28.9.2024. Maalivahtitilanne Kanadan vasemmalla rannikolle toi mieleen tämän vuonna 2012 julkaisemani jutun Vancouver Canucksia vaivaavasta kirouksesta. Onko tuo pahuksen kirous vieläkin voimassa? Onko se edes totta, vai meidän vielä kaapissa olevien Canucks-fanien keksintöä? En tiedä. Tässä yleisön pyynnöstä huolimatta, vielä yksi Evergreen-sarjan osa NHL-blogilla. Juttu julkaistaan täsmälleen samanlaisena kuin se ilmestyi Hesarissa 17. huhtikuuta, vuonna 2012.
Runkosarjaykkönen vaikeuksissa
NHL:n runkosarjan voittanut Vancouver Canucks on pahoissa vaikeuksissa. Kolme tappiota läntisen konferenssin kahdeksanneksi rankatulta Los Angeles Kingsiltä heti Stanley Cupin playoffsien aluksi. Vain kolme joukkuetta koko paras-seitsemästä pelaamisen historiassa on onnistunut nousemaan voittoon hävittyään kolme ensimmäistä pelisarjan ottelua.
Canucks on pahan paikan edessä keskiviikkona LA:n Staples Centerissä, kun Kings yrittää pudottaa lännen suurimman ennakkosuosikin suoraan neljässä ottelussa. Joukkue ei ole onnistunut luomaan maalipaikkoja. Aivotärähdyksestä kärsivän Daniel Sedinin poissaolo näkyy ylivoimapelissä: ei ainuttakaan maalia 14 mahdollisuudesta. Laukauksia ei saada aikaan.
Kingsin puolella maalivahti Jonathan Quick loistaa. Kapteeni Dustin Brown on dominoinut kenttäpeliä neljällä maalilla ja kovilla taklauksilla.
Voiko tässä taas käydä näin? Viime keväänä yhden voiton päähän mestaruudesta päässeen huippujoukkueen kausi loppuu tähän? Pitkäaikaiset Vancouver Canucksin seuraajat epäilevät syyksi jo vuosikymmenet seuraa vaivannutta vitsausta.
Kirousta.
“He vaihtoivat Cody Hodgsonin pois..”
Tapasin Vancouverissa italialaisista vanhemmista syntyneen ja kasvaneen kaverini Joen helmikuun 28. päivän aamuna. Päivämäärä on hyvin mielessä, sillä NHL:n siirtotakaraja oli edellisenä päivänä. Kerrottuani hänen hyvin tietämän uutisen, hän katsoi takaisin vuosikymmenten ajan keräytynyt turhautuneisuus silmissään, sanomatta mitään.
“Kirous?” (The Curse?), kysyin huolestuneena kaveriltani.
Biaggioksi kastetun miehen silmät katsoivat jonnekin tyhjyyteen. Hän ei sanonut mitään. Pyöritti vain hiljaa päätään. Joe pelkäsi pahinta. Tuo pahin tapahtui vain kolme viikkoa myöhemmin Chicagossa. Duncan Keith tilttasi Daniel Sedinin pois pelistä kyynärpäällään. Canucks oli taitopelaajaa vailla, ja playoffit lähestyivät.
Onko Vancouver Canucks kirottu?
Vancouverin entisenä asukkaana olen miettinyt silloin tällöin julkisuuteen tullutta teoriaa siitä, että Vancouver Canucksin jääkiekkojoukkueen yllä leijuisi jonkinlainen kirous.
Onnettomat yhteensattumat ja puhdas huono onni tuntuvat vaivaavan jääkiekkoseuraa, jonka salaisiin kannattajiin lasken myös itseni.
Kirous ei ole tuntematon käsite pohjoisamerikkalaisessa ammattilaisurheilussa. Taikauskoinen uskomus siitä, että jokin paha voima estää tietyn joukkueen, pelaajan tai kokonaisen kaupungin urheilujoukkueitten menestyksen, tunnetaan useammallakin urheilupaikkakunnalla.
Curse of the Bambino
Kuuluisin kaikista on Boston Red Sox-baseballjoukkueen ylle langetettu “Curse of the Bambino”. Neljä World Series-mestaruutta voittanut Red Sox myi tähtipelaaja Babe Ruthin New York Yankeesiin vuonna 1918.
Tämän jälkeen Yankees voitti mestaruuden 26 kertaa, Red Sox ei kertaakaan.
Kirous saatiin rikottua vasta vuonna 2004, jolloin Boston Red Sox nousi konferenssifinaalissa 3-0 tappiolta paras seitsemästä-pelisarjan voittoon voittamalla New Yorkin neljässä pelissä peräkkäin. Finaalissa Sox pudotti St. Louis Cardinalsin helposti suoraan neljässä, sillä Bambinon kirous ei enää painanut.
Philadelphian kaupungissa jotkut uskoivat, etteivät veljellisen rakkauden kaupungin joukkueet voittaneet mestaruuksia, koska vuonna 1987 joku rakensi rakennuksen, jonka korkein kohta oli korkeammalla kuin kaupungintalon päällä oleva William Pennin patsas.
Vuonna 2007 Phillyn paikalliset terästyöläiset asensivat William Pennin näköispatsaan pienoismallin kiinni korkeimpaan teräspalkkiin pystyttäessään kaupungin korkeinta rakennusta, Comcast Centeriä. Kirous rikkoutui. Baseball-joukkue Phillies voitti World Series-mestaruuden heti seuraavana vuonna.
Muldoonin kirous
Jääkiekossa New York Rangersin yllä väitettiin leijuneen kirouksen, kun se oli voittanut Stanley Cup-mestaruuden vuonna 1940. Broadwayn sinipaidat rikkoi kirouksen voittamalla 54 vuotta myöhemmin, Vancouver Canucksia vastaan.
Chicago Black Hawksin väitettiin olleen ns. “Muldoonin kirouksen” alla vuosikymmenet. Hawksin annettua kenkää päävalmentaja Pete Muldoonille vuonna 1927, hänen väitettin kironneen, ettei joukkue tulisi koskaan voittamaan divisioonansa tai liigan runkosarjatitteliä. Muldoonin kirous on sittemmin osoittautunut kiekkokirjoittaja Jim Colemanin keksimäksi vitsiksi.
Marty McSorleyn kirous
Jotkut taikauskoiset kanadalaiset uskovat Marty McSorleyn kirouksen syyksi siihen, miksei kanadalainen NHL-joukkue ole onnistunut voittamaan Stanley Cupia sitten vuoden 1993.
Kuten hyvin muistamme, tuon vuoden finaalisarjassa Los Angeles Kings oli johdossa otteluvoitoin 2-1 kun Montreal Canadiensin valmentaja Jacques Demers pyysi Kingsin puolustajan McSorleyn mailaa mitattavaksi. NHL:ssä ei ole tapana mittauttaa vastustajan mailoja, sitä pidetään kirjoittamattomien sääntöjen vastaisena tekona.
Martyn maila oli liian käyrä Kerry Fraserin mitattua. Canadiens teki maalin ylivoimasta, ja lopulta voitti Kannun.
Sen jälkeen olemme nähneet kanadalaisia joukkueita finaaleissa, mutta emme kertaakaan paraatissa.
Mistä Vancouver Canucksin kirous alkoi?
NHL-joukkueen pelaajat, valmentajat, ja sikariportaan miehet tulevat ja menevät. Omistajat myös. He eivät tiedä mistään kirouksista, heidän muistinsa ei ole tarpeeksi pitkä. Parin vuoden päästä he pelaavat ja valmentavat jossain muualla. Joukkueen faneiksi syntyneet, ja sellaisina eläneet muistavat ja tietävät mistä on kyse, sillä he ovat eläneet esimerkiksi Vancouver Canucksin kanssa jo yli 40 vuotta.
Mistä mahdollinen Canucksin kirous sitten olisi voinut saada alkunsa? Rakensiko `Nucks hallinsa Haida-alkuperäiskansojen pyhille maille?
En usko Haida-teoriaan. Vancouver Millionaires voitti Stanley Cupin vuonna 1915. Joukkueen hieno halli Denman Arena oli rakennettu aivan nykyisen kaupungin keskustaan, varmasti alkuperäiskansojen muinaisille asuinsijoille (NHL-blogilla kesäkuussa 2019 ilmestynyt ”Kaapo Confidential”, juuri Rangersin varaaman Kaapo Kakon haastattelu, tehtiin ehkä sadan metrin päässä paikasta, jossa on plakaatti muistuttamassa vuonna 1936 palaneen Denman areenan paikasta).
Alkoiko kaikki jo onnettomassa laajennusvaraustilaisuudessa kesällä 1970? Canucks ehkä syntyi jo onnettomien tähtien alle.
Buffalo Sabres voitti oikeuden varata ensimmäisenä ennen samanaikaisesti NHL:ssä aloittanutta laajennusjoukkue Vancouver Canucksia. NHL:n presidentti Clarence Campbell pyöritti arvontapyörää suorassa TV-lähetyksessä. Jos pyörä pysähtyisi numeroitten 1-10 kohdalle, Vancouver saisi varata tulevaksi supertähdeksi tiedetyn Gilbert Perreaultin. Numerot 11-20, Perreault olisi Sabresin mies.
Heti pyörän pysähdyttyä Campbell ilmoitti sen pysähtyneen numeron 1 kohdalle. Buffalo Sabresin GM Punch Imlach pyysi tarkastamaan. Numero olikin 11!
Vancouver Canucks pääsi varaamaan vasta toisena. Puolustaja Dale Tallonia pidettiin tulevaisuuden supertähtenä. Sabresin otettua Gilbert Perreault, Canucks otti Tallonin.
Perreault voitti Calderin. Tallon pelasi kolme kautta Vancouverissa, mutta hänestä ei koskaan kehittynyt odotettua Bobby Orrin manttelinperijää, eikä Canucksin ensimmäistä supertähteä. Hän ilmoitti seurajohdolle haluavansa pois. Kesällä 1973 Canucks vaihtoi Tallonin Chicagoon, ja sai vastakaupassa Jerry Korabin ja maalivahti Gary “Suitcase” Smithin.
Hyvä varhainen esimerkki siitä, ettei puolustajia koskaan kannata varata korkeilla varausvuoroilla.
Sabres ei mielenkiintoisesti ole myöskään koskaan voittanut Stanley Cupia. Buffalossa uskotaan koko kaupungin kärsivän siihen kohdistuneesta kirouksesta.
Lisää epäonnea
Vancouver Canucksin epäonnisuus jatkui Dale Tallonin siirryttyä Chicagoon. Ensimmäinen omistaja Tom Scallen tuomittiin talousrikoksista, ja joutui vankilaan.
Keväällä 1975 Canucks pääsi ensimmäisen kerran pelaamaan Stanley Cupin pudotuspeleihin. Ensimmäisen kierroksen vastustajaksi tuli Montreal Canadiens. Habs oli siihen aikaan kova joukkue ja pian Canucks oli pelisarjassa häviöllä otteluvoitoin 3-1. Seuraava tappio päättäisi länsirannikon joukkueen kauden.
Viidennessä ottelussa mentiin jatkoajalle tilanteessa 4-4. Seurasi lisää epäonnea. Canadiens-pelaajan yritys syöttää kiekko keskelle osui Canucks-pakki Dennis Kearnsin luistimeen, ja kimposi maaliin. TV-kamerat näyttivät epäonnisen Kearnsin kyyneleet silmissään.
Canadiensin pelaajat luistelivat tuomarin ympärille keskustelemaan maalintekijästä. Tuohon aikaan NHL:ssä tunnettiin vielä oman maalin käsite jalkapallotyyliin. Pian kuuluttaja ilmoitti katsojille onnettoman Dennis Kearnsin nimen maalintekijänä.
Onneton 1980-luku
Onneton 1970-luku vaihtui pian onnettomaksi 1980-luvuksi Vancouver Canucksin tarinassa. Kovaotteinen joukkue pääsi Stanley Cup-finaaliin keväällä 1982 kesken kauden päävalmentajaksi ylennetyn Roger Neilsonin johdolla. New York Islandersin dynastiajoukkue oli parempi, mutta joukkueen saavutus toi toivoa Kanadan länsirannikolle. Canucksille järjestettiin komea paraati sen palattua New Yorkista.
Samana keväänä valkoisista pyyhkeistä tuli joukkueen kannattajien erikoinen talismaani. Maailmanlaajuisesta antautumisen symbolista tuli onnea tuottava ja pahalta suojeleva taikaesine Vancouver Canucksille. Viime viikon playoffotteluissa kaikkien Vancouverin katsojien penkeillä heitä odotti valkoinen pyyhe.
1980-luvun alun värikkäin Canucks-pelaaja, erittäin suosittu legendaarinen Tiger Williams vaihdettiin Detroitiin kesällä 1984 vaihdossa Rob McClanahaniin. Tiger ei päässyt yhteisymmärtykseen uudesta sopimuksesta Canucks-omistaja Frank Griffithsin manageriksi nimeämän pojan Arthur Griffithsin kanssa.
Williamsin hakiessa tavaroitaan Pacific Coliseumista, Arthur Griffiths tuli ulos toimistostaan kertomaan tälle, ettei hän pitänyt Tigerin panosta joukkueen hyväksi minkäänlaisessa arvossa, kaukalossa tai sen ulkopuolella. Tiger kehoitti nuorta manageria hankkimaan jostain työpaikan ominpäin, ilman isäukon apua.
Sain Tigerin kauppaamisen jälkeen kesällä 1984 kirjeen Vancouverissa kasvaneelta serkultani Jarilta (RIP), joka kirjoitti koko kesän menneen pilalle pelaajakaupan vuoksi. Hän yritti käydä kalassa ja ajella kaupungin katuja iltaisin vanhalla Chevroletillaan (-66 Chevelle), mutta Tigerin kohtelu painoi mieltä.
“When you take the heart out of the tiger”, hän kirjoitti englanninkielisessä kirjeessään, “The tiger dies”.
Ehkä nykyisin menestyvänä liikemiehenä Vancouverissa asuva Tiger Williams on syynä kiroukseen?
Varaustoiminnasta toivoa?
Canucksin varaustoiminta ainakin näytti onnistuneen, kun seura varasi Vancouverin esikaupungista Maple Ridgestä kotoisin olleen Cam Neelyn ensimmäisellä varauksellaan (9.) kesällä 1983. Isokokoisesta ja kovaotteisesta oman kaupungin pojasta tuli nopeasti fanien suosikki.
Kesällä 1986 Canucks treidasi Neelyn Bostoniin vaihdossa sentteri Barry Pedersoniin. Myös Pederson oli kotoisin Brittiläisestä Kolumbiasta. Erinomainen pelintekijä, jonka yhteispeli Ray Bourquen kanssa Bostonissa oli ollut kuin taidetta. Vain loukkaantuminen esti hänen pelaamisensa vuoden 1984 Canada Cupissa.
Neelyn noustessa nopeasti yhdeksi aikakautensa legendaarisimmista voimahyökkääjistä Bostonissa, Pedersonin peliura kääntyi Vancouverissa ikävästi. Hänen olkapäästään oli todettu syöpä jo Bostonissa. Leikkaus tehtiin. Hän ei koskaan palautunut samaksi pelaajaksi.
Pederson – Neely JA 1. kierroksen varausoikeus on yksi Canucksin historian epäonnistuneimmista pelaajakaupoista.
Kesällä 1984 Canucks varasi ensimmäisenä varauksenaan lupaavan puolustaja Jean-Jacques Daigneaultin, joka tuli myöhemmin pelaamaan pitkän ja hyvän uran NHL:ssä. Television välittämät kuvat varaustilaisuudesta jäivät ikuisesti painamaan paljon kärsineitten Canucks-fanien mieliin kuin seuran onnettoman varaustoiminnan symbolina. JJ poseerasi joukkueenjohdon kanssa lavalla kainalosauvoissaan.
Hän ei osannut sanaakaan englantia.
1990-luku
Canucks koki nousukauden 1990-luvun alussa seuran entisen jykevän puolustaja Pat Quinnin palattua kaupunkiin, tällä kertaa managerina. Pavel Buren saapuminen Vancouveriin herätti eloon lyhytaikaisen pavelmanian, jännittävä ja supernopea Russian Rocket sai fanit innostumaan. Hän teki 60 maalia kahdella kaudella peräkkäin.
Canucks pääsi Stanley Cup-finaaliin 1994. New Yorkissa pelatussa seitsemännessä ottelussa Nathan Lafayette ampui sen kuuluisan tolppalaukauksen, jonka vancouverilaiset voivat kuulla painajaisissaan vieläkin. Tuosta laukauksesta kuulin viimeksi puhuttavan tunteja ennen seitsemättä peliä Bostonia vastaan kesäkuussa. Kirous.
1990-luvun joukkueen momentumin pilasi ensimmäinen työsulku. Paria vuotta myöhemmin seuran arvostettu kapteeni, todellinen Captain Canuck Trevor Linden savustettiin joukkueesta ulos. Mike Keenan oli tullut valmentajaksi. Uusi amerikkalainen omistaja hankki uransa parhaat jo antaneen Mark Messierin kapteeniksi kolmeksi vuodeksi jättiläissopimuksella. Seuraukset olivat katastrofaaliset.
Vuosikymmenen lopulle tultaessa Bure pyysi GM Brian Burkelta siirtoa pois.
2000-luku
Lisää epäonnea 2000-luvulla. Burken taitavasti rakentama hieno joukkue menetti parhaan pelivireensä, kun Todd Bertuzzi kolkkasi Steve Mooren keväällä vuonna 2004. Joukkue ei koskaan palautunut parhaimmilleen tapauksen jälkeen. Mooren niska katkesi, ja hän joutui lopettamaan pelaamisen. Pahuksen Canucks-kirous oli iskenyt ulkopuoliseen.
Seuraavan kauden työsulku tuhosi tämänkin joukkueen momentumin lopullisesti.
Canucks pääsi `Tuzzista eroon treidaamalla tämän Floridaan, jossa häntä odotteli tuttu Mike Keenan. Kaupan tärkein pelaaja Canucksin kannalta oli maalivahti Roberto Luongo. Monta maalivahtia purrut ja sylkenyt organisaatio oli pitkästä aikaa saanut todellisen superähtiluokan ykkösvahdin.
Kirouksen viimeiset vaiheet
Tarinan viimeiset vaiheet ovat kaikille tuttuja. Joukkueesta tuli taas yksi NHL:n parhaista. Luongon peli suli täysin Bostonissa pelatuissa finaaliotteluiss, kun Canucks sai jo kolmannen mahdollisuuden taistella Stanley Cupista finaalisarjassa.
Kävellessäni jäältä seitsemännen pelin jälkeisten haastattelujen päätyttyä, katselin taaksepäin juhlivia Boston Bruinsin pelaajia, ja heidän perheitään. Siellä mukana oli puvussaan iso, tyylikkäästi keski-ikäiseksi vanhentunut mies, Boston Bruinsin presidentti Cam Neely juhlimassa yhä kaupungissa asuvien sisariensa ja veljensä kanssa.
Tuon näyn on täytynyt tuntua kirousympyrän täyttymiseltä paikalla vielä olleille Canucksin kannattajille.
Uhri jääkiekkojumalille?
En itse usko kirouksiin. Jokainen tekee oman onnensa itse. Silti mietin, miten Vancouver Canucks voi rikkoa kirouksensa. Vancouverissa vaikuttava blogisti Lyn Cockburn ehdotti viime kevään Chicago-sarjan ratkaisevan ottelun aattona, että kirouksesta voitaisiin päästä eroon antamalla muinaiskansojen tapaan ihmisuhri jääkiekkojumalille.
Cockburnin idea oli uhrata Canucksin Raffi Torres polttamalla tämä aloitusympyrässä ennen Blackhawksia vastaan pelattua seitsemättä ottelua.
En tiedä, saiko tuo hieno idea paljoa kannatusta. Ei huono idea, oikeastaan.
Kirottu Canucks kohtaa Los Angeles Kingsin keskiviikkona neljännessä ottelussa. Pitäisiköhän soittaa Joelle..
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
