui. Voidaan sanoa Jetsillä olevan parempi identiteetti kuin ennen.
Pieni, henkilökohtainen muisto Rick Bownesista. Jos sellainen sallitaan. Viisi vuotta sitten, kun Edmontonissa pelattiin kuplaplayoffeja, kävin katsomassa noin 45 ottelua tyhjässä ja kylmässä Rogers Placessa. Yksi erikoisimmista kokemuksista NHL:ssä. Pipopäisiä ja talvitakkeihin pukeutuneita toimittajia oli paikalla ehkä viitisentoista. Pelejä saattoi olla kolme päivässä. Välillä vaihdettiin laitamainokset ja kotijoukkueen filmit vaihtuivat uusiin. Surreaalinen kokemus
Dallas Stars eteni silloin finaaliin saakka, ja Rick Bowness oli Starsin valmentaja. Pelaajia ja valmentajia oli hankalaa haastatella, koska kaikki haastattelut tehtiin kuplassa eläneitten kanssa videon välityksellä. Sait tehdä ehkä yhden kysymyksen, jos sitäkään. Olin tekemässä juttua Calgary Flamesin lähes yksin kaataneesta Miro Heiskasesta Hesariin.
Ainoa kysymykseni oli: “Mitä Miro Heiskanen merkitsee Dallas Starsille?”
Bonesin vastaus: “Everything”
Ja sitten hän tarkensi tätä kaikenkattavaa vastausta. Toimittajalurjus etsii aina jotain todella siistiä ja mukaansatempaavaa lausetta, ajatusta tai sanaa, jonka ympärille rakentaa juttunsa. Todd McLellan on antanut sellaisen allekirjoittaneelle. Antti Pennanen kerran junnukisoissa Edmontonissa. Ja Rick Bowness Stanley Cupin finaalissa.
Kiitos, Bones
Rick Bownesin lähdettyä hyvin ansaituille eläkepäiville – hän voisi toisaalta olla erinomainen kommentaattori vaikka Hockey Night in Canadassa jos itse haluaa – NHL:ssä on tehty yhdeksäntoista valmentajanvaihdosta kauden 2022-23 päättymisen jälkeen. Se on paljon. Miten narun ollessa noin lyhyt voidaan luoda todellisia suhteita valmentajien ja pelaajien välille?
Sheldon Keefe
Toronto Maple Leafs vapautti päävalmentajansa Sheldon Keefen tehtävistään odotetusti (olisimme voineet myös käyttää sanaa “sai potkut”, “kenkää”, tai englanninkielistä suosikkitermiäni “got shitcanned”, jota olen käyttänyt kun näitä on sattunut omalle kohdalle).
Maailman paras ammattilaisjääkiekko on tulosbusinessta. Jos odotettuja tuloksia ei tule, yleensä omistaja (ei niinkään GM) tekee päätöksen ja painaa nappia. Tällä palstalla ei koskaan iloita, kun ihmiset menettävät työpaikkansa, koska heillä on useimmiten perhe, joka kärsii eniten. Toki NHL-valmentajat ovat isoja poikia, he tiesivät ammattinsa riskit jo, kun he kirjoittivat nimensä sopimuspaperiin. Sheldon Keefe tulee saamaan palkkaa ($1.950,000 per kausi) Maple Leafsiltä seuraavien kahden kauden ajan sopimuksen mukaisesti, joten hänellä ei ole mitään taloudellista hätää.
Keefe teki hienosti jättäessään hyvästit Leafs Nationille tyylikkäällä filmillä, jonka hän julkaisi sosiaalisessa mediassa. Jo iso järvi taustalla saa ajattelemaan, että yhden jääkiekkomaailman stressaavimman paikan menettänyt mies on nyt päässyt vihdoin rauhaan, onnellisempaan paikkaan, perheensä luo.
Kunniaa valmentaja Keefen viimeisistä päivistä Leafsin penkin takana; joukkue nousi loukkaantumisista huolimatta seitsemännen pelin jatkoajalle saakka.
Viimeisen tiedon mukaan New Jersey Devils olisi pyytänyt lupaa haastatella Sheldon Keefeä. Hän ei tule pysymään työttömänä pitkään.
Conn Smythe Trophy
Ja vielä. Ihan liian aikainen silmäys johtaviin Conn Smythe-ehdokkaisiin. Tässä NHL-blogin virallinen lista, joka vaihtelee päivittäin. Tunneittain. Pelaajia tulee putoamaan listalta kokonaan, kun heidän joukkueensa putoavat playoffeista. Lopullinen voittaja tulee lähes aina Stanley Cup-mestarijoukkueesta.
1. Vincent Trocheck
2. Igor Shesterkin
3. Leon Draisaitl
4. Aleksander Barkov
5. Cale Makar
6. Jeremy Swayman
7. Connor McDavid
Listalta puuttuu varmasti yksi tai useampi nimi, joka ansaitsisi paikan.
Palataan asiaan.
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
