Blogi

Onside with Jouni: Bobby Clarke #16

15.8.2024. Bobby Clarke oli yksi NHL:n parhaista pelaajista kautta aikojen. Ihailtu ja vihattu Philadelphia Flyersin kapteeni, ensimmäinen tunnettu ykköstyypin diabetesta sairastanut NHL-pelaaja. Suuri voittaja, ja samalla mies, joka ei kaihtanut mitään keinoja voittaakseen. Mies, joka löi Valeri Harlamovia nilkkaan. Mies, jota oli helppo ihailla tai vihata. Tässä pieni henkilökuva juuri syntymäpäiväänsä viettäneen Flyers-ikonin kunniaksi.

Whitey – Broad Street Bulliesin kapteeni

On mahdotonta pysyä puolueettomassa leirissä ja muodostaa täysin subjektiivinen ja kylmä mielipide Philadelphia Flyersin suuruuden aikojen loistavasta kapteenista Bobby Clarkesta.

Broad Street Bullies oli yksi NHL-historian likaisimmista ja väkivaltaisimmista, mutta rehellisyyden nimissä myös parhaista Stanley Cup-mestarijoukkueista. Flyers-fanit jumaloivat Bobby Clarkea polvistuen tämän Super Tacksien eteen. Monet muut eivät voi peittää rumia sanoja, kun tämä nimi otetaan puheeksi.

Robert Earle Clarke tunnettiin jääkiekkomaailmassa lempinimellä “Bobby”, mutta joukkuekaverit kutsuivat häntä aina nimellä “Whitey”. Tämä johtui hänen lähes valkoisista kasvoistaan, etenkin hetkinä, jolloin hän tuli selvästi väsyneen näköisenä, kaikkensa antaneena tyypillisestä vaihdostaan pois jäältä. Toinen suosittu lempinimi oli “Angel”, koska kaukalon ulkopuolella nuori Bobby Clarke näytti viattomalta katolisen kirkon laulukuoron jäseneltä, vaikka jäällä hän saattoi pelata häikäilemättömän rumasti kuin piru.

Aktiiviuran jälkeen Bobbystä tuli Bob, tai “Clarkie” kavereitten kesken.

Bobby Clarke, Philadelphia Flyersin legendaarinen numero 16, ei ollut erityisen isokokoinen mies. Hän oli noin 178-senttinen ja painoi 80 kiloa. Philadelphian konkaritoimittajat pitävät noitakin listalukuja liioiteltuina. Hän ei siis ollut erityisen kookas, ei erityisen nopea, eikä voimakas, kuten monet muut NHL-historian legendat.

Bobby Clarken laukaus ei ollut erityisen kova. Ja kaiken lisäksi hänellä oli sokeritauti, ykköstyypin diabetes.

Kaikesta huolimatta voimme reilusti sanoa ettei sitä Philadelphia Flyersia, jollaisena me seuran tänä päivänä tunnemme, olisi olemassa ilman Bobby Clarkea. Se olisi olemassa, mutta sen kulttuuri ja arvo urheilumaailmassa olisi toisenlainen.

1969

Bobby Clarke varattiin junnuseurastaan, Länsi-Kanadan silloisen WCHJL:n Flin Flon Bombersista toisella kierroksella vuoden 1969 amatööridraftissä. Kaikki NHL-seurat valitsivat jonkun toisen ensimmäisenä varauksenaan tuossa Draftissä – Philadelphia Flyers mukaanlukien – koska siihen aikaan vielä pelättiin ykköstyypin diabetesta sairastavan urheilijan mahdollisuuksia yhdistää selvät kiekkoilijan taitonsa ja sairautensa menestyksekkäästi NHL:ssä.

Toronto Maple Leafsin pähkähullu omistaja Harold Ballard meni vielä pitemmälle, ja sanoi suoraan julkisesti, ettei yksikään sokeritautinen tulisi pelaamaan hänen joukkueessaan. Käsittämättömän loukkaavia ja typerän törkeitä sanoja nykypäivän mittapuulla ja varmasti jo silloinkin. Clarke tulisi peliurallaan todistamaan Ballardille miljoona kertaa tämän olleen väärässä.

Philadelphia Flyers päätti ottaa riskin.

Ensimmäisen harjoitusleirinsä alussa Philadelphiassa Bobby Clarke joutui lopettamaan harjoitukset pariin kertaan tultuaan pahoinvoivaksi. Kokenut huoltaja Frank Lewis otti tässä vaiheessa nuorukaisen siipiensä suojaan, ja piti aina huolen siitä, että tämän verensokeria ei päästetty koskaan liian alhaiseksi. Se tehtiin aikakauden menetelmillä, pitämällä huoli siitä, että Coca-Colaa ja suklaapatukoita oli aina riittävästi käsillä.

Bobby Clarkesta tuli seuraavien viidentoista kauden ajaksi yksi NHL:n kestävimmistä pelaajista. Hän ei missannut koskaan yhtään peliä sairautensa takia.

Clarke ei koskaan halunnut edes puhua diabeteksestaan. Hän ei halunnut koskaan tulevan sellaista tilannetta, jossa huonon pelin jälkeen alettaisiin voivotella sairauden olleen syyn esityksiin. Hänen filosofiansa oli aina, että jos hänelle sattui huono peli, syy oli se, että hän pelasi huonosti. Ei se, että hän sairasti jotain.

Bobby Clarke oli tottunut elämään sairautensa kanssa ja kontrolloimaan sitä. Hän ei pitänyt sitä mitenkään erityisenä asiana, joten siitä ei tarvinnut edes puhua.

Ensimmäisen harjoitusleirin perusteella Clarke ei antanut vielä aihetta ennustella, että Philadelphia Flyersilla oli käsissään oikea, koko seuran suunnan vielä kääntävä franchise-pelaaja. Flyers ei ollut kovin hyvä vielä vuonna 1969, sen kakkosvarauksen kuuluikin olla heti yksi sen parhaista pelaajista. Ensimmäisellä kaudellaan Clarke teki viisitoista maalia ja antoi syötön 30 maaliin. Ei huonosti tulokkaalta.

Samalla ei tilastoja, joista voisi ennustaa tässä olleen pelaajan, joka tulisi pelaamaan 1,280 ottelua (playoffit mukaanlaskien) yli piste per-ottelu tahdilla puolentoista vuosikymmenen ajan. Noin 70 prosenttia Clarken pisteistä tuli syöttöinä.

Flin Flon

Bobby Clarken kova kamppailumoraali ja työntekotapa tuli tämän kotikylältä, Manitoban pohjoisesta sijaitsevasta noin viiden tuhannen asukkaan kaivoskylästä Flin Flonista. Flin Flon sijaitsee keskellä ei mitään, sen lähellä ei ole mitään, eikä se tarjoa asukkailleen kovien kaivostöitten ohessa juurikaan mitään muuta kuin todella kylmiä talvia.

Clarken isä Cliff Clarke oli kaivosmies, kovia kokenut ja karaistunut tyypillinen länsikanadalainen duunari, jolta poika oppi yksinkertaiset elämänfilosofiansa. Mies oli syntynyt tekemään töitä, mitään ei saa ilman kovaa työtä.

Hyvin yksinkertainen eikä mitenkään erikoinen filosofia, josta tuli koko Philadelphia Flyersin filosofia. Erikoinen filosofia etenkin suurten egojen, supertähtien ja elitismin täyttämässä ammattilaisurheilussa.

Flyersin nero valmentaja Fred Shero sanoi, että Bobby Clarke oli mies, jollaisen jokainen haluaisi oman poikansa olevan. “Ei ole sattumaa, että heti hänen tultuaan kapteeniksi, Flyersista tuli loistava joukkue”, sanoi The Fog.

Bobby Clarken maailmassa ei tunnettu tekosyitä. Oli vain tehtävä kovemmin töitä. Hänen peräänantamattomuutensa, ja hirvittävä draivinsa teki hänestä NHL-historian nuorimman kapteenin jo 22-vuotiaana. Hänestä tuli nopeasti Flyersin pelillinen ja henkinen johtaja. Numeroa 16 oli hänen jälkeensä mahdotonta edes kuvitella kenenkään muun pelaajan päällä.

Hän tuli uransa aikana tekemään paljon kuuluisia maaleja. Kuuluisin niistä saattoi olla jatkoaikamaali vuoden 1974 finaalien Game 2:ssa Boston Bruinsia vastaan. Siitä Bobby Clarke tultiin aina muistamaan Philadelphiassa.

Siitä, ja hampaattomasta hymystä, kun hän poseerasi myöhemmin Stanley Cupin kanssa maalivahti Bernie Parent vierellään.

Pisteitten ja pelinrakentamisen lisäksi Clarke loisti puolustavana sentterinä. Hän karvasi ja pimensi Bostonin Phil Espositon lähes täydellisesti playoffeissa. Clarke jahtasi Espoa kaikkialle ja taklasi aina tilaisuuden tullen. Yli 30 minuuttia per ottelu pelannut Esposito väsyi lopulta. Aloitusympyrässä Clarke dominoi vielä lisäksi, voittaen 70 prosenttia aloituksista.

Myöhemmin urallaan, kun hyökkäystaidot alkoivat jo kadota, Bobby Clarke oli yhä tehokas puolustava hyökkääjä. Hänet palkittiin Selkellä vielä aivan uran lopussa vuonna 1983. Vanha Clarke pystyi vielä ottamaan kiekon pois puolustajalta kovalla taklauksella, ja syöttämään paikkoja joukkuekavereilleen.

The Slash

Bobby Clarke oli yksi Team Canadan parhaista pelaajista Neuvostoliittoa vastaan pelatussa Summit Seriesissä, joka pelattiin syyskuussa vuonna 1972. Vasta 22-vuotias, kolme kautta NHL:ssä pelannut nuorukainen johti Kanadan parasta ketjua, jonka laidoilla pelasivat kolmessa viimeisessä ottelussa voittomaalit tehnyt Paul Henderson ja puolustuspeliin erikoistunut Ron Ellis.

Ellis oli oikeasti se pelaaja, joka piti ensimmäisessä ottelussa Montrealissa loistaneen Valeri Harlamovin täysin pimennossa koko loppupelisarjan ajan tämän määrättynä päällystakkina. Harlamov ei ollut Punakoneen paras pelaaja syyskuussa 1972, Alexander Jakushev oli kiistatta. Mutta Clarke saa kunnian numero 17 pysäyttämisestä Game 6:ssa tapahtuneen epäurheilijamaisen nilkkaaniskun takia. Nilkkaanlyönti oli etukäteen suunniteltu apulaisvalmentaja John Fergusonin ohjeesta.

Ferguson tiesi pukukopissaan istuvan yhden nuoren, pitkätukkaisen ja hampaattoman pelaajan, joka pystyisi tekemään tuon iskun ilman minkäänlaista epäröintiä. Pelaajan, joka ei koskaan jälkeenpäin tulisi sitä katumaan. Se oli nuori Bobby Clarke. Iskua ei edes huomattu laajemmin pelisarjan aikana, eikä siitä puhuttu kuin vasta vuosikymmeniä myöhemmin.

Harlamov pelasi kahdeksannen ottelun, ja pelasi hyvin, merkkauttaen syöttöpisteen. Hän missasi viisi peliä saman kauden Neuvostoliiton sarjasta, joten todennäköisimmin nilkassa oli luunsiruja, mutta se ei murtunut. Oli miten oli, epäurheilijamainen, ja hyvin tyypillinen teko Bobby Clarkelta, joka on täysin avoimesti myöntänyt tehneensä sen tahallaan.

Tapaus jättää täysin unohduksiin Boris Mihailovin potkun luistimellaan, joka meni Gary Bergmanin polvisuojusten läpi ja avasi syvän haavan, ja monta muuta todella raakaa koiruutta molemmin puolin. 27 päivää syyskuussa ei ollut puhtaan jääkiekon juhlaa. Ei kaukalossa, eikä etenkään sen ulkopuolella, kun jääkiekon todellisesta herruudesta taisteltiin.

Eli se sopi mitä mainioimmin Bobby Clarkelle, joka kaukalon ulkopuolella otetuissa valokuvissa näyttää taas tyypillisesti enkeliltä silmälaseineen ja pitkine vaaleine hiuksineen.

Mitä Ron Ellisiin tulee. Lähes kahden kuukauden ketju- ja kämppäkaveruuden jälkeen Toronto Maple Leafsin taitava puolustava hyökkääjä sai heti NHL-kauden alettua samana syksynä kokea Bobby Clarken todellisen persoonan, kun Philadelphia Flyers saapui Maple Leafs Gardeniin ensimmäistä kertaa.

Clarke keihästi Ron Ellisin.

1984

Bobby Clarke lopetti aktiiviuransa vuonna 1984. Hän pelasi koko uransa Philadelphia Flyersin paidassa. Viisitoista kautta, neljätoista kertaa playoffeissa. Runkosarjassa 1,144 ottelua, 358 maalia ja 1,210 pistettä. Stanley Cupin playoffeissa 136 ottelua, 42 maalia ja 119 pistettä. Jäähyminuutteja runkosarjassa 1,453 ja playoffeissa 152.

Hän johti joukkueensa Stanley Cupin finaaliin neljä kertaa, ja voitti mestaruuden kahdesti. Hänet palkittiin Bill Mastertonilla kerran, Hartilla kolme kertaa, Lester B. Pearsonilla kerran ja vielä vuonna 1983 Frank Selke-palkinnolla. Hän sai Lester Patrick-palkinnon palveluksesta Yhdysvaltojen jääkiekolle vuonna 1980. Kahdeksan kertaa tähtien ottelussa 1970-luvulla.

Hänet aateloitiin Hockey Hall of Fameen heti ensimmäisenä kelpoisuusvuonna.

Täysin uskomattomia saavutuksia pienen kaivoskylän pojalle, joka sairasti diabetesta.

Bobby Clarke ei koskaan välittänyt henkilökohtaisista pisteistä tai palkinnoista. “En voi mennä jäälle yksin”, hän sanoi. “Ainoa keino saavuttaa mitään on viiden muun kaverin kanssa. En pysty pelaamaan koko ottelua. Jääkiekko on joukkuepeli. Ja minä olen vain yksi joukkueen jäsenistä.”

Ainoa palkinto, mikä merkitsi hänelle yhtään mitään, oli Stanley Cup. Sen hän sai jakaa kaksi kertaa joukkuekavereittensa kanssa.

Jos peli oli ratkaistu, hän pelasi vähemmän. Hän halusi antaa tilaisuuden joukkueen alempien ketjujen pelaajille luistella enemmän.

Clarke tunnettiin myös pelaajana, jolla oli samanlainen asenne rahaan. Hän oli Flyers-omistajalle Ed Sniderille kuin oma poika. Snider sanoi suoraan Clarkelle, että moni NHL-pelaaja, joka ei ole tasoltaan lähelläkään häntä, saa isompaa palkkaa. Bobby Clarkea ei kiinnostanut värikäs rikkaan supertähden elämä. Hän ajoi Jeepillä ja pukeutui vanhoihin farmareihin.

GM Bob Clarke

Bobby Clarke ei koskaan pitänyt poikamaisesta kutsumanimestään “Bobby”. Heti aktiiviuran päätyttyä hän siirtyi suoraan sikariportaaseen, Flyersin manageriksi, ja pudotti nimestään kaksi kirjainta pois. Syntyi GM Bob Clarke.

Flyers ilmoitti hänelle, että nyt oli mahdollisuus ryhtyä heti manageriksi. Jos hän jatkaisi pelaamista vielä muutaman vuoden, virkaan palkattaisiin joku muu. Clarke sanoi kylmän yksinkertaiseen tapaansa huomanneensa, että joukkueen kolme muuta sentteriä sai enemmän peliaikaa. Oli siis aika lopettaa.

Flyers pääsi Stanley Cupin finaaliin heti Bob Clarken ensimmäisellä GM-kaudella 1984-85. Myöhemmin hän toimi managerina myös Florida Panthersissä ja Minnesota North Starsissa, jossa hän myös rakensi finaalijoukkueen. North Stars hävisi finaalisarjassa Pittsburgh Penguinsille. Ja sitten hän palasi vielä kerran Philadelphiaan.

Hän rakensi kaikkialla hyviä joukkueita, mutta mestaruuksia ei enää nahkakengät jalassa tullut.

GM Bob Clarke herätti aina silloin tällöin huomiota värikkäillä kommenteillaan. Tyylilleen uskollisena Clarke ei olisi voinut vähemmän välittää siitä, jos hän saattoi loukata jonkun tunteita. Philadelphiassa hän palkkasi rakastetun Roger Neilsonin päävalmentajaksi, mutta sitten antoi Rogerille potkut tämän sairastuttua. Selitykseksi tuli surullisen kuuluisa “Flyers ei ollut pyytänyt Rogeria sairastumaan syöpään.”

Media Philadelphiassa, ja kaikkialla muuallakin, sai tästä tietenkin materiaalia. Samalla – mutta ilman minkäänlaista julkisuutta – Bob Clarke oli ensimmäinen vierailija Roger Neilsonin sairaalahuoneessa.

Vanha kaukaloitten taistelijakin nähtiin kerran Minnesotassa. Clarke ilmestyi kerran, kesken playoffien, North Starsin harjoituksiin luistimet jalassa. Hän tuli opettamaan joukkueen sen ajan senttereitä, Bobby Smithiä, Dave Gagneria, ja muita, ottamaan aloituksia oikein.

Philadelphiassa hänellä oli todellinen viha/rakkaussuhde Flyersin myöhempien aikojen franchise-pelaajan Eric Lindrosin kanssa. Clarke teki Lindrosista Philadelphian kapteenin. Ja kun hänet nimettiin Kanadan maajoukkueen GM:ksi Naganon olympialaisiin vuonna 1998, hän nimesi myös Team Canadan kapteeniksi Eric Lindrosin – ei huomattavasti todennäköisempää vaihtoehtoa Wayne Gretzkyä.

Kanada sijoittui turnauksessa neljänneksi, mikä jääkiekon kotimaassa on noin neljä sijaa hyväksyttyä sijoitusta alempana.

Myöhemmin Clarke sanoi yrittäneensä treidata Lindrosia pitkät ajat tämän haluamaan kotikaupunkiin Torontoon onnistumatta. Lopulta kauppa New York Rangersiin onnistui. Clarke oli hyvin suorasanainen arvostelussaan Eric Lindrosia ja etenkin tämän perhettä kohtaan. Hänen puolustuksekseen on vaikea kuvitella edes junnujoukkueen johtajaa, joka jokaikisen pelin jälkeen saa yhden pelaajan vanhemmilta valitussoiton poikansa peliajasta ja käytöstä.

Lindrosit tekivät tätä NHL:ssä.

Mies moneen

Bobby Clarke oli yhtäaikaisesti montaa asiaa. Yksi NHL:n kaikkien aikojen parhaista pelaajista, ja yksi ehdottomasti parhaista johtajista. Samalla haukuttu ja vihattu likainen pelaaja, joka iski mailallaan armotta. Ja usein antoi muitten hoitaa likaisen työn, kun joku tuli tasoittamaan tilejä tuon aikakauden tapaan.

Bobby Clarkea syytettiin ja haukuttiin joskus pelkuriksikin, koska hän pelasi rumalla tyylillä mailallaan. Hän ei epäröinyt sekuntiakaan antaa puuta Darryl Sittlerille tai Bobby Orrille. Dave Schultz – joka 1981 ilmestyneessä paljastuskirjassaan kutsui Clarkea pelkuriksi – Don Saleski, Bob Kelly, tai joku muu hoiti likaiset työt Clarken sijasta.

Philadelphiassa oli Flyersin suuruuden aikoina 1970-luvulla useampia kuuluisia pelaajia. Maalivahti Bernie Parent oli kuin Flyers-valtakunnan hyvä kuningas, jota rakastettiin ja rakastetaan yhä vuosikymmenien jälkeen. Bernien pelit päättyivät surullisella tavalla ja hän koki monia vastoinkäymisiä siviilielämässään, mutta selvisi läpi kaikesta.

Ilkeän maineensa takana Bobby Clarke oli aina se, joka kävi hakemassa Flyersin uudet tulokkaat lentokentältä tai toi heidät mukanaan hallille. Hän rakasti joukkuekavereitaan, pitkäaikaista ketjukaveriaan Bill Barberia, Dave Poulinia, josta hän teki myöhemmin kapteenin, Brian Proppia, Reggie Leachiä, Watsonin veljeksiä ja muita.

Managerina hän pystyi silti toimimaan kylmäverisesti. Vanhat kaverisuhteet eivät merkinneet mitään, jos Philadelphia Flyersin etu vaati toista.

Clarke pelasi uskomattoman pitkän ja menestyksekkään uran, vaikka lähtökohdat hänen aikakautensa asenteilla diabetesta kohtaan eivät olleet erityisen hyvät. Siksikin hän on edelleen ihailtu urheilija. Yksi kiistatta huomattavista ammattilaisurheilijoista Pohjois-Amerikan ammattilaissirkuksissa kautta aikojen.

Philadelphia Flyersin seurakulttuurista tuli Bobby Clarken johdolla vähän Big Bad Bruinsin kaltainen ilmiö, mutta kuitenkin sen omalla, Philadelphiaan sopivalla tavalla. Ja on reilua sanoa, ettei seuraa tunnettaisi yhä tänä päivänä yhtenä NHL:n vahvimmista joukkueista ilman yhtä miestä – Bobby Clarkea.

Hän oli johtaja ja todellinen menestystarina jäällä. Hän oli loistava esikuva diabetesta sairastaville nuorille ja muille, ja on sitä yhä tänä päivänä.

Pitkät hiukset ilman kypärää, hampaaton hymy, kapteenin C pelätyn ja ihaillun Flyers-paidan rinnassa. Tyypillisissä kuvissa Clarken kasvoilla näkyi kaikki, mistä hänet parhaiten muistetaan; verta, hikeä, ja lähes maaniset silmät.

Bobby Clarkea on helppoa vihata ja helppoa ihailla.

Scotty Bowmanilta kysyttiin lausuntoa pahimpiin vihollisiin kuuluvasta Clarkesta kerran.
Tässä Scottyn vastaus:

“Jos Clarke olisi ollut minun joukkueessani Canadiensissa, me olisimme voittanee kuusi tai seitsemän Stanley Cupia peräkkäin. Ei vain neljää.”

Täällä Jouni Nieminen, Edmonton

X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
[email protected]


Muita aiheeseen liittyviä juttuja