23.11.2024. Saku Koivu täyttää tänään 50 vuotta. Juhlan kunniaksi, tässä NHL-blogin arkistoista kymmenen vuotta sitten raapustamani kirjoitus Koivun ilmoitettua lopettavansa pelaamisen. ”Just trying to capture the spirit of the thing”, kuten jokaisen jääkiekkotoimittajan esikuva Dickie Dunn sanoisi.
Mies miesten joukossa
”Saku Koivu on MIES miesten joukossa,” twiittasi kaiken nähnyt ja kokenut NHL-pakki Sheldon Souray tiistaina Koivun lopettamisuutisen saavuttua.
”Hän oli inspiraatio, mentori, ystävä ja uskomaton taistelija. Hän näytti minulle, mitä tarkoittaa olla ammattilainen kaupungissa, jossa ei hyväksytä mitään huippusuoritusta huonompaa.”
”Saku asetti riman korkealle niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella ja todella näytti maailmalle, mitä sana ”rohkeus” tarkoitti. Saku on todellakin yksi hienoimmista kavereista, jonka olen koskaan tavannut. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut kutsua häntä joukkuetoverikseni.”
Saku Koivun 18 vuotta kestänyt NHL-ura on ohi. Koivu ei koskaan voittanut Stanley Cupia, mutta harva NHL-pelaaja saa lopettaessaan sellaista kunnioituksen ja rakkauden osoitustulvaa osakseen kuin Koivu sai eilen niin faneilta, medialta kuin muilta jääkiekkoihmisiltä kautta maailman.
J.C. Tremblay
Entinen Montreal Canadiensin ja WHA:n Quebec Nordiquesin legendaarinen puolustaja J.C.Tremblay toimi Sveitsin Genevessä asuvana Canadiensin Euroopan scouttina 1990-luvun alussa.
Tremblay oli mies, jonka suosituksesta Canadiens käytti kesän 1993 NHL draftissä ensimmäisen kierroksen varausoikeutensa (21.) pienikokoiseen turkulaiseen.
J.C:n tiedetään jopa ennustaneen, että jonain päivänä tästä pelaajasta tulisi Les Habitantsin kapteeni. ”Koivu on pienikokoinen, mutta hänellä on leijonan sydän,” sanoi vuonna 1994 kuollut Tremblay.
Le Capitaine de Canadiens
Saku Koivu oli Montreal Canadiensin ensimmäinen Euroopassa syntynyt kapteeni. Le Club de hockey Canadien on seura, jonka kapteenin tehtävä on todellinen kunniatehtävä. Juuri Montreal Canadiensin kapteeniksi nimittäminen on suurempi kunnia ja isompi juttu kuin missään toisessa NHL-seurassa. Asia otetaan erittäin vakavasti.
”Pour moi, être le capitaine du Canadien, ça n’a jamais été un fardeau. C’est un honneur”, sanoi Nick Suzuki kunniasta La Presselle.
Koivun aika kapteenina ei ollut Montreal Canadiensin parasta aikaa. Joukkue ei ollut yhtä hyvä kuin Jean Beliveaun tai Bob Gaineyn aikoina.
Saku Koivu pelasi rohkeasti isoja itäisen konferenssin senttereitä vastaan vuodesta toiseen. Aloituksissa eteen kyyristyivät Eric Lindros, Mats Sundin, ja muut. Mielestäni Canadiensin joukkueenjohdon virheeksi jää se, ettei Koivun ympärille onnistuttu rakentamaan parempaa joukkuetta.
Parhaimmillaan, ennen polvivammoja, Koivu oli huippuhyvä NHL-pelaaja. Aivan tähtiluokassa, superdynaaminen sentteri.
Hän ei ollut aina suosituin mahdollinen kapteeni. Tämä johtui osaksi kielikysymyksestä enemmän kuin mistään muusta. Kaikki quebeciläiset eivät yksinkertaisesti hyväksy ei-ranskankielistä henkilöä pyhän joukkueensa kapteeniksi tai valmentajaksi.
Koivu otti kapteenin roolinsa äärimmäisen vakavasti. Tuollainen tehtävä on raskas kenen tahansa kantaa ja se söi miestä varmasti. Ja Koivu kantoi Le Capitainen C:tä yhtä kauan kuin Jean Beliveau, lähes vuosikymmenen.
Viisi vuotta Kalifornian lämmössä olivat varmasti helpotus lopussa, kaukalon ulkopuolella. Jäällä Koivu ei koskaan ottanut iisisti, tai pitänyt lepoiltaa.
Syöpä
Saku Koivulla todettiin syöpä syksyllä 2001. Uutinen iski NHL-maailmaan kovalla iskulla. Vasta 26-vuotias Koivu oli kolmea viikkoa ennen sairastumistaan mennyt kihloihin Hannansa kanssa.
Koivu vietiin suoraan lentokentältä sairaalaan tämän tultua Suomesta Montrealiin NHL-kauden aloittaakseen. Hän voi pahoin ja oksenteli läpi koko matkan.
Montreal Canadiensin legendaarinen lääkäri Dr.David Mulder teki diagnoosin. Saku Koivu oli sairastunut syöpään.
En pysty edes kuvittelemaan, millaista on saada kuulla sairastuneensa syöpään, etenkin noin nuorella iällä. Koivu sai tuhansia ja taas tuhansia onnentoivotuksia ja viestejä sairaalaan faneilta.
Hänellä oli tukenaan morsian, perheensä, joukkuekaverinsa ja kaikki maailman jääkiekkofanit. Silti, itse sairaalahuoneessa hän joutui käymään taistelunsa yksin.
Vaikka Montreal Canadiensin kapteenin sairaus oli hyvin julkinen, emme saaneet tietää tarkempia tietoja tuona synkkänä syksynä. Kuulin joittenkin jääkiekkoihmisten äänessä todellista huolta. Koivu taisteli hengestään.
Montreal Canadiens saapui Edmontoniin tuona syksynä ilman kapteeniaan. Puolustaja Janne Niinimaa teki ottelussa harvinaisen maalin. Niinimaa sai syötön sopivasti jäähyaitiosta tullessaan, luisteli itsensä yksinläpi, harhautti Jose Theodoren hienolla mailaharhautuksella, ja nosti kiekon maaliin.
Ottelun jälkeen pikkupojasta ja kesäisiltä jääkiekkoleireiltä lähtien Koivun tuntenut Niinimaa sanoi tehneensä maalinsä ystävälleen. Montrealilaisessa sairaalassa peliä katsonut potilas lienee hymyillyt.
Tiistaina lopettaessaan Koivu kiitti Dr.Mulderia henkensä pelastamisesta. Hän kiitti myös valmentaja Vladimir Jurzinovia ja agenttiaan, suomalaisten luottomies Don Baizleyä.
Huhtikuun yhdeksäs
Huhtikuun 9., 2002. Montrealin Bell Centre oli vielä suhteellisen uusi halli, kun Saku Koivu teki ikimuistettavan paluun kaukaloon runkosarjan viimeiseen otteluun keväällä 2002.
Hallissa oli pelattu World Cup-pelejä ja NHL-pelejä, mutta mikään tapahtuma ei sitä ennen tai sen jälkeen ole koskettanut Montrealin jääkiekkofaneja kuin kapteeni Koivun rohkea paluu kaukaloon.
Koivu tuli jäälle kaljuna syöpähoitojen jäljiltä, mutta hän ei ollut enää heikko.
Se hetki, jolloin Koivu seisoi siniviivalla ennen tuota ottelua jäi jokaisen mieleen. Tai ei mieleen, sydämeen. Mies, joka olisi hyvin voinut kuolla sairauteensa tekikin paluun NHL-kaukaloon.
Vain muutamassa kuukaudessa kovien kemoterapiahoitojen heikentämästä ja paljon painoa menettäneestä potilaasta tuli taas maailman sadunomaisimman jääkiekkojoukkueen johtaja ja kapteeni.
Uskomaton; sisua, työtä ja rohkeutta vaatinut uroteko. Bell Centren yleisö nousi seisomaan ja antoi kapteenilleen yli kahdeksan minuutin standing ovationin.
Montreal Canadiens voitti Ottawa Senatorsin tuona iltana. Seuranneissa pudotuspeleissä Koivu oli Montrealin paras pelaaja.
NHL-pelaajat joutuvat jatkuvasti pelaamaan loukkaantuneina ja hoitamaan vammojaan. Mutta syövän kaatamisesta ei oltu kuultu koskaan.
The Ghosts of The Forum
Montreal Canadiens pelasi NHL-pyhätöistä ehkä pyhimmässä Montreal Forumissa vuodesta 1924 aina vuoteen 1996 saakka. Jääkiekon mekassa klassisen seuran suuruuden aikojen legendat otetaan erittäin, erittäin vakavasti.
Montrealissa puhutaan ”Forumin haamuista”. Vanhan hallin katonrajassa liitelevät kaikki kuolleet entisaikojen tähdet Howie Morenzista ja Aurel Joliatista lähtien.
Tämä puhe haamuista jääkiekkohallissa saattaa kuulostaa pähkähullulta tavallisen ihmisen korvissa. Montrealissa asia on kuolemanvakava.
Siirtyminen vanhasta hallista uuteen, syksyllä 2006 Molson Centren nimellä vielä tunnettuun paikkaan tehtiin hienoin seremonioin, mutta Canadiensin kannattajien mielestä Forumin haamut eivät silti liikkuneet mihinkään. Se näkyi joukkueen pelissä.
Saku Koivun tehtyä rohkea paluu kovien syöpähoitojen jälkeen Forumin haamujen uskotaan siirtyneen uuteen halliin. Aika oli oikea. Saku Koivun ansiosta.
Saku toi haamut halliin.
Perintö
Hyväntekeväisyystyö. Saku Koivun pysyvä Montrealiin jäävä perintö on hänen nimeään kantavan säätiön työ syöpäsairaitten hyväksi kaupungissa.
Ensimmäinen hankinta oli kahdeksan miljoonan dollarin arvoinen PET Scan-laite.
Moni montrealilainen elää elämäänsä terveenä tänä päivänä Saku Koivu Foundationin ansiosta. Tuhannet ihmiset ovat saaneet hoitoa PET Scanin avulla.
”Toivon ihmisten muistavan minut siitä, mitä tein jäällä täällä ollessani,” sanoi Koivu käydessään viimeisen kerran Montrealissa viime lokakuussa.
”Mutta säätiöni, PET Scan, joka meillä on nyt sairaalassa ja se apu, jonka ihmiset saavat – minulle se on ainoa asia, jolla todella on merkitystä.”
Aamen.
Tupu, Hupu ja Lupu
Tupu-Hupu-Lupu ketjun, tuon 1995 maailmanmestarijoukkueen nuorten miesten ketjun kaikki kolme loistavaa pelaajaa, Jere Lehtinen, Ville Peltonen ja nyt vielä myös Saku Koivu ovat nyt lopettaneet pelaamisen.
Kaikki kolme jättivät hienot muistot jälkeensä ei ainoastaan pelaajina vaan myös ihmisinä.
Muistan kuulleeni Saku Koivun nimen ensimmäisen kerran Turussa junnukiekkoa valmentaneen kaverin suusta. Hän sanoi joukkueessaan pelaavan pikkupojan, josta tulisi vielä pelaaja. Kysyin pojan nimeä.
”Saku Koivu,” oli vastaus.
Seuraavan kerran kuulin nimen kunnolla istuessani katsomaan Koivun ensimmäisiä MM-kisoja Suomen maajoukkueessa. Helsinkiläinen kaverini kehui uutta pienikokoista maajoukkupelaajaa.
Halusin nähdä, miten tämä uusi pelaaja pelaa Kanadaa vastaan ennenkuin halusin uskoa hypeen.
Sitten sain nähdä Koivun pelaavan kanadalaisia vastaan.
Vau.
Jääkiekkoilijan todellinen arvo
Jääkiekkoilijan todellista arvoa voidaan mitata myös sillä, miten hän pelaa uransa ehtoopuolella.
Saku Koivu oli vielä viimeisillä kausillaankin Anaheimissa ikämieskiekkoilijan iässä käyttökelpoinen pelaaja. Hän pelasi etenkin puolustussuuntaan vahvasti.
Pienikokoinen pelaaja luisteli loppuun saakka tarmokkaasti, näki kentän hyvin ja osasi rakentaa peliä ketjukavereilleen. Parasta Koivun pelissä omissa silmissäni oli kuitenkin rohkeus. Hän taisteli kovia ja isokokoisia alempien ketjujen NHL-pelaajia vastaan loppuun saakka periksi antamatta.
Pelien jälkeen Ducksin pukukopissa istui hirmukuntoinen veteraani, polvituet molemmissa jaloissa. Joukkueen parhaita aloittajia. Jäämme ikuisesti miettimään, miten hyvä Koivu olisi voinut olla ilman loukkaantumisia.
Kuuluuko numero 11 Centre Bellin kattoon?
Monta kertaa viimeisten 24 tunnin aikana on puhuttu siitä, ansaitseeko Saku Koivu kunnian saada Canadiens-paitansa numero 11 Montrealin hallin kattoon.
Vaatimattoman Koivun itsensä mielestä hän ei kuulu siellä olevien joukkoon.
1,124 NHL-ottelua. 255 maalia, 832 pistettä runkosarjassa. Playoffeissa 80 ottelua, 18 maalia ja 59 pistettä.
Saku Koivu on inspiraatio. Urheilusankareista käytetään ihan liian usein sanaa sankari, mutta Saku Koivu on sankari. Sisukas ja rohkea mies isojen miesten pelissä.
Koivu pelasi jääkiekkoa tulisieluisesti, rohkeasti ja älykkäästi. Älykkäästi kuin valmentajan poika, mitä hän toki olikin.
Mielestäni aina ei pidä katsoa pelkästään voitettuja mestaruuksia, maaleja, pisteitä ja isoja palkintoja kun mietitään kenen paita tulisi nostaa NHL-seuran hallin kattoon.
On olemassa pelaajia, joitten panos kaupungin ja jääkiekkoseuran hyväksi on syvemmällä kuin pisteet. Saku Koivu oli sellainen pelaaja NHL:ssä ja etenkin Montrealissa.
Numeroa 11 ei varmaankaan nosteta Bell Centren kattoon, mutta mielestäni Saku Koivu olisi sen ansainnut jos kuka.
Retirons le numéro 11!
Onnittelut/Fèlicitations hienosta urasta Saku Koivu.
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
