Viihde

Onko tässä maailman pahanhajuisin hedelmä?

Harvan hedelmän takia on evakuoitu rakennusta. Erityisesti tämä hedelmä todellakin jakaa mielipiteet. Puhumme tietysti kaakkoisaasialaisesta ihanuudesta, durianista.

Kun Broidi ensimmäisen kerran haistoi duriania, se toi mieleeni lähinnä viemärin. Oksennusrefleksiä pidätellen allekirjoittanut on joskus syönyt jonkin durian-karkin tai vastaavan. Mistään herkullisesta kokemuksesta ei silti voida todellakaan puhua.

Joidenkin lähteiden mukaan durianista lähteneen voimakkaan lemun takia on evakuoitu jopa rakennuksia ennen kuin on selvinnyt, mistä ihmeestä kuvottava lemu johtuu. Durian haisee niin järkyttävälle, että jotkut hotellit ovat jopa kieltäneet hedelmän syönnin tiloissaan.

Anglismia vai mitä ihmettä?

Tässä vaiheessa juttua on hyvä palata siihen, mikä durian on tai mikä edes sen suomenkielinen nimi on. Allekirjoittanut on nimittäin aina puhunut durianista, mutta sanakirjan mukaan sen suomenkielinen nimi on durio.

Vaihdetaanpa siis lennosta oikeaan nimeen.

Durioa on tituulerattu joissakin yhteyksissä ”hedelmien kuninkaaksi”. Duriopuut voivat kasvaa todella korkeiksi, jopa 25-metrisiksi. Kun durion avaa veitsellä, sen sisältä paljastuu neljä hedelmälohkoa. Duriota voidaan nauttia raakana, kakuissa tai vaikka jäätelössä.

Broidin mielestä kyse on kuvottavasta sonnasta – ihan sama missä muodossa sen nauttii. Ja jos ette usko Broidia, uskokaa nyt edes keittiömestari Anthony Bourdainia.

– Jätä juusto tai ruumis aurinkoon, niin saat samantyylisen hajun, Bourdain on kuvaillut ohjelmissaan.

Kaikkea pitää kerran silti elämässä kokeilla – myös tätä ”hedelmien kuningasta”.

Ota toinen kuppi kahvia ja lue nämäkin jutut:

Oletko kuullut miehestä, joka huijasi kuolemaa 7 kertaa ja voitti lotossa jättipotin?
Maailman kuuluisin gämblääjä, joka voitti 40 miljoonaa ja hävisi kaiken

Broidi


Muita aiheeseen liittyviä juttuja