Mestarien liigan finaali 2005 on kiisatatta yksi jalkapallohistorian ikimuistoisimmista otteluista. Vaikka AC Milan hallitsi avausjaksoa ja johti puoliajalla 3–0-numeroin, Liverpool ei myynyt nahkaansa.
Pelaajat muistelevat Uefan sivuilla matkaa otteluun, kamppailun kulkua ja historiallisia voitonjuhlia. Legendaarinen mittelö pelattiin Istanbulissa Aratürk-stadionilla.
Valmistautuminen
Jerzy Dudek torjui ottelussa Liverpoolin maalilla. Hän muistaa, kuinka joukkue valmistautui intensiivisesti finaaliin. Kassari kertoo valmentajan, Rafa Benitezin todenneen ottelun alla, että milanolaisilla olisi ongelmia fysiikkansa kanssa – joukkue ei ollut kunnossa.
– Me tiesimme, että se oli meidän etumme, Dudek on Uefan mukaan sanonut.
– Menimme Espanjaan viikoksi valmistautumaan, jotta tottuisimme samanlaiseen kosteuteen ja lämpötilaan (kuin Turkissa).
AC Milan oli paperilla selvästi Liverpoolia vahvempi joukkue. Lähtökohdat olivat selvääkin selvemmät – englantilaisjoukkue oli altavastaaja.
– Ilman pienintäkään epäilystä Milan oli parempi joukkue. Se ei kuitenkaan tarkoita, että heillä olisi ollut parempi joukkuehenki, sanoi Dietmar Hamann Uefan mukaan muistoja kaivellessaan.
Pitää muistaa, että Liverpool oli vuoden 2005 Mestarien liigan pudotuspeleissä onnistunut voittamaan jo Juventuksen ja Chelsean kaltaisia jättiläisiä. Benitezin miehistö kyllä tiesi, että se pystyy voittamaan kenet tahansa.
Ensimmäinen puoliaika
AC Milan oli ensimmäisellä puoliajalla täysin ylivoimainen. Alta aikayksikön – vain minuutin pelaamisen jälkeen – italialaislegenda Paolo Maldini vei joukkueensa 1–0-karkumatkalle. Tauolla italialaisjoukkue oli edennyt Turkissa jo 3–0-johtoon, ja se oli siten osoittanut, miksi sitä pidettiin maailman parhaana joukkueena.
– Ajattelin (alussa), että on parempi päästää maali ensimmäisellä kuin 89. minuutilla. Silloin on vielä aikaa, Hamann jatkoi.
Tauolle mentäessä Liverpoolin pukukopissa tunnelma oli hieman alakuloinen.
– Olimme šokissa. Jotkut pelaajat olivat vihaisia, toiset surullisia, Dudek muistelee.
Vaikka monilla pelaajilla oli epäilyksensä, Hamannin vaihto kentälle toi uusia toiveita. Hänen tehtävänsä oli vapauttaa Gerrard hyökkäävämpään rooliin, mikä osoittautui ratkaisevaksi.
Toinen jakso
Kun Liverpool palasi kentälle, Anfieldin kannattajat Istanbulissa sytyttivät tunnelman laulamalla You’ll Never Walk Alone, perinteiseksi muodostuneen ajattoman klassikon. Tämä nosti joukkueen taistelutahtoa – jo 54. minuutilla Gerrard kavensi tilanteeksi 3–1 – ja vain muutaman minuutin kuluttua Vladimir Šmicer laukoi Liverpoolin jo maalin päähän.
Kun Xabi Alonso tasoitti 60. minuutilla, Istanbulin stadion oli räjähdyspisteessä.
– Käännyin katsomaan kelloa ja luulin sen näyttävän 76 minuuttia, mutta se olikin vasta 59. minuutilla. Se hetki oli uskomaton”, on Hamann muistellut.
Liverpool oli palannut mukaan taistelemaan mestaruudesta. Se teki kolme maalia kuudessa minuutissa kurittaen yhtä maailman nimekkäimmistä kokoonpanoista.
Jatkoaika ja rankkarit
Vaikka Liverpool oli tasoittanut, Milan ei ollut valmis. Jatkoajalla italialaisryhmä hyökkäsi vaarallisesti, mutta nimenomaan Dudek teki yhden jalkapallohistorian ikimuistoisimmista torjunnoista.
Andri Ševtšenko pääsi puskemaan kohti maalia, mutta Liverpool-vahti esti osuman. Kun paluupallo suuntautui takaisin ukrainalaiselle, joka laukoi täydellä voimalla uudelleen. Dudek muistelee pyrki olemaan vahvasti peitolla.
– Ajattelin vain, että nyt täytyy tehdä itsestäni niin iso kuin mahdollista. Se oli osittain vaistoa, osittain onnea ja hieman harjoittelua, entinen Anfieldin lemmikki muistelee koko joukkueen pelastanutta koppia.
Rangaistuspotkukilpailussa Dudekista tuli sankari. Ennen laukauksia hän muisti Liverpoolin legendaarisen maalivahdin Bruce Grobbelaarin temput vuodelta 1984 ja päätti matkia niitä ”spagettijalkoja”. Siinä koppari sitten heilautteli koipiaan milanolaisten laukojien edessä edessä.
– Carra (Jamie Carragher) hyppäsi selkääni ja huusi: ”Jerzy, muista Bruce!”. En halunnut tehdä mitään huvittavaa, halusin vain painostaa heitä.”
Dudekin psykologinen peli toimi täydellisesti – hän torjui Milanin ratkaisevan laukauksen ja nosti Liverpoolin voittoon.
Voittohuuma
Voiton jälkeinen riemu Liverpool-kannattajien riemu täytti Istanbulin, mutta pelaajille se oli hetki, jolloin heidän oli vaikea uskoa tapahtunutta.
– Kun lähdimme pukukopista tauolla, olimme häviämässä. Kun palasimme, olimme voittajia. Kaikki tuntui surrealistiselta, Hamann on jatkanut muisteluaan.
Joukkueen palatessa Liverpooliin noin miljoona ihmistä kerääntyi juhlimaan kaupungin kaduille.
– Se oli hetki, jota varten pelaat tätä peliä.
– Nähdä sekä viisi- että yhdeksänkymppiset kannattajat kyynelissä… se on muisto, joka pysyy mielessäni ikuisesti, Hamann päättää.
Liverpoolin ja AC Milanin vuoden 2005 Mestarien liiga -finaali on omassa muistikirjassani ehkä kovin juttu tämän kauneimman futissarjan historiassa.
–Broidi
