8.2.2024. Hockey Hall of Fame aateloi syksyllä 2010 vain yhden NHL-pelaajan. Tuo pelaaja oli Dino Ciccarelli, joka sai vastaanottaa suuren kunnianosoituksen yhdeksän vuoden odottelun jälkeen. NHL-blogin Evergreen-sarja jatkuu henkilökohtaisella muistelolla.
Dino
Dino Ciccarelli oli Italiasta Kanadaan tulleitten siirtolaisten poika. Hän edusti NHL:ssä taistelijatyyppiä, jollaisia ei ole yleensä kutsuttu kanadalaisen jääkiekon pyhimpään, Hockey Hall of Fameen.
Mutta Dinon tilastot puhuvat puolestaan. 17-vuotiaana kärsityn pahan loukkaantumisen jälkeen tiensä tähtiin raivannut pienikokoinen ja sisukas #22 oli yksi parhaista maalin edessä. Tässä henkilökohtainen muistelo mieheltä, jonka kellarista löytyy vanha London Knightsin kiekko ja Ciccarellin valkoinen Titan-maila vuodelta 1981.
U20 MM-kisat
Syksyllä 1979 kävin vielä lukiota Helsingin Käpylässä. Yksi koulukavereistani oli erotuomariyhdistyksen jäsen. Seeprapaidat olivat saaneet uudenvuodenvaihteessa 1979/80 Helsingissä ja Vantaalla pelattavien nuorison eli alle 20-vuotiaitten jääkiekon MM-kisojen opastustehtävät hoitaakseen.
Yhdistys etsi jääkiekkohenkistä vapaaehtoishenkilöä, joka osasi puhua saksaa Länsi-Saksan joukkueen avuksi. Olin ilman muuta kiinnostunut kysyttäessä. Vapaaehtoishommasta ei saanut palkkaa, mutta kokemus olisi varmaankin jännittävä.
Jo ennen joulua Suomeen saapuneet Team USA, ja Kanadaa muutamin vahvistuksin edustanut Memorial Cup-mestarijoukkue Peterborough Petes pelasivat harjoitusottelun Myllypuron jäähallissa. Tuo halli oli siihen aikaan hyisen kylmä aina, kun lämpötila ulkona laski tarpeeksi alas.
Ruskeavalkoisissa, klassisen seurajoukkueen asuissa pelanneet kanadalaiset hallitsivat tuota ottelua. Elettiin vielä aikaa ennen amerikkalaisjääkiekon nousua suurten joukkoon. Lake Placidin ihme oli kahden kuukauden päässä.
Tuossa ottelussa näin Dino Ciccarellin pelaavan ensimmäisen kerran.
Hän luisteli kömpelonnäköisesti, selkä suorana, raivaten itselleen härkämäisesti tilaa maalin eteen. Vauhtiin päästäkseen hän näytti hyppelevän luistimillaan. Myöhemmin joku kutsui Ciccarellin potkua nimellä “Staccato stride”. Hän oli pienempi kuin suurin osa muista pelaajista jäällä. Hän pelasi rightin puolelta, ja teki kaksi maalia tuossa ottelussa aivan maalivahdin edestä.
Tiesin syyn Dinon kömpelyyteen. Aikana ennen internettiä sain NHL- ja kanadalaisjääkiekkotietoni tilaamalla joka viikko ilmestyvän, paksuna sanomalehtenä vielä siihen aikaan painetun The Hockey Newsin kotiini. Se saapui paperikäärönä oven läpi aina noin kolme viikkoa myöhässä.
Reisiluu katki
Keväällä 1978, huhtikuun 18. päivänä, Dino Ciccarelli oli valmistautumassa erittäin kovatasoisen A-junnusarja OHL:n playoffeihin joukkueensa London Knightsin harjoituksissa, kun hän liukastui jäässä olleeseen eristysnauhanpalaan (joittenkin raporttien mukaan railoon jäässä, toisissa mailanpalaseen) ja katkaisi reisiluunsa. “Se katkesi kuin tikku”, kertoi Ciccarelli myöhemmin CBC:lle. “Sen pystyi kuulemaan koko hallissa. Se oli kamalaa.”
Dinon joukkuekaverit eivät itse asiassa ihan heti tajunneet, mitä oli tapahtunut. He olivat vain nähneet Dinon kaatuvan kahdella yhtä vastaan-harjoituksessa, ja nauroivat ensiksi. Jotkut jopa ampuivat kiekkoja kohti hänen maatessaan vielä jäässä.
Jalka leikattiin, ja reiteen asetettiin iso teräslevy pitämään tikun lailla katkennut paksu luu yhdessä. Teräs pysyi jalan sisällä 25 kuukautta. Lääkärit sanoivat suoraan ja rehellisesti, ettei tuolla jalalla enää koskaan pelattaisi jääkiekkoa.
17-vuotiaana vain 68 OHL-ottelussa 72 maalia ja 142 pistettä tehneen Ciccarellin ura näytti olevan ohi. Tuo pistemäärä oli liigan kolmanneksi paras sillä kaudella, edellä vain Ottawa 67s:n Bobby Smith 192 pisteellä, ja Sault Ste. Marie Greyhoundsin 16-vuotias Wayne Gretzky 182 pisteellä.
Gretzky ja Ciccarelli olivat tasoissa, kumpikin 68 maalissa ennen runkosarjan viimeisiä otteluja. Wayne pelasi omansa iltapäivällä, ja teki kaksi maalia. Dino pelasi illalla, ja teki neljä.
Tuohon aikaan, ennen vuotta 1979, NHL-varaukset tehtiin vasta 20-vuotiaille. Kilpaileva liiga WHA varasi pelaajia jo alaikäisinä, kuten tietenkin Gretzkyn jo 17-vuotiaana. Ciccarelli oli ennen loukkaantumistaan saanut tarjouksia WHA:n Birmingham Bullsilta. Hänestä olisi voinut tulla yksi kuuluisista alaikäisistä “Baby Bulls”:seista, mutta sitten kohtalo puuttui peliin.
NHL-varaus jää haaveeksi
Dino Ciccarellin loukkaantuminen oli niin paha, ettei yksikään NHL-seura uskaltanut häntä varata.
Toipumisaika ja kuntoutusvaihe oli pitkä ja kivulias. Dino käveli kainalosauvoilla huhtikuusta syyskuuhun aluksi. Kipu kuntoutusvaiheessa oli lähes sietämätön. Lääkärit mittasivat toipumista sen mukaan, kuinka monta senttiä lisää Dino pystyi taivuttamaan polveaan. Kehitys oli todella, todella hidasta.
Pitkän toipumisjakson jälkeen syksyllä 1978, Dino teki sisukkaan paluun kaukaloon, mutta hänellä oli vaikeuksia pysyä luistimillaan, liikkumisesta puhumattakaan. Tammikuussa vuonna 1979 hän pääsi pelaamaan muutaman vaihdon siellä täällä London Knightsin joukkueessa.
Dino vahvisti jalkaa sisukkaasti. Hän ajoi kuntopyörällä kaksi kertaa määrätyn määrän. Hän nosti painoja jalalla niin kauan, että hän lähes huusi tuskasta. Hän sai lopulta pelata kauden viimeisissä 30 ottelussa. Hän teki niissä kahdeksan maalia. NHL-scoutit eivät olleet vakuuttuneita.
Kesän 1979 varaustilaisuuspäivänä Dino istui kotona puhelimen vieressä. Puhelin ei soinut. “Kun varaustilaisuus oli ohi”, kertoi Ciccarelli Sports Illustratedille, “menin yläkertaan, näin isäni, ja aloin itkeä.”
1979-80
Seuraavalla kaudella Dino pelasi jo paremmin. Hän pelasi niin hyvin, että Suomeen MM-kisoihin lähtöä tehnyt, Mike Keenanin valmentama ryhmä kutsui hänet toisesta seurasta vahvistukseksi edustamaan Kanadaa.
Jääkiekkoliitto antoi meidän vapaaehtoisten käyttöön huoneen Hotelli Hesperiasta, johon kaikki MM-kisajoukkueet oli majoitettu. Huoneeni oli sopivasti samassa kerroksessa Kanadan joukkueen kanssa.
Opetin Mike Keenanille suomalaispelaajien nimien oikeinlausumista. Reijo Ruotsalainen oli aikamoinen juttu lausua kanadalaiselle. Kysyin Dinolta, miten hänen jalkansa voi, ja hän ihmetteli, mistä olin kuullut siitä. Dino antoi minulle junnujoukkueensa London Knightsin kiekon, joka yhä on tallessa.
Ciccarelli teki hattutempun kisoissa lopulta mestaruuden voittanutta Neuvostoliittoa vastaan. CCCP voitti ottelun maalein 8-5 Tikkurilan jäähallissa. Dino ei pysynyt muitten vauhdissa mukana luistelussa, mutta hän osasi aina olla oikeassa paikassa maalin edessä.
Hän kertoi kisojen aikana keräävänsä mailoja, ja niinpä teimme vaihtokaupan. Vein oman junnujoukkueeni kopista itselleni tarkoitetun Torspo-mailan, ja toin sen Dinolle. Vaihdossa sain Brad Maxwellin ison ja jykevän Sherwoodin, jollaisilla Dino pelasi. Maxwell oli jämerä pakki, joka ampui erittäin kovaa siniviivalta Minnesotassa.
Lou Nanne antaa mahdollisuuden
Ciccarellin jalka ei toipumisesta ja pelaamisesta huolimatta tuntunut samalta kahteen vuoteen. Myöhemmin Dino kiitti etenkin vuonna 2006 edesmennyttä isäänsä Vic Ciccarellia siitä, ettei tämä koskaan antanut poikansa unelman kuolla loukkaantumisen takia. Pienessä talossa perhettään Sarniassa kasvattanut italialaissiirtolainen kannusti poikaansa jatkamaan.
“Minua opetti paras valmentajani, joka oli oma isäni”, sanoi Dino Hockey Hall of Fame-puheessaan. “Hän opetti minulle, ettei koskaan saa pelätä, että aina on annettava kaikkensa antamatta periksi.”
Noihin aikoihin NHL halusi varata isokokoisia ja pahatapaisia pelaajia laitahyökkääjiksi. Minnesota North Starsin GM Lou Nanne oli kuitenkin kiinnostunut. Lou muisti, miten Dino oli pelannut ennen loukkaantumistaan. Hän soitti Dinoa hoitaneille lääkäreille, jotka sanoivat, että hänen oikea jalkansa oli jo vahvempi kuin vasen. Kun teräslevy jossain vaiheessa otettaisiin pois, jalan liikkuvuus palaisi ennalleen.
Lou tarjosi Dinolle pelisopimuksen, ja lähetti tämän aloittamaan ammattilaisuransa vanhan Central Hockey Leaguen Oklahoma City Starsiin syksyllä 1980.
Myöhemmin Nanne kutsui Dino Ciccarellin hankkimista vapaana agenttina manageriuransa parhaaksi siirroksi. Lou Nannen sanotaan olleen myös vaikuttava voima Dinon HHOF-nimityksen takana.
Minnesota North Stars kutsuu Showhun
Kauden 1980-81 puolivälissä North Stars kutsui Dinon Showhun. Hän teki keväällä 1981 kahdeksantoista maalia ja kolmekymmentä pistettä 32 runkosarjaottelussa. Pudotuspeleissä Stars meni koko matkan finaaliin saakka. Yhdeksässätoista playoffottelussa Dino teki yhä tulokasennätyksinä säilyneet neljätoista maalia ja 21 pistettä.
Piste-ennätyksen Ciccarelli jakaa nykyisin Philadelphia Flyersin Ville Leinon (2010) ja Pittsburgh Penguinsin Jake Guentzelin (2017) kanssa.
North Starsin fanit rakastuivat nopeasti uuteen maalitykkiinsä. Minnesotan yleisö toi katsomoon muovisia dinosauruksia. Ciccarelli pääsi heti pelaamaan ykkösketjuun Bobby Smithin ja Steve Paynen vierelle, heti ykkösylivoimaan, ja tulokset puhuivat puolestaan.
Seuraavalla, ensimmäisellä täydellä NHL-kaudellaan numero 20 selässään pelannut Dino Ciccarelli ampui kiekon maaliin 55 kertaa Minnesotassa. Dinosta tuli joukkueensa suosituin pelaaja nopeasti. Met Centerin yleisö aloitti tunnetuksi tulleen “DEE-NO! DEE-NO! huutonsa.
Ciccarelli pelasi hirvittävällä intensiteetillä ja innolla. Hän juhli maalejaan railakkaasti. “Hän loi joukkueellemme identiteetin”, sanoi Lou Nanne Sports Illustratedille.
“Dino tuli mukaan aikana, jona fanit alkoivat väsyä urheilijoihin, jotka käyttäytyivät kuin maailma olisi heille jotain velkaa”, sanoi North Starsin old school-valmentaja Glen Somnor. “Hänen puhdas rakkautensa jääkiekkoa kohtaan näkyy kaikessa. Ja se on pahuksen tarttuvaa.”
Minulla oli tuolla kaudella 1981-82 tapana käydä katsomassa NHL-harjoituksia Vancouverin vanhalla Pacific Coliseumilla. Siihen aikaan NHL ei estänyt harjoitusten katsomista. North Starsin ollessa kaupungissa muistan ihmetelleeni Brad Maxwellin hirvittäviä lyöntilaukauksia harjoituksissa jotenkin tutun näköinen maila kädessään.
Dino jutteli aina mielellään Suomen vierailustaan, kysellen helsinkiläistytöistä, joita en tietenkään tuntenut. Hän ei vielä tietenkään tiennyt, että uusi Suomen matka oli tulossa jo samana keväänä, vuoden 1982 MM-kisoihin.
Hänen reidessään oli kuoppa sillä kohdalla, josta tuo rauta oli otettu pois. Hän kävi aina hakemassa mailan muistoksi, sanoen kerran:”Yritä viedä tämä huomaamatta pois, huoltaja antaa minulle helvettiä jos hän näkee. Meillä on vielä peli LA:ssä ja minulla on vain kolme mailaa jäljellä.”
Katselin juuri vanhaa valkoista Ciccarellin nimellä varustettua Titania kellarissani. Sen lapa on todella käyrä ja lyhyt. Muistan katselleeni, miten Dino vielä lyhenteli lapaa pukukopin ulkopuolella ja viilaili sitä. Maila on kuin tehty lyöntilaukausten tekoon, ei mihinkään muuhun. Se on kuin golf-maila, nine-iron. Lämäreitten lisäksi ilmeisesti Dino osasi nostaa kiekot maalin kattoon sillä lähietäisyydeltä.
Ciccarelli teki kaksi yli sadan pisteen kautta Minnesotassa. Myöhemmin hän pelasi pienikokoisen sentterin Neal Brotenin oikealla laidalla. Vuonna 1989 hänet myytin Bob Rousen kanssa Washingtoniin kaupassa, joka toi Larry Murphyn ja Mike Gartnerin kymmenien tuhansien järvien maahan.
Hänet siis vaihdettiin kahteen HHOF-pelaajaan, ja Bob Rouse heitettiin kylkiäiseksi. Tai niin Dino itse luonnehti hänet Washingtoniin tuomaa kauppaa. Capitalsissa hänen sentterikseen löytyi Bengt Gustafsson. Washington oli todella kova joukkue tuohon aikaan.
Dino ihmetteli Dale Hunterin monipuolisuutta. Hunter pystyi tekemään mitä tahansa; pelaamaan erikoistilanteet molemmin päin, voittamaan aloituksia, tekemään pisteitä.
Matka jatkuu Washingtoniin, Detroitiin, ja Floridan osavaltioon
Minnesota North Starsia, Washington Capitalsia, Detroit Red Wingsiä, Tampa Bay Lightningia ja lopussa Florida Panthersiä NHL:ssä edustanut Ciccarelli pelasi 50-maalin kauden kaksi kertaa.
North Starsin fanit olivat shokissa maaliskuun 1989 siirtotakarajalla, kun Dino treidattiin puolustaja Rob Rousen kanssa Washingtoniin kaupassa, jossa Minnesotaan tulivat Larry Murphy ja Mike Gartner.
Kesällä 1992 seurasi uusi treidi, tällä kertaa Detroitiin. Dino oli innoissaan päästessään todella hyvään, Original Six-joukkueeseen, joka pelasi vielä lähellä hänen kotiseutujaan, rajan toisella puolella. Hän teki heti 41 maalia ja 97 pistettä kaudella 1992-93. Myös Motor Cityssä rightin puolelta laukovasta pienikokoisesta laiturista tuli suuri yleisön suosikki.
Hän onnistui löytämään paikkansa Red Wingsin todella kovasta, NHL:n silloisesta parhaasta ylivoimasta. Detroitissa oli Nicklas Lidström ja Paul Coffey siniviivalla. Sergei Fedorov ja Steve Yzerman laidoilla. Dino onnistui saamaan oman roolinsa maalin edessä.
Fedorovista tuli Dinon pääasiallinen sentteri, joka piti huolen kiekon käsittelystä. Ciccarelli oli pelaaja, joka koski kiekkoon viimeisenä.
Detroitin ajoille osui kova vihanpidon aika Colorado Avalanchen kanssa. Claude Lemieux ajoi Kris Draperin päin laitaa niin kovaa, että Draperiä oli vaikea tunnistaa kasvoista. Seuranneen kättelyjonon jälkeen tuli yksi Dino Ciccarellin kuuluisimmista sanotuista.
“I can`t believe I shook his fucking hand”, sanoi Ciccarelli pelin jälkeen toimittajille. Detroitin ja Coloradon neljä tai viisi vuotta kestäneet vihat alkoivat todella tuosta hetkestä.
Detroitissa hän ei tullut toimeen tiukan Scotty Bowmanin kanssa, eikä epäröinyt sanoa mielipidettään Scottystä suoraan. “Jääkiekkovalmentajana hän on kaikkien aikojen paras”, sanoi Dino. “Mutta ihmisenä hän on täysi nuija. En halua edes puhua hänestä, enkä halua kuulostaa valittajalta. Kysy keneltä tahansa hänen joukkueessaan pelanneelta, ja he kertovat saman.”
Scottyn arvosteleminen oli tietenkin siihen aikaan paras keino päästä pois Detroitista. Red Wings treidasi Ciccarellin pois juuri ennen mestaruuskauttaan. Tullessaan Hockey Hall of Fame-aateloiduksi Minnesota North Starsin pelaajana, Dino myönsi, että pitämällä suunsa kiinni hän olisi voinut voittaa Stanley Cupin tai parikin. Ja, että sivusta seuraajana kavereitten mestaruusjuhlien näkeminen otti koville. Tampa missasi playoffit hänen ensimmäisellä kaudellaan yhdellä pisteellä.
Torontossa samana viikonloppuna haastateltu Scotty Bowman taas ylisti Ciccarellia hymyillen, ja lisäsi, että hän otti yhteen kaikkien parhaitten pelaajiensa kanssa ajoittain saadakseen heistä parhaan tehon irti.
Dino pelasi loistavasti Red Wingsissä ollessaan. Hän toi jo ennestään lahjakkaan joukkueen ylivoimapeliin uuden ulottuvuuden maalin eteen.
Scotty Bowmanilla oli aina tapana antaa veteraanipelaajille vapautusta runkosarjan viimeisistä peleistä saadakseen nämä takaisin pudotuspeleihin levänneinä. Scottyn tapaa arvosteltiin monen pääsylipuistaan täyden hinnan kauden viimeisissä otteluissa maksaneen katsojan taholta ainakin.
Ciccarellin kuuluisin yhteenotto Scottyn kanssa tuli tämän takia, sillä Dino halusi pelata. Hän oli liian ylpeä ottaakseen vapaata. Kerrotaan Bowmanin tuoneen Joe Louis areenalla Dinolle päivän lehden, jossa hänen valmentajaa kohtaan antamansa kritiikki oli valmiiksi alleviivattuna.
Toinen syy Detroitista lähtöön oli Ciccarellin sopimusvaatimus. Hän toimi neuvottelupöydässä samalla tavalla kuin jäällä, antamatta tuumaakaan periksi. Hän toimi useimmiten omana agenttinaan.
Scotty Bowman yritti päästä eroon samalla kertaa Dino Ciccarellista, Paul Coffeysta ja Steve Yzermanistä, mutta Red Wingsin omistaja Mike Ilitch puuttui peliin.
Rohkea maalinedustapelaaja
Dino Ciccarellin pelityyli oli pelata maalin edessä, ja ampua reboundeja ja muita kiekkoja maaliin.
Dino oli puhdas “sniper”, joka ampui paljon kiekkoja kohti maalia, ja jolla oli kuin sisäinen tutka reboundien varalle. Hänen maalinedustapelinsä muistutti etäisesti Edmonton Oilers-legendan Ryan Smythin taitoja sillä erolla, että Dino oli todella kova ampuja.
Hän oli jatkuvasti sodassa puolustajien ja maalivahtien kanssa. Hän taisteli kuin vihainen koira maalin edessä, nuuskien mahdollisuutta saada ampua kiekko taas maaliin. Hän pelasi aina kovaa, eikä ikinä antanut periksi. Hän sai maksaa sisukkuudestaan mustelmilla. Dino oli hirmusisukas vain noin 178-senttiseksi ja pelikunnossaan 82-kiloiseksi mieheksi.
You Tubesta on helppoa löytää Dinon kamppailuja. Uwe Kruppin ja Patrick Royn kanssa, esimerkiksi. Roy onnistui iskemään Dinoa mailallaan arkaan paikkaan jalkojen väliin muutaman kerran, kun tämä erehtyi seisomaan selkä kohti maalivahtia.
Yhdellä filmillä hän saa maistaa Arturs Irben levyhanskaa. Lisää taisteluja Martin Brodeurin, Ken Daneykon ja hyvän ystävän ja entisen joukkuekaverin Scott Stevensin kanssa. Kuuluisassa filmissä, jossa Stevens vinkkaa silmää, ja sanoo Detroitin pelaajalle “You`re next”, hän omistaa sanansa juuri Dinolle. Stevens oli sitä ennen taklannut Slava Kozlovin seuraavaan ulottuvuuteen.
Dino ei pelännyt koskaan ketään. Hän jopa tappeli yhden tämän kirjoittajan entisen keskiviikkojoukkueen jäsenen kanssa Tampassa. Dino ei epäröinyt tasoittaa tilejä itseään huomattavasti isompien pelaajien kanssa, kuten Chicago Blackhawksin Gary Nylundin kanssa Chicagon vanhalla Stadiumilla. Tai mennä vastustajan pelaajapenkille, kuten Joe Louis areenalla Detroitissa.
Ciccarellin maine nujakoita kaihtamattomana taistelijana oli jo syntynyt ennen NHL-debyyttiä. OHL:ssä hän joutui kerran käsikähmään myöhemmin NHL:ssä pelanneen Mark Hunterin kanssa Brantfordissa. Alexandersin maskotti “Alex the Gator” tuli laidan vierelle, ja yritti ottaa kiinni Dinosta, joka samantien nosti mailaansa ja läpsäytti maskottia suoraan nenään.
Sports Illustratedin vanha artikkeli kertoi tarinan Dinon pahimmasta vihamiehestä Al Secordista. Al pelasi OHL:ssä Hamiltonissa ja haastoi Dinon tappeluun viisi kertaa. Joka kerta tappelu päättyi huomattavasti isokokoisemman Secordin selvään voittoon, mutta Dino ei antanut periksi tuumaakaan. Hän jopa lupasi vastata haasteeseen aina uudelleen NHL:ssä.
Ciccarellin ensimmäisellä täydellä NHL-kaudella Dino törmäsi Secordiin All Stars-ottelussa Washingtonissa. Miehet olivat nyt joukkuekavereita. Astuessaan samaan kohti jäähallia lähdössä olleeseen bussiin, Secord kysyi Ciccarellilta kohteliaasti miten tämä voi.
Dino ei pitänyt small talkia tarpeellisena vihaamansa kaverin kanssa, ja vastasi: “Fuck you. You don´t care.”
Päivä putkassa
Dino joutui negatiivisiin otsikoihin pari kertaa uransa aikana. Hän kävi viemässä roskiksen kadunvarteen kalsareissaan kerran Minnesotassa ja ohiajanut amerikkalaisnainen soitti heti poliisille.
Vuonna 1988 Torontossa Dino raivostui Leafsin Luke Richardsonille, ja löi tätä mailallaan kypärään. Richardson ei loukkaantunut millään tavalla. Seurauksena 10 päivän pelikielto, syyte pahoinpitelystä ja päivä vankilassa seuraavana kesänä. Tai oikeastaan nelisen tuntia sellissä noin kahdenkymmenen muun rikollisen kanssa, kirjoittaen nimikirjoituksia.
Richardson tilttasi Dinoa vaarallisesti mailalla selkään, ja siksi hän menetti malttinsa. Poikittainen maila tuli niin kovaa, että Ciccarelli pelkäsi kylkiluittensa murtuneen. Kun hän katsoi tuomariin päin, eikä seeprapaita näyttänyt reagoivan mitenkään, italialainen veri (Dinon omien sanojen mukaan) kiehahti.
Dino Ciccarellista tuli näin historian ensimmäinen NHL-pelaaja, joka on joutunut kärsimään vankilatuomion – vaikkakin lyhyen – rangaistuksena kaukalossa tapahtuneesta pahoinpitelystä. Kaikki tämä, koska joku katsoja oli tehnyt rikosilmoituksen.
Pitkä NHL-ura
Dino Ciccarelli laittoi kiekon maaliin 608 kertaa yhdeksäntoista NHL-kauden aikana. Hän on yhä kaikkien aikojen maalitilaston 19. sijalla.
Puolustuspeli ei ollut hänen vahvuutensa, mutta ylivoimapeli oli. 232 noista maaleista tuli ylivoimalla. Dino pelasi aikana, jona maalin edessä seisova hyökkääjä sai maksaa kalliisti tontistaan, tai lähteä pois. Tuomarit katsoivat muualle. Ura päättyikin selkävaivoihin, jotka olivat seurausta lukuisista armottoman kovista poikittaisista mailoista maalin edessä.
Ciccarelli oli erittäin kova playoffpelaaja. 118 pistettä 141 kovassa pudotuspelissä. Vain kaksi pelaajaa Stanley Cupin historiassa on tehnyt hattutempun kolmen eri NHL-joukkueen paidassa. Dino Ciccarelli (North Stars, Capitals, Red Wings) ja Wayne Gretzky (Oilers, Kings, Rangers).
NHL-valmentajat puhuivat pitkään siitä, että Dino pelasi aina tosissaan harjoituksissa. Hän halusi tehdä maaleja harjoituksissa aivan yhtä kipeästi kuin peleissäkin.
Heti peliuransa jälkeen Dino osti entisen NHL-pelaajan Shawn Burrin kanssa kotikaupunkinsa OHL-seura Sarnia Stingin.
Pitkän ja menestyksekkään uran kruunuksi hän sai sisukkuudestaan hienoimman mahdollisen tunnustuksen valinnalla Hockey Hall of Fameen, yhdeksi NHL-jääkiekon suurista. Ei hassummin pienikokoiselta italialaispojalta, jonka jääkiekkoura näytti olleen ohi jo 18-vuotiaana.
Ciccarellin uran parhaat vuodet tulivat Minnesota North Starsin vihreäkeltaisessa peliasussa. Heti tulokaskeväänä hän iski yhä ennätyksenä olevan 14 maalia playoffeissa. Hänet valittiin All Stars-peliin neljä kertaa.
Dino tienasi leipänsä kaukalon kovimmalla alueella, aivan vastustajan maalin edessä. Hän viihtyi tuolla alueella sisukkaasti, kuin haastaen vastustajia siirtämään hänet pois. Maalienteon ohella hän jääkin historiaan yhtenä NHL:n suurimmista ärsyttäjäpelaajista, termin positiivisessa mielessä.
“Jääkiekko on laji, jossa pelottelulla on suuri osuus”, sanoi Ciccarelli . “Tehdäkseni maaleja minun oli mentävä noille vaarallisille alueille ja maksettava hinta niistä. Niin on jokaisen tehtävä, oli kyse pienestä tai isosta kaverista. Minulla oli inhimo pelityyliäni kohtaan.”
Detroitin alueelle asumaan jääneen Dino Ciccarellin ainoa huoli suurena päivänä oli se, etteivät hänen italialaiset vanhempansa Vic ja Celeste eläneet nähdäkseen seremoniaa Torontossa.
Detroit Red Wingsin omistaja Mike Ilitch pahoitteli HHOF- haastattelussa sitä, ettei Dino koskaan voittanut Stanley Cupia. Hän pelasi finaaleissa myös Red Wingsissä 1995 New Jersey Devilsin voittaessa.
Isoisä ja ravintoloitsija
Dino Ciccarelli viettää tänään 64. syntymäpäiväänsä.
Hän on isä ja isoisä, joka viettää osan vuodestaan Floridan lämmössä ja osan Michiganissa. Sarnian junnuseuran hän myi Derian Hatcherille ja David Legwandille. Dino on toiminut ravintoloitsijana. Hän on jossain vaiheessa omistanut neljä sporttibaaria Michiganissa. Yksi Ciccarelli`s Sports Bar toimii yhä Detroitin esikaupungissa.
Dino Ciccarellin jalkaan laitettu, ruostumattomasta teräksestä valmistettu levy on nykyisin hänen kotonaan arkussa muitten jääkiekkomuistojen seassa. Se on yli 30 cm pitkä. Siinä on reikiä niissä kohdissa, joihin leikkauksen tehnyt lääkäri oli alunperin asentanut ruuvit.
Dinon CBC:lle antaman haastattelun mukaan teräslevy on hieman vääntynyt. Se on ollut näytteillä Toronton Hockey Hall of Famessa.
Brad Maxwellin vanha Sherwood kerää nykyisin pölyä pienen autotallin nurkassa Hartolassa. Joskus mietin, onkohan minun vanha Torsponi myös vielä jossain Dinon kokoelmissa.
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
[email protected]
