Jääkiekko

Naisleijonien matka Pekingin olympialaisissa alkaa torstaina

2.2.2022. Naisleijonien mitalinmetsästys Pekingissä alkaa torstaina iltapäivällä Yhdysvaltoja vastaan. Kanada ja USA lähtevät turnaukseen tuttuun tapaan ennakkosuosikkeina, mutta Suomi on jälleen kerran mahtimaiden ykköshaastaja. Lue ennakko USA-otteluun alta.


Ennakko: Suomi – Yhdysvallat

Naisten jääkiekkoturnaus pelataan Pekingin olympialaisissa ensimmäistä kertaa kymmenen joukkueen voimin. Naisten jääkiekossa tasoerot ovat maiden välillä tunnetusti hyvin suuria, joten turnauksen alkulohkot ovat hyvin erikoiset.

Suomi kuuluu Kanadan, Yhdysvaltojen, Sveitsin ja Venäjän Olympiaurheilijoiden kanssa A-lohkoon, josta kaikki viisi joukkuetta pääsevät jatkoon lopputuloksista huolimatta. Näiden maiden kaveriksi pudotuspeleihin otetaan kolme parasta maata B-lohkosta.

Kanada ja Yhdysvallat lähtevät turnaukseen totuttuun tapaan suurina ennakkosuosikkeina. Kanada voitti viime vuonna naisten MM-kultaa ja olympiakultaa joukkue on voittanut viisi kertaa peräkkäin vuodesta 2002 lähtien. Suomi on ennakkoon suurin suosikki pronssimitalin saajaksi. Ennakkoon Suomen suurimmat haastajat mitalista ovat Venäjän Olympiaurheiljat sekä Tshekki. 

Suomi on ollut mitaleilla kaikissa kolmessa edellisessä MM-turnauksessa ja kruununa on tottakai MM-hopea kotikisoista vuonna 2019. Olympialaisissa 2000-luvulla Naisleijonat ovat onnistuneet voittamaan kaksi olympiapronssia Vancouverista 2010 sekä Pyeongchangista 2018. 

Naisleijonien valmistautuminen kohti tulevaa turnausta on ollut kaikkea muuta kuin otollinen. Joukkue on ollut alkuvuoden iltapäivälehtien otsikoissa lähes päivittäin johtuen Noora Rädyn ja Pasi Mustosen välisestä riidasta sekä välienselvittelystä.

Räty on edelleen kiistatta yksi maailman parhaita naiskiekkoilijoita ja hänen pois jättäminen tästä joukkueesta jättää väkisin jonkinlaisen särön Suomen maajoukkueen sisälle. Miten joukkue pystyy sulkemaan kaiken kaukalon ulkopuolella tapahtuvan selkkauksen pois itse tekemisestä?

Suomen joukkueessa on Pekingiin lähdettäessä 11 arvokisadebytanttia. Sukupolvenvaihdos on tapahtunut joukkueessa hiljattain ja Suomi lähtee kisoihin verrattain nuorella joukkueella. Kokemusta ja johtajuutta joukkueesta silti löytyy riittämiin, sillä 34-vuotias Jenni Hiirikoski toimii Suomen kapteenina neljänsissä olympialaisissaan.

Suomen ykkösmaalivahtina tulevaan turnaukseen lähtee Rädyn poissaollessa erinomaiset MM-kisat viime vuonna torjunut Anni Keisala

Yhdysvallat on ollut Suomelle jo pitkään erittäin haastava vastustaja, sillä edellisen kerran Naisleijonat ovat voittaneet keskinäisen kohtaamisen harjoitusottelussa 2013. Tämän jälkeen kaikki 16 edellistä kohtaamista ovat päättyneet Yhdysvaltojen voittoon.


Löydät muut tarjoukset

Broidi

Muita aiheeseen liittyviä juttuja