27.8.2024. Ei oikeastaan blogin arkistoista. Edesmennyt Urheilulehti pyysi minua tekemään jutun Carl Breweristä juhlanumeroon joitakin vuosia sitten, ja tein parhaani. Kallen tai Callen olin nähnyt joskus ihan aivan pikkupoikana livenä HIFK:n paidassa, ja se oli jäänyt mieleen.
Myöhemmin opimme, että tämä IFK-jääkiekon luonut kanukki oli todella hyvä pelaaja – ehkä maailman paras pakki noina aikoina peräti – ja jäi historiaan erittäin rohkeana ja tärkeänä NHL-pelaajien oikeuksien taistelijana. Väärinymmärretty alussa, lopussa kunnioitettu.
Tätä juttua valmistellessa kävi ihme tuuri. Tunsin Bruce Dowbigginin, Ritch Winterin ja John MacKinnonin täältä jo ennestään, eikä minulla ollut aavistustakaan siitä, että kaikki kolme tunsivat Kallen oikein hyvin. Se tuli ilmi vasta, kun kyselin heiltä juttua varten. Varmaankin viikko jutun failaamisen jälkeen törmäsin ruokakaupassa Edmontonin sporttiradion teräsvaari Brian Halliin ja mainitsin asiasta. Kävi ilmi, että ”Hallsie” ajeli Maple Leaf Gardensille joskus 60-luvun alussa yhtä matkaa Kallen kanssa! Jos tämänkin olisi etukäteen tiennyt.. Pieni maailma.
UL:ssä ilmestyi vähän eri versio kuin tämä. Olen tehnyt joskus myös pidemmän version, koska haastateltavat, kuten Bruce Dowbiggin antoivat todella hyviä juttuja, mitkä eivät mahtuneet lehtijuttuun.
Pari päivää sitten oli kulunut jo 23 vuotta Carl Brewerin poismenosta. Hänen kunniakseen tässä tarina nimeltään ”Kalle”.
Skitz
”Hän oli ulkopuolinen. Henkilö, joka ei näyttänyt sopivan osaksi muuta joukkoa”, kuvasi Sue Foster elämäntoveriaan Carl Breweria tämän ollessa nuori Toronto Maple Leafsin pelaaja.
”Carl oli syvästi uskonnollinen ja uskomattoman herkkä. Hän ei käyttänyt alkoholia. Muut näyttivät vaivautuneilta hänen seurassaan. He eivät pystyneet ymmärtämään hänen monimutkaisuuttaan. Hän sai lempinimen ”Skitz”. Lyhennys sanasta ”skitsofreeninen.”
– – –
Brewer oli sivistynyt ja terävä-älyinen mies. Kanadassa hän oli väärinymmärretty fanaatikko.
”Kalle ei ollut mikään tyypillinen jääkiekkoilija”, sanoi hyvä ystävä Alpo Suhonen. ”Hän oli kiinnostunut maailmasta laajasti ja pystyi keskustelemaan melkeinpä mistä tahansa. Hän oli todella hieno mies kaikkine ongelmineenkin. Häntä pidettiin kummajaisena.”
”Hän oli mies, joka muutti Suomen jääkiekkoilun täysin. Uskallan väittää, ettei Suomi olisi siinä asemassa kansainvälisessä jääkiekkoilussa kuin se on tällä hetkellä ilman Carl Breweria”, sanoi Göran Stubb.
Kaksinkertainen NHL:n jäähykuningas
Carl Brewer oli nopea vasen puolustaja NHL:n kuuden joukkueen kulta-aikoina. Hän osasi luistella nopeasti sivuttain ja syöttää tarkasti. Hän taklasi kovaa ja blokkasi laukauksia. Kovaotteinen kaksinkertainen NHL:n jäähykuningas, jonka vahvuudet olivat kuitenkin taitopelissä.
”Kahdessa sekunnissa”, kirjoitti toimittaja Scott Young. ”Hän pystyi avaamaan vastapelaajan luistimennauhat, rikkomaan kaksi nappia housuista, sahaamaan tämän mailan kahtia, ja tarttumaan kyynärpäästä kiinni”.
NHL joutui muuttamaan sääntöjä poistaakseen yhden Brewerin erikoisuuksista: hänellä oli tapana pelata ilman hanskojen kämmennahkoja. Näin hän sai paremman otteen vastustajista.
”Suuri osa jäähyminuuteista NHL-uran alkuaikoina tuli käytösrangaistuksista”, sanoi Brewerin vanha ystävä, toimittaja Bruce Dowbiggin. ”Carl oli yksi paremman luokan suunsoittajista”.
– – –
Riidat Toronto Maple Leafsin johdon kanssa alkoivat jo 1957, kun vielä juniori-ikäinen Brewer kieltäytyi ensin allekirjoittamasta ensimmäistä NHL-sopimustaan, koska hän ei ollut tyytyväinen allekirjoitusbonukseensa.
Myöhemmin hän jättäytyi pois harjoitusleiriltä, ja meni kirjoille McMasterin yliopistoon, koska Maple Leafs oli hänelle sata dollaria velkaa edellisellä kaudella kärsityn nilkkavamman vuoksi. Kyse oli periaatteesta. Hän ehti jo ilmoittautua yliopiston jalkapallojoukkueeseen.
1960-luvulla NHL-pelaajia kehoitettiin seurojen taholta vielä jättämään opinnot väliin. Heitä morkattiin haukkumanimillä, kuten ”college boy”.
Carl Brewer vihasi tapaa, jolla NHL-pelaajia kohdeltiin Torontossa. Täydellinen kunnioituksen puute loukkasi häntä syvästi. Hän taisteli joukkueenjohtoa vastaan erikoisilla tavoilla. Hän oli ensimmäinen NHL-pelaaja, joka toi lakimiehen, Alan Eaglesonin edustamaan itseään sopimusneuvotteluihin. Leafsin seurajohto kieltäytyi ensin tapaamasta kolmatta osapuolta neuvottelupöydässä, mutta joutui antamaan periksi.
Rauhaton sielu
Carl Brewer oli rauhaton sielu, joka ei pystynyt nukkumaan ottelujen jälkeen. Hän pelkäsi lentämistä kuollakseen. Kerran hän kääntyi ympäri Maple Leafsin ollessa astumassa koneeseen New Yorkissa, tilasi taksin ja palasi Torontoon junalla. Lentopelkoon hän löysi lääkkeen vasta vuonna 1969 Detroitissa jätettyään absolutistina vietetyn alkuelämänsä taakseen.
Vuonna 1965 Brewer lopetti pelaamisen NHL:ssä 26-vuotiaana saatuaan tarpeekseen valmentaja Punch Imlachista. Kolme Stanley Cup-mestaruutta voittaneen NHL-tähden teko sai kanadalaisen jääkiekkomaailman shokkiin. Brewer meni kirjoille Toronton yliopistoon, ja aloitti oikeusprosessin saadakseen amatöörioikeutensa takaisin.
”NHL:ssä pelaaminen on vielä tänäkin päivänä erittäin kovien olemassaololakien alaista. On oltava henkisesti erittäin vahva”, sanoi Dowbiggin.
”Elettiin 60-lukua. Carl olisi sopinut hyvin jääkiekon ulkopuolelle, yliopistomaailmaan tai politiikkaan. Monet ihmiset asettivat kaiken olemassaolevan kyseenalaiseksi. Carl läpikävi samaa prosessia yksinään jääkiekossa. NHL:n piirissä arvomaailma oli juurtunut paikalleen 1930-luvulla. Se oli todella vaikea asia hänelle. Jääkiekko oli kuin kultti sen sisällä oleville.”
”Muut halusivat hänet kaltaisekseen. Mutta Carl näki isomman maailman, hän näki horisontin kauempana. Hänen itsetuntonsa ei ollut vahva kunnollisen isähahmon puutteen vuoksi. Isä Carl Sr. tuli ja meni. Äiti Betty piti perhettä koossa.”
Maple Leafsissä Carl sai isähahmon Punch Imlachistä. Imlach oli kuin armeijan kersantti, joka ei koskaan antanut periksi mistään. Hän piti kovia harjoituksia jopa pelipäivinä. Carl oli joukkueen paras luistelija ja Punch laittoi hänet aina joukon kärkeen rangaistusluisteluissa.
Leafs pelasi tehokkaalla ja mestaruuksia tuovalla taktiikalla, joka oli Brewerin mielestä äärettömän tylsä tapa esiintyä maksaville katsojille. Keskushyökkääjä karvasi, laidat ottivat laidat kiinni ja puolustajat odottivat siniviivalla. Samaa taktiikkaa kutsuttiin myöhemmin NHL:ssä trapiksi.
”Carl jätettiin yksin..”
Kevään 1963 Stanley Cup-finaaleissa Brewer katkaisi käsivartensa. Hän palasi kaukaloon myöhään seuraavana syksynä, vaikka käsi ei ollut vielä täysin parantunut. Joulukuussa 1963 Chicagoa vastaan syntyneessä joukkotappelussa Hawksin kovanaama Murray Balfour työnsi Brewerin läpi Leafsin vaihtoaition oviaukon pelaajapenkin alle. Brewer ei voinut käyttää huonoa kättään puolustaakseen itseään.
”Kukaan Leafsin pelaajista ei tullut apuun. Carl jätettiin yksin. Tuo tapaus vaikutti syvästi hänen itsetuntoonsa,” sanoi Dowbiggin.
Brewerin ystävä, amerikkalaisen jalkapallon tähtipelaaja, Toronto Argonautsin Dick Shatto astui katsomon puolelta esiin, ja tyrmäsi Balfourin.
”En ollut koskaan sama pelaaja sen jälkeen”, muisteli Brewer myöhemmin. ”Se tuhosi minut psyykkisesti. Pelasin, mutta elin pelon tuhoavassa vaikutuksessa.”
Wieniin MM-kisoihin
Göran Stubb kuvaa kontaktin saamista Breweriin sattumaksi. Hän pelasi isä David Bauerin johtamassa Kanadan amatöörimaajoukkueessa Wienin MM-kisoissa keväällä 1967.
”Asuimme samassa hotellissa ja huomasin, että Carl istui yksin aamiaispöydässä. IFK oli samana keväänä noussut mestaruussarjaan. Tarvitsimme ehdottomasti kovan luokan pohjoisamerikkalaisen vahvistuksen, joka voisi toimia pelaajavalmentajana.”
”Menin hänen luokseen ja kerroin Suomesta, IFK:sta ja ennenkaikkea Suomen jääkiekkoilun tilanteesta. Söimme yhteistä aamiaista kolme tai neljä kertaa. Sovittiin, että Kalle tulee syksyllä tutustumaan Suomeen ja pelaa IFK:ssa Sir William-turnauksen. Sen viikon aikana sovitaan jatkosta. Hän oli erittäin seikkailunhaluinen ja halusi tutustua eurooppalaiseen jääkiekkoiluun.”
”Se, mitä Carl Brewer toi Suomeen oli ennenkaikkea asennemuutos. Hän toi ammattilaisten asenteen. Carl opetti meille mitä varten harjoitellaan ja pelataan. IFK:llä oli nippu nuoria lupaavia pelaajia. Kukaan ei tiennyt miten hyviä he olivat kunnes Brewer tuli, ja teki heistä huippupelaajia. Heikki Järn, Matti Murto, Juha Rantasila, Esa Isaksson, Jorma Thusberg ja niin poispäin.”
Brewer teki rivimiehistä pelimiehiä. Hän löysi joillekin pelaajille parempia pelipaikkoja, esimerkiksi siirtämällä nuoren Heikki Riihirannan laitahyökkääjästä puolustajaksi.
Vain kahdessa mestaruussarjakaupungissa oli jäähalli.
”Hän kertoi, miten hän puhui joukkueelleen erätauolla”, sanoi Dowbiggin. ”Pukukopin keskellä oli puulla lämmitetty kamina. Hän korosti sanojaan heittelemällä luistimistaan lunta siihen.”
Suomalainen jääkiekko
Suomalainen jääkiekko oli muuttumassa 1960-luvun lopulla. Jäähalleja valmistui. Pelaajista tuli ammattilaisia autokauppiaitten ja voimistelunopettajien sijaan. Sääntömuutoksen ansiosta siirryttiin koko kentän taklauspeliin.
”Hän toi ammattimaisen asennepuolen pelaamiseen, joka oli aika paljon harrastelijapohjaista siihen saakka”, sanoi Suhonen. ”Kalle oli niin hyvä pelaajakin, että hän tietysti otti heti IFK-joukkueen haltuunsa. Hän oli sopiva mies, jota tarvittiin sopivaan ajankohtaan.”
Suhosen ja Brewerin ystävyys alkoi Forssan jääkiekkokoulussa, jonne Kalle läpi 1970-luvun toi NHL-ammattilaisia opettajiksi. ”Kallen merkitys jääkiekkokoulussa erilaisille valmentajille ja pelaajille oli suuri. Siellä kävi paljon tulevia suomalaisia maajoukkuepelaajia.”
Carl Brewer oli aikaansa edellä luodessaan ensimmäisen kontaktinsa venäläiskiekkoiluun jo syksyllä 1968 ystävystymällä valmentaja Anatoli Tarasovin kanssa.
”Samana syksynä tapahtui Neuvostoliiton sisäänmarssi Tsekkoslovakiaan. Olimme jo etukäteen sopineet, että pelaamme ZSKA:ta vastaan”, muisteli Stubb. ”Tarasov kutsui Brewerin ZSKA:n harjoituksiin. Carl oli kolmen päivän ajan jäällä ZSKA:n kanssa Helsingin jäähallissa. Tarasov teki tarkkoja muistiinpanoja Brewerin pelaamisesta erilaisissa tilanteissa.”
”Hän löysi itsensä ja jääkiekkoilun täällä uudestaan. Hän oli äärettömän suosittu. Kanadan suurlähettiläs sanoi Carl Brewerin tehneen enemmän Kanadalle kuin lähetystö pystyy tekemään 10 vuodessa. Brewer oli aivan loistava persoona, fantastinen pelaaja ja lähettiläs Kanadalle ja NHL-kiekkoilulle. Kun ryhdyin NHL:n hommiin, kerroin NHL:n toimistolla, että olen hyvä ystävä Carl Brewerin kanssa. Reaktio ei ollutkaan iloinen.”
Göran Stubbkin huomasi, että jotain oli pielessä NHL:ssä hänen tarjottuaan Brewerille 20 tuhatta dollaria vuodesta.
”Olin ihan varma, että hän kieltäytyy. Brewer oli erittäin tyytyväinen oloonsa ja palkkakin oli ihan NHL-luokkaa. Siinä vaiheessa minulle valkeni, että pelaajia kusetettiin siellä oikein kunnolla.”
Maaginen kausi 1968-69 teki Bruce Dowbigginin mukaan hyvää myös Carl Brewerille.
”Suomi oli hänelle tärkeä ja auttava kokemus. Hän palasi positiivisesti muuttuneena miehenä. Niin menestyksekäs kuin hän olikin, Suomessa hän pääsi eroon lapsuudesta saakka jahdanneista demoneista. Se antoi hänelle itsetuntoa, jota hän ei Kanadan elämässään ollut saanut.”
Takaisin Pohjois-Amerikkaan
Brewerin palatessa NHL:ään vapaa agentti-järjestelmää ei vielä ollut olemassakaan. Carl loi sen itse. Hän näytti muille pelaajille, miten asetelmat neuvottelupöydässä voivat muuttua jos pelaajalla on etuja käytössään.
Detroit Red Wings maksoi Brewerille 126,000 dollaria kauden 1969-70 pelaamisesta. Enemmän kuin seuran ykköstähti Gordie Howelle.
Carl Brewer toimi Suomen neuvonantajana ensimmäisessä Canada Cupissa 1976. ”Hän ihaili suomalaisten taisteluhenkeä”, kertoi veteraanitoimittaja John MacKinnon. ”Hän kertoi vitsiä siitä, miten Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikaan suomalaiset pitivät palaverin. ”Meillä on paha ongelma,” sanoivat vakavailmeiset suomalaisupseerit. ”Mihin me hautaamme kaikki nämä venäläiset?”
Pelaajien eläkeasia
Carl Brewer oli jo lähes jättänyt jääkiekon taakseen 1980-luvun alussa tehtyään viimeisen paluunsa Torontoon 41-vuotiaana. Hän ryhtyi tutkimaan pelaajien eläkeasiaa tarkemmin ja sai selville, että NHL oli ottanut 50 miljoonaa dollaria pelaajien eläkerahastosta.
Brewer ja Gordie Howe ottivat yhteyttä Alan Eaglesonin rötöksiä tutkineeseen lakimies Ritch Winteriin. ”Kun Gordie ja Carl pyysivät illalliselle, tottakai menin”, sanoi Winter.
26 vuotta NHL:ssä pelanneen Howen vuosittainen eläke oli alle 13 tuhatta dollaria.
”Carl veti NHL:n oikeuteen. Hän uskoi, että eläkkeitten ottaminen oli väärin, ja hän päätti oikaista vääryyden. Carl laittoi paljon omia varojaan oikeustaisteluun, mitä moni ei edes tiedä. Muut pelaajat eivät ymmärtäneet, miten tärkeästä asiasta oli kyse. Vuonna 1991 hän järjesti ison tapaamisen eläkkeellä oleville pelaajille. Se oli kaiken alku.”
”Carl ei toiminut saadakseen seuraavan työpaikan jostain”, sanoi Bruce Dowbiggin. ”Hän ei tuntenut romanttista lojaalisuutta Maple Leafsin logoa kohtaan. Carl ei välittänyt pätkääkään mistään sellaisesta.”
”Kun asiat saatiin liikkeelle, isoja nimiä tuli mukaan. Gordie Howe, Jean Beliveau, Frank Mahovlich ja Bobby Hull. Heidän kuuluisuutensa voima sai asiat liikkeelle.”
”God Bless America..”
”Jos joku tekee joskus filmin Carl Brewerin elämästä, yksi hienoimmista kohtauksista tuli hänen seistessään Bostonilaisessa oikeussalissa vuonna 1998 kun Alan Eagleson sai tuomionsa. Tuomari kysyi, oliko kenelläkään mitään sanottavaa”, kertoi Dowbiggin.
”Carl nousi ylös. Eagleson istui syytettyjen aitiossa virnistellen. ”Haluan kiittää Amerikan Yhdysvaltoja. Ilman amerikkalaisia tätä päivää ei olisi koskaan tullut”, sanoi Brewer iloisena ja liikuttuneena.”
Tuomari sanoi suorat sanat. ”Mr Eagleson, teillä on onnea, koska jos joutuisitte kärsimään rangaistuksenne USA:ssa, jäisitte vankilaan viideksi vuodeksi. Pitäisin huolta siitä, että joutuisitte istumaan sen viimeiseen päivään saakka.”
Kanadassa Eagleson oli koskematon, kaiken yläpuolella. Hän sai suosituskirjeitä pääministeriltä ja korkeimman oikeuden tuomareilta. Hänet lähetettiin kanadalaiseen vankilaan ja hänet potkaistiin ulos Hockey Hall of Famesta. NHL hävisi oikeustaistelun ja vanhat pelaajat saivat heiltä varastetut eläkerahat Carl Brewerin ansiosta.
Kiekkoleijona #147
Carl Brewer on Suomessa kiekkoleijona numero 147. NHL:ssä pelasi toisen maailmansodan ja 1970-luvun välillä 10 puolustajaa, jotka voittivat vähintään kolme Stanley Cupia ja valittiin kolme kertaa All Stars-viisikoihin. Yhdeksän heistä on kutsuttu Hockey Hall of Fameen.
”NHL ei anna hänelle anteeksi”, sanoo Dowbiggin. ”Valitsijoissa on ihmisiä, joitten lojaalisuus ei kohdistu faktoihin ja totuuteen. Nuo paskiaiset eivät koskaan anna hänelle hänen ansaitsemaansa kunniaa. Se on suorastaan rikos.”
Hautajaiset
Carl Brewer kuoli kotonaan Torontossa elokuun 25. vuonna 2001 rauhallisesti nukkuessaan. Hän oli vasta 62-vuotias.
Kallen perhe pyysi Bruce Dowbigginiä pitämään muistopuhe hautajaisissa. Calgaryn lentoaseman lähtöselvityksessä virkailijat kysyivät, oliko hän matkalla Carl Brewerin hautajaisiin. Brucen istumapaikka korotettiin business-luokkaan.
”Sellainen oli ihmisten Carl Breweriä kohtaan tuntema kunnioitus. Carl oli erittäin suosittu tavallisten NHL-fanien keskuudessa. Häntä kunnioitettiin tavalla, joka on varattu vain harvoille.”
Hautajaisiin saapui yli 1,500 hautajaisvierasta. Holy Rosary-kirkko oli viimeistä paikkaa myöten täynnä.
Dowbiggin astui puhujakorokkeelle ja katsoi eteensä. Eturivin oli täyttänyt iso joukko jo harmaantuneita herrasmiehiä. Kaikki Toronto Maple Leafsin viimeisen Stanley Cupin vuonna 1967 voittaneen joukkueen elossaolevat jäsenet .
”Se näky sai minut haukkomaan henkeäni.”
Viimeinen Original 6-dynastiajoukkue oli saapunut osoittamaan kiitollisuuttaan ja kunnioitustaan Carl Brewerille.
”Skitz”:iä ei jätetty enää yksin.
Rohkea mies
”Carl olisi voinut elää jääkiekkoestablismentin unelman Torontossa. Hän valitsi oman tiensä ja oman tapansa ajatella. Me kaikki rakastimme ja kunnioitimme häntä”, sanoi Dowbiggin.
”Carl Brewerin merkitys koko suomalaiseen jääkiekkoiluun on aivan uskomaton”, sanoi hautajaisiin Tommi Salmelaisen kanssa matkustanut Göran Stubb. ”Hän käänsi ensin IFK:n kelkan ja sitten muut seurat lähtivät mukaan. Hän toimi Tapparan konsulttina ja Kalevi Nummisen oppi-isänä. Seuraava dynastia IFK:n jälkeen oli Tappara.”
”Carl oli erittäin asialleen omistautunut mies”, sanoi Ritch Winter. ”Haasteet motivoivat häntä, ei raha. Carlia ei koskaan pelottanut. Carl Brewer eli elämänsä käyden taisteluja, joihin hyvin harvoilla miehillä on edes rohkeutta osallistua.”
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
[email protected]
