31.8.2021. Helsingin Jokereiden kahdeksas kausi KHL:ssä alkaa odottavissa tunnelmissa. Joukkueen viime kausi oli yhtä sekasortoa sairastelujen sekä otteluruuhkien keskellä. Lue Jokereiden ennakkoasetelmat kauteen alta ja hyödynnä jopa satasen ilmaisveto KHL-jäille!
Ennakko: Jokerit kaudella 2021-22
Jokerit oli viime kaudella Läntisessä konferenssissa runkosarjan viides, mutta se putosi heti pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Lokomotiv Jaroslaville. Jokerit oli viime kaudella yksi sarjan suurimmista kärsijöistä mitä tulee sairasteluihin, loukkaantumisiin ja ottelusiirroista johtuneisiin otteluruuhkiin. Nyt olosuhteiden normalisoiduttua Jokereilta on odotettavissa parempaa varsinkin kun joukkueen kokoonpano on vahvistunut viime kaudesta.
Maalivahdit
Maalivahdeista viime kaudella eniten pelasi Janis Kalnins, joka kuitenkin siirtyi kauden päätteeksi SHL:ään. Ruotsalainen Anders Lindbäck pelasi joukkueessa viime kaudella kakkosmaalivahtina, mutta hänen rooli kasvaa tulevalla kaudella Kalninsin lähdettyä. Lindbäckin kaveriksi helsinkiläisten maalille saapui SHL:stä suomalaisvahti Janne Juvonen.
Puolustus
Jokereiden osa-alueista puolustus on parantunut paperilla kesän aikana eniten. Jonathan Pudas, Sami Lepistö, Viktor Lööv ja Jakub Krejcik poistuivat kauden päätteeksi joukkueesta, mutta lähtijät onnistuttiin paikkaamaan kolmella laadukkaalla pelaajalla. Joukkueen puolustukseen hankittiin kiekollista osaamista Philip Holmin ja Otto Leskisen toimesta. Omaan päähän kovuutta joukkue sai Petteri Lindbohmin myötä.
Hyökkäys
Joukkueen hyökkäykseen merkittävimmät saapujat ovat Teemu Turunen, Hannes Björninen sekä Kalle Kossila. Näistä kukaan ei ole lähtökohtaisesti tähtipelaaja KHL-tasolle, mutta näistä jokainen omaa ison potentiaalin tulevalla kaudella. Tulijoista mielenkiintoisin nimi on Kossila, joka pelasi viime kaudella Toronto Maple Leafsin AHL-joukkueessa yli piste per peli tahdilla. Kossila voitti harjoituskaudella joukkueen sisäisen pistepörssin tehden neljään otteluun tehopisteet 2+5=7. Joukkueen maaleista suurimman vastuun tulevalla kaudella kantaa edelliskausilta tutut ulkomaalaiset Jordan Schroeder, Nicklas Jensen sekä yksi KHL:n parhaista pelaajista Brian O´Neill.
Jokereiden matka itänaapurissa alkaa 2.9. ja viidestä ensimmäisestä ottelusta neljä on vieraissa. Joukkueen ensimmäinen kotiottelu pelataan 6.9. Traktoria vastaan.
Runkosarjan viisi ensimmäistä ottelua:
2.9. Kazan-Jokerit
4.9. Neftehimik-Jokerit
6.9. Jokerit-Traktor
9.9. Kunlun-Jokerit
11.9. Omsk-Jokerit
Leo-Leijona jo testattu? Katso muut tarjoukset
–Broidi