22.10.2021. Suurten vihollisseurojen Liverpoolin ja Manchester Unitedin kohtaaminen kruunaa viikonlopun Valioliigakattauksen. Ottelusta on ennakoitavissa vierasjoukkueen ylimarssia, sillä kotijoukkueen paletti on ollut viime otteluissa melkoisen sekaisin. Lue ennakko alta ja nappaa lisäjännitystä matsiin!
Ennakko: Manchester United – Liverpool
United kuuluu tällä hetkellä mahdottomasti ennakoitavien joukkueiden joukkoon sirkusjalkapallollaan. Joukkueen pelaaminen on täyttä kaaosta, josta kertoo se, että viimeisessä kahdessa Unitedin ottelussa ollaan nähty yhteensä 11 maalia. Joukkueen olemattomasta keskikentästä juostaan läpi ottelusta toiseen ja hyökkäyspäässä yhteen hiileen pelaaminen tuntuu olevan ylitsepääsemätön asia.
Päävalmentaja Ole Gunnar Solskjærin palli heiluu joukkueen johdossa jatkuvasti, mutta aina joku (Cristiano Ronaldo) pelastaa norjalaisen nahan viime hetken voittomaalilla. Osoitus tästä kaikesta saatiin viikolla Mestarien liigassa Atalantaa vastaan 3-2-voittoon päättyneessä ottelussa.
Ensimmäisellä puoliajalla joukkueen pelaaminen oli täyttä kuraa, jonka jälkeen se aloitti pelaamaan toisella puoliajalla 0-2-tappioasemasta. Takaa-ajo huipentui Ronaldon tekemään voittomaaliin ottelun lopulla, mutta iso kuva ottelusta on jälleen aiheuttanut isoja kysymysmerkkejä. Miten voi olla näin vaikeaa saattaa joukkueen useat supertähdet tiiviisti yhteen yhteisen tavoitteen perään?
Liverpool pelasi niin ikään viikolla dramaattisen Mestarien liigan ottelun, jonka se voitti Atleticoa vastaan lukemin 2-3. Vierasjoukkueen kahdesta maalista vastasi vähemmän yllättäen Egyptin prinssi Mohamed Salah. Voiton myötä Liverpool jatkoi tappiotonta jaksoaan, joka on kestänyt aina kauden ensimmäisestä ottelusta tähän päivään saakka.
Liverpool taistelee supertähtiensä loistaessa tälläkin kaudella Valioliigan mestaruudesta. Se lähtee tulevaan viikonloppuun sarjan sijalta kaksi vain yhden pisteen kärjen takana. Liverpoolin pelaaminen toimii tällä hetkellä mainiosti molempiin päihin ja siitä huokuu tasapainoisuus sekä itseluottamus. Virgil van Dijk ja Joel Matip on Valioliigan paras toppparikaksikko, jota tukee vahva ja kokenut keskikenttä.
Ennakkoon jopa pelottaa Unitedin puolesta, sillä edellisien otteluiden kaltaisella puolustamisella Liverpool tekee vähintään viisi maalia kotijoukkueen verkkoon. Unitedilla on kuitenkin ollut isoissa otteluissa taipumusta venymiseen, joten jätetään takaportti kotijoukkueen osalta vielä hieman raolleen.
Kaiken kaikkiaan ennakkosuosikista ei ole ottelussa epäilystäkään. Unitedin vastahyökkäyksien on oltava priimaa, jotta se pääsee ottelussa hätyyttelemään vastustajan maalia puhumattakaan maalinteosta.
Löydät muut huipputarjoukset
–Broidi