11.8.2024. Joskus saamme katsojan ominaisuudessa nähdä urheilijoita tai esimerkiksi viihdyttäjiä, näyttelijöitä, tai muita esiintyviä taiteilijoita, joissa on ”sitä jotain”. Jotain, mitä on vaikea sanoiksi pukea. Kanadalaisessa jääkiekossa Wendel Clark oli juuri tätä. Ei paras pelaaja, mutta pelaaja, jolla oli jotain erikoista. Tässä jo vuonna 2001 Jatkoajassa ilmestynyt, alunperin kolmiosainen tarina, hieman päivitettynä. Yleisön pyynnöstä (yksi lukija pyysi). Kaikki kolme osaa on tässä julkaistu yhdessä.
Wendel Clarkin tarina
Ensimmäinen osa: Just a Farmer
“Se, mitä Wendelillä oli paljon, oli maalaisjärkeä (common sense)”, sanoi Toronto Maple Leafsin entinen apulaisvalmentaja Marc Crawford. “Kun lähestymistapasi elämässä ja pelissä perustuu maalaisjärkeen, se tekee sinusta hyvän pelaajan.”
“Hänellä on tyyli, tai tapa, tehdä asioista vähemmän monimutkaisia. Hän käyttäytyy tavalla, jonka kaikki hyväksyvät nopeasti. Se tuntuu aluksi suoralta terveeltä järjeltä, mutta siinä on sisällä kaikki mahdollinen vilpittömyys ja vakaumus, mikä löytyy vain harvoilta”
– Wendel Clarkin agentti Don Meehan
“Liigassa ei toimi yhtään General Manageria, joka ei haluaisi häntä joukkueeseensa. Eikä yhtään pelaajaa, joka ei haluaisi häntä joukkuekaverikseen.
– Wendelin serkku, NHL-pelaaja Joey Kocur
Kun Conn Smythe rakensi Toronto Maple Leafsin joukkuetta tämän klassisen seuran ihan alkuaikoina, hän halusi pelaajia, jotka olivat ”tough, but clean”. Kovia, mutta otteissaan, ja myös kaikessa muussa toiminnassaan puhtaita.
Kukaan muu niin kutsutun modernin ajan pelaaja ei tuota määritelmää ole symbolisoinut paremmin kuin saskatchewanilaiselta karjatilalta kotoisin ollut Wendel Clark, josta tuli Toronton yleisön suurin suosikki heti hänen syksyllä 1985 alkaneen uransa alusta lähtien.
Clarkin luita tärisyttävät, puhtaat, ja usein avojäällä tehdyt taklaukset, hirmukovilla rannelaukauksilla tehdyt maalit, sekä nopeat nyrkit toivat Maple Leafsiin kovan ulottuvuuden, joka oli puuttunut siitä päivästä lähtien kun Tiger Williams oli treidattu viisi vuotta aikaisemmin Vancouveriin.
Vaatimaton maalaispoika
Wendel Clark oli karismaattinen jääkiekon pelaaja.
Joskus saamme katsojan ominaisuudessa nähdä urheilijoita tai esimerkiksi viihdyttäjiä, näyttelijöitä tai muita esiintyvien taitelijoitten osastoon kuuluvia, joissa on ”sitä jotain”. Jotain, mitä on vaikea sanoiksi pukea.
Kanadalaisessa jääkiekossa Wendel Clark oli juuri tätä. Ei paras pelaaja, mutta pelaaja, jolla oli jotain erikoista. Ei mennyt montaakaan hetkeä kun yleisö huomasi tämän, ja Clark oli suursuosikki koko uransa ajan. Eikä pelkästään Torontossa vaan koko Kanadassa.
Wendel Clark oli aina vaatimaton maalaispoika. Hän ei koskaan unohtanut juuriaan, ja tämäkin oli jotain, joka auttoi tekemään hänestä sankarin.
Wendel Clark oli yksi kunnioitetuimmista pelaajista. Hän käytti tervettä maalaisjärkeä uraansa vaikuttavissa ratkaisuissa, ja eli rehellisten kunniallisten periaatteiden mukaan.
Omasta mielestään Clark oli ”simple” eli yksinkertainen mies. Hän halusi pitää asiat selkeinä ja yksinkertaisina, ja tehdä ratkaisut helpoiksi ja ymmärrettäviksi sillä tavalla.
Koko uransa ajan Clark seurasi sääntöä ”never complain, never explain”. Tultuaan Toronton draftaamaksi NHL:n kesän 1985 Draftin ensimmäisenä varauksena, Wendel joutui opettelemaan täysin uuden pelipaikan, koska Leafs siirsi melkein koko ikänsä puolustajana pelanneen rookiensa vasemmaksi laitahyökkääjäksi.
Silti hän oli yksi liigan arvostetuimmista ja parhaista tulokkaista, ja ajan myötä hänestä tuli Leafsin historian paras vasen laituri.
Hän saapui Torontoon aikana, jolloin Maple Leafs rämpi syvällä keskellä historiansa pahinta lamakautta. Wendel toi toivoa ja yritystä pimeyteen.
Wendel Clark melkein joutui lopettamaan kiekkoilun pahojen loukkaantumisten takia välillä, mutta hän selviytyi remontoimalla fysiikkansa ja pelityylinsä kokonaan uudelleen.
Kolmannella NHL-kaudellaan Wendelin selkä oli niin huonossa kunnossa, ettei hän pystynyt seisomaan tai istumaan viittä minuuttia pitempään kerrallaan.
Hän missasi yli 100 ottelua vaikeasti määriteltävän selkävamman takia, ja sai tästä ankarat arvostelut mediassa ja Leafsin pähkähullulta omistajalta Harold Ballardilta.
Koko uransa ajan Torontossa Wendel joutui kuulemaan huhuja treidistä jonnekin muualle. Hänen seksuaalisuudestaan liikkui sitkeitä huhuja vuosikausia – torontolaisen Denisen myöhemmin naineen kahden tyttären isän väitettiin olevan ”niitä miehiä” pitkään.
Clark ei koskaan piitannut edes oikaista huhuja. Häntä eivät ulkomaailman huhut vaivanneet.
Treidihuhuja hän kommentoi sanomalla ettei voi sellaisiin asioihin vaikuttaa.
Yksinkertaisesti.
Vähäsanainen kapteeni
Wendel Clark kantoi Toronton kapteenin C:tä kolmen kauden ajan, ja kesti suurkaupungin vaativan median paineen ja arvostelun.
Clark ei pahemmin analysoinut eikä selittänyt tekemisiään. Hän ei ollut kovin hyvä haastateltava, useimmiten vastaten kysymyksiin jonninjoutavilla kliseillä, tai erittäin lyhyillä vastauksilla.
Clark ei näyttänyt tunteitaan julkisesti (kahta tilannetta lukuunottamatta: lehdistötilaisuus Quebeciin treidauksen jälkeen, ja uran lopettamistilaisuus), eikä puhunut niistä koskaan.
Torontossa Clarkin olemusta pidettiin aluksi vähemmän älykkäänä. Ihailijat taas pitivät Clarkin länsikanadalaista stoalaisuutta vähän suomalaiseen tapaan hyveenä.
Kun haastattelija kerran kysyi Clarkilta, oliko tämä ajatellut parantaa tapaansa antaa yksisanaisia vastauksia pitkiin teemakysymyksiin; Wendel katsoi haastattelijaa suoraan silmiin ja vastasi: ”No”
Nuorena jääkiekkoilijana Wendel ei voinutkaan tietää kiekkoilun ulkopuolella olevasta maailmasta paljoa.
Mutta hän on älykäs mies. Paljosta jääkiekon pelaamisesta huolimatta Wendel oli lukiossa ja Notre Dame Collegessa aina koulunsa huippuoppilaita, loistaen matemaattisissa aineissa erityisesti.
Isoa cowboytyylistä ”Just a Farmer”-vyönsolkea pitänyt Wendel oli kunniallinen mies. Tultuaan treidatuksi Quebec Cityyn hän ei vaatinut isompaa palkkaa, tai valittanut sanallakaan erilaiseen kulttuuriin ja kielialueelle joutumisen takia kuten monet siihen aikaan tekivät.
Wendel Clarkin hiljaisuus oli ikäänkuin osa hänen tyyliään uran alusta loppuun.
Hän hoiti pelaamisen ja antoi muiden hoitaa puhumisen.
Suurten egojen täyttämässä NHL:ssä, Wendel ei koskaan tuonut itseään esille, ei koskaan arvostellut mitään julkisesti, protestoinut eikä polttanut hihojaan.
Hyvin tyypillinen esimerkki Wendel Clarkin luonteesta oli se, kun Maple Leafsin omistajat lahjoittivat hänen tulokaskautensa jälkeen jokaiselle pelaajalle lentoliput kahdelle mihin tahansa maailmassa, Clark otti lipun kotiin Saskatchewaniin.
Syy oli se, että kotitilalla oli juuri kylvön aika, ja siellä tarvittiin apua.
Jääkiekko geeneissä
Wendel Clark kasvoi aivan keskellä pöytämäisen tasaista Saskatchewanin preeriaa, Kelvington-nimisessä kylässä, pienellä 500 eekkerin karjatilalla.
Wendelin isoisä Robert Clark oli rakentamassa kylän ensimmäistä jäähallia jo vuonna 1947. Isä Les Clark taas teki saman uuden hallin rakennustalkoissa vuonna, 1978 ja jäi vielä pitämään huolta hallista kymmeneksi vuodeksi.
Tämäntapaisissa paikoissa Kanadassa hallit rakennetaan talkoilla yleensä, ilman valtion tai kunnan avustuksia. Kyläläiset rakentavat hallit vapaa-aikoinaan, ja näistä halleista ollaan todella ylpeitä. Pienten paikkakuntien sosiaalisen elämän keskuksia.
Les Clark oli itse lähtenyt kotoa 15-vuotiaana, ja pelannut juniorina Humboldtissa, Moose Jawssa, Saskatoonissa ja Prince Albertissa, ja sitten kierrellyt neljän vuoden ajan ammattilaisena farmiliigoja sellaisissa paikoissa kuin Troy, Ohio ja Charlotte, kunnes vaatimaton ura päättyi jalan katkeamiseen.
Les ja Alma Clarkille syntyi kolme poikaa karjatilalle; Donn, Wendel ja Kerry. Kaikkia kolmea kannustettiin jääkiekon pariin pienestä pitäen. Donn pelasi WHL:ssä, mutta isänsä tavoin katkaisi jalkansa pahasti.
Syöpään vuonna 2019 menehtynyt Donn Clark valmensi juniorikiekkoilussa Saskatchewanin junnuliigan Humboldtissa, sekä ylempänä WHL:n Tacomassa, Prince Albertissä ja Saskatoonissa. Kerry pelasi farmiliigoissa Washington Capitalsin organisaatiossa.
Isä opetti Wendelin luistelemaan kaksivuotiaana siten, että hän vei tämän aloitusympyrän keskelle, ja meni sitten tekemään muita hommiaan hallilla. Aina Wendelin joko luistellessa tai ryömiessä laidalle, Les meni ja kantoi pienen poikansa takaisin aloituspisteelle.
Joku toinen pojanvesseli olisi moisesta harjoituksesta alkanut itkemään. Wendel jatkoi sisukkaasti laidalle luistelua/ryömimistä niin kauan kunnes isä kyllästyi koko touhuun.
Clarkin veljekset harrastivat urheilua kaikki vapaa-aikansa mitä karjan kasvattamisesta ja kotitöistä jäi.
Wendel oli Saskatoonissa 11-vuotiaana silloisen St-Louis Bluesin tähden Bernie Federkon jääkiekkokoulussa ja herätti jo silloin huomiota ikäryhmässään.
Vuonna 1985 Federko muisteli: “Tämä poika oli vasta 11-vuotias. Hän teki kovasti töitä, hänellä oli aina hauskaa, hän oli jokaisen kaveri, eikä hän pannut pahakseen jos otteet jäällä menivät välillä koviksi. Jotenkin tiesimme jo alusta alkaen, että hänestä tulisi vielä jotain jääkiekossa.”
Pitkät pelimatkat tutuksi jo nuorena
12-vuotiaana Wendel oli niin paljon edellä muita saman ikäluokan pelaajia kotikylällään, että isä Les päätti viedä hänet 150 kilometrin päässä olevaan Yorktonin kaupunkiin pelaamaan sen sijaan, että olisi pelannut vanhempien poikien joukkueissa.
Isommalla paikkakunnalla oli samanikäisten joukkue, jossa Wendel ei olisi enää liian ylivoimainen.
Seuraavan kahden kiekkokauden ajan äiti Alman tehtäväksi tuli Wendelin ajaminen peleihin ja harjoituksiin viisi kertaa viikossa 150 kilometrin päähän, kolmen ja puolen tunnin ajomatkat edestakaisin suunnilleen.
Wendel teki kotiläksynsä autossa matkalla Yorktoniin opettajana työskennelleen äitinsä toimiessa opettajana tarvittaessa, ja nukkui aina kotimatkan. Äiti taas nukkui jäähallin parkkipaikalla autossa harjoitusten ajan pystyäkseen virkeämpänä ajamaan taas kotiin. Perheen autoon tuli kilometrejä 65000 vuodessa.
Vieraspeleistä kotiin palaaminen saattoi kestää aamuviiteenkin. Wendel joutui tekemään vanhempiensa kanssa sopimuksen koulunkäynnistä – riippumatta siitä mihin aikaan kotiin oli kiekkoreissulta tultu, seuraavana aamuna oli aina mentävä kouluun.
Farmin portilla koulubussia odottaessaan Wendel harjoitteli rannelaukaustaan ampuen kiekkoja levyltä.
Kohti ammattilaisuraa
Bantam-kiekkoilusta uloskasvettuaan 15-vuotias Wendel muutti pois kotoa kovana jääkiekkokouluna tunnettuun Notre Dame College sisäoppilaitokseen.
Notre Damessa Wendel alkoi herättämään huomiota hyvin luistelevana ja kovaa taklaavana puolustajana ja toisena vuonna kutsui jo Western Hockey Leaguen Saskatoon Blades.
Tästä alkoi Wendelin matka kohti ammattilaispelejä.
Les ja Alma Clarkin säännöt olivat voimassa ,vaikka Wendel jo asui muualla ja pelasi kovimman tason A-junioriliigassa: Pitkistä pelimatkoista ja roadtripeistä huolimatta hänen oli pakko käydä koulua. Ensimmäisellä kaudellaan Saskatoonissa hän ei missannut jääkiekon takia kuin viisi koulupäivää.
Isä maksoi ylimääräistä taskurahaa tästä hyvästä, ja sopimus oli sellainen, että yhdestäkin huonosta arvosanasta, yhdestäkin tekemättä jätetystä kotitehtävästä, tai yhdestäkin lintsauksesta jääkiekko saisi jäädä.
Ensimmäisellä kaudellaan 17-vuotiaana puolustajana Wendel teki 23 maalia, 68 pistettä ja merkkautti 225 jäähyminuuttia.
Toisella kaudella taas 32 maalia, 87 pistettä, ja 253 jäähyminuuttia.
Kova pelityyli alkoi nyt tuoda loukkaantumisia tullessaan. Wendelin olkapää hyppäsi sijoiltaan toisella kaudella, mutta yhden ottelun levättyään hän meni sanomaan valmentajille pelaavansa seuraavan pelin, tai sitten treidatkaa johonkin toiseen joukkueeseen.
WHL:ssä Wendel aloitti jääkiekkotappeluihin osallistumisen: ensimmäinen tappelu Regina Patsin John Minoria vastaan päättyi Wendelin selvään voittoon.
WHL-uransa aikana Wendel tappeli kaikkia junnuliigan kovanaamoja vastaan, vaikka valmentaja Daryl Lubiniecki piti häntä liian tärkeänä pelaajana ottamaan viiden minuutin jäähyjä.
Hänen ottaessaan pitkiä matseja Prince Albertin Kenny Baumgartneria vastaan, valmentaja sanoi:
“Wendel. Miksi tappelet Baumgartnerin kanssa? Sinä olet meidän paras pelaajamme. Sinun ei ole pakko tapella hänen kanssaan. Mene ja tappele heidän parhaan pistemiehensä kanssa.”
Tähän Wendel: ”Well, heidän paras pistemiehensä ei halua tapella.”
MM-kisoihin Suomeen
Samalla kaudella 1984-85 Wendel sai ensimmäisen kokemuksensa kansainvälisestä kiekkoilusta tullessaan Suomeen pelaamaan Nuorison MM-kisoihin Kanadan joukkueessa. Terry Simpsonin valmentamassa joukkueessa pelasivat muun muassa Claude Lemieux, Jeff Beukeboom ja Stephane Richer. Joukkue harjoitteli, ja vietti joulun ennen kisojen alkua Vierumäellä, ja majoittui sen jälkeen Espoon Dipoliin kisojen ajaksi.
Veli Donn tuli myös Helsinkiin kisoja katsomaan, ja majoittui Hotelli Presidenttiin.
Näissä kisoissa Wendel pelasi hyökkääjänä. Tärkeässä ottelussa Neuvostoliittoa vastaan hän taklasi Mikhail Tatarinovia kovaa mutta puhtaasti – Tatarinovin olkapää meni sijoiltaan tässä ehkä Nuorison MM-kisojen historian tunnetuimmassa taklauksessa,
Kanada voitti pelin ja lopulta Maailmanmestaruuden. Ratkaisevassa pelissä Turun Kupittaalla Wendel teki tasoittavan maalin Tsekkoslovakiaa vastaan.
Kauden päätteeksi Wendel palkittiin WHL:n parhaana puolustajana.
Seuraavana kesänä, 1985, NHL:n entry draft pidettiin Toronton Metro Convention Centerissä…
Wendel Clarkin tarina
Toinen osa: Heart & Soul
Toronto Maple Leafs oli syvässä lamassa. Joukkueessa oli joitakin lupaavia nuoria pelaajia, kuten Al Iafrate, Russ Courtnall, ja Gary Leeman (Courtnall ja Leeman olivat myös entisiä Notre Dame Collegen pelaajia).
Jatkoa edelliseen osaan “Just a Farmer”
Toronto kaipaa johtajaa
Toronton kahju vanha omistaja Harold Ballard oli vielä elossa. Hän piti itseään otsikoissa, eikä välittänyt seuran parantamisesta tai rahan sijoittamisesta esimerkiksi kunnolliseen scouttaamissysteemiin.
Jokainen ottelu Maple Leaf Gardensissa kiekkohullussa, monen miljoonan asukkaan Torontossa oli kuitenkin loppuunmyyty – jo vuodesta 1947 lähtien. Jopa kausikorttien saaminen MLG:in oli mahdotonta; useimpien kausikorttien omistajat olivat jo kuolleita ihmisiä, joitten sukulaiset uusivat kausarit joka vuosi, ilmoittamatta varsinaisen kortin omistajan kuolemasta korttioikeuksien menettämisen pelossa.
Katsojien ainoa keino loukata Ballardia oli jättää tulematta jo maksetuille paikoilleen.
Vuoden 1967 viimeisen Stanley Cupin jälkeen seura oli ollut lyhyen aikaa kilpailukykyinen 1970-luvulla Lanny McDonaldin ja Darryl Sittlerin aikana, mutta tämäkin oli nyt lähinnä vain katkera muisto. Seuran parhaan pelaajan ja kapteenin Rick Vaiven peliesitykset ja taidot alkoivat pikkuhiljaa hiipua.
Ballard kohteli Vaivea – kolmena perättäisenä kautena Leafsille 50 maalia tehnyttä pelaajaa – peliesitykset huomioon ottaen huonosti, haukkuen tätä julkisesti minkä ehti.
Kausi 84-85 ei ollut Vaivellekaan kovin hyvä; maalit putosivat 35:een. Päävalmentaja Dan Maloney ja Leafsin johto odottivat tilaisuutta repiä kapteenin C Vaiven paidasta.
Lopulta tilaisuus tuli kaudella 1985-86, kun Vaive missasi harjoitukset Minneapoliksessa mentyään edellisenä iltana ottamaan kunnon kännit samana iltana Quebec Nordiquesin kanssa kaupungissa olleen kaverinsa John Andersonin kanssa. Tämä oli vain tekosyy. Vaive oli toki kapteeni, mutta ei ensimmäinen eikä viimeinen kiekkoilija, joka on joskus ottanut alkoholia reissulla.
Tilanne meni lopulta niin huonoksi, että Leafs pelasi ilman varsinaista kapteenia kaudella 1986-89.
Mainio kiekkokirjoittaja Frank Orr totesi tilanteesta The Hockey Newsissä: “Aivan kuten Groucho Marx aikoinaan totesi, ettei hän haluaisi olla minkään sellaisen seuran jäsen, joka ottaisi hänet jäsenekseen, Leafsin tulisi välttää kapteenin C:nsä luovuttamista kenellekään, joka hyväksyisi sen mielellään.”
Orr piti jokaista, joka vapaaehtoisesti ottaisi Leafsin C:n kannettavakseen ”yläkerrasta vajavaisena”.
Kaudella 1984-85 Toronto Maple Leafs oli pelannut surkeasti; 20 voittoa ja vain 48 pistettä 80 ottelussa – seuran historian huonoin tulos sitten 48-ottelun kauden 1938-39, jolloin Leafs sai vain 47 pistettä.
Niinpä Torontolla oli kesän 1985 draftissa oikeus valita ensimmäinen ”amatööri”pelaaja.
Clarkista Vaahterapaita
Kesällä 1985 NHL:n entry draft pidettiin Toronton Metro Convention Centressä.
Toronton sekamelskaan eivät kaikki halunneet joutua; kuuden kovimman prospektin joukkoon rankattu Craig Redmond aiheutti kohua Torontossa lähettämällä Leafsin johdolle kirjeen, jossa pyysi näitä valitsemaan jonkun muun. Jos Leafs draftaisi tämän, hän ei suostuisi liittymään joukkueeseen; hän pelkäsi -hyvin perustein -Leafsin tuhoavan hänen jääkiekkouransa.
Tämä sai median kyselemään samaa asiaa Wendel Clarkilta, joka piti Redmondin käyttäytymistä outona: “En tule tekemään mitään sellaista,” hän vastasi. “Menen mihin tahansa joukkueeseen, joka minut haluaa.”
Clarkia pidettiin -85 draftin monipuolisimpana pelaajana. Leafs valitsi tämän lopulta ykkösenä ennen Michigan State-yliopiston Craig Simpsonia, jonka taitoja hyökkäyspäässä scoutit pitivät parempina kuin Clarkin.
Wendel teki neljän vuoden, $630.000 sopimuksen ($90.000-$110.000-$130.000-$150.000 ja $150.000 sb).
Pakista laituriksi
Äkillisestä rikastumisestaan huolimatta Wendel Clark saapui Toronton training campille näyttäen juuri siltä Saskatchewanin maalaisjuntilta mitä hän oli. Liian pitkissä, maata viistävissä lahkeissa, cowboy-hattu päässä, trendikkään suurkaupungin vilinässä.
Leafsin huonoin pelipaikka oli vasen laita – edellisellä kaudella Leafsin vasemmat laiturit olivat tehneet vain 47 maalia, kolmanneksi huonoiten liigassa Pittsburghin ja Washingtonin jälkeen. Quebec Nordiquesin vasemmat laiturit olivat tehneet 137 maalia, ja Leafsin divisioonassa pelanneen Minnesotan vasemmat laiturit 123.
Wendel oli pelannut yhteensä vain noin 20 ottelua hyökkääjänä Saskatoonissa ja nuorisomaajoukkueessa Suomessa, mutta valmentaja Maloney laittoi hänet vasempaan laitaan heti leirin alusta lähtien.
Fyysinen pelaaja
Kysyttäessä pelipaikan muutoksesta, Clark vastasi tyylilleen tyypillisesti: “Minä olen valmis pelaamaan millä paikassa tahansa, missä he uskovat minun pystyvän auttamaan joukkuetta. Tavoitteeni on ottaa pelipaikka”.
Heti leiripelien alusta lähtien ja harjoituspeleissä vielä teini-ikäinen Clark otti paikkansa fyysisenä pelaajana – hän tappeli neljä kertaa harjoitusotteluissa ennen kauden alkua, tapeltuaan sitä ennen jo kaikkien halukkaiden joukkuekavereiden kanssa leirillä.
Wendel otettiin joukkueeseen, ja hän aloitti NHL-uransa tappelemalla liigan kovimpia vastaan heti aluksi. Ensimmäisiä vastustajia olivat John Kordic, Rick Tocchet ja Behn Wilson.
Ensimmäisellä kaudellaan Clark ehti ennen helmikuuta tappelemaan ainakin St.Louis Bluesin Terry Johnsonin, Mark Johnsonin ja Dwight Schofieldin, NY Rangersin Kelly Millerin, Edmontonin Marty McSorleyn, Minnesotan Bob Rousen, Pittsburghin Troy Loneyn, Calgaryn Neil Sheehyn, sekä Detroitin John Barrettin, Randy Ladouceurin ja Reed Larsonin kanssa.
Wendel ehti jopa selvittää vanhan perheriidan. Garth Butcher ja Donn Clark ottivat usein yhteen WHL:ssä, kun Butcher pelasi Regina Patsissä ja Donn Saskatoon Bladesissa.
Ensimmäisessä vaihdossa, ensimmäisessä pelissään St.Louisia vastaan Wendel meni ja taklasi Butcherin jäähän. Myöhemmin samassa ottelussa Wendel tappeli vielä Butcherin kanssa.
“Tappelin aina. Kahdella kaudella A-junioreissa tappelin 285 ja 240 jäähyminuutin edestä. Ammattilaisena, keräsin yli 200 minuuttia jokaisella kaudella. Sillä tavalla minä pelasin. En koskaan yrittänyt saavuttaa tai tehdä nimeä minkään muun asian takia; pidin vain puoleni, ja pelasin tavalla, jolla uskoin että minun täytyikin pelata”, selvitti Clark myöhemmin tyyliään pelata 1980-luvun jääkiekkoa. Yksinkertaisella tavallaan.
Wendel meni tappeluihin ja niistä pois ilman suuria elkeitä. Hän ei puhunut rumia vastustajille koskaan ennen eikä jälkeen, ei nostanut käsiään ylös, eikä tehnyt mitään muutakaan. Hän vain yksinkertaisesti teki mitä hän uskoi tarpeelliseksi tehdä.
St.Louis Bluesin kapteeni Brian Sutterista tuli yksi Clarkin varhaisista ihailijoista: “Kun tilanne jäällä muuttuu sellaiseksi, että on aika tapella, Clark menee ja tekee sen, ja sitten hän luistelee jäähyaitioon ilman ylimääräisiä elkeitä. Liigassa on paljon pelaajia, joitten paras anti tappeluissa on heidän suunsoittonsa penkiltä, tai sen jälkeen kun linjatuomari on tullut turvaksi. Clark ei sellaista tee.”
Allekirjoittaneen mielestä Clark oli pienikokoisena miehenä (178 cm) lähinnä älykäs ja ovela tappelija. Hänen tyylinsä oli heittää nopeita jabeja ja päästä lähituntumaan kuin taitonyrkkeilijällä.
Rookiena suoraan All Stars-otteluun
Wendel oli niin hermostunut ennen otteluja ensimmäisellä kaudellaan, että hän oksensi ennen joka peliä. Sitten hän huomasi oksentamisen vievän energiavaroja, ja päätti lopettaa oksentamisen. wendelclarkmaisella, yksinkertaisen selvällä tavalla.
Clarkin järisyttävät taklaukset alkoivat myös herättää huomiota. Hän etsi aina vastustajaa, joka luisteli pää alhaalla, kiekkoa katsoen ja rankaisi heti. Esimerkiksi Bluesin Bruce Bell jäi tajuttomana jäähän Wendelin puhtaan avojäätaklauksen jälkeen.
Leafsin valmentaja Dan Maloney oli innoissaan rookiestaan: “En ole sen kuudentoista vuoden aikana, jona olen ammattilaisjääkiekon parissa ollut koskaan nähnyt samanlaista nuorta tulokaspelaajaa aikaisemmin,” hän sanoi.
Kauden puolivälissä Campbell Conferenssin valmentaja Glen Sather valitsi Clarkin All Stars-peliin.
Ikäänkuin tietämättä tuon juhlaottelun pelityylistä, hän meni ja heti ottelun aluksi riemastutti yleisöä taklaamalla Mark Howen ja Bryan Trottierin jään pintaan.
Calder-ehdokkaaksi
Wendel missasi 14 ottelua ensimmäisellä NHL-kaudellaan jalkaterän murtumisen takia. Silti Toronton kiekkolegenda King Clancy kutsui häntä parhaaksi Leafsin ensimmäisen vuoden pelaajaksi 50 vuoteen ja häntä alettiin ennustelemaan vuoden tulokkaaksi koko NHL:ssä Leafs-fanien keskuudessa. Vuoden 1966 jälkeen Toronton pelaaja ei ollut voittanut Calderia.
Silti, Wendel ei ollut selvä ykkösehdokas vuoden tulokkaaksi. Hänellä oli pahoja puutteita jääkiekkoilijana. Hän ei ymmärtänyt paljoa uuden pelipaikkansa pelaamisesta, eikä saanut tässä vaiheessa kunnollisia neuvojakaan. Vaikka hänen taklauksensa olivat yleisöönmeneviä, ja antoivat intoa omalle joukkueelle; usein hän otti niillä itsensä pois pelistä. Wendel oli pelitilanteiden rakentajana huono.
Pisteet peruskauden jälkeen: 34 maalia (Leafsin rookie-ennätys), ja vain 11 syöttöä sekä 227 jäähyminuuttia kertovat selvää kieltä.
Maaleista kolme oli hattutemppu NY Rangersia vastaan.
Fanit valitsivat äänestämällä Wendelin Sporting News-lehden vuoden tulokkaaksi. The Hockey News valitsi samalla tavalla. Wendel sai paikkansa NHL:n All-Rookie joukkueessa vasemmassa laidassa, ja hän oli ehdolla Calder-äänestyksessä, mutta NHL:ssä oli kaksi muuta, monipuolisempia taitoja esittänyttä tulokasta: Calgary Flamesin puolustaja Gary Suter ja Montreal Canadiensin erinomaisen rookie-kauden pelannut hyökkääjä Kjell Dahlin, joka oli tehnyt 32 maalia ja 71 pistettä.
Vaikka tilastot eivät koskaan saa olla ainoa peruste parhaan tulokkaan valinnassa, asiantuntijat eivät pitäneet Wendeliä tarpeeksi monipuolisena.
Kjell Dahlin antoi seuraavan lausunnon:
“Minusta on vaikea ymmärtää miten sellainen pelaaja kuin Wendel Clark voi voittaa vuoden tulokkaan palkinnon. Hänellä oli vain kymmenen syöttöpistettä.”
Dahlin piti itseään parhaana ehdokkaana, ja rankkasi Suterin ja Kanadan yliopistokiekkoilusta tulleen NY Rangersin Mike Ridleyn vielä Clarkin edelle.
Clark ei Dahlinin kommentista taaskaan hermostunut, vaan kehui Dahlinia ja muita ehdokkaita hyviksi pelaajiksi, etenkin Dahlinia.
Suter voitti lopulta Calderin 230 pisteellä; Clark oli toinen 165:llä.
Does Size Matter?
Kevään 1986 Stanley Cup playoffeissa Leafs voitti ensin Chicagon otteluin 3-0, ja sitten hävisi Norris-divisioonan finaalin St.Louisille seitsemässä pelissä.
Wendel teki viisi maalia noissa 10 ottelussa
Clarkin myrskynomaisen, ja kieltämättä onnistuneen ensimmäisen NHL-kauden jälkeen alkoi ensi kertaa ilmestyä epäilijöitä, jotka eivät uskoneet hänen pienikokoisena pelaajana pystyvän jatkamaan hurjalla tyylillään kovin pitkään loukkaamatta itseään jossain vaiheessa.
Jo aikaisemmin Edmontonissa Glen Sather oli sanonut ennen Toronto-ottelua: ”Hän tekee kovasti töitä, mutta hänellä tulee vielä olemaan vaikeuksia pitää yllä samaa tyyliä, jos hän jatkaa samalla tavalla pelaamista. Jos hän jatkaa 210-215 paunaa painavien pelaajian päälleajamista, hän tulee itse satuttamaan aina silloin tällöin. Hänen tyylinsä on liian kova pitemmän päälle säilytettäväksi.”
Tuona iltana Wendel vastasi tyypilliseen tapaansa tekemällä maalin, kaksi syöttöä ja tilttaamalla Oilersin Lee Fogolinin, Marty McSorleyn ja Randy Greggin jään pintaan kovilla taklauksilla.
Serkut vastakkain
Toisella NHL-kaudellaan Wendel Clark teki samantyyppistä tulosta. Hän teki 37 maalia, ja pelasi kaikissa Leafsin 80 perussarjapeliss ja 13 playoff-ottelussa (Al Iafrate teki saman).
Ballard oli päässyt eroon valmentaja Maloneysta tarjoamalla tälle tahallaan huonompaa sopimusta kuin edellinen. Uusi valmentaja John Brophy tuli penkin taakse, ja hänen aikomuksenaan oli laittaa Wendel takaisin puolustajaksi. Mutta Leafsin loukkaantumistilanne sotki suunnitelman. Wendel ehti pelaamaan vain muutaman vaihdon puolustajan paikalla.
Kokenut valmentajaveteraani Brophy alkoi työskentelemään Clarkin kanssa, ja opettamaan tälle oikeaoppista sijoittumista jäällä. Clark paransi puolustuspeliään tuloksena ja teki vähemmän taklauksia.
Toisen kauden lokakuussa Wendel teki neljä maalia Buffaloa vastaan.
Playoffeissa keväällä 1987 Leafs paransi edellisestä vuodesta. St.Louis Blues putosi tällä kertaa, ja Leafs eteni Detroitia vastaan Norris Divisioonan finaaleihin.
Näissä peleissä Wendel Clark sai ensi kertaa maistaa ikävää julkisuutta.
Wendelin playoff-pelit olivat menneet loistavasti siihen saakka kunnes Detroitin valmentaja Jacques Demers teki nerokkaan vedon: Hän lähetti Clarkin serkun Joey Kocurin jäälle aina Wendeliä vastaan tämän päällystakiksi.
Kocur yksinkertaisesti seurasi Clarkia ympäri kenttää – välittämättä muusta.
Wendel ja Joey kieltäytyivät tappelemasta keskenään sukulaisuutensa vuoksi. Kocurin kanssa viisiminuuttiselle joutuminen olisi ollut juuri mitä Demers olisi halunnutkin Clarkilta.
Media vaati suorin sanoin Clarkia tappelemaan Kocurin kanssa, mutta hän kieltäytyi.
Tätä pidettiin playoff-sarjan painopisteen muuttaneena tekijänä. Wings tuli takaisin 3-1 tappiotilanteesta ja lopulta voitti divisioonan mestaruuden. Olkapäävamman kanssa pelannutta Wendeliä syytettiin osasyyllisenä tappioon.
Loukkaantumissuma alkaa
Kolmannella kaudella 1987-88 Glen Satherin ennustukset alkoivat käydä toteen.
Wendel Clarkin fysiikka alkoi pettää kovan pelityylin vuoksi. Oikea olkapää oli kroonisesti hajalla jännevaivojen vuoksi. Myöhemmin tämä vaiva jäljitettiin vanhaan jo Saskatoonissa ensimmäisen kerran sattuneeseen, mutta Wendelin peli-innossaan tahallaan hoitamatta jättämään vammaan.
Taklaukset saivat Wendelin oikean olkapään mustelmille, ja käsivarren ja olkapään väliset nivelsiteet tulehtumaan.
Jotkut lääkärit pitivät kevään 1986 playoffseissa saatua toista, tällä kertaa vasemmalla puolella ollutta olkapäävammaa taas selkävaivojen lähteenä. Wendel loukkasi vasemman olkapäänsä uudelleen training campilla 1986, ja alkoi kompensoimaan loukkaantuneita paikkoja käyttämällä niitten sijasta selkälihaksia enemmän.
Lääkäreiden mukaan lopulta noista vasemman puolen selkälihaksista tuli paljon oikean puolen vastaavia vahvempia, ja tästä syystä Wendelin selkäranka alkoi vääntyä väärään asentoon.
Clark aloitti 1987-88 kauden, mutta selkäkipu yltyi niin pahaksi, että hän ei välillä kyennyt liikuttamaan vasenta jalkaansa ollenkaan sen puuduttua. Wendel missasi 23 ottelua, sitten palasi; teki 8 maalia 17 ottelussa; kunnes otti itsensä lopullisesti pois pelikokoonpanosta.
Tämän jälkeen alkoi Wendel Clarkin uran koettelevin aika. Jääkiekkoa hän ei pelannut kertaakaan seuraavaan vuoteen eikä 25 päivään, siis lähes 13 kuukauteen.
Ura ohi jo 22-vuotiaana?
Kausien 1987-88 ja 1991-92 välillä hän pelasi vain 207 mahdollisesta 400 NHL-ottelusta.
Maple Leafsin lääkärit eivät kyenneet löytämään parannusta Wendelin vaivoihin. Niinpä hän alkoi agenttinsa Don Meehanin kanssa etsimään spesialisteja ympäri maailman. Wendel kävi kuuluisalla Mayo Klinikalla Minnesotassa. Hän kävi Lontoossa, Englannissa, ja muutamassa muussa paikassa.
Clark oli niin pettynyt tilanteeseensa, että ehti jo kertomaan Alma-äidilleen lopettavansa kiekkoilun.
Lopulta selkäkipu yltyi niin pahaksi, että Wendel ei kyennyt hengittämään syvään ilman kipua. Selkäkipu heijastui koko hänen vasempaan puoleensa, käsivarsiin ja jalkoihin. Nyt ei jääkiekon pelaaminen ollut enää ongelma, vaan normaalin elämän jatkaminen.
Ratkaisu löytyy
Lopulta Meehan ja Clark löysivät terapistin nimeltä Chris Broadhurst, joka pystyi auttamaan. (Myöhemmin Leaf palkkasi Broadhurstin täysipäiväiseksi)
Broadhurstin diagnoosi oli se, että Wendelin korkea kivun sietokyky oli kääntynyt häntä vastaan, ja ollut lopulta hänen terveyttään tuhoava tekijä.
Wendelin selästä -jossa ei ollut mitään rakenteellista vikaa – oli tullut paikka, jonne vanhat vammat menivät kutemaan. Wendel oli pelannut läpi olkapäävammojen, antamatta niitten parantua kunnolla. Lopulta olkapäävammat olivat muuttuneet selkäkivuiksi.
Vaivoja oli pahentanut luistelutyylin muuttuminen sen vuoksi, koska Wendel oli pelannut välittämättä nivusvammoista, ja antamatta niidenkään parantua kunnolla.
Broadhurstin mukaan Wendelin selässä vanhat loukkaantumiset olivat kasaantuneet seitsemänkertaisiksi kerroksiksi.
Boradhurst alkoi hoitaa Wendelin jokaista vanhaa loukkaantumista yksi kerrallaan, kolme tuntia päivässä joka ikinen päivä. Akupunktiolla, hieronnalla, sähköhoidoilla, saadakseen veren kiertämään loukkaantuneilla alueilla.
Wendel Clark oli vasta 22-vuotias.
Kolmentoista kuukauden hoidon jälkeen Wendel palasi, mutta samalla pelityylillä ja uudet loukkaantumiset veivät hänet pois kokoonpanosta vähän väliä.
Hän pelasi vain noin kolmanneksen peleistä seuraavien kolmen kauden aikana.
Olkapäiden ja selän lisäksi hän loukkasi molemmat polvensa monta kertaa. Lisäksi kylkiluita, ja nivusvammoja uudelleen.
Torontolaiset kiekkokirjoittajat nimesivät Wendelin Masterton-palkintoehdokkaaksi vuonna 1991.
Kaudelle 1991-92 tultaessa häntä pidettiin uransa loukkaantumisten takia menettäneenä pelaajana, tuolla kaudella hän oli syrjässä 37 ottelusta.
Clark Vaahteralehtien kapteeniksi
Harold Ballard kuoli huhtikuussa vuonna 1990, ja Cliff Fletcher saapui vuotta myöhemmin Leafsin GM:ksi. Ballard oli arvostellut Clarkia julkisesti jatkuvasti tämän ollessa toipilaana. Leafsin omistaja väitti tämän ottavan liikaa lomaa tahallaan.
Wendel ei koskaan arvostellut Ballardia takaisin. Hän ymmärsi tämän antavan typeriä lausuntoja medialle vain saadakseen ilmaista mainosta businekselleen – hyvää tai pahaa.
Jatkuvat treidihuhut seurasivat Wendeliä. Vuonna 1990 huhu kertoi hänen olevan menossa Montrealiin vaihdossa Shayne Corsoniin ja Claude Lemieuxiin.
Sitten toinen huhu oli viemässä häntä Edmontoniin Rob Pearsonin kanssa vaihdossa Esa Tikkaseen ja Joe Murphyyn, mutta Satherin uskotaan pelänneen Wendelin selkäongelmia.
Elokuussa vuonna 1991 Wendel nimettiin Toronto Maple Leafsin seurahistorian 14. kapteeniksi. Miehen lääkärintodistusten valossa aikamoinen riskisiirto Leafsilta.
Kapteenin C paidassaan Wendel aloitti syksyllä 1991 komeasti. Viisi maalia ja kolme syöttöä kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Sen jälkeen vähintään piste jokaisessa kahdeksassa seuraavassa pelissä. Mutta sitten taas tulivat loukkaantumiset, tällä kertaa polvivammat, ja hän missasi seuraavat 37 ottelua.
Tammikuun toisesta päivästä, vuonna 1992 lähtien Wendel ei enää ollut Leafsin paras pelaaja. Doug Gilmour saapui Calgarysta, osana jättimäistä pelaajakauppaa.
Gilmour teki välittömästi Leafsistä paremman joukkueen, ja Toronto alkoi taas voittaa pelejä. Keväällä 1992 joukkue kuitenkin missasi playoffit jo toisen kerran peräkkäin.
Kritiikki kasvaa
Kaudella 1992-93 Clark oli suhteellisen terve. Hän pelasi 66 ottelua, mutta vaatimaton tuotanto hyökkäyspäässä (39 pistettä) ei ollut nyt valmentajana olleen Pat Burnsin mieleen.
Burns rajoitti Wendelin pelaamisen kolmosketjun roolipelaajan osaan. Muutama vuosi aikaisemmin vielä Leafsin pelastajana pidetty Clark ei tästäkään koskaan valittanut tai ulospäin osoittanut tyytymättömyyttään.
“Minä olin pelaaja, ja hän oli valmentaja. Joten tein, mitä valmentaja sanoi.”
Burnskin opetti Clarkia sijoittumaan paremmin, muuttamaan pelityyliään tilanteiden mukaan ja hillitsemään itseään.
Tammikuussa 1993 Clark loukkasi kylkensä, ja joutui loukkaantuneitten listalle 13 ottelun ajaksi.
Clarkin poissaollessa Gilmour kantoi kapteenin C:tä, ja teki noissa 13 ottelussa 20 pistettä. Leafsiä seuraavat alkoivat tässä nähdä sukupolvenvaihdoksen alkua. Vaikka Gilmour on Clarkia vanhempi.
Helmikuussa 1993 Toronto Sunin kirjoittaja Jay Greenberg alkoi jo vaatia Leafsin kapteenin poisheittämistä: ”Hänen taistelukärkensä ei enää toimi. Se on kuin ruostuva ICBM jo suljetussa siperialaisessa siilossa. Hän ei osaa syöttää kiekkoa, ei näe muita pelaajia jäällä, eikä ehdi pitämään omaa miestään. Hänen kroppansa on jo liian haurastunut pystyäkseen kestämään jatkuvia törmäyksiä ja fyysistä grindaamista, eikä hänen voida luottaa pysyvän enää kokoonpanossa. Paremman tarjouksen odottaminen ei tuo enempää pelaajalle, jonka arvo saavutti huippunsa jo kauan sitten.”
Wendel Clark tulisi kaudella 1993-94 todistamaan Greenbergin väitteet vääriksi.
Kaudella 1992-93 valmentaja Burnsilla oli Fletcherin taidokkaitten vaihtokauppojen ansiosta paljon parempi joukkue kuin aikaisemmilla valmentajilla. Dave Andreychuk tuli Buffalosta, Bill Berg Islandersista, ja Sylvain Lefebre Montrealista. Felix Potvin nousi farmiliigasta ykkösmaalivahdiksi ja Burnsin johdolla Leafs voitti 44 ottelua päästen 99 pisteeseen.
Playoffeissa vastaan tuli ensin kova Detroit Red Wings. Tässä pelisarjassa Wendel tuli saamaan päällensä ennennäkemätöntä törkyä. Ja taas hän tulisi todistamaan arvostelijoiden haukut vääriksi.
Wendel or Wendy?
Clark ei ollut onnistunut tekemään maalia 10 viimeisessä runkosarjan ottelussa, ja kahdessa ensimmäisessä playoff-pelissä Detroitia vastaan hän oli näkymätön, kun Red Wings rankaisi Bob Probertin johdolla ankaralla fyysisellä pelillä Leafsiä. Red Wings voitti pelit maalein 6-3 ja 6-2.
Probert syytti julkisesti Clarkia haluttomuudesta tapella vierasotteluissa. Bob sanoi tämän olevan Wendel kotikentällä, mutta ”Wendy” vieraissa.
Tämä kommentti toi lisää vettä myllyyn huhuille Wendelin homoseksuaalisuudesta, joka ei tässä vaiheessa enää ollut mikään pikkuhuhu. Wendel tulisi menemään kihloihin ja aloittamaan perheen torontolaisen Denisen kanssa vasta vuonna 1995.
Pat Burns oli kieltänyt tappelemisen Detroitia vastaan, koska kaikki tulivoima tarvittiin hyökkäyspäässä paljon lahjakkaamman Detroitin joukkueen kaatamiseksi.
Mutta tätä eivät Toronton sensaationnälkäiset toimittajat tienneet. Ja pahempaa törkyä tuli.
Toronto Starin Rosie DiManno: Joe Louis Arenan ilkeän väkivaltaisen rumana iltana Wendel Clark oli söpöin poika jäällä.” (Prettiest boy).
Toronto Sun:in Christie Blatchford:
“Miehisyydelle ja rohkeudelle on olemassa erilaisia määritelmiä. Yhden standardin – ankaran machismon, joka on jääkiekon valuutta, mukaan – Wendel Clark emaskuloitiin eilen illalla.”
Mielenkiintoista, että molemmat kesken pelisarjan epäsuorasti homoksi haukkuvat, ja voittoa rehellisin keinoin yrittävän kapteenin miehisyyttä arvostelevat kirjoittajat ovat naisia !!
Muut Leafsin pelaajat olivat Probertin ja lehtinaisten loukkauksista erittäin vihaisia, mutta ei Wendel:
“Me hävisimme. Olen ollut täällä pisimpään ja olen joukkueen kapteeni. Tietyllä tavalla tässä saatetaan syyttää yhtä pelaajaa koko joukkueen huonosta pelaamisesta, mutta se kuuluu osana kapteenina olemiseen. Sinun on pakko kantaa vastuuta. Mediassa mennään aina henkilökohtaisuuksiin. On niin monia toimittajia, ja niin paljon TV-kameroita, ja vain tietty määrä aiheita. Toimittajilta loppuvat tarinat, ja heidän on raportoitava jostain. Ja niin mennään henkilökohtaisuuksiin.”
Ja hän ymmärsi Probertin kommentit osaksi pelitaktiikkaa – ei mitään henkilökohtaista siis:
”Pelaajat tykkäävät antaa lehdille kirjoitettavaa. Kun olet keskellä kiivasta taistelua pelisarjassa – pelaajat tekevät mitä tahansa saadakseen etulyöntiaseman. Se kuuluu jääkiekkoon ja urheiluun yleensä. Jos onnistut harhauttamaan pelaajan keskittymisen pois itse pelistä, voi hyvin voittaa.”
Wendel vakuuttaa epäilijänsä
Seuraavissa kahdessa ottelussa kotikentällä Clark oli ensin seuraavan ottelun paras pelaaja. Hän teki maalin ja syötön Toronton voittaessa. Neljännessä pelissä hän teki kaksi maalia 3-2 voitossa.
Pelisarja oli yllättäen tasan.
Lopulta Leafs pudotti niin Detroitin kuin St.Louisinkin, molemmat seitsemässä pelissä. Toronto kaatui lopulta konferenssifinaalissa historiallisessa seitsemännessä pelissa Los Angelesia vastaan – ottelussa, jota Wayne Gretzky pitää uransa parhaana.
Wendel Clark teki kymmenen maalia ja 20 pistettä 21 ottelussa keväällä 1993. Maaleista viisi tuli viimeisessä kolmessa ottelusssa Los Angelesia vastaan.
Kun Marty McSorley Kings-sarjan lopussa taklasi Gilmouria tahallaan törkeällä kyynärpäätaklauksella, Clark tappeli välittömästi itseään päätä pitemmän Martyn kanssa ainakin antaen ymmärtää ettei Gilmouria kohtaan tehtyjä törkeyksiä jätettäisi rankaisematta.
Kevään 1993 Stanley Cupin playoffeissa Wendel Clark hiljensi arvostelijansa täydellisesti peliesityksillään.
”Hän pelasi kuin riivattu. Wendel Toronto Maple Leafsin kapteeni, sanoi GM Cliff Fletcher.
Wendel Clarkin viimeinen kausi Toronto Maple Leafsin kapteenina, 1993-94, tuli olemaan hänen ammattilaisuransa paras. Hän teki 46 maalia 64 ottelussa – niistä kahdeksan oli voittomaaleja.
Wendel Clarkin tarina
Kolmas osa: Real Men Do Cry
Jatkoa edellisiin osiin ”Just a Farmer ” sekä ”Heart & Soul”
Wendel Clarkin viimeinen kausi Toronto Maple Leafsin kapteenina, kausi 1993-94, tuli olemaan hänen ammattilaisuransa paras. Hän teki 46 maalia 64 ottelussa – niistä kahdeksan oli voittomaaleja.
Vuosien työ harjoituksissa alkoi nyt tuottaa tulosta, ja Wendelin pelin aikaisemmin puutteelliset osa-alueet asettuivat vihdoinkin paikalleen tuolla kaudella.
Hänellä oli tässä vaiheessa jo niin kova maine kymmenien tappelujen ja satojen kovien taklausten jälkeen, että häntä enää harvoin tultiin koittamaan. Hän sai pelatessaan nauttia ylimääräisestä tilasta, kun vastustajat kunnioittivat häntä pienen välimatkan päästä. Clarkin jäähyminuutit tuolla kaudella olivat vain 115.
Clark alkoi jopa osoittamaan luovuutta ja pelisilmää hyökkäyspäässä. Aikaisemmin Wendelin ainoat aseet olivat olleet hirmurannelaukaus ja suoraviivainen pyrkiminen maalille, mutta ei enää.
Hyvää terveyttä riitti, kausi meni ilman pahempia loukkaantumisia, ja tulosta tuli: maalikeskiarvo 0.72 maalia per ottelu – ainoastaan Pavel Burella ja Cam Neelyllä oli korkeampi.
Treidihuhut katosivat vihdoinkin ja Toronton fanit kannustivat taas innokkaasti kapteeniaan.
Stanley Cupin playoffeissa Leafs eteni taas konferenssin semifinaaleihin saakka, ja Clark oli joukkueen paras maalintekijä yhdeksällä maalilla. Niistä seitsemän – joista yksi voittomaali – tuli seitsemänteen peliin menneessä voittoisassa ottelusarjassa San Jose Sharksia vastaan.
Viiden ottelun hävityssä Conferenssin Finaalissa Vancouver Canucksia vastaan Wendel teki vain yhden maalin.
Seuraava, vuoden 1994 kesä, oli rauhallinen. Ensimmäinen kesä moneen vuoteen ilman alituisia huhuja treideistä, joilla Clark siirrettäisiin muualle.
Silver Fox pudottaa pommin
Draft-päivänä kesäkuun 28. Toronto Maple Leafsin GM, harmaatukkainen ”Silver Fox” Cliff Fletcher pudotti pommin, joka shokeerasi torontolaiskiekkokansan. Hän ilmoitti tehneensä ison pelaajakaupan.
Clark, Sylvain Lefebre, nuori prospekti Landon Wilson sekä varausoikeus Quebeciin – Mats Sundin, Garth Butcher, Todd Warriner ja varausoikeus Torontoon.
Fletcher teki tämän kuuden pelaajan kaupan saadakseen Sundinin Torontoon. Kaupan valmistelu oli alkanut jo kuukautta aikaisemmin Pierre Lacroix:n tultua Quebec Nordiquesin uudeksi GM:ksi.
Quebecin alkuperäinen ja pahin puute oli puolustuksessa – Lacroix halusi Lefebren, ja pystyi käyttämään Sundinia syöttinä
Nordiquesilla oli paljon hyviä senttereitä, ja Peter Forsbergin saapuminen joukkueeseen oli jo lähellä.
Sundin – vaikkakin taidoiltaan harvinaislaatuisen hyvä pelaaja- oli edellisellä kaudella vaatinut vanhan sopimuksen purkamista ja uuden rahakkaamman allekirjoittamista, mutta tähän ei Quebecin johto ollut suostunut.
Pettyneenä Sundin pelasi kauden omaan tasoonsa nähden tehottomasti ja haluttomasti.
Clarkin nimi tuli esille GM:ien keskinäisessä neuvottelussa, koska puolustajien lisäksi Nordiques tarvitsi kipeästi jo liigassa paikkansa vakiinnuttanutta isolla sydämellä pelaavaa pelatyyppiä – Wendel oli juuri täsmälleen tämä tyyppi.
Treidin loput yksityiskohdat saatiin sovittua muutamassa viikossa, ja nyt kauppa oli valmis tehtäväksi.
Wendel Clark sai tietää tulleensa treidatuksi Quebeciin, kun Fletcher ilmoitti asiasta hänelle puhelimitse.
“Tiesimme, että jotain tulisi tapahtumaan, mutta en ainakaan itse tiennyt kuka, mitä, tai koska. Se saattaisi olla minä, tai kuka tahansa. En ollut kuullut minkäänlaisia huhuja. Ennen tätä kesää, huhuja oli liikkeellä jokaikinen kesä”, kommentoi Clark.
Vaikka Toronton fanit olivat mielissään saadessaan Mats Sundinin joukkueeseensa – pitkällä tähtäimellä seuran pahin puute oli taitavien keskushyökkääjien puute – Wendel Clarkin menettäminen muualle oli silti täysin uskomaton asia.
Toronton kiekkofanit olivat syvästi pettyneitä.
Muistan itse tältä ajalta erään torontolaistuttuni, jonka nuori poika tämän päivän jälkeen ei vuosiin suostunut pitämään yllään mitään Maple Leafs-tavaraa. Hän pyysi sen sijaan joululahjaksi Nordiques-paidan.
Jälkikäteen ajateltuna, Leafsin kannalta katsottuna, Clark oli treidattu juuri, kun hänen kauppa-arvonsa oli korkeimmillaan 46-maalin kauden ja kahden kauden jälkeen, joissa Wendel oli onnistunut pelaamaan terveenä yli 60 ottelua kummassakin.
Kukaan ei uskonut, ettei Wendel Clarkkin voitaisi treidata jonain päivänä. Huhuissahan Clark oli treidattu monta kertaa milloin minnekin.
Don Cherry`s Grapevine
Seuraavana päivänä, Kanadan kansallispäivänä heinäkuun ensimmäisenä, vuonna 1994, Don Cherryn Grapevine-ravintolassa Missisaugassa pidettiin lehdistötilaisuus. Nyt oli mahdollisuus kuulla Wendel Clarkin kommentteja treidistä julkisesti.
Mutta sitten nähtiinkin jotain, mitä kukaan ei ollut uskaltanut ikinä kuvitellakaan.
Wendel Clarkin astuessa salamavalojen myrskysateessa mikrofonin taakse, ja aloittaessa puheensa, hänen äänensä värähteli ja katkeili. Lopulta liikutus sai hänet kokonaan hiljaiseksi muutamaksi hetkeksi. Wendel ei saanut sanaa suustaan, samalla kun kyyneleet alkoivat virrata pitkin kovapintaisen kiekkoilijan poskia.
Wendel ei ollut koskaan näyttänyt tunteitaan aikaisemmin.
Hetken ajan kaikilla oli tilaisuus nähdä, mitä Clark sydämessään tunsi.
Kaukana Kelvingtonissa Les ja Alma Clark katsoivat kansalliselta TV-kanavalta tilaisuutta suorana lähetyksenä, eivätkä olleet uskoa silmiään. He eivät olleet nähneet poikansa itkevän yli kymmeneen vuoteen – eivätkä koskaan julkisesti.
Wendel ei koskaan itkenyt – ei silloin kaksivuotiaana ryömiessään Kelvingtonin areenan aloituspisteellä. Ei muuttaessaan kotoa vain 15-vuotiaana jääkiekkouransa takia. Ei ollessaan kotona Kelvingtonissa kolmannella kaudellaan pitkiä aikoja kauheiden selkävaivojensa kanssa.
Les ja Alma olivat itkeneet nähneensä poikansa seisovan viisi minuuttia, sitten vaihtavan hirvittävän kivun takia istuvaan asentoon viideksi minuutiksi,ja sitten taas seisomaan. Mutta Wendel ei koskaan aikaisemmin ollut osoittanut tunteitaan millään tavalla tai puhunut niistä.
“En ole koskaan nähnyt häntä tuollaisena. En julkisuudessa. En koskaan,” sanoi Les Clark.
“Olen niin todella ylpeä hänestä”, totesi Wendelin vierellä itsekin kyynelehtinyt agentti Don Meehan.
”Real Men Do Cry” – otsikoi seuraavan päivän Toronto Sun.
Toronto Starin pääkirjoitus seuraavana aamuna alkoi yksinkertaisesti sanoilla: ”Wendel Clark cried..”
Myöhemmin kesällä; elokuun 23, 1994; Suur-Toronton alueella oleva North Yorkin kaupunki piti Wendelin kunniaksi juhlatilaisuuden, jossa tälle luovutettiin kaupungin avaimet.
Quebec Nordiques saa sielun
Agentti Don Meehan ehdotti Wendelille, että nyt Quebecin kanssa olisi niin hyvät neuvotteluasemat, että heille kannattaisi esittää vanhan sopimuksen repimistä uuden paremman tilalle.
Clark ei suostunut.
Wendelille tämä asia oli yksinkertaisen helppo. Hän oli allekirjoittanut pelisopimuksen, joka vieläkin oli voimassa. Kukaan ei ollut pyytämässä rahoja takaisin, kun hän oli loukkaantumisten takia ollut pelaamatta pitkiä aikoja – hän ei tulisi pyytämään korotusta nyt kun hän oli taas terve.
Ei varsinkaan seuralta, johon hän oli vasta juuri liittymässä.
“Tästä voi olla minulle hyötyä pitkällä tähtäimellä”, sanoi Clark. “Tee tilanteesta helppo toiselle osapuolelle aikaisin. Jos he ovat hyviä ihmisiä, palkinto tulee myöhemmin.”
Wendel pysyi tyylilleen uskollisena joutuessaan useimpien tuonaikaisten NHL-pelaajien kammoamaan Quebec Cityyn. Hän ei valittanut mistään.
Sylvain Lefebre piti näkemästään: “Hän teki moneen vaikutuksen tultuaan treidatuksi. Hän ei valittanut. Hän vain ilmestyi paikalle ja sanoi olevansa nyt osa Nordiquesin joukkuetta. Hän halusi vain pelata jääkiekkoa.”
Ensimmäisessä ottelussa Quebec Cityn Coliséella katsomossa näkyi suurilla kirjaimilla tehty plakaatti: ”FINALLY WE HAVE A SOUL.”
Clarkille annettiin välittömästi kauden alussa vara-kapteenin A paitaan ommeltavaksi. Torontolainen media alkoi spekuloimaan sillä, että Nordiques antaisi pian kapteenin C:n Joe Sakiciltä Wendelille.
Wendelin mielestä tällä huhulla ei ollut perää:
“Tämä on Joen joukkue”, hän sanoi. “Kaikki muu on vain median keksimää.”
Wendel pysyi tyylilleen uskollisena.
1994-95
Quebec Nordiques sai tuntea Wendel Clarkin vaikutuksen heti välittömästi kauden 1994-95 alusta.
Nordiques aloitti kauden loistavalla pelillä ja Wendelin uusi ketjukaveri Joe Sakic – yksi liigan parhaista pelaajista – pelasi uransa parhaan kauden Clarkin pelatessa vasenta laitaa Joen ollessa sentterinä.
Burnaby-Joe analysoi Wendeliä: “Periaatteessa, liigan muut pelaajat pelkäävät häntä. Hänellä on tietty maine, ja siksi hän saa paljon tilaa itselleen.”
Ennen kauden alkua, syyskuussa 1994 Washingtonin rookie-puolustaja Ken Klee taklasi Clarkia harjoitusottelussa kovaa. Clarkin kypärä lensi päästä ennen kuin hän löi päänsä vasten laitaa. Wendel istui syrjässä loput harjoitusottelut, mutta oli uuden vuoden puolelle kestäneen työsulun jälkeen täysin parantunut ja valmis pelaamaan.
Quebec Nordiques voitti NHL:n runkosarjan mestaruuden lyhyellä kaudella 1994-95.
Long Islandille, ja takaisin Torontoon
Wendelin hyvä kausi Quebec Cityssä jäi hänen viimeisekseen. Hän ei päässyt aloittamaan seuraavaa kautta 1995-96 Colorado Avalancheksi muuttuneen seuransa kanssa Denverissä. Hänet treidattiin sitä ennen lokakuun kolmantena New York Islandersiin kolmen pelaajan treidissä. Claude Lemieux siirtyi New Jerseystä Coloradoon, ja Steve Thomas Islandersista Devilseihin.
Seuraavana keväänä Toronto Maple Leafsin uusi omistaja Steve Stavro antoi GM Cliff Fletcherille määräyksen, että Wendel Clark oli ehdottomasti saatava takaisin Toronton joukkueeseen.
Seurauksena oli jälleen paljon keskustelua herättänyt Silver Foxin vaihtokauppa: Wendel saapui takaisin Torontoon power-play spesialisti Mathieu Schneiderin ja D.J. Smithin kanssa. Saarelle menivät Kenny Jönsson, Sean Haggerty, Darby Hendrickson, sekä Leafsin 1.kierroksen varausoikeus kesän 1997 draftissä, jolla Isles varasi maalivahtilupaus Roberto Luongon.
Kaudella 1995-96 Wendelin saldo oli 32 maalia, 26 syöttöä, ja 76 jäähyminuuttia 71 ottelussa.
Seuraavalla kaudella Torontossa: 30 maalia, 19 syöttöä ja 75 jäähyminuuttia 65 ottelussa.
Wendel teki uransa yhdeksännen hattutempun tällä kaudella Edmonton Oilersia vastaan Torontossa. Vielä niin sanotun natural hat trickin, kolme maalia peräkkäin.
Kaudella 1997-98 12 maalia, 7 syöttöä, ja 80 jäähyminuuttia 47 ottelussa.
Kausi 1997-98 oli pettymys.
Heinäkuun kuudentenatoista, vuonna1998, Wendel Clark teki vapaana agenttina sopimuksen Tampa Bay Lightningin kanssa.
Floridan lämmössä Wendel pelasi jälleen hyvän ja ehjän kauden. Hän teki 65 ottelussa 28 maalia ja 14 syöttöä. Wendel pelasi taitopelaajan kauden tappelematta kertaakaan. Jäähyminuutteja vain 35.
Hänet valittiin Tampa Bay Lightningin edustajaksi vuoden 1999 NHL Allstars-peliin.
Keväällä 1999 Colorado Avalanche hankki Theoren Fleuryn Calgarysta. Tämän jälkeen samassa konferenssissa pelaavan Detroit Red Wingsin oli alettava etsimään apua hyökkäyspäähänsä.
Playoffpelaajana tunnetun Wendel Clarkin huhuiltiin siirtyvän keväällä 1999 Dallas Starsiin, mutta puolustava Stanley Cup-mestari Detroit hankki tämän maaliskuun 23. Tampasta vaihdossa maalivahti Kevin Hodsoniin.
Kesällä 1999 Calgary Flames oli kiinnostunut tuomaan Wendelin lähelle kotikontuja Albertaan, mutta hän teki sopimuksen Chicago Blackhawksin kanssa, jossa pelasi kaudella 1999-00 13 ottelua. Tuloksena kaksi maalia.
Pelit Chicagossa eivät sujuneet, ja Blackhawks osti Wendelin sopimuksen ulos.
Wendel Clark alkoi olla uransa lopussa.
Viimeisen kerran Toronton paidassa
Toronto teki hänen kanssaan kuitenkin vielä kerran sopimuksen kesken kauden. Wendel Clark palasi Torontoon päättämään uransa siellä, missä se oli alkanutkin. Hän pelasi 20 runkosarjan ottelua ja kuusi peliä playoffeissa.
Loukkaantumisten takia Clark pääsi pelaamaan Jersey-sarjassa aivan yllättäen, ja vielä yllättävämmin hän oli sarjassa joukkueensa paras pelaaja.
Kotiottelussa hän kaikkensa yrittäen hienon kuljetuksen päätteeksi ampui napakan rannelaukauksen Martin Brodeurin ohi tolppaan. Muun Maple Leafsin joukkueen ollessa jo luovuttanut, Wendel vain jatkoi yritystä.
Air Canada Centren yleisö nousi tästä tolppalaukauksesta seisomaan, ja antoi suosikkipojalleen kahden minuutin suosionosoitukset kesken pelin. Ikäänkuin kiitokseksi muistoista.
Viimeisen kerran.
Viimeinen lehdistötilaisuus
Enää oli yksi kyynelten täyttämä lehdistötilaisuus jäljellä.
Kesäkuun 29. päivänä Wendel Clark ilmoitti lopettavansa jääkiekkouransa. Toronto Maple Leafsin miehenä. Niinkuin olla pitääkin.
Wendel Clarkin uran saldo ei näytä jumaloidun ikonin saldolta. Clarkin 15-vuoden uraa, joista 12.5 Leafsissa, kuvasi paljon muukin kuin tehdyt pisteet.
Toronto Maple Leafs veti paidan #17 hallin kattoon vuonna 2016.
Wendel Clark ehti uransa aikana pelata Quebec Nordiquesissa, New York Islandersissa, Detroit Red Wingsissä, ja Chicago Blackhawksissa – mutta hänet tullaan aina muistamaan Maple Leafsin pelaajana.
Toronton varattua Wendelin kesän 1985 ensimmäisellä varausvuorolla hänen ja torontolaisyleisön välillä on ollut erityislaatuinen rakkaussuhde. Yleisö ihastui Wendelin raivokkaaseen pelityyliin, tyyliin, joka vei häneltä terveyden vuosina, joista piti tulla uran parhaimpia aikoja.
Clark saapui Torontoon 1985, jolloin hullu omistaja Harold Ballard uitti seuraa syvällä pohjamudissa tahallaan.
Wendel antoi yleisölle aiheen toivoon pitkästä aikaa kovilla taklauksillaan, yhdellä lajin historian kovimmista rannelaukauksista, sekä nopeilla nyrkeillään.
33-vuotiaana pelaajauransa lopettanut Clark teki urallaan 330 maalia ja 564 pistettä 793 ottelussa, 1690 jäähyminuuttia; Stanley Cupin playoffeissa 95 ottelua, 37 maalia, 69 pistettä ja yli 200 minuuttia.
Tunnelmallisessa lopettamistilaisuudessaan Wendel Clark murtui kyyneliin useammankin kerran.
”I started as a Leaf. Now I can end as a Leaf.”
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
[email protected]
Lähteet: Michael Ulmerin ”Captains”, lukuisat artikkelit ja websaitit, The Hockey News, Edmonton Journal, Edmonton Sun, ”Forever Rivals”-kirja, Theresa Tedescon ”Offside”, omat muistot.
