30.9.2024. Glenn Anderson oli yksi jännittävimmistä 1980-luvun Fire Wagon-jääkiekon edustajista NHL:ssä. Huimapäisellä tavalla puolustusten läpi luistellut laituri, joka oli parhaimmillaan aina, kun panokset olivat kovimmillaan. NHL-blogin Evergreen-sarjaa on enää jäljellä vain pari jaksoa. Tässä pieni henkilökuva lopulta Hockey Hall of Fameen saakka luistelleesta legendasta.
Merimiehen sielu
Joku on sanonut Glenn Andersonin olleen jääkiekkoilijan, jolla oli merimiehen vaistot ja merimiehen sielu. Mutta meren sijasta hän valitsi elämäntiekseen ammattilaisjääkiekkoilun. Ajoittain hänen omaperäinen tapansa kulkea omia teitään oli suorassa konfliktissa NHL-busineksen kanssa.
Silti, NHL lopulta tunnusti Andersonin saavutukset virallisesti, kun se aateloi hänet Hockey Hall of Famen jäseneksi vuonna 2008 – kaksitoista pitkää vuotta NHL-uran päättymisen jälkeen. Ja kuten tapana on, Edmonton Oilers järjesti hienon juhlan kunnioittaakseen jälleen yhtä Oilersin 80-luvun dynastian suurimmista tähdistä numero 9:n paitajuhlalla.
Glenn Anderson pelasi 1129 ottelua NHL:ssä. 498 maalia ja 601 syöttöpistettä. Playoffeissa 93 maalia ja 121 syöttöä 225 ottelussa. Hän teki yli 30 maalia runkosarjassa yhdeksän kertaa, yli 50 maalia kahdesti.
Mutta hänet tullaan aina parhaiten muistamaan pelaajana, joka oli parhaimmillaan kun panokset olivat kovimmillaan. Hän teki enemmän voittomaaleja kuin kukaan muu saman aikakauden Oilers-pelaaja, etenkin playoffeissa. Seitsemäntoista Andersonin 93:sta playoffmaalista oli voittomaaleja.
Mitä tärkeämpi ottelu, sitä tärkeämmässä osassa Anderson aina oli. Hän ei pelännyt laittaa kaikkeaan peliin. Hänen pelityylinsä oli huimapäinen, peloton ja rohkea. Anderson pelasi leftin ampujana rocketrichardmaisesti oikeassa laidassa. Hänen luisteluaan verrattiin Guy Lafleurin lentävään luisteluun.
Glenn Anderson suorastaan lensi ylös oikeaa laitaa kamikaze-kuljetuksillaan. Häntä ei huolettanut taklatuksi tuleminen ja muut kolhut. Hän maksoi jokaisesta maalistaan mustelmilla.
Andersonin huikea nopeus ja pelityyli symbolisoi 1980-luvun Edmonton Oilers-dynastian tyyliä. Hän ajoi suoraan maalille, ja joskus verkosta löytyi kuljetuksen päätteeksi sekä kiekko, että maalivahti, että Anderson itse. Joskus joku kolmesta.
Hänen tasapainonsa hurjassa vauhdissa isojen puolustajien roikkuessa paidassa kiinni oli uskomaton.
Glenn Anderson oli yksinkertaisesti yksi NHL:n kaikkien aikojen parhaista tärkeitten pelien pelaajista.
Kalastajan poika
Anderson kasvoi Vancouverissa lohikalastajan poikana. Isä Magnus teki perheelleen leipää norjalaisten esi-isiensä tavoin vaarallisessa ympäristössä, anteeksiantamattoman meren ja villin luonnon armoilla. Magnus oli kalastaja jo viidennessä polvessa.
Magnus Anderson joutui hautaamaan useamman virkaveljensä meren otettua tunnettuun tapaan omansa. Selviytyminen tässä kovassa ja vaarallisessa, mutta samalla vapaassa maailmassa kouli Magnuksesta hyvin itsevarman ja omillaan pärjäävän persoonan. Hän vei poikansa Glennin ja Davidin jo hyvin nuorina mukanaan merelle oppimaan suvun perinteistä tapaa tienata leipänsä.
Rankka ja vaarallinen työ hirvittävissä tyrskyissä, täysin luonnon armoilla, opetti Glenn Andersonille ainakin yhden asian: Hänestä ei koskaan tulisi lohikalastajaa.
Varhaisina poikavuosinaan Kanadan länsirannikolla Glenn Anderson ei alussa edes pitänyt jääkiekosta. Harjoitukset pidettiin kuudelta aamulla. Nuori Glenn ei osannut kunnolla luistella. ”Nilkkani kääntyivät sisäänpäin, kun yritin luistella. Vihasin koko lajia aluksi.”
Anderson lopetti pelaamisen, eikä koskenut luistimiinsa uudelleen kuin vasta 12-vuotiaana. Tällä kertaa valmentajana oli mies nimeltä Don Berry. Hyvä, älykäs ja määrätietoinen valmentaja, jolla oli lisäksi joukkueessa kaksi omaa poikaansa, Doug ja Ken.
Glenn ja Berryn veljekset pelasivat samassa joukkueessa läpi junnuvuosiensa. Myöhemmin kaikki kolme tulisivat kantamaan ammattilaisina Edmonton Oilersin paitaa. Doug ja Ken Berry vain lyhyen aikaa, mutta Anderson peräti yksitoista vuotta.
Esikuva syksyltä 1972
Glenn Andersonin esikuvia jääkiekossa eivät olleet kanadalaiset NHL-pelaajat, kuten ehkä saattaisi odottaa. Jo hyvin nuorena Andersonin jääkiekkoidoli ja pelaaja, jonka esikuvan mukaan hän yritti pelata, oli venäläinen 70-luvun tähti Alexander Jakushev.
Jakushev jäi kanadalaisten mieliin ikuisiksi ajoiksi loistettuaan klassisessa syyskuun 1972 Kanada vs. Neuvostoliitto pelisarjassa.
Edmonton Oilersin scoutti Bob Anderson alkoi kiinnostua Andersonista, kun tämä pelasi Brittiläisen Kolumbian junnuliigassa, USA.n puolella Washingtonin osavaltiossa sijaotsevassa Bellinghamissa. Etenkin Glennin urheilullisuus oli kykyjenetsijän mieleen.
”Glenn luottaa täysin omaan vartaloonsa”, ihasteli Oilers-scoutti. ”Katselin kuinka hän ja hänen veljensä harjoittelivat jäällä kesällä. He törmäilivät maalitolppiin tahallaan. He tiesivät miten pelata hurjapäisesti loukkaamatta kuitenkaan itseään.”
Glenn otti vastaan stipendin, ja pelasi yhden kauden amerikkalaista yliopistokiekkoa Denverissä.
Kesän 1979 varaustilaisuutta, tuota yhtä kaikkien aikojen NHL-draftia ennen, Edmonton Oilersin GM Glen Sather soitti Magnus Andersonille. Sather halusi yksinkertaisesti kysyä, millainen Magnuksen poika oli. Isä kertoi poikansa omaavan polttavan halun voittaa jääkiekko-otteluja. Ja ettei häntä pelota. Häntä ei koskaan pelottanut.
Oilers varasi Andersonin 69:llä vuorolla, varattuaan sitä ennen Kevin Lowen (21.) ja Mark Messierin (48.). Kolme Hockey Hall of Fameen myöhemmin aateloitua pelaajaa yhdessä päivässä.
Olympiajoukkueesen
Mutta Glenn ei halunnut edes lähteä NHL-leirille. Hän halusi pelata Kanadan olympiajoukkueessa, edustaa maataan ja nähdä maailmaa. Olympiajoukkueen pelaajat majoitettiin Calgaryssä harjoituskausien ajaksi askeettisiin trailereihin, ja harjoitustahti oli todella kova.
Joukkue matkusti ympäri Euroopan ja Aasian valmistautuessaan Lake Placidin olympialaisiin. Lake Placidissä New Yorkin osavaltiossa pidetyt kisat jäivät tietenkin historiaan Team USA:n ihmeen ansiosta. Kanadalaiset saivat tyytyä katkeraan kuudenteen sijaan.
Vuosi kovaa, ammattimaista harjoittelua ja pelaamista vaikutti 19-vuotiaan Glenn Andersonin henkilökohtaisten taitojen kehitykseen dramaattisesti. Tuon kauden jälkeen hän todella tunsi olevansa valmis NHL-ammattilaiseksi.
Yksi joukkueen valmentajista oli legendaarinen Clare Drake. Yksi Draken jatkuvasti toistuvista harjoitteista oli sellainen, jossa hyökkääjä nousee kovaa vauhtia kiekon kanssa laitaa pitkin, ja sitten puolustajan tullessa eteen siniviivalla leikkaa nopealla liikkeellä keskelle.
Tästä tuli myöhemmin Glenn Andersonin tavaramerkkikuljetus NHL:ssä.
NHL
Syksyllä 1980 Anderson lopulta aloitti NHL-uransa. Hän oli alusta lähtien erilainen kuin useimmat muut nuoret pelaajat. Hän ei ollut kiirehtinyt ammattilaiseksi pääsyään, ensimmäisen sopimuksenkin allekirjoittamiseen meni aikaa.
Samana syksynä kokonaisen kauden Oilersin mukana matkustanut kirjailija Peter Gzowski kirjoitti: ”Hän tulee joko Vancouverista, joka on merkitty hänen viralliseksi syntymäpaikakseen, tai joltain toiselta planeetalta. Hän ei kykene antamaan yksinkertaista haastattelua, koska hän ei ota koko touhua tarpeeksi vakavasti.”
Anderson oli antanut Oilersin mediaoppaan tietoihin lapsuuden esikuvakseen itseään nuoremman Wayne Gretzkyn nimen.
Tässä vaiheessa Andersonin huomattiin muistuttavan Robin Williamsin suosittua TV-hahmo Morkia. Uusi lempinimi oli taas syntynyt.
The Hockey Newsin valittua Andersonin viikon pelaajaksi, muut joukkuekaverit lopettivat Mork-nimen käytön. Siitä lähtien käytettiin nimeä Andy.
Andy & Moose
Kaukalossa Andersonin ja Mark Messierin yhteispeli löytyi välittömästi. Kaksikko tulisi pelaamaan yhdessä yksitoista vuotta Edmontonissa, ja vielä yhden lisää New Yorkissa. He voittivat lopulta kuusi Stanley Cup mestaruutta yhdessä. Messieristä ja Glennistä tuli kämppikset ja läheiset ystävät. He kutsuvat edelleen toisiaan veljikseen.
Kaksikon pelityyli jäällä, kova luistelu, nopeilla ja terävillä poikittaissyötöillä etenevä hyökkäys perustui 70-luvun kovien Neuovostoliiton joukkueitten pelityyliin.
1980-luvun alussa nuoren Oilers-joukkueen suurin haaste oli voittaa kova, taitava, kokenut ja kurinalaista peliä pelaava New York Islanders playoffseissa.
1983 finaaleissa Islandersin samurai-tyylinen maalivahtiässä Billy Smith löi Andersonia kovaa polveen maalivahdin mailallaan. Tapaus sai Oilersit ja Edmontonin fanit raivon valtaan. Glennin polveen tuli iso mustelma. Hän ei pystynyt taivuttamaan polveaan seuraavana päivänä kunnolla turvotuksen takia.
Mutta Anderson onnistui pukemaan seuraavaan otteluun. Pelin jälkeen legendaarinen toimittaja Jim Matheson kirjoitti: ”Anderson ajaa kuin ohituskaistaa. Aina huimapäisesti. Aina pelottomasti. Hän oli Oilersin paras hyökkääjä yhdellä jalalla.”
Oilers hävisi ottelun ja lopulta pelisarjan. Mutta nuori Oilers oli samalla antanut selvän viestin Islandersille. Edmonton Oilers oli nuori ja itsevarma joukkue. Se hävisi tällä kertaa, mutta tulisi palaamaan takaisin.
Seuraavasta keväästä, 1984 alkaen Edmonton voitti viisi Stanley Cupia seitsemässä vuodessa.
“Elämä on liian lyhyt..”
Jääkiekko oli tärkeä asia Glenn Andersonille, mutta niin oli matkustaminen, juhliminen, ja kaikki muu nuorten urheilutähtien elämään helposti mukaantuleva toimintakin. ”Elämä on liian lyhyt eikä sitä pidä ottaa vakasti”, sanoi Anderson kerran kolumnisti Cam Colelle.
”Ajoitus on tärkeintä. Mutta en pysy totuttujen rajojen sisäpuolella. Menen niitten ulkopuolelle. Tottakai olen erilainen. Miksi kukaan haluaisi olla samanlainen kuin kaikki muut?”.
NHL:ssä pelaaminen ei ollut kaikki kaikessa Glenn Andersonille. Sopimusneuvottelujen viivästyessä syksyllä 1984 hän sanoi julkisesti ettei pelaamisen lopettaminen olisi hänen maailmansa loppu.
Anderson oli joskus myöhässä harjoituksista. Muutaman kerran hän jäi rannalle joukkueen lennoilta. Pitkän ja raskaan runkosarjan peleissä hän joskus näytti ajelehtivan ilman päämäärää.
“Slats” saa tarpeekseen
Tammikuussa 1987 valmentaja Glen Sather oli saanut tarpeekseen. ”Kun pelaaja tulee 25-26 vuoden ikään hän ei enää palaudu yhtä nopeasti ottelujen jälkeen. Hänen on pidettävä parempaa huolta itsestään”, sanoi Sather Edmontonin medialle.
”Ehkä jos hänellä olisi vaimo…hän on poikamies ja pelkään ettei hän syö kunnollisesti.”
”Hänellä on potentiaalia olla yksi NHL:n 4-5 parhaasta pelaajasta. Hän pystyy tekemään 70 maalia kaudessa. Ehkä jos vaadin häneltä enemmän, saan hänet tekemään 50.”
Anderson ei piitannut Satherin kritiikistä. Se ei haitannut häntä. ”Valmentaja tekee omia juttujaan ja minä omiani. Jos emme pystyisi ymmärtämään toisiamme, en varmaankaan olisi enää täällä.”
Vain kolme kuukautta Satherin haukkujen jälkeen Anderson näytti kykynsä kevään 1987 playoffeissa. Hän teki maaleja jokaisessa pelisarjassa, kun Oilers raivasi tietään kolmanteen Stanley Cup-mestaruuteensa.
Tärkein tuli finaalien Game 2:ssa kotona Philadelphia Flyersia vastaan. Andersonin maali oli yksi kaikkien aikojen hienoimmista Stanley Cupin finaalissa. Flyers johti juuri peliä maalein 2-1 kolmannen erän puolivälissä, kun Anderson nousi kiekon kanssa keskeltä. Hän harhautti ohi puolustaja Doug Crossmanin, ja sitten tasapainonsa menettäen hurjassa vauhdissa hän ampui kiekon Ron Hextallin ohi.
Maali oli Andersonia tyypillisimmillään. Periksiantamaton. Täydellinen. Vauhdilla täpärästi tasapaino säilyttäen.
Oilers voitti ottelun 3-2, ja Andersonin johdolla Stanley Cupin. Seitsemännessä ottelussa Edmontonissa Glenn Andersonin 3-1 maali puolitoista minuuttia ennen loppua oli lopullinen naula Flyersin arkkuun.
Mr. Clutch poissa tolaltaan
Glenn Anderson oli aina se pelaaja, johon Oilers saattoi luottaa kun playoffpelien paine oli suurimmillaan. Hän eli tärkeistä otteluista ja niitten ratkaisevista minuuteista. Anderson teki NHL-urallaan yhteensä 102 voittomaalia runkosarja- ja playoffpelit yhteenlaskien.
Hän oli todellinen ”Mr. Clutch”. Jatkoajalle valmistautessaan joukkuetoverit katsoivat aina häneen.
Mutta joskus elämä ei ole yhtä yksinkertaista ja helppoa kuin se oli Glenn Andersonille jääkiekkokaukalossa.
Huhtikuussa 1988 Andersonin hyvä ystävä, paikallinen ravintolanomistaja George Varvis löydettiin hukkuneena Andersonin talon uima-altaasta. Varvisin kuolema oli onnettomuus, mutta huhut lähtivät liikkeelle rikollisesta toiminnasta ja huumeista, eikä kaupungin media tietenkään jättänyt asiaa raportoimatta.
Glenn Anderson oli poissa tolaltaan. Hän harkitsi jääkiekon lopettamista. Hän ei kahteen vuoteen puhunut Edmontonin medialle ollenkaan.
Sitten saman kesän elokuussa Wayne Gretzky myytiin Los Angelesiin. Edmonton Oilersin dynastiajoukkueen romuttaminen oli alkanut.
Anderson oli tätä ennen tehnyt keskimäärin 43 maalia kaudessa. Kaudella 1988-89 hän teki vain 16.
Potku takamuksiin
Mutta seuraavalle kaudelle 1989-90 Anderson sai voitonnälkänsä takaisin. Hän pelasi piste per ottelu-tahtiin, ja johti taas Oilersit Stanley Cup-mestaruuteen. Kevään 1990 mestaruus, ilman Wayne Gretzkyä, oli Oilersin viides ja viimeinen.
”Edellinen vuosi oli epätoivoinen”, avautui Anderson lopulta Edmonton Journalille. ”Georgen kuolema oli minulle vaikea paikka. Sitten Wayne myytiin pois. Se tuntui siltä kuin olisin ollut jo maassa ja sitten joku potki vielä päälle.”
”Sanoin lopulta itselleni, että on aika olla mies ja potkaisin itseäni takamuksiin.”
Kaksi vuotta myöhemmin Anderson ja maalivahti Grant Fuhr myytiin Torontoon, kun Edmonton Oilers romutti viimeisiä osia dynastiajoukkueestaan. Torontossa Glenn Andersonista tuli yksi joukkueen parhaista pistemiehistä. Hän oli mukana 1993 playoffeissa, kun Leafs ylsi yhden voiton päähän finaalista.
Kaudella 1993-94 Anderson vaihdettiin New Yorkiin, huippunopea Mike Gartner saapui tilalle Torontoon. Rangersissa Anderson pääsi jälleen pelaamaan vanhan ystävänsä Mark Messierin kanssa, ja kausi päättyi kaksikon kuudenteen Stanley Cup-mestaruuteen.
Andersonin kolmesta playoffmaalista kaksi oli voittomaaleja. Rangersin voittojuhlissa seitsemännen pelin jälkeen molemmat silmät mustina nenämurtuman vuoksi liikkunut Glenn Anderson tapasi tulevan vaimonsa Susanin.
NHL jää taakse
Tämän jälkeen Glenn Anderson pelasi vielä kuutisenkymmentä ottelua NHL:ssä, St.Louisissa ja uudelleen Edmontonissa. Hän pelasi Euroopassa eri paikoissa, Saksassa, Italiassa, Sveitsissä ja Suomessa. Hän edusti Rauman Lukkoa neljässä ottelussa kaudella 1994-95, ja teki yhden maalin SM-liigassa.
Elämä jääkiekon jälkeen ei ole ollut pelkkää auringonpaistetta Andersonille. Ehkä siksi hänen valintansa HHOF:n jäseneksi kesti niin kauan. Ja ehkä osaksi myös siksi, että hänen suhteensa median kanssa oli pelivuosina ajoittain viileä. Andersonin itse valitsemalla tavalla.
Vasta HHOF-seremoniapuheessaan Anderson sai sanottua suoraan sydämestään miten paljon jääkiekko, ja hänen jääkiekon kautta tapaamansa ihmiset hänelle merkitsivät, ja miten ne muovasivat hänen elämäänsä. Oli tärkeää itse Andersonille kuten myös kuulijoille, että hän lopulta sai kaiken sanotuksi.
Nykyisin Glenn Anderson asuu Manhattanilla vaimonsa ja tyttärensä Autumnin kanssa. Anderson nähdään mukana lähes aina, kun NHL:n vanhat tähdet kiertävät Kanadaa pelaamalla näytösotteluja.
Hieno paitajuhla
Edmonton Oilers järjesti paitajuhlan Glenn Andersonin kunniaksi 18. tammikuuta, vuonna 2009. Northlands Coliseumiin, tuohon “taloon, jonka Wayne Gretzky rakensi”, saapui tuona kylmänä iltana Oilersin vastustajaksi Phoenix Coyotes.
Yksi seremonian hienoimpia tarinoita oli Alycia Marinyuk-nimisen kolmen lapsen äidin kutsuminen jäälle Glenn Andersonin erityistoivomuksesta. Vuonna 1985 Anderson toimi vapaa-aikoinaan Cross Cancer Institute-syöpäsairaalan lasten osaston hyväntekeväisyystoiminnassa.
Silloin kolmevuotias, leukemiaa sairastanut Marinyuk poseerasi Andersonin ja Stanley Cupin kanssa kuvissa, jotka painettiin paikalliseen lehteen. Pieni tyttö selviytyi, ja muisti lähes 25 vuotta myöhemmin hyvin tapaamisensa Oilers-tähden kanssa.
Phoenix Coyotesin valmentajana Wayne Gretzky teki tyylikkäästi kutsumalla vanhan valmentajansa John Mucklerin avukseen penkin taakse illan otteluun. Muckler toimi Edmontonin viimeisen Stanley Cup-joukkueen päävalmentajana vuonna 1990.
Edmonton Oilers on järjestänyt paitajuhlia muutaman vuoden välein kaikille suurimmille 80-luvun dynastian tähdilleen, joitten yhteinen kutsumanimi on ”Boys on the Bus” vanhan dokumenttifilmin mukaan.
Jari Kurri sanoi Andersonin juhlista poistuessaan tapaamisten paranevan kerta kerralla. ”On mukavaa tulla ja tavata vanhoja ystäviä ja vanhoja pelikavereita”, sanoi Kurri NHL-blogille. Kurrin oma hieno paitajuhla pidettiin jo vuonna 2001.
”Glenn pelasi niin hurjapäisellä tyylillä, että on ihme, ettei hän koskaan loukannut itseään vakavasti”, vastasi #17 vielä kysymykseen, mitä hän kertoisi Glenn Andersonista sellaiselle, joka ei koskaan päässyt näkemään tämän pelaavan.
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
[email protected]
