Jääkiekko

Kanada suurin ennakkosuosikki nuorten MM-kisoihin

23.12.2021 Tapaninpäivästä lähtien saadaan nauttia jälleen vuodenvaihteen yli alle 20-vuotiaiden MM-kisoista, joihin Kanada lähtee tunnetusti suurimpana ennakkosuosikkina. Suomi ponnistaa turnaukseen A-lohkosta ja tavoitteena on totta kai tulla kultamitalin kanssa takaisin kotiin.

A-lohko: Kanada, Suomi, Tshekki, Saksa ja Itävalta

1. Kanada

Kisojen isäntä Kanada on eittämättä suurin ennakkosuosikki. Joukkueelle on taatusti jäänyt hampaankoloon viime vuoden MM-kisat, jolloin Kanada kulki voitosta voittoon finaaliin asti. Finaalin Kanada kuitenkin hävisi altavastaaja Yhdysvalloille lopulta lukemin 0-2. Tänä vuonna Kanadan joukkue sisältää 11 ensimmäisen kierroksen varausta. Näiden lisäksi joukkueessa on ensi kesän ykkösvaraukseksi povattu Shane Wright sekä vuoden 2023 ykkösvaraukseksi ennakoitu Connor Bedard. Joukkueen mielenkiintoisimpia nimiä edellä mainittujen lisäksi ovat viime kesän ykkösvaraus Owen Power sekä NHL:ssä esiintyneet Cole Perfetti, Mason McTavish ja Jake Neighnours. Kanada on yksinkertaisesti turnauksen taitavin ja lupaavin joukkue. Miten se kestää kotiyleisön paineet?

2. Suomi

Suomi lähtee harmillisista viime hetken poissaoloistaan huolimatta tämän vuoden turnaukseen jälleen vahvalla joukkueella. Antti Pennasen toisena päävalmentajavuotena tavoitteena on taatusti kirkastaa viime vuotista pronssimitalia finaalipaikalla. Alkulohko on ainakin Suomelle suotuisa, sillä Kanadaa lukuunottamatta joukkue lähtee jokaiseen otteluun ennakkosuosikkina. Suomen suurin vahvuus on tulevissa kisoissa pelaajiston peruusteella liikkuva ja kiekollisesti taitava puolustus sekä laadukkaat laitahyökkääjät. Aatu Rädyn poisjäännin myötä joukkueen heikkous on ennakolta kapea keskushyökkääjäosasto sekä maalivahtipeli. Suomen joukkueessa eniten yksilötasolla odotetaan syksyn Liiga-komeetoilta Joakim Kemelliltä sekä Topi Niemelältä

3. Tshekki

Tshekki lähtee parantamaan viime vuodesta, joka meni jokaisella osa-alueella isosti penkin alle. Joukkue voitti viime vuonna viidestä ottelustaan kaksi ja putosi jo puolivälierissä Kanadalle lukemin 3-0. Tämän vuoden joukkue on viime vuoteen verrattuna selkeästi heikompi, eikä sille olla ladattu kovinkaan suuria ennakko-odotuksia. Joukkueen parhaat yksilöt löytyvät hyökkäyksestä ja puolustuksesta, jotka ovat Jan Myšák, David Jiricek ja Stanislav Svozil. Jiricekin ja Svozilin johdolla joukkueen puolustus on hyvissä käsissä, mutta Myšákin johtama hyökkäysosasto on tuleviin kisoihin eittämättä aivan liian kapea. Isoin kysymysmerkki joukkueessa on maalivahtiosasto, joka on ennakkoon hyvin heikko kahden parhaan maalivahdin kieltäydyttyä kisapaikasta.

4. Saksa

Saksa on viime vuosina nostanut selkeästi profiiliaan yhtenä Euroopan parhaista jääkiekkomaista ja se on tuonut NHL:ään viime vuosina sellaisia tähtiä kuin Leon Draisaitl, Tim Stutzle sekä Moritz Seider. Saksa oli viime vuonna hyökkäyssuuntaan yllättävän valmis joukkue, mutta sen matka tyssäsi puolivälieriin Venäjää vastaan. Tänä vuonna Saksalla on kasassa huomattavasti viime vuotta heikompi joukkue, sillä muun muassa kaksi hyökkäyspään suurinta tähteä John-Jason Peterka ja Lukas Reichel jäivät pois kisoista. Joukkue tulee jälleen olemaan yllätysvalmis musta hevonen, mutta se tulee todennäköisesti kärsimään suurista maalinteko-ongelmista heikon hyökkäysosastonsa kanssa. 

5. Itävalta

Itävallalla alkaa kolmas peräkkäinen vuosi alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa siitäkin huolimatta, että se oli viime vuonna kisojen selvä heittopussi. Joukkue hävisi viime vuonna kaikki neljä otteluaan ilman ainuttakaan pistettä rumalla maalierolla 1-29. Itävalta kuitenkin säilyi korkeimmalla tasolla ilman tippumista kiitos vallitsevan epidemian, joka perui MM-kisojen karsinnat. Alkulohko on joukkueelle erittäin vaikea ja pelaaminen tulee tuottamaan suuria ongelmia ilman monivuotista talismaaniaan Marco Rossia. Ensi kesän tulevan huippuvarauksen Marco Kasperin otteet tulevat olemaan tässä turnauksessa todennäköisesti joukkueelle suurin ilon aihe.

B-lohko: Yhdysvallat, Venäjä, Ruotsi, Slovakia, Sveitsi

1. Yhdysvallat

Yhdysvallat lähtee tulevaan turnaukseen hallitsevana maailmanmestarina yllättävän 0-2 finaalivoiton jälkeen, joka tuli Kanadan kustannuksella. Joukkue puolustaa mestaruuttaan samalla päävalmentajalla Nate Leamanilla, mutta heikentyneellä kokoonpanolla. Viime vuoden sankareista muun muassa Spencer Knight, Cole Caulfield ja Trevor Zegras ovat siirtyneet NHL:ään, mikä vaatii uusien vastuunkantajien esiinmarssia. Tämän vuoden joukkueessa Yhdysvalloilla on kuusi ykköskierroksen varausta, joista kirkkain nimi on viime kesän kakkosvaraus ja hallitseva MM-kultamitalisti Matthew Beniers. Joukkueen isoin vahvuus on tulevassa turnauksessa erittäin vahva puolustuspää kun taas hyökkäyspään kapeus ja maalivahtipelaaminen herättävät joukkueen ylle kysymysmerkkejä.

2. Venäjä

Venäjälle viime vuodet kisat olivat iso pettymys. Joukkue jäi kokonaan ilman mitalia kun se hävisi pronssiottelun Suomelle lukemin 4-1. Venäjä julkisti MM-leirin kynnyksellä kuukausi ennen kisojen alkua kohutun uutisen kun Oleg Bratas sai väistyä päävalmentajan paikalta kiekkolegenda Sergei Zubovin tultua uudeksi päävalmentajaksi. Venäjä on saanut pidettyä kokoonpanonsa hyvin pitkälti samanlaisena kuin viime vuonna. Isoin ja radikaalein muutos joukkueessa tapahtui puolustuksessa kun kaksi Pohjois-Amerikassa pelaavaa huippupuolustajaa Yan Kuznetsov ja Daniil Chaika jätettiin ulos joukkueesta. Tähän syynä on se, että Venäjän tämän vuoden joukkue rakennettiin kokonaan kotimaassa pelaavista pelaajista. Joukkueen mielenkiintoisimpia yksilöitä ovat kisoissa huippumaalivahti Yaroslav Askarov sekä vasta 17-vuotias superlupaus Matvei Michkov.

3. Ruotsi

Ruotsi jäi viime vuonna alkulohkossa kolmanneksi nimenomaan Yhdysvaltojen ja Venäjän taakse. Pudotuspeleissä joukkue putosi heti puolivälierissä Suomelle lukemin 3-2. Ruotsille viime vuodet ovat olleet erittäin hankalia, sillä joukkue on päässyt ainoastaan kahdesti mitaleille vuoden 2014 jälkeen. Ruotsin joukkue pystyy tänä vuonna taistelemaan onnistuessaan mitalista, mutta ennakkosuosikiksi sitä on turha tituleerata. Joukkueen suurin vahvuus on tunnetusti puolustuspää. Ruotsin pakisto kestää vertailun lähes kaikkiin muihin maihin ja maalivahtiosasto on myös kunnossa kärkivaraus Jesper Wallstedtin ansiosta. Suurin huoli joukkueessa on hyökkäysosaston leveys. Ruotsi oli onnekas kun se sai edellisvuosien tähtipelaajat William Eklundin ja Alexander Holtzin takaisin mukaan joukkueeseen. Tämä kaksikko kuitenkin tarvitsee tukea, mitä ei ennakolta ole joukkueella antaa tarpeeksi. Etenkin sentteriosastolla Ruotsi jää paljon jälkeen muista maista.

4. Slovakia

Slovakia selvisi viime vuonna alkulohkosta jatkoon, mutta putosi puolivälierissä Yhdysvalloille lukemin 5-2. Joukkue kärsi vuosi sitten isoista maalinteko-ongelmista, sillä Slovakia teki neljään otteluun ainoastaan viisi maalia. Slovakia joutui täksi vuodeksi erittäin kovaan alkulohkoon, mutta omaa siitä huolimatta erittäin suuret yllätysmahdollisuudet kolmea ennakolta suurempaa lohkon joukkuetta vastaan. Slovakialla on käsissään kenties kaikkien aikojen joukkue, sillä peräti kolmea joukkueen pelaajaa ollaan ennakoitu varattavaksi kymmenen parhaan joukossa ensi kesän NHL-draftissa. TPS-hyökkääjä Juraj Slafkovsky, Simon Nemec ja Filip Mesar ovat kaikki vasta 17-vuotiaita, mutta tulevat siitä huolimatta tekemään taatusti tuhoa muita joukkueita vastaan. Tämän vuoden joukkue on myös pelannut pitkään yhdessä, sillä muun muassa viime vuoden joukkueesta on nyt mukana peräti 12 samaa pelaajaa. Slovakiassa on muhimassa näiden kisojen suurin yllätys.

5. Sveitsi

Sveitsi oli viime vuoden kisoissa iso vastaantulija ja se hävisi kaikki neljä otteluaan maalierolla 5-20. Vallitsevan pandemian takia joukkue kuitenkin säästyi karsinnoilta ja aloittaa täten jälleen yhden MM-kisat korkeimmalla sarjatasolla. Sveitsillä on menossa selvästi huonompi vaihe Eurooppalaisena kiekkomaana, sillä se ei ole enään hetkeen pystynyt kasvattamaan Nino Niederreiterin, Roman Josin tai Nico Hischierin kaltaisia NHL-tähtiä. Joukkue kamppailee suurten lupausten puuttumisen lisäksi maalivahtiongelmasta, joka ei lupaa hyvää kohti tulevia kisoja. Pudotuspeleihin pääseminen olisi tälle joukkueelle jo iso yllätys. Vaikeassa alkulohkossa sen kohtaloksi jää viimeinen sija sekä karsintapaikka.


Löydät Broidin tarjoukset

Broidi

Muita aiheeseen liittyviä juttuja