2.3.2024. Mikka Kiprusoff on palannut Calgaryyn. Koko kaupunki on innoissaan legendaarisen maalivahdin näkemisestä kaikkien vuosien jälkeen. Kipper oli mystinen jääkiekkosankari, joka antoi kaikkensa Calgary Flamesille kymmenen vuoden ajanjaksolla 2003-2013. Tarinoista ei ollut pulaa odotetun paitajuhlan aattona.
Median edessä
Miikka Kiprusoff, Calgary Flamesin legendaarinen maalivahti, istui median eteen NHL:n vanhimman (remontoimattoman) hallin, Olympic Saddledomen vaatimattomassa mediahuoneessa perjantaina. Tunteet nousivat pintaan 47 vuotiaan silmissä.
“Kiitos”, vastasi Kipper onnitteluihin. “Siitä tulee kova paikka. Se on suuri kunnia, ja tiedän, että tulossa on mahtava show. Yritän olla itkemättä, mutta katsotaan.”
Miikka Kiprusoffin puhe, kun hänet vuonna 2016 valittiin Suomen Jääkiekkoleijonaksi, oli legendaariseen tapaan lyhyt. Nyt on odotettavissa pitempi puhe, kun seremoniat hyvissä ajoin ennenkuin hyvin viime aikoina kaikesta huolimatta pelanneen Calgary Flamesin vastustajaksi tulee Pittsburgh Penguins.
“Puhe on kunnossa”, vakuutti Kipper. “Siitä tulee vähän pitempi (kuin Suomessa).”
“On mahtavaa tulla takaisin tänne. Nähdä ihmisiä, jotka yhä ovat töissä hallilla. Nähdä pelaajia. Muistot tulevat mieleen. On hauskaa olla taas täällä.”
Paras muisto?
“Hankala kysymys. Voidaan aina sanoa, että se on vuoden 2004 playoffmarssi. Mutta minulla on niin paljon hyviä muistoja. On vaikeaa valita vain yksi.”
Calgary on ystävällinen kaupunki.
“Siitä pidin aina Calgaryssä, kun pelasin täällä. Faneja on paljon, mutta he ovat aina kunnioittavia. He morjestavat ja onnittelevat, ja jättävät rauhaan. Niin se on aina ollut. Ihmiset ovat onnellisia minun puolestani.”
San Josen kolmosesta Calgaryn ykköseksi
Syksyllä 2003 San Josessa, silloin 27-vuotias Miikka Kiprusoff oli jäänyt Sharksin kolmosmaalivahdiksi Jevgeni Nabokovin ja Vesa Toskalan taakse. Siihen, että Haipaitojen kolmosesta tulisi joskus legenda Länsi-Kanadassa, ei tässä vaiheessa uskonut kuin muutama henkilö Kipperin taustajoukoissa.
Edellisen kauden tilasto viisi voittoa, 14 tappiota. Torjuntaprosentti 87.9%.
Kaukana Albertassa, Calgary Flamesin valmentaja ja GM Darryl Sutter muisti entisen pelaajansa hyvin. Kuten olemme tuhat kertaa todistaneet, Darryl on paljon älykkäämpi kuin hän antaa navetastaan käsin ymmärtää. Ehkä hän oli nähnyt jotain.
Kun Flamesin ykkönen Roman Turek reväytti oikean polvensa sisemmän sivusiteen lokakuun lopulla, Flames jäi ilman ykköstään ainakin kuukaudeksi.
Jamie McLellan otti ykkösen torjuntavastuun, Dany Sabourin nostettiin Showhun AHL:n Lowell Lock Monstersista kakkoseksi.
Marraskuun 16. päivänä Darryl teki pelaajakaupan, joka tuli muuttamaan koko Calgary Flamesin kehityskaaren seurana. Sharksin kolmosvahti treidattiin Calgaryyn, toisen kierroksen varausoikeutta vastaan.
Jos joku olisi sinä päivänä sanonut, että nyt Flames sai maalivahdin, josta tullaan joskus vuosia myöhemmin puhumaan lähes tai kokonaan samassa luokassa Dominik Hasekin, Patrick Royn ja Martin Brodeurin kanssa, häntä oltaisiin pidetty hulluna.
“Olin San Josessa, ja tiesin, että minut tultaisiin treidaamaan”, muisteli Kipper perjantaina. “Siihen meni vähän enemmän aikaa odotellessa. Treenasin kovaa, koska tiesin, että jos treidi tulee, tulen saamaan uuden mahdollisuuden. Silloin on oltava valmis.”
Kaliforniassa kolmosmaalivahti sai olla rauhassa. Kipper ihmetteli heti Calgaryn lentokentälle laskeuduttuaan, miten vastassa oli runsaslukuinen määrä toimittajia. Kolmosvahtia vastassa! Emme tiedä, luovutettiinko hänelle perinteiseen tapaan valkoinen Stetson. (Kun ensimmäinen luvan kanssa vapauteen päästetty venäläishyökkääjä Sergei Priakhin laskeutui samalle lentokentälle vuonna 1989, häntä vastassa oli kaupungin pormestari valkoinen lännenhattu valmiina.)
“Olin innoissani, kun tulin tänne”, Kipper muisteli nyt yli 21 vuotta myöhemmin. “Puhuin Darrylin kanssa, ja hän sanoi, että jos pelaat hyvin, saat enemmän aloituksia. Joten parempi olla valmis, ja minulle se oli jotain uskomatonta. Uusi mahdollisuus, ja se onnistui hyvin.”
Calgaryssä huomattiin nopeasti, ettei tämä kolmosveskari ollutkaan mikään väliaikainen hätäapu McLellanille. Ensimmäisessä pelissään Flamesin paidassa hän torjui voiton Montreal Canadiensista. Toisessa pelissä kaatui Chicago Blackhawks.
Miikka Kiprusoff oli yhtäkkiä NHL:n viikon pelaaja. Ja se oli vasta alkua.
“It was in” – uskomaton kevät 2004
Miikka Kiprusoffin ensimmäinen kausi Calgaryssä teki hänestä legendan Etelä-Albertassa ikuisiksi ajoiksi. Hän otti nopeasti ykkösen paikan Flamesin maalilla. Hän pelasi, ja voitti 24 ottelua (24-10-4) 93.3 torjuntaprosentilla, GAA 1.69.
Kipper johti Flamesin playoffeihin, ja keväästä 2004 tuli yksi kaikkien aikojen keväistä Calgaryssä. Koko kaupunki hullaantui voittojen jälkeen. Kaupungin keskustan “Red Mile”:sta tuli paikka, jonne kaikki saapuivat juhlimaan.
“Take your shirt off for Kipper!” oli huuto, jolla kaupungin nuoriso teki hulluja asioita. Lämpimän Cowboy (ja Cowgirl!) kaupungin keväässä tapahtui kaikenlaista.
“Se oli hauskaa aikaa”, sanoi Kipper. “Tietenkin meillä oli työmme tehtävänä, joten emme päässeet itse nauttimaan siitä kaikesta niin paljoa. Kuten sanoin, meidän fanimme olivat mahtavia. He tukivat meitä. Ja he osasivat myös pitää hauskaa. Se oli hienoa aikaa.”
“Huomasin heti, että meillä oli loistava joukkue”, sanoi Kipper. “Koppi oli täynnä huippukavereita, ei pelkästään huippupelaajia. Minulle kyseessä oli toinen mahdollisuus. Asiat alkoivat rullaamaan hyvin, ja minulle koko kaudesta tuli uskomaton. Ja tietenkin, playoffmarssista myös.”
Ensiksi kaatui Vancouver Canucks, sitten Detroit Red Wings, ja sitten kolmosvahtinsa menettänyt San Jose Sharks. Ja finaalissa vastaan tuli John Tortorellan valmentama Tampa Bay Lightning. Flames hävisi seitsemännen pelin Tampassa maalein 2-1.
“Minulla oli joitakin pelejä, joissa onnistuin uskomattoman hyvin,” muisteli Kipper perjantaina. “Ja sitten oli toisia pelejä, joissa meidän joukkueemme pelasi uskomattoman hyvin edessäni. He saivat minut näyttämään hyvältä. Se toimi molempiin suuntiin.”
Vieläkin puhutaan paljon Saddledomessa pelatussa Game 6:ssa tapahtuneesta tilanteesta, jossa kiekko meni Martin Gelinasn luistimesta Nikolai Khabibulinin polvisuojuksen alle, ja maaliviivan yli. Tilanne tapahtui kolmannen erän loppupuolella, mutta peliä ei keskeytetty, maalia ei vihelletty, ja peli jatkui.
Flames hävisi pelin toisella jatkoajalla, ja finaali ratkaistiin seiskapelissä Tampassa.
Kesäkuussa 2004 NHL:ssä ei vielä keskeytetty peliä, ja tutkittu maalitilanteita kunnolla eri kameroitten avulla, kuten nykyisin. Tarina kertoo, Calgary Flamesin omistajat pitivät myöhemmin huolen siitä, että NHL:n johtokunta muutti videotarkistuksen nykyiseksi.
Vaikka Kipper sanoi, ettei hän ole koskaan katsonut tuon maagisen kevään pelejä jälkikäteen, myös hän tietää, että kiekko oli maalissa. “It was in”, hänkin myönsi tilanteen nähneenä. Nyt 20 vuotta myöhemmin.
Calgary Flames kannattajat eivät koskaan unohda tapahtunutta. Menneille ei vain mahda mitään.
Antoi kaikkensa
Nykyisin puhutaan kahden maalivahdin tandemista. Ei pidetä järkevänä peluuttaa ykkösmaalivahtia pitkän 82 ottelun NHL-runkosarjan aikana kuin ehkä 50 ottelussa. Jos katsomme Stanley Cupin finaalimaalivahteja viime vuosilta, työkuormaa on osattu tavalla tai toisella pitää kohtuullisena.
Miikka Kiprusoff oli tässä suhteessa täysin omalla planeetallaan.
Hän aloitti yli seitsemänkymmentä peliä kuudella kaudella peräkkäin vuosina 2005-11, seuraavaan tapaan:
2005-06, 73 aloitusta
2006-07, 74 aloitusta
2007-08. 76 aloitusta
2008-09, 76 aloitusta
2009-10, 72 aloitusta
2010-11, 71 aloitusta
Vielä kaudella 2011-12 Kipper torjui 70 ottelussa, mutta aloitti niistä “vain” 68.
Tarkemmin asiaa tutkineen toimittaja Darren Haynesin mukaan seitsemänkymmentä aloitusta on ylitetty sittemmin NHL:ssä vain kolmesti. Edmonton Oilersin Cam Talbot oli niistä viimeisin: 73 aloitusta kaudella 2016-17. Juuse Saros aloitti 67 kertaa kaudella 2021-22.
On mahdotonta kuvitella tuollaisia pelimääriä nykypäivänä kenellekään.
Kipperin takana kakkosvahteina pelanneita – ja enimmäkseen istuneita – maalivahteja on haastateltu juhlan kunniaksi viime päivinä Calgaryn mediassa. He kaikki tiesivät roolinsa, mikä ei ollut helppo. Kun kutsu viimein tuli, heillä oli aika isot saappaat täytettävinään.
Jokaikinen heistä näyttää sanoneen kuitenkin saman: ensimmäinen, joka tuli onnittelemaan iso hymy naamallaan heidän onnistuessaan oli aina Kipper. Joukkuepelaaja.
Ehkä vielä vakuuttavampi tilasto kertoo noitten suurinumeroisten aloitusten laadusta. Ensimmäisen Calgary-kauden (2003-04) jälkeen Kipper pelasi seitsemän kautta 39 voiton keskiarvolla. Siihen on pystynyt vain Martin Brodeur. Kipper oli maalivahti, jolla vain yksi tilasto, “W”, eli voitot, todella merkitsi mitään.
Hän puhui aina siitä, että hän lepää sitten, kun pelit on pelattu. Ja sitten hän lepääkin kunnolla. Uskomattoman pelimäärän hoitaminen vaati erityisrutiinin, pelaamisen, valmistautumisen ja levon tuli olla tasapainossa.
“Tykkäsin pelata paljon, ja meillä oli suunnitelmia siitä, että pelaisin vähemmän”, sanoi Kipper perjantaina. “Mutta kun joukkue kamppailee playoffpaikasta, tarvitaan voittoja. Suunnitelmat muuttuvat helposti. Nautin pelaamisesta, mutta olisin voinut pelata vähemmänkin.”
“Kun pelaat paljon, minulle se oli vaikeaa tasapainottaa, koska haluat harjoitella tarpeeksi pitääksesi pelisi kunnossa. Ja sitten tarvitset lepoa, joten tasapainoilin aina sen kanssa. Mutta onnistuin löytämään oikean rutiinin. Keksin mikä oli hyväksi niin kropalleni kuin myös päälleni.”
Sata prosenttia, tai ei mitään
Miika Kiprusoffin tiedetään saaneen mahdollisuuden uransa lopussa siirtyä Torontoon, ja pelata siellä vielä isorahaisella jatkosopimuksella pari vuotta lisää. Mutta hän päätti siinä vaiheessa lopettaa. Keväällä 2013. Flamesin kanssakin oli diiliä vielä yksi vuosi jäljellä.
“Se oli raskas vuosi, ja sillä hetkellä minun oli päätettävä, mitä tehdä. Ajattelin, että jos pääni ei ole sataprosenttisesti mukana, asia ei ole sen arvoista. Se ei olisi oikein ketään kohtaan, lähteä mukaan puoliksi,” hän sanoi.
“Päätin, että se oli siinä. Lopetan pelaamisen.”
Eikä Miikka Kiprusoff ole koskaan katunut.
“Tottakai on aina kovaa totuttautua elämään ilman jääkiekkoa. Mutta kyllä, olen tyytyväinen päätökseeni.”
Samasta syystä Kipper ei ole koskaan palannut jääkiekon pariin ammatikseen, kuten vanhat joukkuekaverit Flamesin GM Craig Conroy, tai tämän apulainen Jarome Iginla. Hän ei halua lähteä muuten kuin sataprosenttisella yrityksellä. Toistaiseksi perhe saa nuo sata prosenttia.
“Olen tyytyväinen elämääni nyt, pidän ajasta lasteni kanssa. En halua ottaa työtä vastaan 50-prosenttisesti. Tiedän, että jos ottaisin työn jääkiekon parissa, se vaatisi todella paljon aikaa, jotta siinä olisi hyvä. Juuri nyt nautin ajastani perheen kanssa.”
Privaatti henkilö
Miikka Kiprusoff on aina ollut privaatti henkilö. Hänen elämästään ei tiedetä paljoakaan kaukalon ulkopuolella. Pelaajana, hän ei ollut missään tapauksessa epäkohtelias NHL-fanien edustajina koppiin ryntääville toimittajalurjuksille. Hän vain halusi antaa muitten hoitaa PR-työt.
“Minusta meillä oli parempia pelaajia hoitamaan ne asiat,” hän sanoi, kun kysyttiin suhteesta mediaan. “Tiesin, että media on iso osa peliä. Minusta media kohteli minua aina kunnioittavasti, kukaan ei koskaan ollut varsinaisesti minua vastaan.”
“Mutta muut pelaajat saivat kertoa tarinoita teille.”
Yksi legenda Calgaryssä oli se, kuinka jokakeväisten exit-haastattelujen jälkeen Kipper aina onnistui jotenkin livahtamaan Saddledomen tiloista ulos kohtaamatta mediaa. Mustien jätesäkkien päivänä NHL-joukkueet tuovat aina jokaisen pelaajan kerrallaan median pakeille viimeisen kerran ennen kesän alkua.
Konkaritoimittaja Eric Francis kysyi, miten Kiprusoff onnistui livahtamaan joka vuosi.
“En voi kertoa”, hän sanoi. “Juttelin asiasta “Depon” (huoltaja Mark DePasquale) kanssa, ja hän sanoi, että “et saa kertoa siitä mitään. Saatamme joutua käyttämään sitä joskus toisella kertaaI)”. Sorry.”
Tänä viikonloppuna Miikka Kiprusoff saa olla kaiken keskipisteenä. Hän on sen kaiken ansainnut. Mutta se ei ole luonnollinen tilanne.
“Se on outoa minulle,” hän myönsi. “Puheitten pitäminen, tai teidän kanssanne puhuminen, en ole koskaan tuntenut oloani mukavaksi. Mutta kuten todettua, tämä on osa peliä, ja koko viikonloppu on niin mahtava, ja niin hauskaa, että teen tämän mielelläni.”
Yksi Kipper-legendoista on se, että lopetettuaan keväällä 2013, hän jätti kaikki maalivahdin varusteensa Saddledomen koppiin (kuin Billy Smith, tai Gilles Gratton). Samana kesänä kaupungin halkaiseva Bow-joki tulvi pahasti. Vesi nousi Saddledomessakin useamman penkkirivin korkeudelle, eli pukukopit, ja pelaavan joukkueen tilat jäivät kaikki veden alle. Tiettävästi Kipperin kamat osaksi pilaantuivat samalla.
Calgaryn kuuluisa ulkoilmarodeo järjestettiin samana vuonna kaikesta huolimatta teemalla “Come Hell or High Water”.
On toisenlaisiakin Kipper-legendoja. Jamie McLellan kertoi Sportsnetille, kuinka hänen paras ystävänsä kuoli Calgaryn lähellä vuoristossa pidetyssä hyväntekeväisyyspyöräilyajossa. Kipper ei ollut koskaan tavannut miestä, mutta hän soitti McLellanille, ja sitten lähetti shekin kuolleen kaverin perheelle.
Isorahaisen shekin.
Tarinoita, legendoja loputtomiin
Positiivisella tavalla erikoisen legendan tullessa kaupunkiin juhlittavaksi, ja kaikkien vanhojen joukkuekavereitten saapuessa paikalle muistelemaan menneitä, tarinoista ei ole pulaa. Tämä jopa mysteerinen, coolilla tavalla erikoinen maalivahti. Yksi hieno asia maailman hienoimmassa pelissä on se, että tilaa on aina kaikenlaisille persoonallisuuksille.
Ennen pressitilaisuutta Saddledomen ravintolassa järjestettiin lounastilaisuus, jonne Kipperiä muistelemaan tuli sellaisia nimiä kuin Jarome Iginla, Rhett Warrener, Robyn Regehr, Jamie McLellan, ja Dion Phaneuf.
Tilaisuus, ja siinä kerrotut legendat oli tarkoitettu “Off-the-record”-tyyliseksi. Mediaa ei oltu erityisesti kutsuttu paikalle, joten kunnioitamme sitä.
“Oli mahtavaa nähdä heitä taas”, sanoi Kipper. “Ajattelen aina, että minun pitäisi tulla takaisin tänne useammin, koska meillä on aina niin hauskaa. Mahtavaa nähdä poikia. Aion tulla takaisin seuraavalla kerralla nopeammin kuin viiden vuoden päästä.”
Häneltä kysyttiin, kuinka moni kerrotuista tarinoista on loppujen lopuksi totta.
“Pieni osa jokaisesta tarinasta on totta”, hymyili Kipper. “Mutta kuten tiedätte, tarinat muuttuvat aina ja kasvavat ajan mittaan. Hyviä tarinoita, se on selvää.”
Eric Francis kertoi yhden hauskan hetkiä ennen Kipperin pressin alkua perjantaina. Jamie McLellan – entinen Kipperin kakkosvahti ja maalivahtivalmentaja – on yksi ainoista, kenen soittoon Kipper aina vastaa. Mutta kerran ihan jokin aika sitten hän ei vastannutkaan.
Sen sijaan McLellan sai tekstin, jossa Kipper selitti olevansa metsästämässä, ja istuvansa puussa. Siksi hän ei voinut pitää ääntä puhelimessa. Seuraavaksi tuli kuva Kipperistä istumassa erikoisessa paikassaan.
McLellan tekstasi takaisin, että syy soittoon oli se, että maalivahtivalmentaja David Marcoux halusi Kipperin numeron.
“34” oli Kipperin vastaus.
Ei muuta. Sehän on hänen numeronsa, kuten Calgaryn katukuvasta selvästi ilmenee.
Miikka Kiprusoffin erikoinen ja nerokas huumorintaju on legendaarinen juttu Calgaryssä. Hiljainen, tai hiljaiselta vaikuttava, suomalainen oli jekkujen ja vitsien mestari. Hän ei pelännyt edes tehdä jekkuja valmentajille, joihin kuuluivat monien pelaajien suorastaan pelkäämät nimet Mike Keenan, Bob Hartley ja Darryl Sutter.
Uskomaton maalivahti
Kaikkien hauskojen legendojen ja tarinoitten (joista kaikkia emme koskaan saa edes kuulla, ehkä niin on parempi) takaa löytyy uskomaton urheilija. Yksi kaikkien aikojen parhaista maalivahdeista.
Kipper ei ollut kaikista hauskoista tarinoista huolimatta mikään yössä viihtyvä veijari. Hänen sanotaan poistuneen pelimatkoilla hotellihuoneestaan, ja liittyneen hilpeään joukkuekaveriensa seuraan koko kymmenen vuoden aikana Flamesissa ehkä viitisen kertaa.
Miikka Kiprusoff oli täydellinen NHL-maalivahti, niin fyysisesti, teknisesti, kuin henkisestikin. Uskomaton, oikeastaan. Kipper ymmärsi, ja osasi lukea peliä. Puhumme paljon kenttäpelaajien pelisilmästä, jääkiekkoälystä, miten se on loppujen lopuksi tärkeintä. Kaiken muun voi harjoitella.
Kipper oli äärimmäisen jääkiekkoälykäs maalivahti. Se tuli esille, ja tulee aina hänen puhuessa torjuntatyöskentelystään. Hän ikäänkuin laski eri vaihtoehdot kiekontuojien tullessa, ja osasi aina toimia oikein sen mukaan. Pelin lukeminen on maalivahdille kaikki kaikessa.
Numero 34 osasi löytää kiekot isojen ruuhkien takaa, kun häntä päin ajettiin “vahingossa tarkoituksella”. Hän kamppaili jokaikisestä kiekosta, ei koskaan luovuttanut. Se mahdollisti täysin epärealistiset torjunnat, kuten kuuluisan “Skorpionin”. Miten ihmeessä ihminen, jolla on silmät vain edessä, voi tehdä skorpionin noin luonnollisella tavalla? Kipper sai monimutkaisen maalivahtipelin näyttämään yksinkertaiselta.
Hänen hermonsa eivät pettäneet koskaan. Hän saattoi päästää maalin, ja sitten vetäistä tuttuun tapaansa naamarinsa ylös ja ottaa huikat sivuttain vesipullostaan (kuin Uuno Turhapuro, sanoi joku!), keskittymisen herpaantumatta ikinä.
Kipper oli cool. Hän näytti siltä, ettei koko homma edes kiinnosta. Ettei hän välitä. Mutta se oli vain ulkokuorta. Tottakai hän välitti. Mikään ei horjuttanut häntä. Ei mikään. Saddledome saattoi palaa maan tasalle hänen vieressään, eikä sekään olisi vaikuttanut häneen mitenkään.
Tämä on tärkeä ominaisuus maalivahdille. Maalivahdin osoittaessa – ainakin ulkonaisesti – tällaista itsevarmuutta kaaoksen keskellä, se välittyy koko joukkueeseen. Uskomattoman henkisesti vahva ihminen.
Kiprusoff osasi laittaa pahimmatkin tappiot nopeasti toiseen mappiin, ja siirtyä eteenpäin. Kerrotaan tarinoita siitä, miten hän kertoi tuttuun tapaansa vitsejä bussissa – hyviä vitsejä – katkeran playofftappion jälkeen Detroitissa. Joukkueen varavahtina mukana matkustanut Brent Krahn kertoi Calgary Heraldille, miten häntä pelotti nauraa Kipperin vitseille, koska Darryl Sutter ei olisi hyväksynyt naureskelemista bussissa tuollaisessa tilanteessa.
Seuraavassa pelissä #34 oli taas ottelun ykköstähti.
Kiprusoff oli todella nopea jaloistaan. Paljon voimaa, joista potku tuli. Uskomattoman nopea ja räjähtävä sivuttaisliikkeessään. Räpyläkäsi nappasi kiekot nopeasti. Korkeat. Matalat. Täälläpäin sanotaan suomalaismaalivahdeilla olevan erityisen tyylin napata kiekkoja hanskaan. Hän pelasi kiekon kanssa hyvin ja varmasti.
Kaiken tämän päälle lähes luonnoton notkeus. Kipperin sanottiin venytelleen tuntikausia. Kaksi tuntia ennen peliä. Hänellä oli oma venyttelynurkkauksensa Flamesin tiloissa, ja omat venyttelylaitteensa. Muut maalivahdit ihmettelivät, miten kukaan voi olla noin notkea. Tuo notkeus mahdollisti sen, että hän pääsi toiselle tolpalle, kun vastustaja luuli pääsevänsä tekemään helpon hienon takatolpalta syöttökuvion päätteeksi.
Nykyisin NHL-maalivahdit ovat lähes poikkeuksetta isokokoisia. Miikka Kiprusoff oli vain 185-senttiä pitkä. Kun yhdessä vaiheessa NHL vaati maalivahtien polvisuojuksien, räpylöitten ja levyhanskojen pienentämistä, Kipper tuli vain paremmaksi.
Miikka Kiprusoff on monen hänen jälkeensä tulleen maalivahdin esikuva. Muutaman vieläkin pelaavan.
Mini Kipper
Yksi hienoista tarinoista tänä viikonloppuna. Moni muistaa pienen pojan, “Mini Kipperin”, joka seisoi katsomossa Flamesin maalin takana sinä maagisena keväänä vuonna 2004, täydessä peliasussa, ja uskomattoman tarkasti imitoi jokaista maalivahdin liikettä.
Brendan Peters laittoi poskiinsa jopa Kipperin parransänkeä muistuttavaa mönjää näyttääkseen mahdollisimman paljon idoliltaan.
Nyt kolmekymppinen Brendan saapui Kipperin pressiin perjantaina. Hän on nykyisin taiteillija, joka maalaa maalivahdin maskeja työkseen. Hän oli maalannut hienon maskin Kipperille kotiin vietäväksi.
Tämä viikonloppu on jotain sellaista Brendan Petersille, mitä ei oikein voi sanoin kuvailla. Poikavuosien ehdoton idoli, jonka esikuva teki hänestä harrastuksekseen maalivahdin, ja johti ammattiin, on täällä.
Todella siisti hetki saada nähdä tämä jälleennäkeminen.
Calgary Flames on nähnyt paljon vaivaa
Miikka Kiprusoffin paluu näkyy Cowtownin katukuvassa. Saddledomen ympäristö on täynnä kuvia numero 34:sta. Itse halli on valmisteltu juhlaa varten.
“Thank You, Kipper”, joka paikassa.
Yksi hienoimmista kunnianosoituksista Kipperille on paikallisen panimon Banded Peak Brewingin tekemä #34 “Fired Up” olut.
“Se on suuri kunnia”, sanoi Kipper asiasta. “Se on itse asiassa siistiä, se on hyvä juttu.” Tarina kertoo, että Kipper sai itse tietää pääsemisestään kaljatölkin kylkeen hauskalla tavalla. Hänet vietiin torstaina pilkille paikalliselle järvelle.
Kalansaalista ei tullut. Sen sijaan kaverit olivat laittaneet siiman päähän kaljatölkin. Kun Kipper nosti “saaliinsa”, hän näki, mistä oli kyse.
Team Guy
Flames on antanut kunnian saada paidan kattoon vain todellisille legendoille. Numero 34 tekee seuraa numeroille 9 (Lanny McDonald), 12 (Jarome Iginla), ja 30 (Mike Vernon).
Heidän lisäkseen numerot 2 (Al MacInnis) ja 25 (Joe Nieuwendyk) on nostettu kattoon erityisesti kunnioitettuina, mutta ei virallisesti jäädytettyinä.
Tänään lauantaina, on vihdoinkin Miikka Kiprusoffin aika. Veteraanitoimittaja Mark Spector on aina kirjoittanut lämpimästi suomalaispelaajista. “Spec” kutsui Kiprusoffia aina lempinimellä “Turku Broda” legendaarisen Turk Brodan mukaan, mutta lempinimi ei ole koskaan saanut laajempaa suosiota. Niin hauska ja nerokas kuin se onkin.
Miikka Kiprusoff on yhä Calgary Flamesin seurahistorian eniten voittanut maalivahti (305 voittoa), eniten nollapelejä (41), ja ykkönen ottelua kohti päästetyissä maaleissa eli GAA (2.46) ja koko Flames-ajan torjuntaprosentissa (91.3%). Kovia lukuja.
Kipperin paitajuhla on iso juttu Calgaryssä. Se merkitsee todella paljon tälle kaupungille.
Kipperiltä kysyttiin lopuksi, miten hän haluaisi ihmisten hänet muistavan, kun he näkevät numeron 34 Saddledomen, tai jossain vaiheessa valmistuvan uuden hienon Calgary Flamesin kotiareenan katossa.
Miikka Kiprusoff, 47, leipurin poika Turusta, mietti hetken.
“Minä olen joukkuepelaaja (Team Guy). Minun mielestäni, se on minun paitani, joka nousee ylös, mutta ajattelen sitä kunnianosoituksena joukkueellemme”, hän sanoi.
“Se ei ole hetki vain minua varten; se on jätkille, joitten kanssa pelasin, ja jotka auttoivat minua paljon”.
Tässä tulee mieleen myös se, että myös kotioloissaan Kipper on varmaankin joukkuepelaaja. Hänen poikansa Aaro ja Oskar tulevat lauantai-iltana Saddledomessa tajuamaan, millainen legenda heidän isänsä oikeastaan täälläpäin on. He olivat liian pieniä ymmärtämään asiaa aikaisemmin.
Vaatimattomana miehenä isä ei ehkä ole sitä heille kertonut.
Saamme tänään ehkä nähdä, miten Kipperin, tuon viilipyttymäisen, legendaarisen, mysteerisen maalivahdin tunteet nousevat pintaan. Nyt hän ei voi vetää naamaria ylös ja ottaa huikkaa vesipullostaan.
“On ollut hauskaa kyllä”, sanoi Kipper vielä suomeksi perjantaina paluustaan Calgaryyn. “Aika paljon pitänyt kiirettä, mutta on se ollut siistiä. Niin paljon hyviä muistoja. Olen nähnyt pelikavereita, ja aika paljon kavereita jääkiekon ulkopuolelta. On menty aika kovaa ympäri Calgaryä, ja yritetty ehtiä moikata kaikkia.”
Lauantai-illan seremonia jännittää tietty illan juhlittavaa.
“On aika jännä paikka. Katotaan, miten pysyy tunteet kurissa. Jotenkin, ei malta odottaa. Tietää, että se on hieno homma. Mutta onhan se jännä paikka.”
“Positiivista jännitystä.”
Täällä Jouni Nieminen, Olympic Saddledome, Calgary
X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
[email protected]
