Elettiin vuotta 2000, kun monen Barcelonan kannattajan maailma musertui. Yksi seuran kaikkien aikojen rakastetuimmista pelaajista, Luis Figo siirtyi pelaamaan Real Madridiin. Mies palasi Camp Noulle toista kertaa vierasjoukkueen paidassa 23. marraskuuta vuonna 2002. Brasilialaislegenda ei enää ollut kotifanien suosiossa.
Aiemmin Figo oli pelannut Barcelonaa vastaan lokakuussa samana vuonna, kun siirtyi Los Blancosiin. Tuolloin hänelle käytännössä hurrattiin koko 90-minuuttinen, mutta portugalilaisen oltua seuraavissa Camp Noulla pelatuissa El Clásicoissa pelikiellossa, olivat miehen uroteot Blaugranassa unohtuneet legendaariseen porsasotteluun mennessä.
– Meille kehittyi valtava kiintymys Figoa kohtaan hänen viiden vuoden aikana seurassa. Olin itse asiassa vähän rakastunut häneen, ja hänen siirtonsa Madridiin aiheutti todella petetyksi tulemisen tunteen, totesi Barcelonan kannattaja Anna Blasco mediassa jatkaen:
– Me kaikki odotimme jonkinlaista reaktiota häntä kohtaan, mutta emme todellakaan odottaneet sitä, mitä tapahtui.
Barcelonan vuonna 2016 menehtynyt kuuluttajalegenda Manel Vich jätti alkuseremonioissa tarkoituksella Figon nimen jälkeen tyhjää tilaa, jotta kansalla oli aikaa viheltää.
– Istuimme ylhäällä keskikatsomossa, mutta näimme selvästi, kuinka esineitä lensi kentälle jokaisella kerralla, kun Figo meni antamaan kulmapotkua.
– Ensiksi emme edes tajunneet, mikä se oli. Sitten järjestyksenvalvoja tai joku muu virallinen henkilö nosti sen ylös. Siinä oli eläimen pää. Uutinen kiersi nopeasti katsomossa: ”Se on porsaan pää, joku on heittänyt porsaan pään…”
Ei muuta kuin sika grilliin ja kohti seuraavia koitoksia! Mutta mitähän kulmapotkua antanut Figo mahtoi todellisuudessa ajatella? Hän ehti kuitenkin hetken katsella possua silmiin kulmalipun tuntumassa.
Kyseessä ei suinkaan ole ainoa kerta, kun katsomosta on pistelty porsaan pärstää nurmelle. Alla olevalla videolla sikaraporttia São Paulon paikalliskamppailusta Brasiliasta.
– Broidi