Jalkapallo

Taikauskot 4/4: Jalkapalloilija katosi rituaalisella uinnilla

On vain yksi maanosa, johon tällainen juttusarja on aiheellista päättää. Kun puhutaan rituaaleista, taikauskoista ja muista henkimaailmaa läheltä liippaavista asioista, kannattaa tutkia Afrikkaa. Noitatohtoreita, selvännäkijöitä, ennustajia ja kaikenlaisia poppamiehiä riittää erilaisissa paikallisissa kulttuureissa vaikka muille jaettavaksi. Perinteet heijastelevat myös sikäläiseen urheilukulttuuriin.

OSA 1/4: Pelé luotti etsivään – Vardy portviiniin

OSA 2/4: Kaikkien oli käytävä urealla samalla laarilla

OSA 3/4: Purkka, 26 kiloa suolaa ja virtsat kentälle

Syksyllä 2008 Zimbabwessa tapahui jotain käsittämätöntä. Midlands Portland Cement -niminen jalkapallojoukkue pelasi maan eteläisessä ykkösdivisioonassa. Joukkueenjohto halusi teettää pelaajistolleen pienen pulahdusrituaalin Sambesi-joessa ennen ottelua.

Asiasta on raportoinut Zimbabwen pääkaupungista Hararesta uutistoimisto Reuters, joka viittasi artikkelissaan The Chronicle -lehden nimettömiin lähteisiin.

– Valmennustiimi käski jokaista pelaajaa menemään jokeen, jotta he voisivat puhdistautua pahoista hengistä, on lähde kertonut.

Niinpä 17 pelaajaa meni uimaan, mutta heistä vain 16 palasi. Tapahtumapaikkana oli upea Victoria Fallsin kaupunki, joka sijaitsee Sambian ja Zimbabwen rajalla. Sambesi itsessään on pitkä kuin nälkävuosi; peräti 2574 kilometriä.

– Uiminen alueella on kiellettyä, koska virtaus on voimakas. Lisäksi joessa on paljon krokotiileja ja virtahepoja, paikallinen poliisipäällikkö Peter Rodzi on puolestaan sanonut Chroniclelle.

Sekä gaattoreille että hipoille voisi ihmisen kuvitella maistuvan. Olisikohan pahoilta hengiltä voinut puhdistautua esimerkiksi koutsin takapihalla uima-altaassa? Todennäköisesti siellä ei olisi vaanivia saalistajia kuhissut – toisaalta myös voimakkailta virtauksilta olisi vältytty.

Joukkue päätti kaikesta huolimatta pelata seuraavan matsinsa, jossa se kohtasi Victoria Fallsissa pelanneen ryhmän. Ottelu jouduttiin keskeyttämään, kun pulahdusrituaalillaan joukkuetoverinsa menettänyt vierailija oli tappiolla maalein 1–0. Sattumaako? Tuskin.

–Broidi


Muita aiheeseen liittyviä juttuja