25.1.2024. Tänään syntymäpäiväänsä viettävä Esa Tikkanen oli uniikki jääkiekkoilija, jonka pelin seuraaminen sai katsojat ja joukkuekaverit hymyilemään. Tikkanen oli harvinainen yhdistelmä hämmentäjää, puolustavaa hyökkääjää, voittajaa ja isojen ottelujen ratkaisijaa. Tässä Evergreen-sarjan jaksossa pieni henkilökohtainen muistelo Tikkasesta Edmontonin näkökulmasta.
”Where’s Tikk?”
”Missä Tikk on?” oli yksi eniten kuulemistani kysymyksistä, kun Edmonton Oilersin vuonna 1984 Stanley Cupin voittanut mestaruusjoukkue piti loistavia luokkakokouksiaan Edmontonissa.
”Miksei Esa ole täällä?”
Syy siihen, miksi yksi suosituimmista pelaajista ei tullut paikalle oli tietenkin se, että Esa Tikkanen aloitti NHL-uransa vasta vuotta myöhemmin, keväällä 1985.
Numero 14 selässään ensimmäiset NHL-ottelunsa luistellut Tikkanen aloitti NHL-uransa suoraan timantinkovassa Stanley Cupin finaalisarjassa, mikä on erittäin harvinaista.
Oilersin Kelly Buchberger teki saman kaksi vuotta myöhemmin. Brett Hull pelasi ensimmäisen NHL-ottelunsa Calgary Flamesissä myös Stanley Cupin finaalissa. Ensimmäinen Hullin ampuma kiekko kilahti Patrick Royn taakse ylärimaan.
Asiasta ei taida olla virallisia tilastoja, mutta NHL:n laajentumisen ja neljän pelisarjan Stanley Cupin myötä suoraan finaalisarjaan tuleminen on harvinaisempaa.
Seuraavana syksynä, kun Jaroslav Pouzar oli palannut Eurooppaan, Tikkanen sai pukea kuuluisaksi tulleen paitansa numero 10 päälleen.
Saskatchewan
Edmontonia ennen Esa Tikkanen oli jo oppinut kanadalaisen jääkiekon salaisuudet, kun hän matkusti vain 16-vuotiaana Saskatchewanin Reginaan, jossa hän pelasi Saskatchewanin junnuliigassa yhden kauden ennen paluutaan Suomeen.
Yksi asia, mitä olen aina seurannut suomalaisia huippujunnuja seuratessani on se, miten he pelaavat alle 20-vuotiaitten MM-kisoissa Kanadaa vastaan. Juuri tuossa ottelussa menestyminen kertoo mielestäni paljon siitä, millaisia mahdollisuuksia pelaajalla on joskus NHL:ssä.
Katsoin kavereitteni kanssa vuosia jälkeenpäin videota vuoden 1985 Helsingissä pelattujen U20-kisojen Suomi–Kanada-ottelusta, jonka alussa Esa Tikkanen vetää heti tervetuliaisiksi Claude Lemieux’n levyksi ja jatkaa ärsyttämällä jokaista eteen tullutta vaahterapaitaa.
Wendel Clark on ihmeissään. Hän tiesi värikkään suomalaisen tietenkin ennestään.
Tikkanen ei pelännyt kaveria koskaan kaukalossa. Lemieux oli siihen aikaan Quebecin perämetsistä tullut umpiranskalainen järkäle, joka ei puhunut kuin muutaman sanan englantia. Hän näytti vaatekaapilta, jossa oli hymyilevät hampaat keskellä.
Edmonton
Esa Tikkanen pelasi yhdeksän vuotta Edmonton Oilersin paidassa. Hän voitti neljä viidestä Stanley Cup-mestaruudestaan Oilersissa. Hän oli harvinaislaatuinen pelaaja joukkueessa. Tikkanen oli samanaikaisesti yksi NHL:n parhaista puolustavista hyökkääjistä ja päällystakeista, sekä tehokas pisteitä tekevä laituri.
Hänestä tuli kuuluisa vasen laituri Wayne Gretzkyn ja Jari Kurrin ketjuun, joka oli NHL:n paras. Tuo ketju pysyi oikeastaan koossa vain kaksi kautta vuosien 1986 ja 1988 välillä. Edmonton Oilers voitti President`s Trophyn NHL:n runkosarjan mestarina, sekä Stanley Cupin molemmilla kausilla.
Esa Tikkasta pidettiin juuri sinä pelaajana, jota Gretzkyn ja Kurrin vasemmalla puolelle oli etsitty vuosien ajan. Tikkanen oli kovaotteinen puolustava pelaaja, joka samalla pystyi helposti pelaamaan maailman eliittiluokan taitopelaajien kanssa, ja pysymään heidän vauhdissaan.
”Kuka tahansa pystyy pelaamaan Wayne Gretzkyn ketjussa”, sanoivat jääkiekkoa huonosti tuntevat tuohon aikaan. Tosiasiassa vain kaikkein taitavimmat ja monipuolisimmat jääkiekkoilijat pystyivät täydentämään #99:n peliä kuten Tikkanen ja Kurri tekivät.
Gretzky-treidin jälkeen
Wayne Gretzkyn lähdettyä Los Angelesiin Esa Tikkasen vauhti jatkui samanlaisena. Hän teki 78 pistettä kaudella 1988-89, mikä oli sama kuin hänen uransa paras pistesaldo kahta vuotta aikaisemmin. Tämä siitäkin huolimatta, että hän joutui istumaan 13 ottelua syrjässä loukkaantumisten vuoksi samalla kaudella.
Samalla Tikkanen lisäsi repertuaariinsa ykkösluokan alivoimapelaajan roolin. Hän pelasi Oilersin neliössä useimmiten Kurrin kanssa hyökkääjänä. Kahdeksan alivoimamaalia tuolla kaudella. Toronton Maple Leaf Gardensissa syntyi NHL-ennätys, joka on vieläkin voimassa: kaksi alivoimamaalia 12 sekunnissa.
Edmonton Oilersin kerrotaan pelanneen kerran harjoitusottelun Kalifornian Sacramentossa. Jääkoneen kuljettajaa ei näkynyt paikalla.
”Minä voin ajaa sitä,” sanoi Esa Tikkanen. Nuori suomalainen käynnisti Zambonin ja puhdisti jään tottuneeseen tapaan.
Jäämestarin taidot olivat perua Helsingin jäähallista, jossa Esa oli periaatteessa kasvanut isänsä Peran työskennellessä hallilla.
Tähtipelaajat varjoon
Esa Tikkasen erityisosaamiseen kaukalossa kuului taito pelata vastakkain toisen joukkueen tähtipelaajia vastaan kovissa pelisarjoissa. Hän teki vastustajan avainpelaajista tehottomia, ja sotki näin koko joukkueen pelitavan tärkeimmän lenkin eliminoimisen kautta.
Keväällä 1990, kun Edmonton Oilers luisteli kohti ensimmäistä Stanley Cup-mestaruuttaan ilman legendaarista kapteeniaan Wayne Gretzkyä, Tikkanen neutralisoi toisella kierroksella itse Gretzkyn, ja Oilers pudotti Los Angeles Kingsin.
Kolmannella kierroksella oli Chicago Blackhawksin ja Denis Savardin vuoro.
Boston Bruinsin vasta 21-vuotias sentteri Craig Janney osoitti jo loistavan pelinjärjestäjän taitojaan tuolla kaudella. Hänen tililleen merkattiin kolme maalia, ja 19 syöttöpistettä 18 erittäin kovassa playoffottelussa.
Janneystä oli hyvää vauhtia tulossa yksi 1990-luvun parhaista syöttäjistä NHL:ssä heti Wayne Gretzkyn jälkeen. Amerikkalainen mailataituri omasi loistavan pelisilmän. Hän osasi tehdä tilaa ketjukavereilleen, kuten Bostonissa laidallaan pelanneelle Cam Neelylle. Neely oli tehnyt runkosarjassa 55 maalia, pääasiassa Janneyn järjestämistä herkkusyötöistä.
Tuossa kevään 1990 finaalisarjassa Esa Tikkasen tehtäväksi tuli pitää Craig Janney niin, etteivät tämän taidot pääsisi esiin. Tikkanen teki tehtävänsä täydellisesti, hän seurasi Janneyä kaikkialle, jahtasi tätä.
Edmonton Journalin Jim Matheson kirjoitti leikillään, että jos Janney olisi mennyt hotellin aamiaiselle, Tikkanen olisi ilmestynyt pöytään sielläkin, ja kysynyt millaisista muroista tämä pitää.
Ensimmäinen finaaliottelu venyi kolmannelle jatkoajalle, ja kesti lopulta yli 115 minuuttia ennen Petr Kliman voittomaalia Jari Kurrin jättösyötöstä Boston Gardenissa.
Tikkanen teki tehtävänsä niin hyvin, että Craig Janney vietiin ambulanssilla Massachussetsin keskussairaalaan nestehukan vuoksi.
”En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa”, sanoi Janney reporttereille sairaalasta päästyään. ”Näytti siltä, että aina kuin käännyin, hän oli aivan naamani edessä, koko ottelun ajan. Hän oli niin lähellä, että oli vaikea hengittää. En koskenut kiekkoon kunnolla koko iltana.”
Kevään 1990 Stanley Cup-mestaruus oli monille Edmonton Oilersin dynastiajoukkueen pelaajille kaikkein arvokkain, sillä se saavutettiin ilman Wayne Gretzkyä.
Tikkanese
Esa Tikkanen osasi ärsyttää pitämänsä pelaajat, suututtaa heidät ja viedä nämä hulluuden partaalle. Vierailin kerran kaverini pilapiirtäjä Dave Elstonin työpaikalla Calgary Sunin tiloissa. Elston esitteli pilapiirroksia, joita hän jopa vähän itse häpesi niitten virnuilun vuoksi. Minusta ne olivat hauskoja.
Yhdessä niistä oli kuva Tikkasesta ja hollantilaisesta taidemaalari Vincent van Goghista tekstillä: ”Todellinen syy siihen, miksi van Gogh leikkasi korvansa irti”. Tikkanen puhui piirroksessa suoraan hollantilaisen korvaan. Calgaryläisenä Elstonin tehtävänä oli aina mahdollisuuksien mukaan tehdä jäynää Edmonton Oilersista.
Wayne Gretzkyn siirryttyä Los Angeles Kingsiin, Tikkasen tehtäväksi annettiin aina tämän varjostaminen.
Gretzky hermostui yhdessä pelissä niin, että hän yritti lyödä Tikkasta mailallaan. ”What is the problem?” kysyi naurava Tikkanen.
Tai jotain sinnepäin.
”En koskaan ymmärtänyt ihan täysin, mitä hän sanoi erikoisella englannillaan,” muisteli Meksikosta tavoittamani Jim Matheson. ”Me kiekkokirjoittajat kutsuimme hänen puhekieltään termillä ”Tikkanese”.
Tiki-Talk, Tikkish, Tikkanese. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Myöhemmin Wayne Gretzky kirjoitti muistelmissaan: ”Tiedän tarkalleen miten haluan lopettaa pelaamisen. Haluan viimeisen pelini olevan tasatilanteessa kymmenen sekuntia ennen loppua ja autan voittomaalissa antamalla siihen syötön. Mieluiten kiekko saisi mennä maaliin ottaen kimmokkeen Esa Tikkasen takapuolesta.”
Clutch
Esa Tikkanen oli isojen pelien mies. Aina parhaimmillaan kun pelattiin mestaruuksista. Tilastomiehet kertovat, että hänen maalintekotehokkuutensa nousi pudotuspeleissä 0.28:sta 0:39:ään. Lähes 40 prosentin nousu.
Hän teki 72 maalia kovissa Stanley Cupin pudotuspeleissä, joissa jokaikinen maali on tärkeä ja erittäin vaikea saada. 51 niistä Edmonton Oilersin paidassa.
Jari Kurri teki keväällä 1987 Stanley Cupin voittomaalin Wayne Gretzkyn syötöstä. NUmero 17 ampui tarkan rannelaukauksen Philadelphia Flyersin Ron Hextallin taakse. Tuo oli se kuuluisa maali, jonka Kurri teki United Cycle -urheiluvälinekaupan hyllyltä hakemallaan Koholla. Mailalähetys Suomesta oli jostain syystä myöhässä. Tällainen legenda ainakin elää yhä Edmontonissa.
Pienemmälle huomiolle jäi se, että Esa Tikkanen oli tuossa maalissa avainasemassa karvaamalla kovaa, minkä ansiosta kiekko tuli Gretzkyn ulottuville. Klassinen malliesimerkki ratkaisevasta maalista, jossa kaikki kolme hyökkäysketjun pelaajaa tekivät sitä, minkä he parhaiten osaavat.
Boston Bruins oli kova joukkue 1980-luvun lopulla ja samalla Esa Tikkasen suosikkivastustaja. Tikkasen peli oli suurimpia syitä siihen, ettei Bruins voittanut Stanley Cupia finaaliesiintymisistä huolimatta vuosina 1988 ja 1990.
Kuuluisiksi legendoiksi tulleitten puolustustehtävien lisäksi Esa Tikkaen teki hattutempun Boston Gardenissa vuoden 1988 Stanley Cup-finaalissa, ja antoi ykkössyötön Wayne Gretzkyn viimeiseen maaliin Edmonton Oilersin paidassa.
Tuo Gretzkyn maali oli samalla Stanley Cup -mestaruuden ratkaissut voittomaali.
Battle of Alberta
Kevään 1991 playoffeissa käytiin verinen ja kova Albertan taistelu Edmontonin ja Calgary Flamesin välillä, jossa armoa ei pyydetty eikä annettu. Esa Tikkanen oli tietenkin liekeissä tuossa eeppisessä pelisarjassa, jota preerian laidoilla vieläkin paremman puuttuessa muistellaan lämpimästi.
Tikkanen teki seitsemän maalia Flames-sarjassa. Hattutemppu Albertan taistelun ratkaisseessa seitsemännessä pelissä, jonka kruunasi voittomaali Mike Vernonin taakse jatkoajalla.
Kun kaikki rahat olivat pöydällä ja seuraava maali ratkaisi, kuka lähtee taistelemaan eteenpäin ja kuka lähtee golf-kentälle, Esa Tikkanen nousi aina esiin. Seuranneessa pelisarjassa Los Angeles Kingsiä vastaan hän antoi ykkössyötön toisen ottelun ratkaisseen voittomaaliin jatkoajalla.
Voittomaali seuraavan, kolmannen ottelun toisella jatkoajalla. Ja lopulta kaksi maalia kaiken ratkaisseessa kuudennessa pelissä. Toinen Tikkasen maaleista vei pelisarjan ratkaisun jatkoajalle.
Tässä vaiheessa Jari Kurria tai Wayne Gretzkyä ei enää näkynyt samassa ketjussa. Esa oli aina se pelaaja, joka nousi ratkaisevaan rooliin kaikin mahdollisin tavoin aina uudelleen ja uudelleen.
New York
Esa Tikkanen vaihdettiin Edmontonista New York Rangersiin kaudella 1992–93. Hyvä pelaajakauppa molemmille joukkueille, sillä Oilers sai tulevan kapteeninsa Doug Weightin ja Rangers lisäsi tärkeän osan 1994 Stanley Cup-mestarijoukkueseensa.
Edmontonin jälkeen Tikkanen pelasi kolmeen eri otteeseen New Yorkissa, jossa hänestä tuli lähes yhtä suuri suosikki kuin täällä. Muita pysähtymispaikkoja matkan varrella olivat St.Louis, New Jersey, Vancouver, Florida ja Washington.
Tikkasen voittajan ominaisuuksista, johtamisesta ja puolustavan hyökkääjän taidoista koostuvalla monipuolisuudella oli kysyntää. Kaikesta huolimatta hän ei koskaan pelannut All Star -ottelussa eikä voittanut Frank Selke -palkintoa NHL:n parhaana puolustavana hyökkääjänä.
Kansainvälisessä jääkiekossa hän tietenkin puki leijonapaidan ylleen aina tilaisuuden tullessa.
Ainutlaatuinen
Kaikkien tilastojen, mestaruuksien ja muitten saavutusten yläpuolelle menee mielestäni Esa Tikkasen ainutlaatuiset taidot jääkiekkoilijana. Hän pystyi ärsyttämään vastustajajoukkueet hulluuden partaalle pelillään, ja samalla puhumalla omaa kieltään, mitä kukaan ei kunnolla edes ymmärtänyt.
Tikkanen saattoi koputella varjostamaansa tähtipelaajaa mailallaan, antaa tyylikkään lumisuihkun luistimillaan jäähän kaatuneelle vastustajalle, tai työntää taklattavan hienosti laidan yli pelaajapenkin puolelle, jos tämä oli sopivasti hollilla. Tai mitä tahansa, mikä suututti vastustajaa.
Tikkanen ei koskaan ujostellut seuranneita torikokouksia eikä koviakaan käsikähmöjä. Hän antoi takaisin samalla mitalla, mikä suututti kaverin jo seuraavalle asteelle, ottamatta koskaan silmäkontaktia vastustajaan. Kaiken tapahtuessa Tikkanen lisäsi tilanteeseen, ja jokaiseen käsikähmään oman ainutlaatuisen selostuksensa omalla kielellään.
Tikkanen oli mukana muutamissa tappeluissakin Edmontonin aikanaan. Useimmat niistä tulivat samanlaisia pahiksia, kuten Pat ”Little Ball of Hate” Verbeekiä, Neil Sheehyä ja Jim Peplinskiä vastaan. Pari kertaa hän pudotti hanskat myös todellisten ammattitappelijoitten, kuten Tiger Williamsin ja Marty McSorleyn kanssa. Ehkä ei omasta vapaasta tahdostaan.
Reilua urheilua
Ehkä muistelen vanhoja pelejä värilasien takaa, mutta kaikista yhteenotoista ja värikkäistä tempauksista huolimatta en koskaan nähnyt Esa Tikkasta likaisena pelaajana.
Jos ajattelemme Tikkasen jälkeisen NHL:n hämmentäjäroolin sankareita – Matt Cooke, Daniel Carcillo, Steve Downey, Tom Wilson – he kaikki ovat kuuluisia rumista ja raukkamaisista otteistaan ja lukuisista pelikielloista. Eikä kukaan heistä pääse lähellekään Tikkasen tasoa taitopelaajana.
Esa Tikkanen osasi pelata hämmentäjänä ja puolustavana erikoispäällystakkina, sortumatta koskaan rumiin tai raukkamaisiin tekoihin. Kaikessa oli kyse vain gamesmanshipistä, pelaamisesta hankalana vastustajana. Voittamisesta keinolla millä hyvänsä, pitämällä kuitenkin kiinni reilusta urheilemisesta, jos näin voidaan sanoa.
Olen kysynyt asiasta useammalta Oilersin pelejä tarkkaan seuranneelta. Kukaan ei muista Tikkasen koskaan edes vahingoittaneen vastustajaansa tai satuttaneen ketään.
Hän teki tehtävänsä niin hienosti.
Tänään 59 vuotta täyttävä Esa Tikkanen oli ainutlaatuinen jääkiekkoilija ja yksi NHL:n kaikkien aikojen värikkäimmistä persoonista.
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
[email protected]
Kiitokset Tikkanen-muistoista Hockey Hall of Fame -journalisti Jim Mathesonille ja Edmonton Journalin Bruce McCurdylle.
