17.12.2023. Paljon sattui ja tapahtui taas National Hockey Leaguessa mennellä viikolla. Tässä perinteinen Top-kymppi; sekalaisia kommentteja sieltä ja täältä.
1. Cousins & Gudbranson
Viime sunnuntaina Ohiossa tapahtuneesta Nick Cousins vs. Erik Gudbranson-tapauksesta on puhuttu, ja sitä on analysoitu jo viikon päivät. Cousinsin taklaus tuomittiin tällä blogilla raukkamaiseksi ja rumaksi selkäänajoksi suoraan numeroihin. Tai yhteen numeroon. Siinä olisi voinut käydä todella huonosti. Rullatuolihuonosti.
Erik sai istua yhden pelin sivussa ja miettiä asioita, kostettuaan taklauksen kovakätisesti.
Tällaiset asiat eivät koskaan ole täysin mustavalkoisia. Tilanteessa kaksi pelaajaa oli menossa maalin taakse, tai maalin ympäri oikeastaan. Kumpikin yritti sijoittua oikein. Molemmat pelaajat olivat hankalassa asennossa. Tilanteesta olisi voinut viheltää pitkänkin, kaiketi. Kukaan ei halua syyttää seeprapaitoja silti.
On selvää, että jos Nick Cousins ei olisi pelannut tilannetta loppuun fyysisesti, hän olisi saanut kuulla kunniansa valmentajaltaan Paul Mauricelta heti penkille palattuaan. Hän ei ole kovin iso mies. Hän oli koko pelin ajan pelannut kovaa Gudbransonia vastaan joka tilanteessa.
Maurice muisteli Sportsnetillä kuinka Carolina Hurricanesin Tuomo Ruutu ajoi lokakuussa, vuonna 2009, Leafsin Darcy Tuckerin selästä päin laitaa. Maurice valmensi molempia aikanaan, eri joukkueissa.
Se ei ollut luonteenomaista Tuomolle. Voidaan katsoa jälkeenpäin, että Tucker käänsi selkänsä viime hetkellä. Ruutu pyysi julkisesti, ja kaiketi yksityisestikin anteeksi, ja sovitti syntinsä kolmen pelin pelikiellolla. Paul Maurice – jonka valmennusryhmään Ruutu tänään kuuluu – painotti sitä, etteivät tällaisiin syyllistyneet ole välttämättä pahoja miehiä.
Mutta tietty, kirjoittamaton laki ja raja ylitettiin kuitenkin. Erik Gudbranson otti henkilökohtaisesti. Lopputulos oli väkivaltainen, ei hyvä kenellekään. Tapauksessa Tuomo Ruutu vs. Darcy Tucker asia sovittiin myöhemmin pudottamalla hanskat, kuten siihen aikaan etenkin, NHL:ssä oli tapana.
2. Ei tavallinen laukaus
Edmontonissa nähtiin hieno maali tiistaina, heti pelin kolmannella minuutilla. Yleensä, kun vastustaja pääsee avaamaan maalitilinsä näin aikaisessa vaiheessa, on kuin yleisöltä pääsisi ilma pihalle. Pettymys kuuluu, alun hieno tunnelma väljähtyy kuin puun kannon päälle unohdettu Kauko-sedän sahti Hartolassa.
Nuoren Connor Bedardin maali oli jotain sellaista, että paikalla olleet Oilers-fanit näyttivät olevan vain etuoikeutetun tyytyväisiä, koska pääsivät jotain tuollaista näkemään. Mattias Ekholm ehti paikkaamaan pariaan. Stuart Skinner ei ollut väärin sijoittunut. Silti Bedard onnistui tekemään laukauksen, jollaista ei usein nähdä.
On huomattava myös nuoren puolustajan Alex Vlasicin (MA Vlasicin serkku) hieno syöttö tilanteessa.
Connor vastaan Connor ei pettänyt. Oikeastaan pelissä oli neljä Connoria. Kaksi muuta olivat Hawksin puolustaja Connor Murphy – joka osaa olla todellinen piikki vastustajien lihassa halutessaan – , sekä Oilersin laituri Connor Brown, joka on löytänyt paikkansa alivoimassa, pistetehottomuudesta huolimatta.
Connor Brownin otteita arvostellaan kaupungilla vuolaasti. Pitää muistaa, että mies oli kokonaisen kauden syrjässä, vakavan loukkaantumisen takia. Vauhtiinpääsy vie aikaa.
3. The Big Cat
Torstaina Edmontonissa nähtiin yksi fantastisimmista maalivahtiesityksistä kautta aikojen.
Andrei Vasilevskiy valittiin illan ykköstähdeksi. Samana iltana, jona Steven Stamkos pelasi uransa ensimmäisen neljän maalin ottelun. Se kertoo jo jotain. Termi “goalied” tarkoittaa juuri tätä.
Edmonton Oilers hallitsi pelitapahtumia alusta loppuun, mutta hävisi silti maalein 7- 4. Kahdeksan ottelun voittoputki katkesi maalivahtiin.
Vasilevskiytä kohti lauottiin 57 kertaa! Lightning sai aikaan 24 kohti Stuart Skinneriä, jonka ilta ei ollut parhaasta pääsä. Vasi on maailman paras ennakoimaan, mihin kiekko tulee. Uskomattoman notkea ja nopea isoksi mieheksi. Tampa Bay Lightningin maalivahdista on kai jo sanottu kaikki jo aikaisemmin. Uskomattomat voimat jaloissa. Ja niin edelleen.
Jos kesän 2012 NHL Draft – siis se Nail Yakupovin Draft – pidettäisiin uudelleen, ykkösnimi olisi helppo valita.
4. Patrik Laineen solisluu
Rankka kausi Patrik Laineella. Aivotärähdys piti sivussa muutaman viikon, jonka aikana ei saa tehdä juuri mitään fyysistä. Ja nyt solisluu. Toipuminen venyy jonnekin helmikuun alkuun näillä näkymin.
En pitänyt WIlliam Lagessonin susijalasta. Laine joutuu sivuun kuudeksi viikoksi, vaikka hän ei edes lyönyt päätään. Lagesson ei joutunut likaisesta ja vaarallisesta teostaan vastuuseen millään tavalla. Tässä se yllämainittu raja ylitettiin, ja asiaan olisi pitänyt reagoida. Riippumatta siitä, tarkoittiko vai ei. Ei tietenkään tarkoittanut.
5. The Chief
St. Louis Blues oli uuden vuoden päivänä vuonna 2019 lännen pohjalla. Moni meistä tuntee olevansa aika pohjalla juuri tuona päivänä, mutta Blues teki historiallisen nousun, ja voitti Stanley Cupin kuukausia myöhemmin ensimmäistä kertaa seurahistoriansa aikana.
Tuon nousun takana ollut valmentaja Craig Berube sai tiistaina, välittömästi Detroit Red Wingsille kärsityn 6-4 tappion jälkeen potkut Bluesin GM Doug Armstrongin toimesta. Detroit-peli oli kolmas peräkkäinen tappio. Bluesin kauden alku (13-14-1) ei ollut kamala, mutta Armstrong on tunnettu kylmäverisistä ratkaisuistaan. Yksi hänen kylmäverisistä ratkaisuistaan kaudella 2018-19 vei joukkueen mestariksi.
Joinain toisina vuosina Armstrong on aloittanut poistomyynnit jo hyvissä ajoin ennen siirtotakarajaa, vaikka toivoa vielä olisikin ollut.
Craig Beruben suosima pelityyli on vähän samanlainen kuin hänen tyylinsä oli yli tuhat ottelua enforcer-roolissa pelanneena pelaajana. Kovaa, ja periksi antamatta. Ankaraa vastakarvaa paraatiin saakka. Hänen pitämänsä pelaajatyyppi on Brayden Schenn, ei Jordan Kyrou tai Robert Thomas.
Hyvä kysymys on, oliko GM Doug Armstrong antanut Berubelle sellaisen joukkueen, joka menestyy parhaiten juuri hänen valmennuksessaan? Varsinkin viimeisten kahden kauden aikana? Jos joukkueelta puuttui identiteettiä, kenen syy se oikeastaan oli?
Bluesin ylivoimapeli on ollut yksi NHL:n aivan huonoimpia.
Jotenkin tuntuu siltä, kuin Nuottipaidat olisivat menettäneet identiteettinsä sinä päivänä, kun Alex Pietrangelo päästettiin Vegasiin. David Perron oli paljon tärkeämpi pelaaja kuin olisi voinut ennustaa. Ryan O`Reilly. Vladimir Tarasenko. Kaikkia hyviä pelaajia ei palkkakatto NHL:ssä voi pitää toki.
Drew Bannister ottaa ykkösen valmennusvastuun St. Loossa.
6. Jordan Kyroulle buuattiin kotona
Toimittajat kysyivät torstaina St. Louis Bluesin hyökkääjältä Jordan Kyroulta Berubesta. “Minulla ei ole kommenttia. Hän ei ole minun valmentajani enää”, sanoi Kyrou. Ei dissannut entistä valmentajaansa tällä mielestäni.
Kausi ei ole ollut Kyroun paras, kuten viime kausi oli. Oletetaan, ettei hän ollut potkut saaneen valmentajan suosikkeja. Tai toisinpäin, tehdäkseen hänestä paremman pelaajan, valmentaja painosti pelaajaa kovasti. Ei välttämättä huono asia.
Oli miten oli, viime kaudella 37 maalia tehnyt sentteri sai keskiviikon pelissä buuauksia kotiyleisöltä aina koskiessaan kiekkoon. Ja hän otti sen henkilökohtaisesti. Hän murtui kyyneliin haastattelussa.
Tämä ei ollut kivaa katsottavaa. Ammattilaisurheilijatkin ovat ihmisiä.
Chuckberrylän fanit tekivät hienosti heti lauantaina. Kun Jordan Kyrou tasoitti pelin Dallasia vastaan hienolla yksinläpimaalilla, yleisö antoi rakkautta seisaalleen noussen.
Kaikki on taas hyvin ison joen molemmilla puolilla.
7. Antti Raanta waivereihin
Antti Raanta on luonut itselleen hyvän uran NHL-maalivahtina viimeisen lähes vuosikymmenen aikana. Chicago Blackhawks, New York Rangers, Arizona Coyotes, ja viimeisenä Carolina Hurricanes.
Raanta on tällä kaudella Carolinassa pelannut 14 ottelua (6-5-1). Keskinmäärin per ottelu päästetyt maalit (GAA): 3.61. Torjuntaprosentti: 85.4%.
Loukkaantumiset ovat olleet Antti Raannan seurana ainakin kerran ja useimmiten pari kertaa kaudessa. Samalla hän on tunnettu vahtina, joka aina palaa pelaamaan hyvällä tasolla, oli hän ollut viikon tai kuukauden sairastuvalla. Siksi, voimme olla varmoja numeroista huolimatta, että ainakin muutama NHL-seura miettii, onko Antilla vielä tankissa tarpeeksi pelaamaan tandem-tilanteessa jossain.
8. Nashville
Mitä on tapahtumassa Nashvillessä? Siis jääkiekossa, otaksumme että Hank Jr. on ok.
Predators on voittanut neljä peräkkäin, kolmetoista viimeisistä 16 pelaamastaan ottelusta. Onko tämä seurausta Brunon paljon mainostetusta hyökkäävästä valmennuksesta? Kova vauhti päälle heti alussa ja samaa vauhtia läpi.
Juuse Saros on voittanut yhdeksän viimeisistä kymmenestä aloituksestaan. Päästänyt noissa kymmenessä pelissä vain 19 kiekkoa taakseen, torjuntaprosentti 93.7%.
Olisiko Juuso Pärssisestä puhuttava enemmän? #75 on yli 20 maalin vauhdissa. Kesän 2019 NHL Draftin 210. varaus. Kuten viikolla esillä ollut atleettimainen Mikko Rantanen, myös Pärssinen harjoittelee kesäisin jollain puolella jokea niin sanotussa Rautalan tallissa. Tulokset nähtävissä.
9. Pitäisikö olla huolissaan Alexander Ovechkinin tehottomuudesta?
Ovie teki viime kaudella 42 maalia. Nyt koossa on vain viisi toistaiseksi. Laukausten onnistumisprosentti on 5.3%, ylivoimaisesti huonoin koko uran aikana. Kapitalsin kapteeni ei ole tätä kirjoitettaessa tehnyt maalia 11 otteluun. Vaikuttaa siltä, ettei hän edes pääse tilanteisiin, joista maaleja tulee, samalla tavalla kuin aikaisemmin.
Pitäisikö olla huolissaan Alexander Ovechkinin tehottomuudesta?
Ei
10. Valmentajakaruselli
Kolme joukkuetta on nyt vapauttanut valmentajansa tehtävistään tällä NHL-kaudella.
Edmonton Oilers antoi kenkää Jay Woodcroftille. Minnesota Wild näytti Dean Evasonille ovea. Ja St. Louis Blues erotti Craig Beruben. Evason voitti Jack Adams-palkinnon vain kaksi vuotta sitten (2021). Tästä tulee mieleen Pat Burnsin sanat, kun hän vastaanotti ensimmäisen kolmessa eri joukkueessa voittamastaan Jack Adams-palkinnosta Montrealissa, heti ensimmäisellä kaudellaan.
Triviakysymys: mitä Pat Burns sanoi?
Ja vielä, vain todella ilkeämieliset mulqvistit spekuloivat sillä, kuka tulee menettämään työpaikkansa. Jos kuitenkin on spekuloitava, kuka NHL-valmentajista lähtee seuraavaksi?
Normand Leveille
Ja vielä. Normand Leveille oli vain 19-vuotias syksyllä 1982, kun hän Vancouverin Pacific Coliseumissa pelatun ottelun aikana sai aivohalvauksen, ja menetti liikuntakykynsä. Hän ei koskaan pelannut enää. Todella lupaava nuori NHL-pelaaja. Miten hyvä hänestä olisikaan voinut tulla. Sain onneksi nähdä livenä, ja muistan hyvin.
Tämän sisukkaan miehen näkeminen Boston Bruinsin upeasti järjestämissä tilaisuuksissa saa samanaikaisesti liikuttumaan ja antaa inspiraatiota ja toivoa, kun nyt yli kuusikymppinen Leveille hymyilee.
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
[email protected]
