Blogi

Mitä ensimmäinen Stanley Cup -finaaliottelu opetti meille?

16.6.2022. Esirippu siirrettiin syrjään NHL-kauden 2021-22 huipentuman eli Stanley Cup -finaalien kunniaksi viime yönä, kun Colorado Avalanche isännöi ensimmäisessä finaaliottelussa Tampa Bay Lightningia.

Ottelun ensimmäinen erä, ja etenkin sen ensimmäinen kymmenminuuttinen, oli ehdottomasti kotijoukkue Avalanchen. Vierailevat salamapaidat vaikuttivat ajoittain olevan jopa köysissä denveriläisten rynnistyksen edessä, mutta toisessa erässä Lightning nosti tekemisensä Stanley Cup -finaalien edellyttämälle tasolle.

Mutta mitä kaikkea tuo ensimmäinen finaaliottelu sitten meille oikein kertoi?

Seuraavassa käymme finaalisarjan asetelmat läpi kohta kohdalta, perustuen siihen, mitä ensimmäinen finaaliottelu meille kertoi.


Länsi vs. Itä

Koska NHL:n pudotuspelisysteemissä selvitetään ensiksi Itäisen ja Läntisen konferenssin mestarit, ennen kuin nämä kaksi Pohjois-Amerikan niin sanottua pystylinjaa laitetaan vastakkain, idän ja lännen keskinäisistä mittasuhteista ei ole minkäänlaista varmuutta. Toki osviittaa voidaan hakea runkosarjasta, jossa Lightningin voittosarake lännen joukkueita vastaan oli 22-7-3 ja Avalanchen idän joukkueita vastaan 22-8-2, mutta runkosarjapelit ovat lopulta aivan eri otteluita kuin Stanley Cup -finaalit.

Lähtökohdat ovat siis näiltä osin aina jännittävät ja kysymysmerkkejä täynnä; ensimmäisen pelin perusteella voitaneen kuitenkin todeta, että Itäinen konferenssi oli kokonaisuudessaan hieman tasokkaampi, mutta keskinäisissä voimasuhteissa vaakakupit ovat samalla tasolla – eiköhän se kerro kaiken oleellisen, että heti ensimmäinen finaali venyi jatkoerään. Toki Avalanche on ensimmäisen finaaliottelun perusteella pelillisesti edellä, mutta Tampaa ei voi missään nimessä laskea ulos ja mitä todennäköisimmin joukkue tulee nostamaan tästä tasoaan.

Saattaakin olla, että tämän idän ja lännen välisen paremmuuden mittaamiseen tarvitaan jopa se seitsemän ottelua.

Jared Bednar vs. Jon Cooper

Heti Stanley Cup -finaalien avausvaihdoista lähtien havaittavissa oli Colorado Avalanchen päävalmentajana toimivan Jared Bednarin ja Tampa Bay Lightningin päävalmentaja Jon Cooperin peluutusvalinnat. Cooper pyrki mahdollisuuksien mukaan iskemään Anthony Cirellin kentällisen Nathan MacKinnonin ykkösketjua vastaan, kun taas Bednar pyrki parhaansa mukaan välttelemään näitä ”yhteenottoja”.

Peluutuksella tulee olemaan suuri merkitys tässä finaalisarjassa, ja kotietunsa myötä Avalanche nauttii pienimuotoisesta edusta tässä suhteessa.

Andrei Vasilevskiy vs. Darcy Kuemper

Yleisesti ottaen Tampa Bay Lightningin venäläisvahti Andrei Vasilevskiya pidetään yleisesti ottaen maailman parhaana maalivahtina. Tänä keväänä pudotuspelisarjojen avausottelut ovat kuitenkin aiheuttaneet hänelle harmaita hiuksia, sillä ennen finaalisarjan ensikohtaamista hän oli hävinnyt kolmesta pelaamastaan avausottelusta kaksi, torjuntaprosentin ollessa näissä otteluissa 88,00. Hän on kuitenkin kasvanut sarjojen mukana ja osoittanut suuruuteensa etenkin niillä kaikkein kriittisimmillä hetkillä. Ottelun alku näytti Vasilevskiyn osalta noudattavan samaa kaavaa kuin ensimmäiset ottelut Toronto Maple Leafsia ja New York Rangersia vastaan, mutta hän onnistui nostamaan tasoaan pelin edetessä ja osoitti lopulta olevansa alusta alkaen valmis tähän finaalisarjaan – tappiosta huolimatta.

Avalanchen ykkösvahtina toimiva Darcy Kuemper on puolestaan osoittanut ensimmäisellä denveriläisseurassa viettämällään kaudella olevansa oiva korvaaja Seattleen karanneelle Philipp Grubauerille. Pudotuspeleissä hänellä on ollut kuitenkin omat haasteensa, ennen kaikkea vakavan silmävamman myötä. Viimeksi kesäkuun 1. päivänä pelannut kanadalaisvahti on varmasti tuore, eikä häntä ole missään nimessä poltettu loppuun, mutta pudotuspeleissä ja ennen kaikkea Stanley Cup -finaaleissa hän on vielä katsomaton kortti. Kuemperin ei välttämättä tarvitse lyödä kaksintaistelussa Vasilevskiya, mutta riittävän korkealla tasolla hänen on kyettävä pelaamaan, mikäli Avalanche mielii voittaa mestaruuden. Ensimmäisessä finaaliottelussa selän taakse ei mennyt helppoja, mutta samaan aikaan isot ”gameseiverit” jäivät ottamatta; parantamisen varaa riittää, mutta onko hänestä nostamaan tasoaan? Tärkeintä Kuemperin itseluottamuksen kannalta on se, että finaalisarjan ensimmäinen ottelu päättyi voittoon.

Victor Hedman vs. Nathan MacKinnon

Stanley Cup -finaalisarjat pitävät aina sisällään toinen toistaan mielenkiintoisempia taistelupareja ja heti ensimmäisistä vaihdoista lähtien yksi tällainen nousi ylitse muiden: Victor Hedman vs. Nathan MacKinnon. Tämän kyseisen kaksikon väliset kaksinkamppailut tulevat näyttelemään hyvinkin suurta roolia, mitä tulee tämän vuoden Stanley Cup -voittajan nimen selvittämiseen.

Brayden Point & Nazem Kadri

Kun katsotaan keskushyökkääjä Brayden Pointin suoritustasoa kahden perättäisen mestaruuskauden osalta, on se ollut todella korkea; itse asiassa uskallan väittää, että tällä hetkellä maailmasta ei löydy yhtä erinomaista kahden suunnan hyökkääjää, kun puhutaan nimenomaan niistä kaikkein merkittävimmistä otteluista. Point on kuitenkin pelannut viimeksi ensimmäisen kierroksen pudotuspelisarjan viimeisessä ottelussa Toronto Maple Leafsia vastaan, joten kysymysmerkkejä on paljon. Nämä kysymysmerkit nousivatkin esille hänen tietynlaisen pehmeytensä muodossa ensimmäisessä finaaliottelussa Colorado Avalanchea vastaan, vaikka tilille kirjattiinkin yksi syöttöpiste, joten hänen pelikuntonsa, uskalluksensa ja suoritustasonsa tulevat olemaan erittäin ratkaisevia tekijöitä koko finaalisarjan kannalta.

Avalanchen puolelta katseet kiinnittyvät näiltä osin puolestaan niin sanotulle poppariosastolle. Joukkueensa kakkossentterinä tämän kauden runkosarjassa 71 otteluun 87 tehopistettä nakuttaneen ja 13 pudotuspeliottelussa 14 pistettä nakuttaneen Nazem Kadrin poissaolon merkitystä ei voi todellakaan väheksyä. Hän kärsii tällä hetkellä sormivammasta ja oli sen seurauksena sivussa ensimmäisestä finaaliottelusta. Mikäli hän kuitenkin kykenee palaamaan finaalisarjan aikana kaukaloon, ja pelaamaan kuluvan kauden tasollaan, saattaa hän olla Pointin tapaan se ratkaiseva palanen joukkueensa palapelissä. Tällä hetkellä Kadrin paluuta kaukaloon kuluvan kauden aikana pidetään hyvin epätodennäköisenä, mutta on sitä kummallisempiakin asioita tapahtunut.

Muut huomiot:

  • Levon merkitys & pelituntuma: nämä ovat aina kuumia puheenaiheita pudotuspeleissä. Finaalijoukkueista Avalanche oli pelannut ennen finaalisarjan alkua 14 ottelua ja joukkueen edellinen ottelu oli kymmenen päivän takaa. Lightningilla otteluita oli puolestaan 17 ja viimeisimmästä ottelusta oli kulunut vain neljä päivää. Tampa oli ottelun alussa telineissä, Avalanche puolestaan kykenemätön ehjään 60 minuutin esitykseen, joskin joukkue onnistui lopulta nappaamaan ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen; nähtäväksi jää, mihin suuntaan tämä asetelma kääntyy finaalisarjan edetessä.
  • Voittamisen kulttuuri: Tampa Bay Lightningin joukkue käytännössä ottaen vilisee Stanley Cup -voittajia – vieläpä sellaisia, jotka ovat tehneet sen yhdessä, kun taas Colorado Avalanchessa viilettää tasan tarkkaan yksi Stanley Cup -voittaja Darren Helmin muodossa. Voittamisen kulttuuri on opittava ja Tampa on maksellut omat oppirahansa; siksi sitä ei tule koskaan sulkea ulos keskustelusta, oli sitten yksittäisessä ottelussa tai ottelusarjassa tilanne mikä tahansa. Tästä voittamisen kulttuurista saatiin jo osviittaa, kun joukkue nousi 1-3-tappioasemasta tasoihin. Lightning siis osaa voittaa, eikä se anna koskaan periksi – Avalanchen on opittava voittamaan nyt ja tässä; ensimmäisen finaaliottelun voitto oli denveriläisille askel oikeaan suuntaan.

  • Cale Makar: tämä Colorado Avalanchen nuori puolustaja kolkuttelee jo nyt maailman parhaan puolustajan tittelin osalta ovella. Samaan aikaan ensimmäisessä finaaliottelussa nuorukaisen kiekollinen ulosanti jäi vaisuksi. Jääaikaa hänelle kirjattiin lähes puoli tuntia, eikä hän toimittanut tuona aikana kiekkoa yhden ainoata kertaa kohti Tampa-vahti Vasilevskiya. Avalanche tarvitsee tässä finaalisarjassa ehdottomasti Makarin, joka on ollut pudotuspeleissä toistaiseksi joukkueensa tehokkain pelaaja, onnistumisia. Jääkäämme siis mielenkiinnolla seuraamaan, kasvaako Makar finaalisarjan edellyttämälle tasolle, vai onko tämä viimeinen askel sittenkin vielä toistaiseksi liikaa tälle nuorelle miehelle.
  • Erikoistilannepelaaminen: ennen Stanley Cup -finaalisarjan alkua Colorado Avalanchen ylivoima oli toiminut erinomaisesti, sillä joukkueen ylivoimaprosentti oli 31,10. Alivoiman kanssa oli kuitenkin ollut ongelmaa prosenttien näyttäessä ainoastaan lukemaa 75,70. Tampan tilanne oli puolestaan hieman päinvastainen: ylivoima oli ollut 22,60-prosenttista ja alivoima 82,50-prosenttista. Ensimmäisessä finaaliottelussa Avalanche vei ylivoimaosumat nimiinsä 1-0 ja juuri tällaiset pienet marginaalit saattavat olla ratkaisevia; ainakaan vielä Pointin paluu Lightning-kokoonpanoon ei ratkaissut joukkueen haasteita ylivoimansa kanssa.
  • Missä on parantamisen varaa? Tampa Bay Lightningin on kyettävä vastaamaan paremmin Colorado Avalanchen peli- ja ennen kaikkea luistelunopeuteen. Joukkue menetti kiekon aivan liian monta kertaa ensimmäisessä finaaliottelussa ja myös laukausten blokkaamisessa floridalaiset olivat denveriläisiä vastustajiaan perässä. Ennen kaikkea molempien joukkueiden on oltava parempia täyden 60-minuuttisen pelaamisessa ja tällä hetkellä Lightningilla näyttäisi olevan enemmän työnsarkaa tässä; joukkue joutui turvautua liiaksi Vasilevskiyn huipputorjuntoihin, kun taas Kuemperilta tällaisia ei juurikaan nähty, eikä edes vaadittu.

–Marko Ollonqvist

Marko Ollonqvist on muun muassa Kanadassa urheilun merkeissä kirjeenvaihtajana toiminut ja jo kolmella eri vuosikymmenellä NHL:n parissa työskennellyt vapaa toimittaja, jonka blogitekstit julkaistaan Broidi.com-sivustolla joka torstai.


Muita aiheeseen liittyviä juttuja