Blogi

Onside with Jouni: Valmentajakaruselli pysähtyi

6.9.2023. Pian alkavalla NHL-kaudella nähdään kuusi uutta päävalmentajaa, ja useampia uusia apulaisia. Tässä pieni katsaus penkin taakse, yrittäessämme yhä treenautua pelikuntoon kaikilla sohvilla uuden kauden alkua odotellessa.

Valmentajakaruselli

Puhutaan valmentajakarusellista. Tämä tarkoittaa sitä, että maailman parhaan jääkiekkoliigan vain 32 päävalmentajan paikat täytetään ennen kuin kausi alkaa. Se on samalla pieni viittaus myös siihen, kuinka juuri NHL:ssä seurat mieluusti palkkaavat valmentajia, jotka ovat olleet samassa virassa jossain muualla aikaisemminkin. Tästä aiheesta enemmän alempana.

Kuusi päävalmentajan paikkaa oli auki, ja julkisessa tai ei niin julkisessa haussa, kun vielä pelattiin Stanley Cupin playoffeja.

Vuosi sitten kesällä 2022 tehtiin kymmenen päävalmentajavaihdosta NHL:ssä.

On huomattavaa, että kolmella neljästä konferenssifinaalisarjoihin päässeistä joukkueista oli penkin takana ensimmäistä kauttaan juuri siinä seurassa valmentanut mies.

Lännessä Dallas Starsin Peter DeBoer, ja Vegas Golden Knightsin Bruce Cassidy, sekä idässä Florida Panthersin Paul Maurice. Kaikki kolme kokeneita NHL-valmentajia, mutta uusissa joukkueissaan. Onko todellakin niin, että etenkin erittäin vaativan valmentajan – kuten jokainen tällä tasolla aivan varmasti on – on menestyttävä nopeasti? Ennenkuin ääni ja viesti vanhenee kopissa pelaajien korvissa Jaska Jokusen opettajan ääneksi?

Vain Carolina Hurricanesin päävalmentaja Rod Brind`Amour oli ollut pitempään seurassaan. Rodin tapauksessa hän oli aloittanut `Canesin apulaisena ja pelaajien kehitysvalmentajana vuonna 2011, ja ottanut ykkösen ruorin vahvoihin käsiinsä vuonna 2018.

Playoffjoukkueista myös Boston Bruinsilla, ja New York Islandersilla oli uudet valmentajat viime kaudella.

Hullu ammatti

Valmentaminen NHL:ssä on äärimmäisen tuulinen kutsumusammatti. Tulos tai ulos. “Hired to be fired”, sanotaan. Kuin joissakin myyntitykin töissä: heti kun uusi palkataan, jossain takahuoneessa alkaa jo kello tikittää, odottaen päivää, jolloin hänestä hankkiudutaan eroon.

“Valmentajan paras päivä on ensimmäinen”, sanotaan. Emme tiedä yhtään kokenutta NHL-valmentajaa joka ei koskaan ole saanut potkuja, paitsi Scotty Bowmanin. Scotty sai potkut Buffalosta vuonna 1986, mutta GM:nä. Upporikkaan Knoxin perheen vesa Seymour H. Knox kolmas antoi Bowmanille kenkää. Hyvin samankaltainen kuvio kuin St. Louisissa vuonna 1972: Sid Salomon kolmas antoi Al Arbourille potkut.

Kannattaa siis varoa perintörikkaita henkilöitä, joilla on numero nimensä perässä, jos olet jääkiekkolegenda. Nykyisin NHL-omistajat ovat suurimmaksi osaksi kulissien takana; he palkkaavat henkilöitä, joitten tehtävänä on päättää potkuista.

Fred Shero on varmasti heittänyt ilmoille kaikenlaisia hyvinkin syviä filosofisia lauseita NHL-valmentamisesta. “Kukaan ei pidä meistä”, “menestyminen ei tarjoa minkäänlaisia selityksiä, epäonnistuminen ei tarjoa alibeja”. Ja automiesten ja -naisten suosikki: “Menestyminen ei ole sama kuin polttomoottorin käynnistyminen. Sinun on ensin sytytettävä itsesi tuleen.”

Haaste valmentaa NHL:ssä on liian houkutteleva kaikesta huolimatta. Menestyminen on kaiken väärti lopussa, jos menestystä tulee. The Fog sanoi juuri tämän, omalla tavallaan. Hän ei elänyt ohituskaistalla omien sanojensa mukaan, vaan tien penkassa rampilla.

Vanhat pois ja uusia tilalle

Uuteen kauteen 2022-23 tultaessa siis kuusi valmentajaa sai lähteä seuroistaan joko saamalla kenkää, tai jäädessä ilman uutta sopimustarjousta, syystä tai toisesta. Ainakin yhdessä tapauksessa tarjous ei kelvannut, ja kokenut valmentaja lähti takaisin karjatilalleen (ei kai tarvitse mainita viimeisen nimeä).

Hyvin tyypillistä NHL:ssä on se, että kun joukkueenjohto vaihtuu, uusi GM haluaa palkata valmennukseen oman miehensä. Näinkin on tapahtunut tänä kesänä joissakin tapauksissa.

Toinen kuvio on se, että uusi joukkueenjohto saa tavallisesti vain tietyn määrän mahdollisuuksia menestyä valitsemillaan valmentajilla. Jossain vaiheessa uuden valmentajan palkkauksessa on samalla myös GM:n oma palli pelissä.

Tämän voimme todeta tilanteeksi esimerkiksi Manhattanilla ja Ohiossa. Viimeisen valmentajan on pakko onnistua.

Tässä pieni lista kuudesta lähteneesta ja heidän seuraajistaan:

Dallas Eakins sai lähteä Anaheim Ducksista, tilalle palkattiin Greg Cronin.

Washingtonissa Peter Lavioletten seuraajaksi palkattiin Spencer Carbery.

Columbuksessa Brad Larsen pois, ja tilalle Mike Babcock.

Calgaryssä Darryl Sutter pyysi pitemmän jatkon kuin seura oli valmis antamaan, tilalle Ryan Huska.

Manhattanilla Gerald Gallant pois ja uudeksi Peter Laviolette.

Ja Nashvillessä John Hynes lähtee, tilalle tulee Andrew Brunette.

Babs

Kaikkien NHL-seuraajien katseet kääntyvät kauden alkaessa Ohioon. Mike Babcockin palkkaaminen päävalmentajaksi on uskalias veto Jacketsin joukkueenjohdolta ja GM Jarmo Kekäläiseltä. Pienintäkään varaa epäonnistumiseen tai minkäänlaiseen skandaaliin ei ole.

“Babs” on varmasti ollut paska jätkä joissakin valmennuspaikoissaan. Tämän läppärin takana uskotaan, että jokainen ansaitsee uuden mahdollisuuden, eikä kukaan ole niin hyvä tai niin paha ihminen kuin yleisesti uskotaan. Ja pidetään pienistä riskeistä. Aina ei pidä pelata varman päälle.

Ja tietenkin, me pressboxien ilmaisia popcorneja mussuttavat toimittajalurjukset, me pidämme hyvistä ja mielenkiintoisista tarinoista ennen kaikkea. NHL-toimittajien suosikkiolut on nimeltään “Free Beer”. Toiseksi suosituin olut toimittajapiireissä “Free Light Beer”. Tässä on mielenkiintoinen tarina.

Mike Babcock osaa valmentaa jääkiekkoa. Se ei ole mikään ongelma, eikä ole koskaan ollut.

Uudet tuulet Cowtownissa

Jäämme odottelemaan, miten Calgary Flamesin uusi sikariporras onnistuu kulttuurin ja ilmapiirin uusimisessa ja puhdistamisessa. Uusi GM Craig Conroy ja tämän pitkäaikainen ystävä, GM:n erityisneuvonantaja Jarome Iginla.

Oliko Darryl Sutterin valmennus niin raskasta kaikille ja ilma niin tukkoista, että seuraaja, Darrylin apulainen Ryan Huska pystyy pelastamaan kaiken päinvastaisella lähestymistavalla ja persoonallaan?

Huska on ollut Flamesin organisaatiossa jo yhdeksän vuoden ajan. Hyvä nähdä uusi nimi NHL-päävalmentajana. Mies, joka varmasti ansaitsee tilaisuutensa.

Flamesillä oli mahdollisuudet päästä Stanley Cupin playoffeihin aina kauden 81. otteluun saakka. Kaikki ei ollut ihan päin helvettiä Calgaryssä.

Uusi hallihankekin lähtee vielä liikkeelle.

New Yorkin minuutti

Hudson-joen taistelun häviäminen heti ensimmäisellä kierroksella oli Gerard Gallantin päävalmentajakauden loppu Manhattanilla kahden kauden jälkeen. Kaikki meni niin hyvin edellisellä kaudella, ja odotukset olivat korkealla.

Gallant on hyvä NHL-valmentaja, mutta Rangersissä meni jotain pieleen. Joukkue ei ehkä ollut valmentajansa näköinen. Ehkä valmentaja ei osannut tehdä oikeanlaisia hienosäätöjä lennossa.

GM Chris Drury toi Peter Lavioletten tilalle. Kokenut koutsi, jolla on todistettu taito saada kaikki irti aina uusista joukkueistaan. Toivottavasti antaa Kaapo Kakolle mahdollisuuden tehdä kunnon läpimurron.

Barry Trotzin aikakausi alkoi Nashvillessä

Barry Trotz teki näyttävän paluun NHL:ään, mutta tällä kertaa sikariportaaseen. NHL:n kokenein ja pitkäaikaisin ja eniten pelejä voittanut GM David Poile jäi eläkkeelle.

John Hynes päävalmensi Predatorsia neljän vuoden ajan. Kolme kertaa suureen tanssiin, joka kerta kesälomalle ensimmäiseltä kierrokselta. Hynesin erottaminen ei ollut kenellekään yllätys. Tilalle hänen vieressään “Associate Head Coach”-tittelllä valmentanut Andrew Brunette.

“Bruno” on kaikesta päätellen hyvä, hyökkäävää jääkiekkoa suosiva valmentaja. Hän johdatti Florida Panthersin runkosarjamestaruuteen kaudella 2021-22 otettuaan väliaikaisen ykkösen paikan Joel Quennevillen jälkeen syksyllä vuonna 2021.

Vuosi sitten hän ei kuitenkaan saanut vakituista päävalmentajan paikkaa, koska kokeneempi Paul Maurice tuotiin Panthersiin. Seurasi kausi 2022-23 Lindy Ruffin kanssa New Jersey Devilsissä, hyvin menestyksellinen kausi.

Ankkalammen katsomaton kortti

Anaheim Ducksin uusi päävalmentaja Greg Cronin on GM Pat Verbeekin ensimmäinen oma palkkaus. Dallas Eakinsin sopimus päättyi viime kauden lopulla neljän organisaatiossa vietetyn vuoden jälkeen.

Verbeekin palkkaama Greg Cronin omaa pitkän (17 vuotta) kokemuksen amerikkalaisesta yliopistojääkiekosta. Lisäksi yksitoista kautta NHL-apulaisena ja seitsemän vuotta ykkösenä AHL:ssä. Tuollaista kokemusta ei mikään kesäpoika omista, Cronin on 60-vuotias. NHL:ssä ei harjoiteta ikärasismia.

Erittäin mielenkiintoinen uusi NHL-päävalmentaja.

Kuka helvetti on Spencer Carbery?

Kaikista mielenkiintoisin uusi NHL-päävalmentaja aloittaa kauden Washingtonissa. Capitalsin GM Brian MacLellan tuo 41-vuotiaan Spencer Carberyn Toronto Maple Leafsin apulaisen paikalta takaisin Capsin organisaatioon.

Carbery on nuori ja kovassa nousussa oleva valmentajanimi. Leafsissä hän valmensi ylivoimapeliä pääasiassa, ja sai siitä paljon kiitosta. Toronton yv oli Carberyn kahden kauden ajan yksi NHL:n tehokkaimmista, heti Edmontonin perässä.

Spencer Carbery oli ennen Maple Leafsiä Washingtonin farmijoukkueiden valmentaja niin ECHL:ssä kuin AHL:ssäkin.

Väsynyt kierrätysteoria

NHL-seuroja näkee usein moitittavan siitä, että samoja vanhoja ukkoja kierrätetään joukkueesta toiseen. Uusille tuulille, uusille ideoille ja uusille nuorille valmentajalupauksille ei tässä vanhojen jätkien saunaseurassa anneta mahdollisuuksia. Sanovat siis.

En usko tähän teoriaan.

Mielestäni tuo on väsynyt ja ajattelematon teoria. NHL:ssä voidaan sanoa valmentavan 32:n maailman parhaan ykkösvalmentajan. Noille paikoille pääseminen vaatii monipuolisen kokemuksen ja vielä monipuolisemmat taidot. Puhutaan aivan huippuyksilöistä, kuten NHL-pelaajienkin tapauksessa.

Noille paikoille on todella vaikeaa päästä. Kokemus on äärimmäisen arvokasta, eikä sitä saa helpolla.

Tämän kirjoittaja arvostaa ja kunnioittaa NHL-päävalmentajia.

Vielä väsyneempi eurooppalaisten syrjimisteoria

Vielä väsyneempi teoria on se, että eurooppalaisia muka syrjitään maailman monikulttuurisimmissa maissa. Hyvä, että maailmassa on edes yksi isompi business, eli NHL, jolla ei ole mitään pahuksen kiintiöitä. Kukaan ei pääse valmentamaan ihonvärin, sukupuolen tai minkään muun perusteella. Valmentajiksi valitaan pätevimmät, niin kuin pitääkin.

Aina kun tapaan jonkun Albertan Warburgista – ja olen saattanut tavata jo puolet kylän noin tuhannesta asukkaasta – heitän vitsin siitä, että tuosta pienestä kylästä on tullut kaksi NHL-päävalmentajaa (Lindy Ruff ja Dave Hakstol). Eli yhtä monta kuin koko vanhalta Euroopan mantereelta yhteensä.

Pidän Jussi Ahokkaan palkkaamisesta OHL:n Kitchener Rangersin päävalmentajaksi jännittävänä uutisena. En tiedä, mutta uskon Kitchenerin kaltaisen organisaation pystyvän maksamaan jopa paremman palkan valmentajalleen kuin suomalaisen pääsarjan joukkueet. Ei mitään syytä aliarvioida resursseja.

Joni Lehto, jonka nimi on kahdesti kaiverrettu loordi Stanleyn lahjoittaman Kannun kylkeen, on ensimmäisenä suomalaisena valmentanut samassa sarjassa Ottawa 67siä parin pelin ajan noin kolmisenkymmentä vuotta sitten, kun Brian “Killer” Kilrea sai toimintakiellon.

Hyvä haku mielestäni Kitchener Rangersin GM Mike McKenzieltä (Bob McKenzien poika) palkata suomalainen valmentaja.

Ahokkaan tavoite on ilmeisesti nousta ajan mittaan NHL-valmentajaksi ja pisteet siitä, että hän oli valmis muuttamaan Pohjois-Amerikkaan tuon toteuttaakseen. Mutta seuraajien ei tule suhtautua hänen uraansa OHL:ssä kuin jonkinlaisena välttämättömänä väliportaana ennen isoa Showta.

Päivä kerrallaan, ottelu kerrallaan, bussimatka kerrallaan ja harjoitus kerrallaan. Maailman kovimmissa junnusarjoissa on jo ihan tarpeeksi yhdelle valmentajalle. Aika näyttää, mihin tie vie. Ei mitään syytä katsoa liian pitkälle tulevaisuuteen.

Warburgin kylästä vielä. Kaikki kyläläiset muistavat tammikuussa vuonna 2022 edesmenneen Leeson Ruffin – Lindyn ja joulukuussa 1986 Swift Current Broncosin bussionnettomuudessa kuolleen nuoremman veljen Brentin isän – miehenä, joka valmensi kylän urheilujoukkueita vuosikymmenten ajan.

Kerran Buffalo Sabresin tullessa Edmontoniin, valmentaja Lindy Ruff sai idean. Sabresillä oli hyvä joukkue, mutta se hävisi aina vieraissa Oilersille. Lindy lähetti vanhan isänsä koppiin pitämään pelaajille puheen ennen peliä. Hän ei mennyt itse sisälle.

Sabres pelasi tarmokkaasti sinä iltana ja voitti.

Pelin jälkeen Lindy kysyi yhdeltä pelaajaltaan, mitä ihmettä Leeson Ruff oli heille puhunut.

Hän oli sanonut, että “jos voitatte tänään täällä Edmontonissa, huomenna kaikki saavat vapaapäivän Vancouverissa. Ei harjoituksia”.

Veikataan tässä, että..

Veikataan tässä, että uusista NHL-valmentajista Andrew Brunette ja Mike Babcock tulevat nostamaan joukkueittensa sijoituksia ja pisteitä eniten.

Täällä Jouni Nieminen, Edmonton

X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
[email protected]


Muita aiheeseen liittyviä juttuja