Viihde

”Mistä tiedät kaverin bluffaavan?”

Broidi on kiertänyt maita ja mantuja vihreän veran perässä. Yleisimmin minulta on kysytty, että mistä tiedät kaverin bluffaavan pokeripöydässä.

Yksinkertaisin vastaus kysymykseen on tietysti, että enhän minä mitään tiedäkään. Eihän sitä kukaan voi varmaksi sanoa juuri mitään. Tai paitsi ehkä Pekka Pouta osaa kertoa varsin suurella todennäköisyydellä seuraavan tunnin sään.

On kuitenkin olemassa joitain pieniä hetkiä, jolloin epäilykset valtaavat heron (viitataan itseensä pelaajana) mielen ja joka kutsuu tekemään hero callin (maksu arveluttavalla kädellä vastustajan bluffin toivossa).

Yleisimmin ajatukset hero callin tekemisestä heräävät, kun vastustajan peli ei käy ihan järkeen. Puhun tässä etenkin nyt livenä (paikan päällä kasvotusten, ei netissä) pelatessa, jolloin ehtii rauhassa syventyä vastustajan esittämään tarinaan ja yhdistää tuon kertomuksen herran olemukseen.

Hetkinen, millä tarinalla vihu (vastustaja) oikein nyt voi olla tässä liikkeellä? Tämä on se hetki, kun vaistot heräävät. Nämä vaistot kannattaa ujuttaa myös siviilielämään, sillä bluffaajia ja etenkin suoranaisia kusettajia on ihan yhtä lailla liikkeellä myös pelipöytien ulkopuolella.

Mihin Hero katsoo, kun epäilee vastustajan bluffaavan?

Olette varmaan huomanneet pokeripöydissä, kuinka yksi suojaa silmänsä aurinkolaseilla ja toinen on verhoutunut tiiviisti huppariin kuin marraskuu pimeyteen.

Tästä pukeutumisesta oikeasti on apua, sillä näin pystyt piilottamaan tellejä (muutos pelaajan olemuksessa tai toiminnassa). Monesti tuijotuksen alla oleva pelaaja pyrkiikin kiinnittämään katseensa yhteen kohtaan esimerkiksi pöydällä olevaan yhteen tiettyyn korttiin ja tuijottamaan vain sitten sitä.

Kai tästä syntyy sitten se kuuluisa pokerinaama.

Sykettä on kuitenkin hankala piilottaa, jos naama ja kaula näkyy. Kun oikein otat pelaajan tarkkailuun, voit nähdä, hengittääkö pelaaja raskaasti ja alkaako paine muuten näkyä henkilössä. Siinä missä hengitys muuttuu raskaaksi, voivat myös kädet vähän täristä ja olemus muuttua silminnähden.

Toinen asia tietenkin on, miten tätä hermostuneisuutta tulkitsee. Itsekin olen ollut tilanteissa, joissa olen pyrkinyt näyttelemään hermostuneisuutta, jotta saisin maksun. Bluffit toimivat siis toiseenkin suuntaan.

Millä on lopulta merkitystä?

Pokeri on todella monimutkainen peli. Vanha sanonta kulkee, että säännöt oppii viidessä minuutissa, mutta pelin ymmärtäminen vie koko elämän. Niinpä liian suurta painoarvoa ei kannata antaa tälle teemalle.

Silti tässä nyt vielä pari juttua, joita voit pitää mielessä livepöydässä.

  1. Pidä turpasi kiinni! Jokainen kuvittelee olevansa verbaalinen ilotulittaja, mutta suurin osa paljastaa vain informaatiota avatessaan suunsa.
  2. Kiinnostuksen seuraaminen. Monesti näkee hyvistäkin pelaajista, kuinka he ovat ikään kuin jo luovuttaneet kesken käden. He saattavat kuikuilla muualle ja näyttää, noh, luovuttaneelta. Silloin voi olla hyvä hetki koittaa kepillä jäätä ja ottaa potti kotiin.

–Broidi


Muita aiheeseen liittyviä juttuja