Kun NHL-tähdet iskevät luistimensa jäähän, juontaja huutaa nimeä ja fanit pitävät meteliä, moni miettii vain maalien määrää ja seuraavaa voittoputkea. Todellisuus on kuitenkin paljon kovempaa duunia ja psyykettä, jota harva kavereista ymmärtäisi – varsinkaan, kun valot sammuvat ja jalat nousevat pois jäältä. Tässä on broidimainen katsaus siihen, millaista NHL-pelaajien elämä kaukalon ulkopuolella oikeasti on: paineita, puristusta, ongelmia, mutta myös legendaarista asennetta.
Jokainen peli on kuin koe – julkinen ja hyvin palkattu
NHL-tähti ei koskaan pääse livahtamaan spottivaloista. Suorituksia arvioidaan lehdissä ja somessa tolkuttomalla vaudilla; yhdessä matsissa saatetaan olla sankari, toisessa syntipukki. Esimerkiksi suomalaiset Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen ovat kertoneet, että kritiikki kuuluu työnkuvaan ja siihen vain on totuttava – mutta joku ottaa sen raskaammin kuin toinen. Faniarvioiden lisäksi korvaan kolahtavat mediaotsikot, kotiyleisön buuaukset ja joskus jopa kilpakumppaneiden letkautukset.
Rahaa taskuun, mutta tulot eivät aina tuo helppoa elämää
NHL-palkka näyttää mehevälle – mutta totuus iskee, kun käteen jää vähemmän kuin huhut lupaavat. Yllätyskuluja tulee veroista, vakuutuksista, asumisesta ja kaikista niistä asioista, joita vaaditaan, jotta pysyy ykkösjoukkueessa vuodesta toiseen. Työsopimus voi antaa miljoonia, mutta loukkaantumisriski on joka päivä isku vasten kasvoja – eikä varaa laiskotteluun jää ollenkaan. Moni pitää toisen kämpän Pohjois-Amerikassa, toisen kotimaassa, ja reissuviikkoja kertyy vuodesta toiseen niin, että välillä omat kengät unohtuu väärään maahan.
Luja ulkokuori, arka sisin – ja aitoa ihmisyyttä
Ei ole salaisuus, että paineet nousevat. Pelaajia koetellaan mediassa, joukkueessa ja sponsoreiden silmissä. Vaikka Ovechkin ja Crosby huitovat tehotilastoissa, jokainen supertähtikin on joskus kompastunut elämänsä kompuroihin. Yksi ottaa stressin kehon kautta, toinen potee koti-ikävää hiljaisina öinä hotellihuoneen seinien sisällä. Loukkaantumiset, kilpailu pelipaikoista ja perheenjäsenten odotukset kasaavat painetta. Jopa nuoret ruotsalaiset ja suomalaiset ovat haastatteluissa myöntäneet, miten etusivun hehkutus voi muuttua hetkessä täydeksi myrskyksi.
Erilaisuus, rasismi ja uudet rajat
Moni on ylpeä urastaan, mutta kaikki eivät tule kohdelluksi pelkästään tehojen perusteella. Tarinan ikoni on Willie O’Ree, NHL:n ensimmäinen tummaihoinen pelaaja, jonka kohdalla paineet olivat jotain aivan muuta. Rasismia, epäluuloja ja raja-aitoja, joita hän joutui murtamaan pelitaidoilla ja asenteella päivä toisensa jälkeen. Tänäänkin jäällä kohtaa erilaisuutta, ennakkoluuloja ja kannustusta tasa-arvolle. Moni pelaaja tekee nykyään isoa työtä sen eteen, että kenenkään ei tarvitsisi jättää unelmaa sen takia, että oma tausta tai ulkonäkö poikkeaa enemmistöstä.
Ura ei kestä ikuisesti – mitä sitten?
Lopulta, vaikka kaikki näyttäisi ulospäin makealta, NHL-ura kestää harvoin kahta vuosikymmentä. Kun viimeinen peli on pelattu, moni joutuu miettimään, kuka on ilman peliuraa. Pelaajille on kertynyt tuloja, mutta myös paineita ja tarinoita, joita ei tarvitse hävetä – onnistumisia, epäonnistumisia ja pakollista paluuta tavalliseen arkeen. Jollekin ura jälkipeleissä on valmentajana, toiselle media-ammattilaisena, kolmannelle rauhallisena hetkenä lasten kanssa kotona. Ja hei, kun nimi unohtuu lehtien otsikoista, jäljelle jää aina ne parhaat tarinat pukukopista, jatkoilta ja tilanteista, joissa kaikki unohtuivat pariksi minuutiksi nauramaan – paineeton hymykin on supertähtihetki.
Broidin loppukaneetti:
NHL-tähtien elämä on kaukana pelkästä glamourista ja highlight-koosteista. Paine puristaa, mutta samaan aikaan juuri niiden paineiden alla syntyvät ne timantit – ja todellinen arvostus. Lopulta, olit sitten ykkösvaraus tai nelosketjun raataja, tärkeintä on, miten pysyt kasassa pelikentän ulkopuolella. Kun paineet puristavat, ratkaisuna toimii vanha konsti: kaverien tuki, rehellisyyden hetki ja välillä pieni naurahdus, vaikka pelit eivät kulkisi.
-Broidi
