7.9.2024. Vielä yksi tarina NHL-blogin arkistoista Broidin NHL-blogille. Tämä on surullinen postaus kesältä 2011, ja se on muistokirjoitus Rick Rypienistä. Jotkut saattavat muistaa tuon surullisen kesän. Tämä vähän erilainen kirjoitus julkaistaan yleisön pyynnöstä (yksi lukija pyysi). Aihe on vakava, valitettavasti hyvin yleinen. Kyse ei ole, eikä ollut pelkästään jääkiekkotappeluista. On hyvä nähdä, että Rypin poismenon jälkeen hänen muistoaan on kunnioitettu aloitteilla, jotka auttavat ihmisiä puhumaan asioista.
Suru-uutinen
Suru-uutinen iski läpi jääkiekkomaailman kuin vasaralla lyöty isku päähän maanantaina. NHL:n onnettomin kesä jatkui tiedolla jo toisen kovanaamaroolissa pelanneen jääkiekkoilijan kuolemasta.
Kukkia ja kunnianosoituksia alkoi ilmestyä Vancouver Canucksin kotihalli Rogers Arenan edustalle, aivan Roger Neilsonin patsaan vierelle jo ennen auringonlaskua. Facebookissa aloitettiin jo spontaanin muistotilaisuuden järjestäminen samalla paikalla keskiviikkona.
Koko kesän Winnipegin lehtien iloisena ykkösuutisena loistanut Jets joutui antamaan virallisen tiedonantonsa kaupungin menetettyä yhden suosituimmista urheilijoistaan. Reginassa, Saskatchewanin pääkaupungissa, WHL-seura Regina Pats joutui tekemään saman entisen kapteeninsa poismenon johdosta.
Albertassa, henkeäsalpaavan kauniin kalliovuoriston kupeessa, pieni Coleman, noin kahden tuhannen asukkaan entinen hiilikaivoskylä suri nuoren poikansa kuolemaa. Rick Rypien oli kuollessaan vasta 27-vuotias.
Rick ei koskaan saapunut Winnipegiin
Rick Rypienin isä Wes löysi poikansa kuolleena tämän kotoa Colemanista maanantai-iltapäivällä. Rickiä oli odotettu jo sunnuntaina Winnipegiin, jonne hän oli menossa tarkistuttamaan polvensa tehtyään yhden kauden pelisopimuksen Winnipeg Jetsin kanssa heinäkuun ensimmäisenä. Hänellä oli asunto jo valmiina Winnipegissä. Sunnuntaina hän oli jättänyt Jetsin edustajalle viestin etsien jääaikaa kaupungista harjoittelua varten.
Paikallisen ratsupoliisin mukaan Rick Rypienin kuolemaan ei liittynyt mitään epäilyttävää, eli ei mitään rikollista. Virallista kuolinsyytä ei ole ilmoitettu, mutta rivien välistä on helppoa lukea mitä tapahtui.
Rypienin henkilökohtaiset ongelmat eivät olleet mikään salaisuus hänen NHL-urallaan. Kahdesti viimeisen kolmen kauden aikana hän oli pyytänyt Vancouver Canucksilta vapaata henkilökohtaisista syistä. Hänen tiedettiin kärsineen mielenterveysongelmista, joista Canucks ei puhunut koskaan mitään julkisesti. Ei edes pitkien poissaolojen aikana. Asia oli pelaajan oma.
Canucksin edustajat ilmoittivat aina, etteivät Rypienin ongelmat johtuneet huumeista tai alkoholista. Canucksin organisaatio toimi GM Mike Gillisin mukaan NHLPA:n ja NHL:n lääkäreitten ja asiantuntevien eksperttien avulla auttaakseen pelaajaa. Vancouver ei oikeastaan tarvinnut Rick Rypieniä pelaajana niin paljoa kuin ihmisenä, joka haluttiin pitää organisaatiossa.
Viime kaudella hän pelasi vain 9 ottelua NHL:ssä ennen jäämistään vapaalle, joka ilmeisesti tarkoitti myös ajanviettämistä jonkinlaisessa hoitolaitoksessa. Winnipeg Jetsin edustajat varmistivat hänen kuolemansa jälkeen pelaajan kärsineen masennuksesta jo yli 10 vuoden ajan. Depressio oli vaivannut myös hänen muita perheenjäseniään.
Sairaus oli tuhota Rick Rypienin jääkiekkouran aikaisemmin. Maanantaina se vei hänen elämänsä.
Kuuluisa sukunimi
Rick Rypien oli ainakin tämän kirjoittaneelle aluksi tunnettu kuuluisasta sukunimestään. Serkku Mark Rypien oli Washington Redskinsin kuuluisa tähti, ensimmäinen Kanadassa syntynyt NFL-pelinrakentaja. Rick kutsui Markia sedäkseen. Rick pelasi yhden kauden kotikylällään Colemanissa pelanneessa Albertan junnuliigan Crowsnest Pass Timberwolvesissa kymmenen vuotta sitten.
Samasta seurasta isommille areenoilla tulivat myös Minnesota Wildin Devin Setoguchi ja New York Islandersin Jeremy Colliton. Näitten pelaajien esimerkki oli suuri inspiraatio muille AJHL-pelaajille.
Rypienin perhe oli urheilullinen ja Rick tuntui saaneen peräänantamattoman pelitapansa kuin verenperintönä. Isä Wes Rypien oli ollut Kanadan mestari nyrkkeilyssä. Isoveli Wes jr. oli entinen WHL-pelaaja, joka pelasi vaatimattoman uran ammattilaisena ECHL:ssä. Kotikylällä Colemanissa oli kaksi jäähallia. Rick aloitti pelaamisen viisivuotiaana isän valmentamassa joukkueessa. Hänen esikuvansa oli Wendel Clark.
Regina Pats
Rick ei ollut WHL-scouttien listoilla, mutta otti silti paikan Regina Patsistä saapumalla kutsumattomana pelaajana harjoitusleirille. Regina Patsin radioselostaja Rod Peterson sanoi radiohaastattelussa hänen olleen iloinen ja onnellinen pikkukaupungin poika 18-vuotiaana WHL-tulokkaana, aina hymy huulillaan. Hänestä tuli klassisen A-junnujoukkueen karismaattinen kapteeni, ja johtaja jäällä ensimmäisen kauden jälkeen.
Maalivahti Josh Harding sanoi kaksi vuotta sitten jo useampia vuosia NHL:ssä pelattuaan Rypienin olleen parhaan kapteenin, jonka joukkueessa hän oli koskaan pelannut.
Jo WHL:ssä Rypien loi maineensa pienikokoisena pelaajana, joka otti tappelun ketä vastaan tahansa, koska tahansa. Hän otteli itseään 20 cm ja 30 kiloa isompien kanssa jatkuvasti, ja useimmiten voitti.
Hänet tunnettiin stoalaisen kivikasvoisena tyrmääjänä vastustajien puolella, lämpimänä välittäjänä omassa joukkueessa. Hän puolusti aina joukkuekavereitaan ensimmäisenä. Hän auttoi muita, ja toimi esimerkkinä. Kun seura antoi hänelle viimeisellä kaudella 20-vuotiaana mahdollisuuden päättää WHL-ura paremmassa joukkueessa hän kieltäytyi. Hän halusi jäädä joukkueeseen näyttämään esimerkkiä nuoremmilleen.
Viimeisessä kotiottelussaan Patsin paidassa hän teki uransa ainoaksi jääneen hattutempun.
Tämä oli ensimmäisiä merkkejä Rick Rypienin ammattilaisuralla myöhemmin aina mukana olleesta lojaalisuudesta organisaatiota kohtaan. Winnipeg Jetsin apulaisGM Craig Helsinger esimerkiksi tunsi Rypienin tämän ajoilta Manitoba Moosessa niin hyvin ettei True North epäröinyt tarjota NHL-sopimusta Jetsiin heti heinäkuun ensimmäisenä.
Jotain tapahtui..
A-junnuissa toisella kaudella tapahtui jotain, mitä Regina Patsin silloinen GM Brent Parker muisteli Vancouver Sunin Ian Walkerin haastattelussa. Rypienin tyttöystävä kuoli auto-onnettomuudessa matkallaan katsomaan Rickiä tämän toisella A-junnukaudella.
”Kuultuani Rickin tyttöystävän kuolemasta aloin miettiä, alkoivatko hänen ongelmansa tuosta tapahtumasta?”, mietti Parker. ”Olisiko ollut jotain, mitä meidän olisi pitänyt silloin tehdä. Jäikö meiltä jotain huomaamatta?”
Rick oli Parkerin mukaan A-junnu-uransa lopussa hiljainen, lähes ujo henkilö, joka piti tunteensa sisällään. Tyttöystävän menettäminen vaikutti häneen selvästi.
Manitoba Moose
Rick Rypien aloitti ammattilaisuransa ilman NHL-varausta Vancouver Canucksin organisaatiossa. Hän pelasi aluksi Canucksin AHL-joukkueessa Winnipegin Manitoba Moosessa. Hän oli kovaluontoinen, pienikokoinen ja sisukas pelaaja, joka tunnettiin yksinkertaisella lempinimellä ”Ryp”.
Winnipegissä kolminkertaisesta Stanley Cup-mestari Mike Keanesta tuli hänen oppi-isänsä. Rypienin sanottiin puolustaneen kuuluisaa veteraania jos joku nosti kulmakarvaakaan tätä kohti. Hän oli jonkinlainen legenda Canucksin organisaatiossa jo ennenkuin mahdollisuus NHL:ssä tuli.
Myös NHL:ssä Rick Rypien ehti kuuden hajanaisen kauden aikana tekemään maineen pienikokoisena pelaajana, joka otteli tappeluissa aivan ketä vastaan tahansa. Hän oli ehkä 178 senttinen ja painoi 80 kiloa. Hän kärsi paljon loukkaantumisista, jotka olivat luonnollinen seuraus kovasta pelityylistä. Hän ei hoikasta kropastaan huolimatta ollut mikään heikko tai loukkaantumisaltis urheilija.
Rick Rypien oli vastaus ikuiseen kysymykseen siitä, millaiselta näyttäisi jos oikea nyrkkeilijä osaisi luistella, ja osallistuisi jääkiekkotappeluihin. Rypien tappeli jatkuvasti 2-3 painoluokkaa ylempänä olevien raskasnyrkkien kanssa, ja usein silti voitti. Hän oli nyrkkeillyt isänsä johdolla pienestä pitäen veljensä kanssa.
Hän oli juuri se pelaaja, joka tappeli mielellään. Pelaaja, jolle ei ollut mikään ongelma ottaa muutama isku vastaan ja sitten antaa vähän useampi takaisin. Hän otti tappelijan roolin vakavasti ja suurena haasteena oli vastustaja kuinka suurikokoinen tai kuinka kova tahansa. Hän piti tehtävänään joukkuekavereittensa puolustamista.
Rypienillä oli erikoinen, nyrkkeilystä opittu tyyli tapella. Hän suojeli kasvojaan vasemmalla kädellään ja löi oikealla. Tekniikalla ja nopeudellaan hän otti voittoja. Hän ei hävinnyt selvästi tappelua juuri koskaan.
Hiljainen
Rick Rypieniä pidettiin hiljaisena pelaajana Canucksin pukukopissa. Hän oli jo Manitobasta tutun valmentaja Alain Vigneaultin suosikkeja. Rypien oli legendaarinen kovana kuntoharjoittelijana. Sportsnetin Dan Murphy kertoi muistokirjoituksessaan Canucksin prospektileiristä, johon Ryp osallistui. Hänen ei olisi tarvinnut, hän osallistui vapaaehtoisesti auttaakseen tulokkaita.
Yksi Canucks-pelaajien kuntotesteistä on kaupungin kyljessä sijaitsevalla Grouse-vuorella oleva ””Grouse Grind”-nimellä tunnettu vuorenrinnettä ylös johtava polku. Grouse Grind on 2.9 kilometriä pitkä reitti, mutta sen tekee vaikeaksi se, että sen alkupisteessä ollaan noin 300 metriä merenpinnasta, ja maalissa 1100 metriä korkealla. 800 metrin nousu siis 2.9 kilometrin matkalla.
Paikoitellen erittäin jyrkkä nousu hiihtohissin varjossa. Rick Rypien selvitti taipaleen erittäin kovalla ajalla 37 minuutissa, ja sitten kannusti perässä puhkuneita prospekteja jatkamaan ylös asti, näyttäen samalla esimerkkiä siitä, miten kovassa kunnossa NHL-pelaajan pitää olla.
”Hän oli kaveri, joka ei antanut periksi kenellekään”, sanoi hyvä ystävä ja joukkuekaveri Jason Jaffray ESPN:lle. ”Hän oli täysin peloton. Hän ei ollut pelaaja, joka lähetettiin jäälle vain tappelemaan. Hän pystyi luistelemaan sata mailia tunnissa ja hän harjoitteli erittäin kovaa tullakseen paremmaksi jääkiekkolijaksi.”
Viime lokakuussa Rypien kävi käsiksi hänelle katsomosta ilkkuneeseen katsojaan Minnesotassa ja sai NHL:ltä tästä 6 ottelun pelikiellon. Hän sai matkustaa New Yorkiin tapaamaan liigan kurinpitäjiä. Heti pelikieltonsa kärsittyään hän pyysi vapaata henkiökohtaisten ongelmiensa selvittämistä varten. Sitä pidettiin hänen NHL-uransa loppuna.
Vancouver Canucksin GM Mike Gillis sanoi, ettei hän koskaan unohda, miten Rypien käyttäytyi kuulusteluissa ja miten päättäväiseltä tämä oli vaikuttanut jälkeenpäin.
Lukuisia tarjouksia
Rick Rypien sai agenttinsa Allain Royn Globe and Mailille antaman haastattelun mukaan tarjouksia lukuisilta eri NHL-seuroilta tänä kesänä. Roy sanoi Rickille olleen vaikeaa soittaa eri seuroille ja ilmoittaa heille, ettei hän ottaisi heidän tarjouksiaan vastaan. Tämä oli osoitus siitä, millainen ihminen Rypien oli. Jotkut noista tarjouksista olivat kahden vuoden sopimuksia. Winnipegiin paluu yhden vuoden sopimuksella oli tärkeämpää. Rypien uskoi pystyvänsä näyttämään pelitaitonsa tuona aikana.
Muutamille median edustajalle hän oli antanut ymmärtää haluavansa puhua julkisesti ongelmistaan. Hän oli lähes valmis avautumaan, jotta voisi auttaa sillä tavalla muita samankaltaisessa tilanteessa olevia. Hän tiesi, että hänen tarinaansa tultaisiin kuuntelemaan, koska hän oli tunnettu NHL-pelaaja. Hän halusi samanlaisista ongelmista kärsivien ymmärtävän, etteivät he ole yksin. Apua on tarjolla.
Jason Jaffray sanoi nähneensä Rypienin vain päiviä ennen tämän kuolemaa. ”Kaikki tiesivät hänellä olleen ongelmia, joista hänen piti pitää huolta viime kaudella, mutta hän oli todellakin kuin uusi mies palattuaan viime kaudella ja tavatessani hän oli onnellisempi kuin koskaan.”
Kova rooli
Jääkiekkotappelijoilta vaaditaan kovaa henkistä latautumista ennen ja jälkeen tappelujen. Heillä on todella kova rooli. Jokainen NHL-tappelija joutuu valmistautumaan henkisesti mahdolliseen tappeluun tulevissa otteluissa. Jokainen heistä tietää jo etukäteen kenet joutuu kohtaamaan milläkin pelikiertueella, missä ottelussa ja missä hallissa.
Tuollaisten tapahtumien odotus ja paine vaikuttaa keneen tahansa. Pelkoa ei saa näyttää ulospäin.
Pienikokoinen tappelija tietää lisäksi, että jokainen huomattavasti isompaa ja voimakkaampaa vastustajaa vastaan otettava paljain käsin käytävä tositappelu voi jäädä viimeiseksi. Pahan loukkaantumisen riski ja vaara on todellinen.
Tappelijan rooli on kovin, vaikein ja huonoin ammattilaisjääkiekossa. Sanotaan tappelijoiden olevan onnellisimpia heti tappelun jälkeen siksi, koska juuri sillä hetkellä he ovat kauimpana seuraavasta tappelusta.
Ei ole mikään salaisuus, että moni NHL-tappelija hoitaa jatkuvaa pelkoaan ja paineita alkoholin ja huumeitten avulla. Esimerkkejä on paljon, ongelmainen NHL-tappelija on jonkinlainen klisee, kuten Mark Spector kirjoitti ansiokkaassa muistokirjoituksessaan.
Vaikea sanoa, ohjautuvatko demoniensa kanssa kamppailevat ihmiset tällaiseen ammattiin vai johtuvatko demonit ammatin tuomista varjopuolista: jatkuvasta kivusta, aivotärähdyksistä, pelosta ja paineista.
Goose Loonies
Kuulin Rick Rypienin kohtalosta ollessani matkalla pelaamaan kesäkiekkoa paikalliselle jäähallille. Halli on samassa rakennuksessa aivan entisen Goose Loonies-baarin vieressä, paikassa, joka tunnetaan yhden kuuluisimman Bob Probert-legendan tapahtumapaikkana.
Pukukopissa ympärilläni höntsäilyjoukkueessa istuu kavereita, jotka tunsivat lähes päivälleen 19 vuotta sitten kuolleen John Kordicin hyvin. Kordic itse asiassa pelasi tämän saman ryhmän kanssa joskus kesäisin. Kerran joku huomasi miten hänen silmistään valui vesi Kordicin istuessa pukuhuoneessa. ”Miksi itket, Johnny?” kysyi kaveri. Kordic ei osannut vastata mitään. Veden valuminen johtui ilmeisesti hänen kovasta streroidien käytöstään.
Johnny Kordicin serbialaiset vanhemmat eivät edes halunneet tulla katsomaan poikaansa jäähallille, koska he eivät halunneet kasvattamansa pojan tekevän tuollaista roolia elääkseen.
Ainoana pelaajana NHL:n pähdeohjelman kaikki kolme astetta läpikäynyt Brantt Myhres pelasi kanssamme viime talvena. Myhres ei koskaan pitänyt roolistaan NHL:ssä. Kun hänen odotettiin tappelevan vielä Englannissakin uran lopussa, hän lähti mieluummin kotiin. Hän elää nyt onnellisempana ja täysin ongelmansa taakseenjättäneenä uutta elämäänsä. Jääkiekkokin on nyt hauskaa, vihdoinkin.
Toinen pelikavereistani, kutsutaan häntä tässä vaikka Isoksi Markiksi, pelasi joskus IHL:ssä ja valitti huoltajille tappeluissa murtuneista oikean käden sormistaan. Mark istui bussissa keskellä yötä matkalla seuraavaan pelipaikkaan kädet syvällä jäävedellä täytetyissä ämpäreissä. Sormimurtumista huolimatta hän tiesi joutuvansa tappelemaan heti seuraavassakin pelissä.
”Lyö enemmän vasemmalla”, antoi huoltaja neuvoksi.
Iso Mark oli jo aikaisemmin rikkonut sormensa ja nenänsä jouduttuaan tappelemaan Frank ”The Animal” Bialowasin kanssa New York Islandersin training campilla. Myös Frankin nenäluu murskautui.
Isompi ongelma takana
Emme tiedä emmekä ehkä koskaan saa tietää, oliko tappelijarooli yksi demoni lisää Rick Rypienille. Me hakeudumme katsomaan ammattilaisurheilua paetaksemme oman arkielämämme todellisuutta edes muutamaksi tunniksi. NHL-pelaajilta odotamme viihdettä. Heillehän maksetaan erittäin hyvin. Tappelut ovat aina kuuluneet tuohon viihdepakettiin olennaisena osana.
Rick Rypienin, Derek Boogaardin, John Kordicin ja jopa Bob Probertin ennenaikaiset kuolemat antavat hyvän tilaisuuden jääkiekkotappelijoitten vastustajille tulla esiin ja antaa oma näkemyksensä. Se on helpoin vastaus tähän kysymykseen, jos joku haluaa kysyä ja toinen vastata.
Minun mielestäni Rypienin tapaus on nähtävä esimerkkinä isommasta ja vaietummasta ongelmasta. Se on krooninen sairaus nimeltään depressio. Rick Rypienin mielenterveydelliset ongelmat olivat yleisessä tiedossa NHL:ssä, mutta kukaan ei puhunut niistä mitään ennenkuin nyt. Hänet unohdettiin kokonaan sen jälkeen kun hän jäi virkavapaalle syksyllä.
Keskustelu tulee esille
Derek Boogaardin ja nyt Rick Rypienin kuoltua keskustelu jääkiekkotappelujen vaikutuksista niin ennen kuin jälkeen itse tappelujen tulee esille. Yahoo Sportsin Greg Wyshynski sanoi ongelman olevan NHL:lle kuin sota huumeita vastaan Yhdysvalloissa. NHL:n on päätettävä, ratkaistako ongelma katkaisemalla tarjontaa vai hoitamalla jälkiseuraamuksia.
Voidaanko tappelut kieltämällä päästä eroon niitten aiheuttamista aivovammoista, jotka vuorostaan johtavat masennukseen ja itsemurhataipumuksiin? Voidaanko tappelut kieltämällä päästä eroon kipulääkkeitten väärinkäytöstä?
Vaikea sanoa, ottaako NHL kahden tappelijan kuoltua samana kesänä askelta taaksepäin tutkiakseen tappelujen vaikutusta. NHL:n johto pitää yhä tappeluja peliin kuuluvana asiana. Turhia tappeluja, järjestettyjä, ja pelien lopussa käytäviä tappeluja yritetään vähentää.
NHL:llä on tunnetusti iso ongelma jo ennestään päähänkohdistuneissa taklauksissa ja niitten aiheuttamissa aivotärähdyksissä. Oikeastaan tilastojen perusteella isompi ongelma kuin tappelut.
Mielenkiintoinen kysymys onkin se, että jos olet vakavissasi Sidney Crosbyn kaltaisten pelaajien suojelemisesta, on pakko keskustella toisaalta samalla enforcer-pelaajien roolista.
NHL:ssä mielenterveysongelmat otetaan vakavasti ainakin joukkuetasolla käsittääkseni. Boston Bruinsilla esimerkiksi on oma joukkueen mukana matkustava psykologi palkkalistoilla, joka on valmis auttamaan pelaajia näitten mahdollisissa ongelmissa. Vähän yli parikymppisillä pelaajilla on kaikkien samanikäisten läpikäymien asioitten lisäksi vielä ylimääräisiä asioita elämässään ammatistaan johtuen.
Monella NHL-joukkueella on vastaavanlainen henkilö käytettävissään. Hän voi olla myös joukkueen entinen pelaaja.
Liput puolitangossa
Nyt yli 24 tuntia Rick Rypienin shokkina tulleen kuoleman jälkeen liput ovat puolitangossa Winnipegin MTS Centren ulkopuolella. Rypien oli tehnyt yhden kauden, $700,000 sopimuksen Jetsin kanssa. Hän pelasi 119 NHL-ottelua Vancouver Canucksin paidassa, joissa hän teki 9 maalia, 7 syöttöpistettä ja otti 226 jäähyminuuttia. Entiset ja nykyiset joukkuekaverit ja muut NHL-pelaajat ovet lähetelleet kunnioitustaan muistosanoilla twitterssä.
Brendan Morrison, Ryane Clowe, Trevor Linden, Brad Lukowich, Bobby Ryan, Mike Commodore, George Parros, Billy Sweatt, Kevin Connauton, Eric Fehr, Michael Grabner, Logan Couture, Jordin Tootoo, ja tietenkin twitter-kuningas Paul Bissonette twiittasivat kaikki Rypienin muistoksi.
Rick Rypienin pelaaja-agentti, St. Louisissa majaa pitävän GMC Sportsin Allain Roy (entinen Harvardin yliopistojoukkueen ja Jokereitten maalivahti) pyysi twitterissä mediaa ja ystäviä osoittamaan kunnioitusta Rypienin perhettä kohtaan tänä vaikeana aikana. Rankka viikko Roylle, joka joutuu matkustamaan Rypienin hautajaisiin lähes suoraan omista häistään.
Tuttuja ongelmia
Tuntuu omituiselta näppäillä tällaista tarinaa tietäen sen menevän lukijoille maahan, jossa on perinteisesti tehty itsemurhia paljon. Mielenterveysongelmat eivät ole vieraita meille suomalaisille.
Joku sanoi kerran, että suurin osa suomalaisten tekemistä itsemurhista tapahtuu, kun kesä on kauneimmillaan. En tiedä, onko tuo väite totta. Yleinen epäilys ulkopuolisten toimesta on se, että pimeät ja pitkät talvet ovat hyvä syy surullisiin tilastoihin. Mutta suomalaiset eivät tee lopullisia ratkaisuja silloin. On paljon yleisempää vetää itsensä kiikkuun kesällä, kun valoa on paljon, ja elämä näyttää niin kauniilta.
Tämä tuli mieleen saatuani kuulla surullisen uutisen Colemanin kylästä, Crowsnest Passistä maanantaina. Minun maailmassani tuo alue aivan kalliovuorten kupeessa Albertan ja Brittiläisen Kolumbian rajoilla on kauneinta seutua, mitä voin kuvitella. Kuvittele kaunein maisema näkemissäsi lännenelokuvissa. Siltä näyttää Crosnest Passissä.
Rick Rypien oli kotiseudullaan suuri sankari, jota oli aikaisemmin kesällä pyydetty pitämään puhe vanhassa koulussaan.
Mielenterveysongelmista ei puhuta. Jääkiekossa on helpompi puhua polvivammoista tai tikeistä. Aivotärähdyksistä ei puhuttu vuosikymmeniin, mutta nyt puhutaan. Rick Rypienin ongelmista ei paljoa puhuttu pelikavereitten kanssa pukuhuoneessa. Se oli henkilökohtainen asia. Masennus on sairaus, joka voi johtaa itsemurha-ajatuksiin.
Rypienin entinen ketjukaveri Darcy Hordichuk sanoi Edmontonin sporttiradiossa, että masennus on kuin musta pilvi siitä kärsivän päällä. Ulkopuoliset eivät usein edes huomaa, että tämä henkilö kärsii pahasta masennuksesta omissa oloissaan.
Lopulta sairaus voitti
Oma muistoni Rick Rypienistä oli se, miten hoikka ja pieni tämä oli pukuhuoneessa. Albertan junnuliigan ajoilta on pieni muistikuva, mutta en silloin uskonut Rypienistä tulevan koskaan NHL-pelaajaa. On erittäin harvinaista, että hänen kokoisensa pelaaja pääsee jääkiekon huipulle tappelijan ja nelosketjun pelaajan roolissa.
Olen viettänyt aikaa nyrkkeilysaleilla nuoruudessani, ja Rypien näytti juuri sen oloiselta hiljaiselta kaverilta kuin monet nyrkkeilijät ovat. Hän oli taistelija jäällä, joka usein täysin yllätti vastustajansa, joilla ei ollut aavistustakaan siitä, miten kovan naapurin kanssa he olivat tekemisissä.
Hän oli juuri sellainen kovaluontoinen jääkiekkoilija, jollaisia jokainen GM yrittää etsiä joukkueeseensa. En ole myöskään unohtanut sitä, kuinka Vancouverissa käydessäni näin aina yhtä paljon Canucks-paitoja #37 fanien päällä, kuin paitoja, joitten selässä luki ”Sedin” tai ”Luongo”.
Kaukalon ulkopuolella hän näytti jo voittaneen demoninsa. Hän teki paluun Winnipegiin maaliskuussa, ja pelasi ammattilaisuransa viimeiset ottelunsa Manitoba Moosen paidassa. Hän palasi kaukaloon mustassa kokoparrassa, ja paikaolleitten mukaan häntä huvitti parran saama huomio. Hän pelasi NHL-tyylillä ja oli tärkeä pelaaja joukkueelleen, kun se pelasi AHL:n playoffeissa Lake Erie Monstersia vastaan.
Winnipegiin paluu Jetsin NHL-paidassa olisi ollut kuin hieno onnellinen jatko, ja ehkä päätös Rick Rypienin tarinalle.
Lopulta sairaus voitti. Rick Rypienin kuolema on yksinkertaisesti surullinen juttu. Ihmisen ei pidä kuolla 27-vuotiaana. Jos Rypienin tarinasta voi seurata mitään hyvää, toivottavasti se auttaa samassa tilanteessa olevia hakemaan apua.
Loppuun vielä Rick Rypienin omia sanoja Winnipeg Free Pressiltä: ”Olen omasta mielestäni hyvä ihminen, jolla on ollut huonoa onnea taipaleellani. Jääkiekkoilijat ovat myös ihmisiä. Ihmiset saavat tietää enemmän asioista tulevaisuudessa. Jääkiekkoilijat ja tavalliset ihmiset kohtaavat vaikeuksia tiettyjen asioitten kanssa välillä. Toivottavasti minä voin esimerkilläni inspiroida muita ihmisiä. Ehkä auttaa heitä.”
RIP Ryp.
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
