17.3.2025. Pyhän Patrikin päivän kunniaksi on aika muistella isoa irlantilaista, vuonna 2014 poismennyttä Pat Quinnia. ”Pat Quinn oli kova, fiksu, kiltti, ja irlantilainen”, twiittasi pitkäaikainen hyvä ystävä Brian Burke tuona päivänä. Quinn edusti jääkiekon parhaita vanhoja arvoja. Tärkein niistä oli, että jääkiekon tulee aina olla hauskaa. On aika nostaa irlantilaiseen tapaan tuoppi ison miehen muistolle.
Jääkiekkomaailman jättiläinen
”Pat Quinn oli jääkiekkomaailman jättiläinen,” sanoi Kanadan pääministeri Stephen Harper, kun tieto Pat Quinnin poismenosta tuli. ”Niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella.”
Elävin oma muistoni Quinnistä on kaudelta 2009-10, jolloin hän valmensi viimeisen kautensa NHL:ssä Edmontonissa. Jordan Eberle ja Taylor Hall eivät olleet ihan vielä joukkueessa. Eräänä aamuna kävelin vanhan Coliseumin alakerran käytävällä matkalla aamuharjoituksia katsomaan. Iso mies istui luistimet jalassa käytävällä olleella pallilla maila kädessään, Oilers-verkkarit päällä, odottaen jäällepääsyä.
Jääkoneen poistuttua Pat Quinn nousi ylös ja käveli kaukaloon. Vanha valmentaja näytti pitävän työstään. Mutta hän oli vanha vain paperilla. Jättiläismäinen mies, iso leuka aina esillä. Hän oli Pat Quinn.
Näin Quinnin lukemattomia kertoja lehdistötilaisuuksissa tämän katsellessa journalisteja lukulasiensa takaa komeassa liivipuvussaan. Ison irlantilaisen kesken valmentajauransa Delawaren yliopistosta hankkima oikeustieteen loppututkinto näkyi noissa tilaisuuksissa. Hän piti argumentoinnista, positiivisella tavalla.
Mutta tuo kerta jäähallin käytävällä jäi jostain syystä parhaiten mieleen muistoksi.
”Jääkiekko on ollut koko elämäni”, hän oli kertonut meille ensimmäisessä lehdistötilaisuudessaan Oilersin valmentajana. Valmentajan paras päivä on aina tuo ensimmäinen.
”En pysty kuvittelemaan parempaa työpaikkaa,” hän sanoi. ”Tämä ei edes ole työtä. On jännittävää ja suuri ilo saada tulla jäähallille joka päivä. Olen iloinen, että saan mahdollisuuden vielä kerran.”
Pat Quinn oli kuollessaan vasta 71-vuotias. Hän saavutti paljon jääkiekkourallaan. 602 NHL-ottelua pelaajana. 1,400 lisää valmentajana. Kaksi Jack Adams-palkintoa NHL:n parhaana valmentajana. Olympiakultaa päävalmentajana Salt Lake Cityssä 2002.
Edmonton
Pat Quinnin peräti kuudelle vuosikymmenelle ajoittuneen jääkiekkouran voidaan sanoa alkaneen ja päättyneen täällä Edmontonissa.
Rogers Placen uumenissa sijaitsevan Edmonton Oil Kingsin pukuhuoneeseen johtavan käytävän seinällä on hieno värikuva joukkueesta 62 vuoden takaa.
Toisella rivillä hymyilee joukkueen isokokoisin junnu, jykeväleukainen ja mustatukkainen 19-vuotias Pat Quinn. Takarivillä seisoo myös komeassa brylcreemikampauksessaan Glen Sather-niminen junnu Albertasta. Quinn oli joukkueen ainoa ”Easterner”, joka oli tullut Edmontoniin kaukaa Ontarion Hamiltonista.
Quinn pelasi yhden kauden A-junnukiekkoa kaupungissa 1960-luvun alussa Oil Kingsissä. Hän oli joukkueessa, joka voitti arvostetun Memorial Cupin vuonna 1963. Mestaruuslippu liehuu katossa yhä.
Ennen nykyisen WHL:n kunnollista muotoutumista Oil Kings pelasi kovia Albertan seniorijoukkueita vastaan saadakseen ottelukokemusta. Täysikasvuiset miehet eivät tarinoitten mukaan kohdelleet junnuja helläkätisesti. Pat Quinn oli joukkueensa isokokoisimpana poikana usein se, joka pudotti hanskat näissä otteluissa joukkuekavereitaan puolustaakseen.
Hamilton
Irlantilaisen perheen poika oli kotoisin Ontariosta, lähellä Buffaloa sijaitsevan terästeollisuuskaupunki Hamiltonin karusta itäosasta. Perhe asui toisen maailmansodan jälkeen rakennetussa pienessä talossa, jollaisia oli rakennettu kadut täyteen terästehtaitten varjoon. Isä työskenteli palomiehenä.
”Jos tunsit Pat Quinnin,” sanoi myös Hamiltonista kotoisin oleva toimittaja Stephen Brunt. ”Hän muisti aina juurensa. Vaikka hän oli missä, ja teki mitä tahansa. Valmentamassa Leafsiä, Canucksia tai olympiajoukkuetta tai managerina. Hänellä oli oikeustieteen tutkinto. Mutta hän oli kotoisin Glennie Avenuelta, aivan terästehtaitten viereltä. Kaikki hänen arvonsa tulivat sieltä. Hän oli todellinen, ja puhui suoraan. Kun katsoit Pat Quinniä silmiin, sait vastaukseksi jotain, mikä oli todellista ja oikeaa.”
Pat Quinn tuli erilaisesta maailmasta kuin se, jossa nykyisin elämme. Koulukiusaajia ei yritetty saada aisoihin tekemällä mainoskampanjoita. Niille vedettiin turpiin. Toronto Sunin Mike Strobel kirjoitti, että ”nykypäivänä Quinn olisi viety pois poliisien, lakimiesten ja psykologien toimesta”, 16-vuotiaan Patin puolustettua joukkuekavereitaan Hamiltonin pohjoispuolelta tullutta joukkuetta vastaan nyrkeillään.
Iso puolustaja
Quinn oli iso, hidas ja kovaotteinen puolustaja. Hänen junnuvuosinaan NHL varasi vielä pelaajat alueittain ns. C-formin avulla ja Hamiltonin A-juniorijoukkue oli Detroit Red Wingsin omistama.
Pat ei tullut toimeen valmentaja Eddie Bushin kanssa, ja sai siksi siirron maan toiselle puolelle Edmontoniin, jossa hän pelasi A-junnu-uransa loppuun. Yksi syy siirtoon oli se, ettei joukkueenjohtaja Jimmy Skinner Hamiltonissa halunnut pelaajien käyvän koulua.
Edmontonissa Pat Quinn sai isähahmon Oil Kingsin GM Leo LeClercistä, jolle pelaajien koulussa käynti oli ei pelkästään tärkeää, vaan ehdoton edellytys.
Memorial Cupin finaalisarjassa kevääällä vuonna 1963 Niagara Falls Flyersin Gary Dornhoeferin jalka katkesi Quinnin kovan avojäätaklauksen voimasta. Pelisarjan kerrotaan kääntyneen Oil Kingsin puolelle tuon taklauksen jälkeen.
Edmontonissa isokokoinen nuorukainen majoitettiin Knoxin perheen pieneen taloon vain muutaman korttelin päähän Oil Kingsin vanhasta kotiareenasta Edmonton Gardensista. Knoxin perheellä oli jo neljä lasta omasta takaa, ja silti he suostuivat ottamaan vielä yhden ruokapöytäänsä.
Knoxien silloin 14-vuotias poika Swede oli Oil Kingsin mailapoika. Vuosia myöhemmin Quinn ja Knox törmäsivät toisiinsa uudelleen NHL:ssä. Swede Knoxista tuli tunnettu lujaa linjoilla kiitänyt NHL-linjamies, joka luisteli seeprapaidassa peräti 2,248 ottelua.
Edmontonissa Pat Quinn meni naimisiin Hamiltonista saakka tuomansa morsiamensa Sandran kanssa. Leo LeClerc järjesti häät. Pariskunta vietti koko loppuelämänsä yhdessä. Heillä oli kaksi tytärtä.
Kanadan Salt Lake Cityssä olympiakultaa voittaneen joukkueen kuva päätyi moneen kanadalaiskotiin tuona talvena – sitä myytiin kaikkialla.
Ylärivin keskellä hymyilee valmentaja vierellään hänen tyttärensä Kalli – joukkuekuvan ainoa henkilö, joka ei ollut joukkueen jäsen. Perhe oli tärkeä asia Pat Quinnille.
Ammattilaiseksi
Junnu-uran jälkeen Pat Quinn pelasi farmisarjoissa, eikä NHL-kutsua tullut edes sen jälkeen kun NHL oli jo laajentunut kuudesta 12 joukkueen sarjaksi. Sitten yllättäen Toronto Maple Leafs teki pelaajakaupan, ja kutsui Quinnin riveihinsä vuonna 1968. Leafsin johto oli päättänyt, että joukkue tarvitsi lisää sydäntä ja kovuutta. Kunnon kovanaaman läsnäolo joukkueessa toisi suojelusta ja rohkeutta muille pelaajille. Niinpä iso ja ilkeä Pat Quinn kutsuttiin harjoitusleirille.
Quinnin pelaajauran kuuluisin tapahtuma tuli kevään 1969 playoffeissa Boston Bruinsia vastaan. Hän taklasi Bruinsin ihmelapsen Bobby Orrin tajuttomaksi Boston Gardenissa pelatussa ottelussa. Filmi tuosta tapauksesta oli myöhemmin Don Cherryn usein näyttämiä filmejä.
Quinn oli ottanut yhteen Bobby Orrin kanssa jo aikaisemmin samalla kaudella. Toronton Maple Leaf Gardensissa pelatussa ottelussa Leafsin maalivahti Bruce Gamble torjui siniviivalaukauksen, ja peitti kiekon hanskallaan. Orr löi maalivahtia käsille saadakseen kiekon irti. Lähellä seissyt Pat Quinn tuli, ja löi Orrin jäähän kovalla poikittaisella, jääden seisomaan tämän päälle.
Seuraavaksi Orr potkaisi Quinnia vatsaan luistimellaan. Quinn vastasi potkaisemalla jäässä maannutta Orria takapuoleen omalla luistimellaan. Orrin päästyä jaloilleen Quinn oli jo odottamassa, ja seurasi lyhyt tappelu ennenkuin muut Bostonin pelaajat hyppäsivät nuoren tähdensä avuksi.
Pat Quinn ja kuuluisa Bobby Orrin tyrmäys
Miehet kohtasivat uudelleen playoffeissa saman kauden keväällä. Toronton valmentajan Punch Imlachin taktiikkana oli kaataa Boston pelaamalla kovaa ja ilkeästi. Huonosti toimiva taktiikka sen kauden ylivoimaisesti eniten jäähyllä viihtynyttä joukkuetta vastaan. Big Bad Bruins oli runkosarjassa ottanut 1927 jäähyminuuttia, mikä oli lähes tuhat enemmän kuin toiseksi pahimman Philadelphia Flyersin jäähymäärä.
Boston Gardenissa pelattu Game 1 oli jo toisen erän loppupuolella, tilanne jo 6-0 Bruinsin hyväksi. Quinn taklasi kiekon kanssa laitaa pitkin ylösluistelleen Orrin aivan jäähyaition edessä. Orr katsoi omien sanojensa mukaan kiekkoa, eikä huomannut isokokoisen Quinnin astumista suoraan hänen eteensä.
Orr putosi jäähän tajuttomana taklauksen voimasta. Bostonin kannattajien mielestä taklausta on pidetty kyynärpäätaklauksena näihin päiviin saakka, vaikkakin videonauhan perusteella asia ei ole aivan varma. Boston Garden oli hetken aikaa täysin hiljaa taklauksen jälkeen. Kukaan ei uskonut mitä oli juuri tapahtunut.
Sitten helvetti pääsi irti.
Päätuomari John Ashley toimi nopeasti, ja antoi Quinnille viiden minuutin jäähyn kyynärpäätaklauksesta. Quinn valitti heti tuomiostaan, mutta istuutui jäähyaitioon Orrin maatessa yhä tajuttomana jäässä. Kun Boston Gardenin yleisö näki, miten Bobby Orr nostettiin paareille, se riehaantui raivosta.
Jäähyaitiossa istunut Pat Quinn sai raivostuneen fanin nyrkiniskun takaraivoonsa. Hän nousi ylös väistääkseen iskuja, ja näki useamman raivostuneen fanin yrittävän päästä jäähyaition pleksin yli hänen kimppuunsa. Quinn yritti pitää heitä loitolla mailallaan, mutta rytäkässä pleksi hajosi mailaniskusta. Hajonneen pleksin osat leikkasivat haavan Quinnia jäähyaitiossa suojelleen bostonilaisen poliisin käteen, ja tämä alkoi vuotaa verta.
Tässä vaiheessa Pat Quinn hyppäsi pakoon keskelle kaukaloa raivostuneen yleisön peittäessä jään roskilla ja juomapulloilla. Ylimääräinen ryhmä poliiseja tuli, ja saattoi Quinnin turvaan pukuhuoneeseen.
Bostonin pukuhuoneessa herännyt Bobby Orr halusi palata jäälle kolmanteen erään, mutta lääkärit kielsivät tämän ehdottomasti. Kolmannessa erässä, fanien yhä riehuessa kostonhimoisina Leafsin Forbes Kennedy päätti puolustaa joukkueensa kunniaa haastamalla koko Bruinsin joukkueen ja yleisön ja tuomarit tappeluun.
Kennedyn aloittaman rytäkän seurauksena hän sai historiallisesti neljä kakkosta, kaksi viitosta, kympin, suihkukomennuksen ja ottelurangaistuksen kaikki yhdellä kertaa. Hän ei tapauksen jälkeen koskaan pelannut NHL:ssä. Vähälle huomiolle tämän kuuluisan tapauksen tarinoinnissa on jäänyt mm. se, että Phil Esposito teki ottelussa neljä maalia ja kaksi syöttöpistettä.
Poliisisaattue
Poliisit saattoivat Pat Quinnin koko matkan hallilta hotelliin saakka sinä iltana varmuuden vuoksi. Päästyään hullunmyllystä lopulta hotellihuoneen turvaan Quinn nosti pöydältä soineen puhelimen. Langan päässä oli Bobby Orr, joka halusi varmistaa ystävänsä päässeen turvallisesti huoneeseensa.
Samalta illalta kerrotaan myös tarinaa siitä, miten Leafs Bostonista lähtiessään lähetti juuri Pat Quinnin lähellä vanhaa Gardenia olleeseen baariin hakemaan kopan olutta bussimatkan varalle. Quinn sai tehtävän tulokaspelaajana.
Raivatessaan tietään läpi täyden kapakan kohti baaritiskiä Quinn huomasi pelästyneenä, että hänet tunnistettiin. ”Quinn on täällä, Quinn on täällä!” huusi joku väkijoukosta. Mies, joka oli tunteja aikaisemmin taklannut Bostonin suosituimman kultapojan tajuttomaksi oli tunnistettu keskellä baaria.
Väkijoukko tuli lähemmäksi ja ympäröi pelokkaan Pat Quinnin. Mutta häntä ei lyötykään nyrkillä tai kaljatuopilla. Irlantilaiskatolisessa Bostonissa Pat Quinn-niminen vastapuolen pelaaja oli huomattu. Paikalliset tulivatkin paiskaamaan kättä.
”Hieno taklaus, Patty Boy. Hieno taklaus,” he sanoivat
”Talo tarjoaa,” sanoi baarimikko Quinnin yrittäessä maksaa olutkoristaan.
Matka jatkuu
Pat Quinn pelasi NHL:ssä Toronton lisäksi vielä Vancouver Canucksissa ja Atlanta Flamesissa. Hän oli Flamesin kapteeni. Hän opiskeli yliopistotutkinnon kesäisin kausien välissä Yorkin yliopistossa. Pelaajauran päätyttyä Quinnin suunnitelmana oli yrittää päästä opiskelemaan oikeustieteitä, mutta hän päätti kokeilla valmentamista Fred Sheron alaisena Philadelphia Flyersin tarjottua paikkaa yhden vuoden ajan.
Quinnista tuli Flyersin päävalmentaja kaudella 1978-79. Seuraavalla kaudella Flyers teki NHL-ennätyksen pelaamalla 35 ottelun tappiottoman putken.
35 ottelua ilman yhtään tappiota on NHL-ennätys, jota ei koskaan tulla rikkomaan nykysääntöjen vuoksi. Flyers voitti 25 ottelua, ja pelasi kymmenen tasan. Ainakin Pittsburghin, Bostonin, Montrealin ja New Yorkin yleisö nousi seisaalleen antamaan suosiota tämän Flyers-joukkueen historialliselle ennätykselle joukkueen rikkoessa Montreal Canadiensin vanhan ennätyksen, ja jatkaessa eteenpäin tappioitta. Tämä oli merkittävää aikana, jolloin juuri Flyersia vihattiin verisesti juuri näillä paikkakunnilla.
Putki päättyi Minnesotassa, jossa North Starsin kotiyleisö juhli kuin Stanley Cupin ratkaisseessa ottelussa.
Historiallisen putken päätyttyä Quinn naulasi Flyersin pukukopin seinälle Scotty Bowmanin sanat: ”It`s impossible. But it`s not impossible because they`ve done it.” Mutta ennätys ei ollut yhtä juhlaa Pat Quinnille.
”Tappioton putki eli omaa elämäänsä ja otti pelaajamme mukaansa,” kertoi Quinn Dick Irwinille tämän kirjassa ”Behind The Bench”. ”Nuorena valmentajana tunsin oloni turhautuneeksi välillä. Uskon, että pelit voitetaan harjoittelemalla oikein. Joukkue tuli jäälle harjoituksiin, ja tuntui siltä kuin he tarvitsivat minua vähemmän ja vähemmän, koska putki piti heidät vauhdissa.”
”Ehkä oma egoni tuli tielle, ja aloin ajatella, että jos tämä loppuu, minullakin voi olla jotain arvoa.”
Philadelphia hävisi Stanley Cupin finaalissa New York Islandersille. Kauden päätteeksi Quinn palkittiin ensimmäisellä hänen voittamistaan kahdesta Jack Adams-palkinnosta.
Myöhemmin Pat Quinn toimi valmennus- ja johtotehtävissä Los Angelesissa, Vancouverissa ja Torontossa. Hän suoritti välillä oikeustieteen tutkinnon Delawaren yliopistossa. Hänen valmentamanaan Vancouver Canucks pääsi Stanley Cupin finaalin seitsemänteen peliin saakka 1994.
Quinnin nopeuteen ja taitopeliin perustuva valmennustyyli herätti Kanadan olympiajoukkueen GM Wayne Gretzkyn huomion ja Väinö palkkasi Quinnin valmentamaan Kanadan olympiajoukkuetta Salt Lake Cityssä vuonna 2002, sekä Torinossa neljä vuotta myöhemmin.
Toimitsijakieltotapaus
Pat Quinn toimi Los Angeles Kingsin päävalmentajana kauden 1984-85 alusta kauden 1986-87 puoliväliin. Tammikuussa 1987 NHL:n presidentti John Ziegler laittoi Quinnin toimitsijakieltoon. Syy oli se, että hän oli tehnyt sopimuksen Vancouver Canucksin kanssa seuraavalle kaudelle, ja vastaanottanut jo sadan tuhannen dollarin maksun toimimisesta Canucksin managerina ja presidenttinä kaudella 1987-88.
Quinnin oman oikeuskäsityksen mukaisesti hän oli toiminut rehellisesti ja oikeasti. NHL oli eri mieltä. Zieglerin päätöksen mukaisesti Pat Quinn ei saanut toimia päävalmentajana NHL:ssä ennen kautta 1990-91. Monimutkaisia lakikoukeroita sisältänyt tapaus sai nimen ”Quinngate”.
Vancouver
Pat Quinnistä tuli Vancouver Canucksin valmentaja vasta kauden 1990-91 lopussa 26 ottelun ajaksi hänen annettua potkut hyvälle ystävälleen Bob McCammonille. Erikoisesti, juuri Bob oli se valmentaja, joka otti Pat Quinnin jättämän paikan Philadelphia Flyersin penkin takana yhdeksän vuotta aikaisemmin Quinnin saatua potkut Flyersilta.
Bob McCammon taas oli Flyersin valmentajana ennen kuin Quinn oli syrjäyttänyt hänet. Pat Quinnin syrjäytti siis sama mies, jonka hän oli itse syrjäyttänyt, Bob McCammon. Sama mies, joka oli syrjäyttänyt taas Quinnin Philadelphian AHL-farmijoukkue Maine Marinersissa, jossa McCammon oli itse alunperin valmentanut ennen Quinniä. Siis ennen kuin McCammon nostettiin Flyersin valmentajaksi, kunnes Quinn syrjäytti hänet.
Tämä Bob McCammon vastaan Pat Quinn-tuolileikki voi kuulostaa vähän monimutkaiselta ja huvittavan sekavalta.
Seuraavalla kaudella 1991-92 Canucks päätti runkosarjan 96 pisteellä ja sarjaykkösenä. Quinn voitti toisen Jack Adams-palkintonsa kauden päätteeksi.
Seeprapaidat
Yksi Pat Quinnin tavaramerkeistä valmentaja oli hänen erittäin arvosteleva asenteensa seeprapaitoja ja etenkin linjamiehiä kohtaan. Leon Stickle sai todellakin kuulla kunniansa kevään 1980 Stanley Cup-finaalin New York Islandersille ratkaisseista maaleista.
Dennis Potvin iski maalinsa Quinnin mielestä liian korkealta, olkapään yläpuolelta. Toinen Islandersin maali, ja vielä Bob Nystromin ja John Tonellin upealla ristiinluistelulla tekemä kuuluisa voittomaali jatkoajalla olivat ison irlantilaisen mielestä molemmat selviä paitsioita.
(Mielestäni Bob ei ollut paitsiossa)
”En voinut tehdä asialle mitään,” sanoi Quinn Dick Irvinin haastattelussa myöhemmin. ”Ehkä en sen takia ole pitänyt erotuomareista tai linjamiehistä tähän päivään saakka.”
Canucksin ”Three Hat Pat”
Vancouverissa Pat Quinn varasi joukkueeseensa pelaajia, jotka pelasivat Pat Quinnin tyylistä hyökkävää jääkiekkoa. Trevor Linden. Pavel Bure. Pelaajakaupoilla hän hankki samantyylisiä ammattilaisia, kuten Geoff Courtnallin. Tai Markus Näslundin, jonka Pittsburgh vaihtoi isokokoiseen pelaajaan nimeltä Alex Stojanov.
Quinn loi Canucksille sen oman pelityylin, josta seura tunnetaan vieläkin. Todellisen identiteetin organisaatiolle, joka sellaista oli etsinyt jo pitemmän aikaa. Samalla hänen kykynsä delegoida, ja tehdä päätöksiä antamatta oman egon tulla yhteisen edun tielle tuli esiin. Quinn delegoi paljon valmennustehtäviä Rick Leylle, josta tuli myöhemmin hänen seuraajansa Canucksin penkin takana.
Delegoinnin taito on jotain, joka kaikista parhaimmilla jääkiekkovalmentajilla on oltava. Se oli Fred Sherolla ja Bob Johnsonilla. Ja tietenkin Scotty Bowmanilla, joka delegoimalla ja luottamalla apulaisiinsa piti itsensä ajankohtaisena NHL-valmentajana vuosikymmenten ajan. Hänen oma äänensä ei siksi koskaan vanhentunut.
”Three Hat Pat” oli lempinimi, jolla Pat Quinnia kutsuttiin joskus Vancouverissa hänen johtaessaan periaatteessa yksin koko seuran jääkiekkotoimintoja toimimalla yhtäaikaisesti valmentajana, managerina ja presidenttinä.
Quinn toimi edelläkävijänä palkkaamalla vihollisina pidettyjen pelaaja-agenttien puolelta nuoren Brian Burken apulaisekseen. Burken siirryttyä Hartford Whalersiin, Quinn palkkasi toisen nuoren kyvyn, erittäin railakasotteisena NHL-pelaajana New York Rangersissä sitä ennen tunnetun George McPheen, josta myöhemmin tuli Washington Capitalsin pitkäaikainen manageri, ja sittemmin yksi Vegas Golden Knightsin tärkeimmistä taustahenkilöistä.
Pat Quinn meni itse oikeustieteelliseen lähes nelikymppisenä, ja hankki lakimiehen koulutuksen jääkiekkouransa tueksi aikana, jolloin se ei vielä ollut coolia. Managerina hän palkkasi lakimiehiä ja entisiä pelaajia kuten Burken ja McPheen. Nyt on helppoa katsoa Stanley Cupin voittaneitten joukkueitten johtoa – hyvin monen takana on lakimies managerina.
Quinnin Vancouverin vuosina, 1987-1997, hänen alaisinaan toimi ainakin kuusi tulevaa NHL-päävalmentajaa ja manageria. Burken ja McPheen lisäksi myös Marc Crawford, Ron Wilson, Mike Murphy ja Rick Ley.
Players` Coach
Pat Quinn tullaan varmaankin muistamaan kaikkein parhaiten valmentajana. Hän oli hahmo, joka sai välittömästi kunnioitusta osakseen pelaajilta astuessaan pukukoppiin. Hän oli tunnettu ns. players’ coach:ina. Hän ei valmentanut pelottelemalla, uhkailemalla tai nöyryyttämällä pelaajiaan.
Valmentajana hänen suurin hetkensä ei kuitenkaan tullut NHL:ssä. Hän ei koskaan päässyt nostamaan loordi Stanleyn lahjoittamaa isoa palkintoa. Talven 2002 Salt Lake Cityn talviolympialaisissa Kanadan joukkueeseen kohdistui käsittämätön ennakkosuosikin paine. Kisat pelattiin lähellä Kanadan rajaa, ei missään kaukana Euroopassa tai Aasiassa, kuten edelliset, vaahterapaitojen näkökulmasta täysin pieleen menneet olympialaiset.
Mikään muu kuin olympiakulta olisi ollut kansallinen onnettomuus ja häpeä Kanadalle.
Pat Quinn oli päävalmentaja, jonka tehtäväksi tuli johtaa tuollaisista ennakkoasetelmista olympialaisiin lähtenyttä joukkuetta. Lopussa Kanada juhli ensimmäistä miesten jääkiekon olympiakultaansa 50 vuoteen.
Quinn joutui hyllyttämään oman seurajoukkueensa maalivahdin Tre Kronorin antaman nöyryyttävän tappion jälkeen. Curtis Joseph oli kaikki kaikessa Quinnin Toronto Maple Leafsissa, mutta Salt Lakessa valmentajan oli pakko tehdä kova päätös. Martin Brodeur antoi Kanadalle parhaat mahdollisuudet voittoon.
Cujo otti vilttikomennuksen vastaan hienon urheilijan tavoin. Hänet voi nähdä mestaruuden ratkettua kantamassa vaahteralippua riemuissaan.
Ison kaukalon 1-2-2-trappia pelanneita eurooppalaisjoukkueita vastaan hyvin kiekon kanssa pelaavan maalivahdin rooli korostui. Brodeur oli maalivahti, joka pystyi rikkomaan vastustajan puolustuksen syöttämällä avauskiekon suoraan sen läpi isolla maalivahdin mailallaan. Yksi parhaista maalivahdeista kiekon kanssa koskaan NHL:ssä.
Voi olla, ettei kukaan muu kaikista jääkiekon kotimaan jääkiekkovalmentajista olisi voinut kestää järjettömiä paineita valmentaa Team Canadaa Salt Lakessa Naganon pettymyksen vaaniessa taustalla. Pat Quinn kesti.
Olympiakulta oli tärkeä miehelle, joka pääsi lähelle pari kertaa, mutta ei koskaan onnistunut voittamaan ammattilaisjääkiekon tärkeintä palkintoa, Stanley Cupia. Joukkueen koonnut Wayne Gretzky valitsi juuri Pat Quinnin, koska tämä halusi joukkueensa pelaavan hyökkäävällä tavalla.
U20
Valmentajauransa loppupuolella Quinn todisti pystyvänsä valmentamaan nuoria pelaajia viemällä Kanadan nuorisomaajoukkueen eli alle 20-vuotiaat maailmanmestaruuteen vuoden 2009 turnauksessa, joka pelattiin Ottawassa. Häntä pidettiin ennen turnausta laajasti vääränä miehenä nuoria huippupelaajia johtamaan.
Sitä ennen hän oli johtanut myös Kanadan alle 18-vuotiaitten maajoukkueen maailmanmestaruuteen.
Pat Quinn olikin täysin oikea mies tehtävään. Hänen rauhallinen ja rentoutunut, suorastaan cooli tapansa valmentaa, ja suhtautua peliin tarttui ja näkyi nuoren joukkueen pelissä ja otteissa. Turnauksen alkupuolella kanadalaiset olivat hävitä Ron Rolstonin valmentamalle USA:n joukkueelle. Ottelun kriittisimmissä vaiheissa Rolstonin pokka petti, ja nuoret amerikkalaiset hätääntyivät hänen mukanaan.
Amerikkalaiset hermostuivat, menettivät kiekkoja ja antoivat vastustajalleen voiton avaimet vastahyökkäysten muodossa. Quinnin kanadalaiset luistelivat rauhallisen luottavaisesti voittoon oikeisiin asioihin keskittyen.
Esimerkki tuli penkin takaa. Vanhan koulun valmentajalta, joka viihtyi mainiosti junnujen kanssa.
Junnukiekkoilijat pelasivat mielellään jo eläkeikäisen Quinnin joukkueessa. Kanada oli tappiolla myös Venäjää vastaan vielä semifinaalin viimeisillä sekunneilla, kunnes Jordan Eberle teki uransa kuuluisimman maalin.
U20-kisoissa nähtiin myös jälleen yksi Pat Quinnin valmennustyylin vahvuuksista, hänen kykynsä delegoida joukkueen valmennuksen osia taitaville apulaisilleen Guy Boucherille ja Dave Cameronille. Guy Boucherin tehtävä oli suunnitella Kanadan ylivoimapeli.
Boucher antoi samalla näytteen NHL-seurojen päättäjille loistavasti ylivoimaa pyörittäneitten pelaajiensa, kuten P.K. Subbanin, Ryan Ellisin, John Tavaresin, Cody Hodgsonin, ja Angelo Espositon toteuttaessa valmentajansa kuvioita.
Ja Pat Quinnilla oli jääkiekkoviisautta sekä itseluottamusta tarpeeksi antaakseen tämän tehtävän juuri Boucherille. Quinn luotti aina hyökkäykseen perustuvaan systeemiinsä.
Ottawassa Quinn todisti vääriksi teoriat siitä, että moderni jääkiekko oli ajanut hänen ohitseen. Apulaisten käyttäminen, ja heihin luottaminen oli jotain, minkä hän oli oppinut jo Philadelphia Flyersin organisaatiossa toimiessaan legendaariselta Fred Sherolta.
Edmontonissa ilkeämieliset puhuvat joskus Oilers-kaudella tapahtuneesta välipäivän tapauksesta osoituksena Pat Quinnin höperöitymisestä. Quinn ilmestyi pukukoppiin aamuharjoitusten jälkeen liivipuvussaan puhumaan joukkueelle illan ottelusta Chicago Blackhawksia vastaan.
Ottelu oli vasta seuraavana päivänä.
Pelaajien kerrottua valmentajalleen asiasta, valmentaja nauroi itse enemmän kuin kukaan muu. Hän ei ollut jäällä joukkueen kanssa, ja oli erehtynyt päivästä.
Iso irlantilainen
Irlantilaiset eivät yleensä ole suurikokoisia ihmisiä. Heidän joukossaan Pat Quinn oli todellinen jättiläinen. Torontossa valmentaessaan hänen elopainonsa lähenteli 135 kiloa, mikä on paljon jopa yli 190-senttiselle miehelle. Lääkäreitten määräyksestä Quinn joutui välillä luopumaan rakastamistaan sikaareista, hyvästä skottilaisesta ja todella raa`oista häränpihveistä pudottaakseen painoaan.
Pat Quinn oli kuollessaan Hockey Hall of Famen puheenjohtaja, mikä jotenkin sopii hänelle hyvin.
Hänen perintönsä jääkiekossa lienee todella pitkä ura sekä pelaajana, että valmentajana ja joukkueenjohtajana. Emme varmasti koskaan enää näe samaa miestä sekä valmentajan, GM:n, että seuran jääkiekkotoimintojen presidentin palleilla, kuten Pat Quinn oli Vancouverissa.
Noitten kolmen erittäin vaativan tehtävän suorittaminen on yksinkertaisesti liikaa yhdelle ja samalle miehelle. Quinn ei ehkä itsekään tajunnut niitä tehdessään miten paljon hän tuli vaikuttaneeksi Vancouver Canucksin kohtaloon NHL-seurana.
Pat Quinnin suosima jääkiekko oli nopeaa, viihdyttävää, kovaa ja aggressiivista jääkiekkoa. Hän ei rakentanut pelisuunnitelmaansa puolustusstrategioitten varaan niin paljon kuin useimmat muut. Quinnin jääkiekko perustui hyökkäykseen; miten pelataan kiekon kanssa, ja tehdään enemmän maaleja kuin vastustajan joukkue.
Hän vihasi trappia valmentaen läpi NHL:n surullisenkuuluisan kuolleen kiekon aikakauden.
Samalla hänen joukkueissaan pelasi aina hyvä maalivahti. Curtis Joseph Torontossa, Kirk McLean Vancouverissa ja Pete Peeters Philadelphiassa. Hyvä maalivahti antoi muulle joukkueelle mahdollisuuden pelata hyökkäävällä tyylillä.
Pelaajien puolella
Valmentajana Pat Quinn antoi pelaajilleen vapaat kädet käyttää taitojaan hyökkäyspelissä haluamallaan tavalla. Varsinkin tähtipelaajat eivät pidä mistään muusta enempää kuin siitä, että he saavat vapaat kädet lahjakkuutensa ja oman mielikuvituksensa käyttämiseen. Quinniä kuvattiin valmentajaksi, joka oli pelaajiensa puolella näitten tehdessä virheen kaukalossa tai kaukalon ulkopuolella.
Tähtipelaajia Quinnin joukkueissa olivat esimerkiksi Bobby Clarke Philadelphiassa, Marcel Dionne Los Angelesissa, Pavel Bure Vancouverissa ja Mats Sundin Torontossa.
Pat Quinn ei koskaan hyväksynyt puhtaasti tappelijan roolissa pelaavia pelaajia. Torontossa valmentaessaan hän sanoi heti aluksi Tie Domille, että jos pystyt ottamaan paikan joukkueessa pelaajana, saat paikan, ja voit samalla olla kovanaama. Mutta jos haluat vain pitää omaa showtasi ja pelkästään tapella, voit mennä muualle.
Quinn uskoi neljän ketjun hyökkäyspeliin. Vancouverissa Gino Odjick piti häntä isähahmona. Myös Odjickin oli pystyttävä pelaamaan merkittäviä minuutteja enforcer-roolistaan huolimatta.
Quinn oli valmentaja, jonka joukkueessa pelaajat halusivat pelata.
Miehen, joka pystyy valmentamaan NHL:ssä kolmella eri vuosikymmenellä on oltava valmis omaksumaan uusia ideoita ja tultava toimeen nuorten ihmisten kanssa. ”Minun ei tarvitse kuunnella heidän musiikkiaan eikä heidän tarvitse kuunnella minun musiikkiani,” hän sanoi ottaessaan viimeisen NHL-valmennuspaikkansa Edmontonissa.
Pat Quinn oli valmentaja, joka mielellään auttoi myös nuorempia valmentajia tiedoillaan ja kokemuksellaan.
NHL-valmentajat ovat vahvoja persoonallisuuksia kuten haastattelufilmien perusteella voimme nähdä. Mutta se ei tarkoita sitä, ettei sama vahva persoona voi joskus käyttää toisenlaista psykologiaa ja kohdella pelaajiaan välillä hellemmällä otteella jos se on tarpeellista.
Entinen Toronto Maple Leafsin hyökkääjä Sergei Berezin (RIP) kertoi CBC:llä tarinan siitä, miten hän kerran joutui sairaalaan loukkaannuttuaan, ja löysi tutun järkälemäisen hahmon sairaalavuoteensa viereltä kerran herätessään. Pat Quinn. Kun Quinniltä myöhemmin kysyttiin asiasta, hän vastasi kyyneliä vastaan taistellen: ”Olin siellä, koska Sergei oli yksi minun pojistani.”
”Jääkiekko astui huoneeseen…”
Columbus Blue Jacketsin John Davidson sanoi hienosti, että aina Pat Quinnin astuessa huoneeseen kaikki tiesivät jääkiekon astuneen huoneeseen. Quinn oli jättiläismäinen mies, joka sai huomion aina huoneeseen astuessaan.
Toronto Maple Leafsin nykyinen GM Brad Treliving kävi pelaajana Canucksin leirillä noin sadan pelaajan joukossa, odottamassa pelaajapalaverin alkua. ”Huoneessa oli kova hälinä,” sanoi Treliving The Globe and Mailille. Sitten Pat Quinn astui huoneeseen.
”Se muistutti vanhaa lännenfilmiä. Cowboy astuu saluunaan ja musiikki lakkaa soimasta. Fyysisesti hän oli iso ja pelottavan näköinen mies, mutta ystävällisempää ja kiltimpää henkilöä et juuri tapaa. Hän kohteli siivoojia ja pääjohtajia samalla tavalla.”
Jyrki Lumme sanoi Ilta-Sanomien haastattelussa hienosti, että jos kaikki jääkiekossa olisivat yhtä luotettavia sanansa mittaisia miehiä kuin suomalaisten luottoagenttina tunnettu Don Baizley ja Pat Quinn olivat, mitään CBA:tä ei tarvittaisi. Kaikki sopimukset sinetöitäisiin herrasmiesten tapaan kädenpuristuksella.
Hänen lähtiessään jääkiekko menetti yhden suurista. ”Jääkiekko on menettänyt hyvän miehen,” twiittasi entinen NHL-pelaaja Steve Sullivan hienosti yksinkertaistaen.
Pat Quinn teki jääkiekosta hauskan asian. Niinkuin sen pitäisikin olla. Kaikki jääkiekkoilijat eivät voi pitää aina kaikista valmentajistaan, mutta et helposti kuule pahaa sanaa Quinnistä hänen entisiltä pelaajiltaan. Reilu mies. Miesten mies.
Nostakaamme irlantilaiseen tapaan lasi tai tuoppi Pat Quinnin muistolle. Slainte!
Täällä Jouni Nieminen, Edmonton
X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
