Mikä sai sinut ihastumaan kannattamaasi NHL-seuraan? Oliko se joukkueen pelityyli? Kenties yleinen ilmapiiri seurassa?
Vai oliko kyseessä sittenkin joku yksittäinen pelaaja?
Meistä jokaisella fanilla on ollut omat syymme siihen, miksi olemme rakastuneet juuri siihen yhteen tiettyyn NHL-seuraan.
Pittsburgh Penguins -faneilla, ikäluokasta riippuen, se lienee joko Mario Lemieux tai Sidney Crosby.
Detroit Red Wingsin kohdalla niitä pelaajia saattaa olla lukuisia, olihan autokaupungissa aikanaan kasassa melkoinen tähtisikermä – itse asiassa useampaan otteeseen.
Tässä kohtaa haluankin esittää yhden kysymyksen ihan jokaiselle: fanitatko sinä todella kannattamaasi seuraa, vai ennen kaikkea sitä yhtä tiettyä pelaajaa joukkueessa?
Oletko sinä edelleen Penguins-fani, kun Crosby ripustaa hokkarinsa naulaan? Oletko Washington Capitalsin vankkumaton kannattaja, kun kaikkien aikojen paras maalintekijä, Alexander Ovechkin, katoaa kaukalosta?
Tapaus nimeltä Teemu Selänne
Monien suomalaisten sydämet alkoivat aikanaan sykkiä NHL:n suuntaan Teemu Selänteen myötä. Toki muitakin vaihtoehtoja on, sukupolvesta riippuen, kuten vaikkapa Jari Kurri.
Haluan kuitenkin käyttää tässä kohtaa Selännettä esimerkkinä.
Legendaarisen ”Finnish Flashin” kohdalla ei ole relevanttia kysyä, saiko juuri hän ihastumaan sinut Winnipeg Jetsiin, sillä tuota vanhaa Jetsiä ei ole nykypäivänä olemassa. Tai voisi sen tietenkin väittää olevan olemassa, mutta paukkupakkasten värittämän kanadalaiskaupungin sijaan se löytyy tulikuumalta aavikolta.
Sen sijaan Selänteen kohdalla katseet tulee suunnata Anaheimin suuntaan.
Selänne on, ja tulee aina olemaan, kaikkien aikojen Ducks-legenda. Hänestä tuli historian ensimmäinen Ducks-pelaaja, jonka pelipaita numeroineen päivineen nostettiin kalifornialaisseuran hallin kattoon. Hän dominoi valtaosaa Ducksin kautta aikojen sisäisistä tilastoista.
Nykyisin jo aikamiehen iässä oleva Selänne ei kuitenkaan pelannut koko NHL-uraansa ankkapaidassa, siis sen jälkeen, kun hänet kaupattiin Kalifornian auringon alle Winnipegistä. Sen sijaan hän kävi jahtaamassa Stanley Cupia paikallisvastustaja San Jose Sharksin paidassa, sekä Colorado Avalanchessa. Tuo jääkiekkomaailman himoituin pysti tarttui toki mukaan uudella yrittämällä nimenomaan Anaheimissa, mutta se ei ole tässä kohtaa relevanttia.
Sen sijaan relevanttia on kysyä: aloitko sinä kannattamaan joissain määrin Sharksia ja/tai Avalanchea sen jälkeen, kun Selänne jätti Anaheimin tilapäisesti taakseen?
Mikäli vastauksesi on kyllä, tällöin uskallan väittää sinun rakastaneen nimenomaan pelaajaa, sen seuran sijaan. Toki Selänteen uran päättymisen jälkeen olet saattanut jäädä Ducks-faniksi, mutta koetko edelleen yhtä voimakkaita tunteita ankkapaitoja kohtaan kuin Selänteen hurmatessa Honda Centerin jäällä?
Fanittamisesta tekee vaikeaa luopumisen tuska
Olen pyrkinyt vuosikausien ajan pimittämään lukijoiltani tiedon siitä, mitä NHL-seuraa kannatan.
Olen kokenut tämän tarpeelliseksi siitä syystä, etten ole kirjaimellisesti jaksanut kirjoitusteni yhteydessä alkaa kuuntelemaan sitä, miten olen puolueellinen johonkin tiettyyn suuntaan. Miksi en ole jaksanut kuunnella tuota kyseistä laulua? Koska minulle journalistin etiikka on kaiken A ja O, eikä siihen kuulu fanittaminen työn yhteydessä.
Kun ikää tulee mittariin, sitä alkaa nähdä maailmaa hyvin erilaisella tavalla; ennen kaikkea sitä ei enää piittaa samalla tavalla muiden mielipiteistä. Siksi uskallankin sanoa sen nyt ensimmäistä kertaa ääneen: minun seurani NHL:ssä on Philadelphia Flyers.
Tällä hetkellä elän juuri tämän blogitekstini aiheen ympäröimänä. Minulle Claude Giroux on henkilökohtaisesti se pelaaja, joka vei minut mukanaan.
Giroux on tällä hetkellä 35-vuotias. Hän on päässyt NHL-urallaan pelaamaan Stanley Cup -finaaleissa, mutta käsivarsilleen hän ei ole päässyt nostamaan tuota jääkiekkomaailman himoituinta pystiä. Giroux’n kahdeksanvuotinen sopimus päättyy tähän kauteen, ja Flyersin flopattua jälleen kerran siirtopuheet tämän kanadalaishyökkääjän kohdalla ovat tulleet ajankohtaisiksi.
Itse toivon tällä hetkellä, että Giroux luopuu siirron estävästä pykälästään ja lähtee tosissaan jahtaamaan Stanley Cupia joukkueeseen, jolla on aito mahdollisuus voittaa se.
En kuitenkaan mieti niinkään nykyhetkeä: se, että toivon Giroux’n vaihtavan maisemaa, ei ole se asian ydin. Sen sijaan se on, että pelaako hän tällä hetkellä viimeisiä pelejään Flyers-nutussa.
On paljon mahdollista, että Flyers haluaa ottaa kapteenistaan kaikki mahdolliset vaihtokappaleet irti, ja tuoda hänet takaisin vapaana agenttina tulevana kesänä. Samaan aikaan mahdollista on myös se, että seuran GM:nä toimivan Chuck Fletcherin hiljattain mainitsema ”re-tool” tarkoittaa Giroux’n lopullista lähtöä Philadelphiasta.
Siitä ajasta, kun Flyersista tuli se ”minun seura”, olisi tämän jälkeen jäljellä vain Sean Couturier. Tähän saakka olen kestänyt kaikkien muiden pelaajien lähdöt, mutta miten on ensi kesänä, mikäli Flyers päättää lähteä eri teille pitkäaikaisen kapteeninsa kanssa?
Kykenenkö enää katsomaan Flyersin pelejä ilman sitä pelaajaa, joka vei minut mukanaan? Tuntuuko se samalta? Tuntuuko se miltään?
Itse en osaa tähän kysymykseen vastata, ennen kuin se vastaus tulee ajankohtaiseksi, mutta tämän asian kanssa kamppailen, ehdottomasti.
Vaan yhden asian voin heittää jo nyt ilmoille faktana: fanittaminen on luopumista, ja fanittaminen aiheuttaa tuskaa – fanitti sitä sitten loppujen lopuksi sitä pelaajaa, tai seuraa.
–Marko Ollonqvist
Marko Ollonqvist on muun muassa Kanadassa urheilun merkeissä kirjeenvaihtajana toiminut ja jo kolmella eri vuosikymmenellä NHL:n parissa työskennellyt vapaa toimittaja, jonka blogitekstit julkaistaan Broidi.com-sivustolla joka torstai.
