7.1.2025. Jääkiekon kotimaan kiekko-ohjelmissa on nuorten kisojen jälkeen tehty ruumiinavausta Kanadan jääkiekosta. Tämä on ollut hauskaa seurattavaa, oikeastaan. Tässä muutama kommentti.
Muu maailma on saavuttamassa Kanadan!
Kanadan U20 maajoukkueen pudottua toisen kerran peräkkäin MM-kisojen välierissä, jääkiekon kotimaan kiekko-ohjelmien seuraaminen on ollut hauskaa seurattavaa. Kanadan jääkiekosta on tehty perusteellista ruumiinavausta.
Sosiaalinen media voi olla pahimmillaan ilkeä paikka. Tässä tapauksessa nuorten pelaajien saama kohtelu Kanadassa ei ole reilua. He yrittivät parhaansa. Ongelma ovat enemmän johto- ja valmennuspuolella.
Jotkut kommentit toistuvat päivästä ja ohjelmasta toiseen. Yksi vakioista on ”muu maailma on saavuttamassa Kanadan!” Tai saavuttanut jo.
Tähän on pakko sanoa pari sanaa. Ensinnäkin, kukaan ei saavuta Kanadaa jääkiekossa ikinä, jos puhutaan pelaajamateriaalin laajuudesta ja leveydestä. Se on mahdotonta!
Toiseksi, Kanadassa ollaan aina käsittämättömässä shokissa, jos joku muu voittaa turnauksessa.
Eiköhän tämä ole nyt tapahtunut tarpeeksi usein niin, ettei siitä pidä olla enää shokissa?! Kanada tulee aina olemaan kansainvälisissä jääkiekkoturnauksissa mestariehdokas numero yksi. Tärkein peli, jokaikiselle joukkueelle, on aina sitä vastaan. Ja se tulee aina myös häviämään silloin tällöin.
USNTDPCCCP
Mitä on kaikkein vaikeinta ymmärtää, on keskustelut siitä, että myös Kanadan tulisi keskittää pelaajat Neuvostoliiton tai nykyisen USA:n mallin mukaan johonkin keskukseen.
Yhdysvaltojen kansallista kehitysohjelmaa, USNTDP:tä (USA Hockey National Team Development Program) on kehuttu ylivertaiseksi järjestelmäksi tai systeemiksi, koska USA:n U20-maajoukkue on voittanut historiallisesti kahdet maailmanmestaruuskisat peräkkäin.
Tämä järjestelmä on mielenkiintoinen, mutta tosiasiassa sehän vahvistaa vain sen yhden joukkueen mahdollisuuksia. Se ei ole laaja-alaisesti pelaajakehitykselle eduksi.
Otetaan esimerkki: Venäjä tuottaa enemmän huippupelaajia nyt kuin CCCP-aikana!
Kun maan 4-5 kärkisentteriä kutsutaan samaan paikkaan, vain yksi heistä on ykkössentteri! Jos he saisivat pelata viidessä eri joukkueessa, he olisivat kaikki ykkössenttereitä! Ja he kaikki saisivat kehittyä ykkösen rooliin, ykkösen peliajalla ja vastuulla. Keskittämissysteemillä on vain 60 peli minuuttia jaossa, ei 480 minuuttia.
On syy siihen, miksi tällä palstalla on Yhdysvaltojen ylivoimaista systeemiä kehittää yksi joukkue kutsuttu nimellä USNTDPCCCP.
Hall of Famereita nelosketjussa
Kun Team Canada voitti parhaat vastaan parhaat-turnaukset esimerkiksi Vancouverissa tai Sotshissa, sen nelosketjussa pelasi sellaisia nimiä, kuten Vancouverissa Rick Nash, Jonathan Toews, Brad Richards, ja Patrice Bergeron.
Bergeron ja Toews tullaan varmasti aateloimaan Hockey Hall of Fameen. Nashin ja Richardsin ansioluettelo on todella lähellä vaadittavaa.
Sothsissa Kanadan ”taklausketju” oli Patrick Marleau, Jonathan Toews ja Jeff Carter.
Jos yksi esimerkki halutaan hakea vielä kauempaa, USA voitti historiallisesti syksyn 1996 World Cupin. Siinä turnauksessa Kanadan nelosketju oli Steve Yzerman, Joe Sakic ja Theoren Fleury.
Olisivatko kaikki nämä nimet kehittyneet HHOF tasolle, tai lähes sinne, jos he olisivat pelanneet kehitysvuosinaankin nelosketjuissa? Eivät tietenkään olisi.
Myös puolustajista voidaan tehdä samantyyppisiä tarkastuksia. Alex Pietrangelo, ykköspakki NHL-joukkueessaan, esimerkiksi, pelasi kolmosparissa viimeisissä parhaat vastaan parhaat-olympialaisissa.
Joukkuekohtaisia ketju- js syvyysvertailuja voidaan tehdä pian uudestaan, kun 4-Nations turnaus lähtee liikkeelle.
Kisat vihkoon monella tapaa
Valinnoissa, joukkueen rakentamisessa, valmennuksessa, kurinalaisuudessa, ja niin edelleen, oli tänä vuonna ongelmia. Rakenteellisia ongelmia; kuten ylivoimaa johtamaan laitettiin puolustaja, joka ei ole koskaan pelannut siinä roolissa (Oliver Bonk).
Yksi tärkeä asia on kanadalaisten ymmärtää, ettei jääkiekkotuomari sopeuta tuomitsemistaan joukkueitten mukaan IIHF-turnauksissa. Joukkueitten on seurattava, millaiset standardit seeprapaidoilla on, ja pelattava sen mukaan. Jääkiekko ei ole ainoa laji, jossa nämä lait pätevät. Tämä on valmentajan vastuulla.
Aina, kun Kanada ei voita maailmanmestaruutta U20-tasolla, suurin keskustelu lähtee siitä, miksi tiettyjä pelaajia ei ole joukkueessa. Kanada olisi tänä vuonna voinut lähettää ainakin kolme joukkuetta, jotka kaikki olisivat voineet pärjätä yhtä hyvin, tai huonosti.
Ottawaan lähetetty joukkue ei ollut taidoiltaan paras mahdollinen. Ratkaisevissa peleissä vastustajat tekivät maalinsa vähemmistä tilanteista ja vähemmillä laukauksilla, kun kanadalaiset heittivät kiekot aina päin maalia. Eivät tehneet tilanteita. Joukkue oli koottu ”haamukokoonpano”-menetelmän mukaisesti. Hyökkäysketju, taklausketju, jarruketju.
Kanadan vahvuus on aina, kuten todettua, sen syvyys. Aina tulee vuosia, jolloin muilla on taitavampia pelaajia aivan huipulla. Mutta Kanada pystyy heittämään tarvittaessa jäälle joukkueen, jonka kolmosketjussa, ja nelosketjussakin on 40-maalin hyökkääjiä. Selkeä etu. Junnujoukkueisiin jätettiin tällä kertaa pelaaja, joilla on maali per ottelu-tällä kaudella.
Ensi vuonna pelataan taas uudestaan, tällä kertaa Minnesotassa. Hockey Canada tulee korjaamaan virheensä siihen mennessä. Täysipäiväisen maajoukkuevalmentajan palkkaaminen voi olla yksi idea, allekirjoittanut ei ole ihan varma, olisiko se oikea ratkaisu. Kuitenkin hyvä löytää valmentaja, joka ei lähetä jotain Gavin McKennaa istumaan ylimääräistä jäähyä joukkueen puolesta. Kuten nyt nähtiin. Sama, kuin jos Kris Knoblauch lähettäisi Connor McDavidin istumaan jäähyä NHL-ottelussa. Mitä, jos vastustaja ottaakin kakkosen, ja paras hyökkäävä pelaajasi istuu jäähyaitiossa?
Valmennuspuolella Kanada hävisi muille valmentajille tällä kertaa lähes jokaisessa pelissä.
Paras ”systeemi”
Kanadan ”systeemissä”, mikäli mitään systeemiä edes on, ei ole siis mitään vikaa. Ehkä maan vahvuus onkin se, ettei mitään systeemiä oikeastaan ole. Ottelumäärä on hyvä.
Tietenkin valmentajien pitää koko ajan kehittää harjoittelua, kuten kaikkialla muuallakin lajin kehittyessä.
Joukkueita maailman suurimmassa junioriliigassa CHL:ssä, eli Canadian Hockey Leaguessa, joka sisältää kolme sarjaa; Western Hockey Leaguen lännessa, Ontario Hockey Leaguen, sekä Quebec Maritimes Junior Hockey Leaguen, on kuusikymmentä. Ei yksi jokaiselle ikäluokalle.
Tämän alapuolella on vielä Tier 2-tason, yleensä eri provinssien sarjat. Maailman paras puolustaja Cale Makar on korkeimmalta NHL-varattu pelaaja Tier 2-tasolta. USA:n USHL on toki kehittynyt viime vuosikymmeninä pelaajamäärän kasvaessa todella hyvin.
Kanadan U18 ja U17 maajoukkueilla oli paras kalenterivuosi ehkä koskaan vuonna 2024. Mitä U20 maajoukkueeseen tulee, se on voittanut kultaa 20 kertaa 43 viimeisen vuoden aikana.
Parhaat teini-ikäiset kanadalaiset ovat yleensä jo NHL:ssä. Kolme kertaa myös Kanada on saanut käyttää kaikkia parhaitaan U20 kisoissa. Kolme kertaa kaiken kaikkiaan 51 kerrasta, kun turnaus on järjestetty. Ensimmäisen kerran se pelattiin vuonnas 1974.
Tänä vuonna sellaiset nimet, kuten Connor Bedard, Macklin Celebrini, ja Zach Benson eivät olleet käytettävissä. Puolustaja Matthew Schaeferin turnaus päättyi loukkaantumiseen jo Latvia-pelissä.
Onko kanadalaisella jääkiekolla perinpohjaisia ongelmia? Liian huono ”systeemi”, joka ei tuota pelaajia?
Sellaiset pelaajat, kuten Connor McDavid, Nathan MacKinnon, Steven Stamkos, Cale Makar, Connor Bedard, ja monet muut ovat nousseet jääkiekon huipulle kanadalaisista juniorisarjoista ponnistaen.
Ongelma? Onko järjestettävä symposiumi ja muutettava kaikki perinpohjaisesti?
Rauhoittukaa nyt, hyvät kanadalaiset.
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
