Blogi

Anton Lundell on tekemässä mahdottomasta mahdollisen

3.2.2022. Yleisesti ottaen Suomessa esimerkiksi ajatellaan, että Pohjois-Amerikassa pelaajan tulee olla joko jääkiekkoystävälliseltä markkina-alueelta tai pelata utopistisen kova kausi voittaakseen jonkin merkittävän henkilökohtaisen palkinnon.

Eikä edellä mainittu ole missään nimessä mikään perusteeton olettamus, vaan itse uskaltaisin väittää sitä jopa faktaksi.

Kyse ei ole siitä, etteivätkö fanit osaisi arvostaa esimerkiksi Floridassa, palmupuiden lomassa vapaa-aikansa viettävää pelaajaa, vaan ennen kaikkea liigan ja sitä ympäröivien asiantuntijoiden, joita toimittajiksikin usein kutsutaan, suhtautumisesta asiaan. NHL on ennen kaikkea bisnes, sitä ohjaa raha ja NHL:lle on luonnollisesti huomattavasti merkittävämpi juttu, esimerkiksi markkinoinnin osalta, että pystit menevät ”oikeaan osoitteeseen”.

Erikoista on kuitenkin se, että myös Suomessa tämä suhtautuminen tuntuu olevan joissain määrin samanlaista. Oiva esimerkki tästä saatiin, kun Florida Panthersia edustava Anton Lundell painoi ottelussa Columbus Blue Jacketsia vastaan täysin poskettomat tehot 0+5 ja siitä huolimatta media tuuttasi ulos Patrik Laineen kahta maalia.

Eikä tämä ole missään nimessä mikään piikki lihaan niiltä osin, etteikö Lainetta saisi hehkuttaa. Se on kuitenkin selvää, että tällaisessa tilanteessa sen hehkutuksen tulisi suuntautua ehdottomasti NHL:ssä tulokaskauttaan pelaavaan Lundelliin, joka tehtaili kyseisessä ottelussa kolme tehopistettä Lainetta enemmän.


Huipputarjous suomalaisille:


Huikea alkuvuosi 2022

Kun puhutaan Florida Panthersissa pelaavasta suomalaisesta nuoresta jääkiekkoilijasta, joka antaa kaukalossa esittämiensä otteiden puhua puolestaan, tällöin lähtökohdat minkään luokan henkilökohtaisen palkinnon voittamiselle ovat olemattomat; ollaan siis tilanteessa, jossa pelaajan täytyy nimenomaan olla vähintään asteen kaksi parempi kuin kilpailijoidensa.

Jokainen vähääkään jääkiekkoa ymmärtävä kykeni näkemään jo alkukaudesta, miten valmis Anton Lundell on NHL:ään ja miten tärkeä pelaaja hän on joukkueelleen. Tehopisteitä tuli tasaiseen tahtiin, mutta ennen kaikkea kyse oli hänen erinomaisuudestaan kiekottomana pelaajana: Lundell oli ja on edelleen yksi eniten kiekonriistoja kasaan keränneistä NHL-hyökkääjistä tällä kaudella.

Eikä kyse ollut vain kiekonriistoista, vaan myös alivoimapelaamisesta, ottelun ratkaisuhetkien viettämisestä kaukalossa ja ylipäätään kokonaisvaltaisesta tekemisestä.

Tuolloin vaikutti kuitenkin siltä, ettei NHL:n Vuoden tulokkaalle ojennettavan Calder Memorial Trophyn voittaminen ole millään muotoa mahdollista. Lundellin pelaaminen ei ollut riittävän näyttävää ja tehopisteitä ei tullut sen asteen tai kahden verran kilpakumppaneita kovempaa tahtia.

Esimerkiksi nimenomaan näyttävyydestään tunnettava Anaheim Ducksin Trevor Zegras oli selkeästi edellä, koska hän oli A: pohjoisamerikkalainen ja B: hänellä oli kasassa enemmän tehopisteitä. Kokonaisvaltaisella tekemisellä ei siis ollut merkitystä.

Viime aikoina Lundell on kuitenkin alkanut tahkomaan myös tehopisteitä sellaista tahtia, että nyt häntä ei voida enää sivuuttaa tästä Calder-keskustelusta, vaikka sitä miten NHL:n ja pohjoisamerikkalaismedian toimesta haluttaisiin.

Eikä kyse ole suinkaan vain tuosta yhdestä viiden syöttöpisteen illasta Columbuksessa, vaan pistetili on karttunut myös muissa otteluissa. Esimerkiksi tammikuun aikana hän iski, ennen tuota Blue Jackets -ottelua, 14 otteluun tehot 3+9=12, tehotilaston ollessa +14.

Kalenterivuoden 2022 aikana Lundell on iskenyt toistaiseksi pelaamissaan 16 ottelussa tehot 3+14=17 ja hänen tehotilastonsa on +19. Kaikkein kovin tilastofakta tulee kuitenkin tässä: näistä 17 pisteestään peräti 15 on syntynyt tasaviisikoin pelatessa.

Eikä kyse ole pelkästään tästä kalenterivuodesta, vaan Lundellin käyrät ovat osoittaneet tasaiseen tahtiin ylöspäin myös tehopisteiden osalta. Hänellä on 43 pelatun ottelun jälkeen kasassa tehot 10+22=32, tehotilasto on uskomaton +25, ja tehopisteistä peräti 27 on syntynyt tasaviisikoin pelatessa; tässä viimeksi mainitussa kategoriassa Lundell onkin tulokkaiden ykkönen.

Ei mikään suonenveto

Jos Anton Lundellin pelaamista on katsonut vähääkään kuluvan kauden aikana, sitä osaa sanoa välittömästi, etteivät myös tehopisteiden valossa menestyksekkään viime ajat ole olleet mikään suonenveto.

Sen sijaan kyse on siitä, että laadukas tekeminen kaukalossa on viime aikoina korostunut yhä enenevissä määrin myös tehopisteinä. Se lienee selvää, ettei Lundell tule vielä tulokaspelaajana nakuttamaan illasta toiseen tehopisteitä, mutta kuten todettua – trendi on näiltä osin kasvava.

Tällä hetkellä Lundell on tulokkaiden osalta tilastokutonen tehdyissä maaleissa, tilastokolmonen maaliin johtaneissa syötöissä, pistepörssin kakkonen, 5vs5 pelissä tehokkain pelaaja, tehotilaston ykkönen heittämällä, ja kaikki tämä on tapahtunut käytännössä ottaen ilman minkäänlaista ylivoimavastuuta.

Tilanne on siis eskaloitunut siihen pisteeseen, ettei yksikään vähääkään uskottavuutensa säilyttämisestä huolestunut asiantuntija, saati NHL liigana, voi enää sivuuttaa Lundellia Vuoden tulokas -keskustelusta.

Eikä kyse ole edes pelkästä sivuuttamisesta, vaan tällä hetkellä ero alkaa olla muihin tulokkaisiin verrattuna kokonaisvaltaisessa pelaamisen osalta, nyt kun Lundell heiluu myös maaleissa, syötöissä ja pisteissä siellä tulokkaiden kärkipäässä, sitä luokkaa, että hän on suursuosikki voittamaan Calder Memorial Trophyn.

Lundell on siis tällä hetkellä sellaisella matkalla, jolla hän voi aidosti tehdä mahdottomasta mahdollisen ja voittaa suomalaispelaajana Floridan kaltaisella markkina-alueella pelaavassa joukkueessa Vuoden tulokas -palkinnon.

Kyseessä olisi kolmas kerta, kun suomalaissyntyinen jääkiekkoilija saisi kyseisen kunnian: vuonna 1949 sen sai Kanadan passin omannut, mutta Suomessa syntynyt Pentti Lund, ja vuonna 1993 muuan Teemu Selänne.

Ehkä tuo Selänteen rinnalle nouseminen riittäisi myös Suomessa otsikoiden varastamiseen, joskin silloinkin totta kai ”Finnish Flashin” kanssa samassa lauseessa.

–Marko Ollonqvist

Marko Ollonqvist on muun muassa Kanadassa urheilun merkeissä kirjeenvaihtajana toiminut ja jo kolmella eri vuosikymmenellä NHL:n parissa työskennellyt vapaa toimittaja, jonka blogitekstit julkaistaan Broidi.com-sivustolla joka torstai.


Huipputarjous suomalaisille:


Muita aiheeseen liittyviä juttuja