Brasilialaisen Ronaldon edesottamuksia ihailtiin 2000-luvun taitteessa. Kuluvan vuosituhannen puolella esimerkiksi AC Milanissa oli pienimuotoiset brasilialaisten kokoontumisajot, kun esimerkiksi Cafu, Dida ja Serginho edustivat seuraa hyökkääjän lisäksi.
Brasilialaiset heittivät läpyskää ennen tulevaa Siena-ottelua. Joukkueen pukukoppi oli seuran silloisen valmentajan Carlo Ancelottin toimistoa vastapäätä. Naurunremakka kantoi niin ikään brasilialaisten seurueeseen kuuluneen Kakán kertoman mukaan vamentajavelhon korviin.
– Miksi pojat nauraa? Kova peli huomenna! Kaká kertoo Ancelottin kysyneen.
Brasilialaiset sanoivat, että ”tiedätkös, kun jalkapallo on tällaista, pitää heittää huulta ja olla hauskaa”.
– Tiedättekö ketä vastaan huominen peli on? Ancelotti kysyi.
Pojathan tiesivät, että Siena olisi vastassa. Seuraavan kysymyksensä nykyinen Real Madrid -luotsi esitti Ronaldolle.
– Tiedätkö heidän puolustajansa?
Kakálla on alla olevalla videolla vaikeuksia pidellä naamaa peruslukemilla, kun hän kertoo Ronaldon vastauksen.
– En tunne heitä. Olen kuitenkin melko varma, että he tuntevat minut.
Erityisen kommentista tekee se, ettei Ronaldo tarkoituksella yrittänyt olla ylimielinen. Hän vain vastasi vilpittömästi koutsin esittämään tiedusteluun.
Broidin papereissa Ronaldo on maailman paras ysipaikan pelaaja nahkakuulan historiassa. Toisaalta brasilialaismestarin kaltaista komeettaa tuskin enää ikinä nähdään.
–Broidi