Broidi on loputtoman kyllästynyt puheeseen treenaamisen ihanuudesta. Joka päivä ties mikä persotraineri kertoo hikoilun himosta into piukkana.
Koska Broidi lilluu vastavirta-altaassakin, olemme tehneet päinvastaisen listauksen. Me kerromme, miksi treenaaminen ei kerta kaikkiaan ole sen arvoista.
Ota pala pullaa ja istahda lukemaan. Penkkiurheilu ja joutilaisuuden ihana keveys on se, mikä kannattaa!
Paikat tulevat kipeäksi
Urheilija ei tervettä päivää näe. Kun harrastaa liikuntaa, aina jotain paikkaa kolottaa.
Juoksijoilla on juoksijan polvi, jääkiekkopelaajilta puuttuvat hampaat ja keihäänheittäjillä on aina olkapää sökönä. Tarvitseeko tätä listaa edes jatkaa?
Salilla käynti on kallista
Joskus kultaisella 90-luvulla salivarusteiksi riittivät kulahtaneet salihousut, Tarmon lähikaupan kaiken nähnyt t-paita ja vanha pöytäviinapullo hoiti juomapullon virkaa.
Vaan ei tänä päivänä, kun kaikilla on ties mitkä tekniset asusteet. Kun vielä kaupan päälle pelkkä salijäsenyys maksaa sieluttoman paljon per kuukausi, pahoittaa sitä vähemmästäkin mielensä.
Ja oletko koskaan yrittänyt perua salijäsenyyttäsi? Sehän se vasta treenistä käykin!
Olet isä tai äiti
On aika siirtää kapula eteenpäin ja siirtyä kentän laidalle. Kun ei jaksa itse enää harrastaa, liikunnan puutetta voi alkaa kompensoida kovilla puheilla. Voit esimerkiksi kirkkain silmin väittää ammattilaisurasi (lajilla ei väliä) kaatuneen, koska ”polvesi meni rikki”.
Toki vamma on täysin keksitty eikä polvessasi ole mitään vikaa, mitä nyt ylipaino vähän kuluttanut niveliä. Kukaan ei kuitenkaan tule kyseenalaistamaan puheitasi, sillä muutkin haluavat harrastaa puhejudoa sen oikean judon sijasta.
Kun takana on lupaava tulevaisuus, on aika siirtää haaveet omiin lapsiin. Niin se elämän kiertokulku menee.
–Broidi
