Viihde

20 miljoonan askeleen kävelylenkki, joka maksoi 21 kenkäparia ja ihmishenkiä

Dave Kunst on jäänyt historiaan miehenä, joka todistetusti ensimmäisenä käveli maapallon ympäri. Reissu alkoi kesäkuussa 1970 ja kesti kaikkiaan neljä vuotta.

– Kävelin 20 miljoonaa askelta, Kunst totesi reissunsa päätteeksi.

Kunst aloitti taipaleensa Minnesotasta yhdessä veljensä Johnin kanssa. Minnesotasta tie vei New Yorkiin, josta kaksikko sitten lensi Portugaliin. Lentomatkan jälkeen matkaa taitettiin taas jalan – ensin Monacoon prinsessa Gracea tapaamaan ja sitten Italiaan norjalaista seikkailijaa Thor Heyerdahlia moikkaamaan.

Dave Kunstin temppu oli niin kova, että hän pääsi Guinnessin ennätysten kirjaan. Osa kunniasta kuuluu matkassa avustaneille eri ”ihmismuuleille”, jotka kantoivat seurueen leirintäkamppeita.

Veljen traaginen kohtalo

Kunstien reissu ei sujunut ongelmitta, sillä kaikki maat eivät olleet niin vieraanvaraisia kuin toiset. Iran, Pakistan ja Afganistan olivat erityisen hankalia, sillä maaperä oli haastavampi liikkua puhumattakaan poliittisista ja kulttuurisista eroista.

Lokakuussa 1972 veljekset kohtasivat Afganistanissa roistolauman. Puheet eivät auttaneet, ja Daven veli John ammuttiin kuoliaaksi. Myös Dave sai luodista osuman rintaansa, mutta hän selvisi näyttelemällä kuollutta.

Moni olisi jättänyt reissun kesken, mutta Dave toipui parin kuukauden ajan ja jatkoi sitten matkaa paikalle tueksi lentäneen toisen veljensä Peterin kanssa. Reissu jatkui siitä kohdasta, johon kolmas veli oli ammuttu elottomaksi.

Rakkaus löytyi lenkkipolulta

Dave olisi kaiketi halunnut oikaista seuraavaksi Neuvostoliiton kautta, mutta tätä lupaa veljekset eivät maan viranomaisilta saaneet. Niinpä matka jatkui lennolla Intiasta Australiaan. Peter lähti Australiasta takaisin kotiin, mutta Dave sen sijaan halusi jatkaa edelleen matkaa.

Dave otti avuksi taas ihmismuulin tavaroita kantamaan, mutta tämäkin seuralainen kuoli. Dave oli jo aikeissa jättää tavaransa niille sijoilleen, kunnes vastaan tuli Jenni Samuel, opettaja Perthistä. Tavarat pakattiin Jenni Samuelin autoon, ja näin Dave pääsi jatkamaan ilman raskaita kantamuksia.

Kun Dave oli vihdoin 23 250 kilometrin jälkeen valmis pysähtymään ja viettänyt kotonaan vuoden leväten, palasi hän Australiaan ja meni naimisiin samaisen Jenni Samuelin kanssa. Kaksikko piti yhtä siitä lähtien!

– Käytin 21 kenkäparia puhki, mutta todistin jotain itselleni. Jos ihminen päättää jotain ja uskoo siihen asettaen tavoitteita, niin hän voi kävellä maailman ympäri, Dave tokaisi Alchetronin mukaan.

Broidi


Muita aiheeseen liittyviä juttuja